Kohti iloista palvelua

Suurin osa kuluvan vuoden kesästä on vääjäämättömästi takanamme. Monet ovat jo palanneet lomiltaan töihin, ja aivan pian koululaiset aloittavat arkisen aherruksensa. Myös seurakunnissa on alkamassa uusi toimintakausi. Se saa päävastuunkantajat rukoilemaan, että kaikkeen tarpeelliseen löytyisi jälleen riittävästi henkilöitä ja taloudellisia resursseja.

 

Perusolemukseltaan seurakunta on Jeesusta vapaaehtoisesti seuraavien henkilöiden ihmissuhdeverkosto. Tämä asettaa reunaehdot sille, miten ihmisiä rekrytoidaan eri palvelumuotoihin. Kaikenlainen manipulointi, painostaminen ja syyllistäminen ovat ehdottomasti pannassa. Ne peittävät evankeliumin näkyvistä ja luovat virheellisen kuvan Jeesuksesta. Jokaisella yhteisöllä on taipumus muovautua käyttämiensä keinojen mukaiseksi. Epäterveet menettelyt saavat aikaan epäterveen yhteisön. Evankeliumin hengen mukaiset toimintatavat luovat vapautta, iloa ja rauhaa.

 

Monesti virheelliset toimintamallit syntyvät paineesta tehdä enemmän kuin mihin aidosti vapaaehtoiset resurssit riittävät. Tämän epäsuhdan edessä olisi viisaampaa pysähtyä rukoilemaan, mikä juuri nyt on Jumalan suunnitelmissa kaikkein tärkeintä, ja keskittyä siihen. Vaatii rohkeutta lopettaa kauan ylläpidettyä toimintaa tai muokata sitä muotoon, joka voidaan hoitaa pienemmillä resursseilla.

 

Merkitystä on myös käyttämillämme termeillä, sillä nekin vaikuttavat todellisuuteemme. Jos puhumme työstä ja työmuodoista, viittaamme samalla velvollisuuteen ja ansioajatteluun. Palvelusta ja palvelumuodoista puhuminen vapauttaa puolestaan armotodellisuuteen. Käytämmepä mitä terminologiaa hyvänsä, seurakunnan ilmapiirin täytyisi viestittää, että väsyneiden ja kuormittuneiden ihmisten on keskuudessamme lupa vain olla, menettämättä mitään arvostaan.

 

Palveluun innostaminen ja rohkaisu ovat aina paikallaan. Palvelusta on hyötyä, ei ainoastaan palvelun kohteelle vaan myös palvelun tuottajalle. Monet palveluun sitoutuneet ovat saaneet huomata, että palvelu on tuonut mukanaan läheisiä ihmissuhteita ja elämästä puuttunutta merkitystä. Sitoutuminen on saanut aikaan hengellistä kasvua ja Jeesuksen kokemuksellista läheisyyttä.

 

Lyhytaikaisten palvelumahdollisuuksien tarjoaminen voi lisätä palveluhalukkuutta. On aivan eri asia sitoutua johonkin lukuvuodeksi kuin loppuelämäksi. Palvelumuotoihin on hyvä saada tutustua ilman sitoutumisvelvoitetta. Joskus omaksi koettu palvelupaikka löytyy vasta monen kokeilun jälkeen. Jumala rakastaa iloista antajaa – niin myös iloista palvelijaa. Hän rakastaa myös sitä, joka ei tänään jaksa palvella.

 

 

Pekka Havupalo


Kirjoittaja on Turun helluntaiseurakunnan johtava pastori.




31/2019

UutisetDiakoninen työ on tuonut Jappe Vilposen elämään 150 paikallista nuorta. Seurakunta tuli rakkaaksi Saksan-vuosina.
PääkirjoitusSuurin osa kuluvan vuoden kesästä on vääjäämättömästi takanamme. Monet ovat jo palanneet lomiltaan töihin, ja aivan pian koululaiset aloittavat arkisen aherruksensa. Myös seurakunnissa on al...
UutisetSeinäjoen kesätapahtuma vetää väkeä. Löytäisikö yleisö paikalle muualla järjestettävään suurtapahtumaan?
UutisetRiemumessu kokosi yksittäisistä tilaisuuksista eniten väkeä, noin 4 500 kuulijaa.
UutisetSuomen ruotsinkielisen helluntailiikkeen ja Suomen Helluntaikirkon aiesopimus yhteistyöstä solmittiin 27. kesäkuuta.

– Kun Helluntaikirkko perustettiin vuonna 2002, ajatuk...
UutisetLähetystyöntekijät kohtaavat muutakin kuin lempeän lämmintä ilmastoa.
UutisetTennistähti Cori Gauff rukoilee vastapelaajansa puolesta ennen jokaista ottelua. 15-vuotias Cori Gauff, joka tunnetaan myös lempinimellä Coco, on jo ehtinyt niittää mainetta Wimbledonissa.
...
KolumniKuulin saarnan, jossa moitittiin itseään rakastavia ihmisiä lopun aikojen eksyneiksi, paatuneiksi oman edun tavoittelijoiksi. Jälleen kerran puhuja sekoitti itsensä rakastamisen itserakkaute...
UutisetToimenkuvansa muutosten myötä Taneli Halonen haluaa rohkaista Suomen seurakuntia laajentamaan käsitystä seurakuntatyöstä.
PakinaAurinko porottaa, ilman täyttää puheensorina. Missioteltassa kiemurtelee parinkymmenen ihmisen jono, joka yhä pitenee. Väki jonottaa Daniel Kolendan tilaisuuteen – ei siihen, joka alkaa...
ArtikkelitMaailmassa on monenlaista teologista koulutusta. On turvallista opiskella oman liikkeen arvot ja uskon pääkohdat tärkeiksi näkevässä raamattukoulussa. IK-opiston arvopohja on yhtenevä Suomen h...
PikavisiittiLauluntekijää kiehtovat paitsi kappaleet, myös niiden laadukas tallentaminen.
Mielipide1. Moos. 9:11-16 kuvailee: ”Minä teen liiton teidän kanssanne: ei koskaan enää pidä kaikkea lihaa hukutettaman vedenpaisumuksella, eikä vedenpaisumus koskaan enää maata turmele.”
...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan