Loistakoon teidän valonne!

Rauhannobelisti Denis Mukwege vieraili juuri luonamme Suomessa ja oli pääpuhujana Fidan ja Helsingin Saalemin järjestämässä ”Rakas Kongoni” -lähetysjuhlassa. Suuri yleisö on siis noin vuoden verran tiennyt, että rauhannobelisti on myös vakaumuksellinen helluntailainen kristitty. Aivan äskettäin seurasimme jälleen Nobelin rauhanpalkinnon uutisointia uudella mielen­kiinnolla, sillä tänä vuonna palkittiin Etiopian pääministeri Abiy Ahmed Ali. Myös hän on vakaumuksellinen helluntailainen kristitty. 

 

Tunnemme tästä suurta kiitollisuutta ja kenties sopivassa määrin ylpeyttäkin. He ovat veljiämme, saman tien kulkijoita ja saman Herran palvelijoita. He ovat tehneet hyvää niin näkyvästi ja laajoja ihmisjoukkoja koskien, että se on palkittu maailman näkyvimmällä rauhanpalkinnolla. 

 

Hyvien tekojen tekeminen kuuluu kristityn elämään. Tämä näyttää vain joskus jäävän armollisen teologiamme jalkoihin. Ymmärrämme syvästi, että hyvillä teoilla emme voi ansaita pelastusta. Ehkä siksi hyvien tekojen tekeminen ja niihin kannustaminen jää hyvin vähälle huomiolle. Kuitenkin Uusi testamentti neuvoo kristittyjä tästä aiheesta lukuisia kertoja. 

 

Jaakobin kirjeen mukaan hyvät teot ovat elävän uskon erottamaton kumppani: ”Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin ilman tekoja kuollut.” Jaakob viittaa tässä hyvin käytännöllisiin tekoihin, ruuan ja vaatteiden antamiseen puutteessa oleville. Hyvät teot ovat myös kristityn puolustus: ”Sillä Jumalan tahto on, että te hyvää tekemällä tukitte suun ymmärtämättömien ihmisten tietämättömyydeltä.” 

 

Hyvät teot tuovat kunniaa ennen kaikkea Jumalalle. Tästä Jeesus itse sanoi: ”Te olette maailman valo. Ylhäällä vuorella oleva kaupunki ei voi olla kätkössä. Eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. Niin loistakoon teidänkin valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.” 

 

Nyt hyvää tekevät veljemme on nostettu hetkeksi koko maailman nähtäväksi. Heidän valonsa loistaa kauas, kauemmas kuin monen muun. Tähän maailmaan jää kuitenkin monta varjoisaa notkelmaa, joihin heidän valonsa ei yllä. Mutta ehkä juuri sinä oletkin aivan siinä vieressä ja olet se lähellä loistava valo, joka valaisee yhden ihmisen varjoon jääneen elämän.



Esko Matikainen 

Kirjoittaja on pastori ja Suomen 

Helluntaikirkon toiminnanjohtaja.




44/2019

UutisetJyväskylän Helluntaikirkon vihkiäisistä muodostui riemullinen kiitoksen juhla. Se aloitti uuden aikakauden seurakunnan historiassa.
UutisetKuuntelijan ja auttajan tulisi osata pitää huolta itsestään.
Tuntuuko joskus siltä, että lähelle kertyy joukko ihmisiä, joilla on kaikilla elämässä suuria vaikeuksia ja hiljalleen toisten vaikeud...
PääkirjoitusRauhannobelisti Denis Mukwege vieraili juuri luonamme Suomessa ja oli pääpuhujana Fidan ja Helsingin Saalemin järjestämässä ”Rakas Kongoni” -lähetysjuhlassa. Suuri yleisö on siis noin vuoden verra...
UutisetPorin helluntaiseurakunta avasi syksyllä uuden toimipisteen Noormarkussa, joka kuntaliitoksena liittyi Poriin vuonna 2010. Alueella on jo vuosien ajan tehty työtä helluntailaisten toimesta.
...
UutisetUudet seurakunnat nähdään mahdollisuutena suomalaisten saavuttamiseen, mutta perustamiskynnys on silti korkea.
"Hyvä tavoite, mutta useim­pien seura­kuntien kohdalla epä­realistinen”.

...
UutisetPatmos Lähetyssäätiö on joutunut lopettamaan varojen keruun humanitaarisen avun hankkimiseksi ja välittämiseksi Pohjois-Koreaan.

– Pohjois-Korean oleminen YK:n turvallisuu...
UutisetRakennusprojektin budjetti ja aikataulu pitivät.
Jyväskylän helluntai­seurakunta aloittaa toimintansa uusissa tiloissa marraskuussa. Seurakunnan vanhimmiston puheenjohtaja Ari Kuisma toteaa raken...
UutisetSuomi-Israel -yhdistysten liiton puheenjohtaja, kirjailija Risto Huvila arvosteli viime viikolla blogissaan Seurakuntalainen.fi:ssä syksyn ylioppilaskoetta, jonka historian kysymyksissä käsiteltii...
UutisetMuslimia evankelioiva tarvitsee kysymisen taitoa, kärsivällisyyttä ja oikeaa asennetta, sanoo islamin tutkimuksen professori.

Vuosikymmenen sisällä Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maissa on koettu...
ArviotGospel Power
Media Vision
1980–1988


Elämme Gospel Power -syksyä. Ikoniyhtyeen kaikki viisi levyä saivat uudelleenjulkaisun
nostalgiakeikan yhteydessä syyskuussa...
Kolumni”Miksi te teologit aina puhutte siitä seksistä?” kysyi toimittaja joitakin vuosia sitten Ylen Ajankohtainen 1 -ohjelmassa. Olin debatoimassa Kirkko ja Kaupunki -lehden silloisen päätoimittajan Sep...
MuutKymmenen käskyä muodostivat Jumalan ja Israelin välisen liiton sydämen. Samaan aikaan niiden vaatimus on kirjoitettu jokaisen ihmisen sydämeen.
Vanhan testamentin kertomuksen ytimessä on Jumala,...
MuutKaribianmeren saarelta kotoisin oleva sairaanhoitaja haluaa aina osallistua kansain­väliseen raamattupiiriin.
Pienten Antillien saarilla Karibianmerellä ei ole aina helppoa elää. Postikorttimaise...
ArtikkelitTapahtuma-ala on Suomessa yleisesti ottaen kasvussa. Tapahtumien laatuun halutaan panostaa. Myös alan koulutus on viime vuosina lisääntynyt: nykyisin on mahdollista suorittaa esi­merkiksi kulttuur...
MuutJoskus elämästä katoavat värit masennuksen tai uupumuksen vuoksi. Jumala voi kuitenkin elvyttää unelmat ja kirkastaa värit uuteen hehkuun.
Kirsi Kärkkäinen on aina rakastanut värejä. Hän on jo ka...
PikavisiittiVauhdikkaan arjen keskellä elävä Jenni Laasonen arvostaa rauhallisia kävelylenkkejä luonnon helmassa.
Kun katson peiliin, näen tarmokkaan ja ehjistä yöunista haaveilevan naisen. Hänellä on lempeä...
MielipideViime aikoina on valmistunut suuria kauppa­keskuksia. Uutiset ovat huo­mioineet, että luterilainen kirkko on varannut moniin tällaisiin hyvät ja toimivat tilat, joissa voidaan kohdata niihin ostok...
MuutTuija ja Mika Huotari lähtivät tavoittamaan ihmisiä evankeliumilla seudulle, jossa parantumis­ihme puhuttaa laajasti espanjalaisia.
Espanjan Ville­nassa toukokuussa tapahtunut parantumisihme on h...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan