Johtajien valta ja vastuu

Viime viikkoina on järjestetty herätysliikkeemme eri yhdistysten, kuten myös seurakuntien, vuosikokouksia. Tärkeitä päätöksiä on tehty, ja uusia hallitusten sekä vanhimmistojen jäseniä on valittu tehtäviinsä. Menestystä jokaiselle teille. Kiitos myös kaikille teille, jotka nyt jätitte hallituspaikkanne. Te olette antaneet tärkeän panoksen Jumalan valtakunnan rakentamiseen!

 

Johtajuuteen kuuluu valta ja vastuu. Esimerkiksi jääkiekkojoukkueessa saattaa käydä niin, että joukkueen tähtipelaajat alkavat sanella harjoitusten sisältöjä tai pelitapaa ohi valmentajan suunnitelman. Kun sitten joukkue ei menestykään, valmentaja saa usein lähteä – hänen on kannettava vastuu huonoista pelisuorituksista. Valtaa ovat käyttäneet pelaajat, vastuun kantaa valmentaja. Tämä on kestämätön yhtälö. Valmentajalla on oltava niin valta kuin vastuukin.

Uudessa testamentissa Paavali harjoittaa vahvaa johtajuutta. Hän asetti johtajia, antoi käskyjä ja kirjoitti ohjeistuksia, joiden mukaan toimia, ja johtajien tuli johtaa tarmokkaasti. Samalla hän oli kiinnostunut ihmisten kuulumisista, perheistä ja hengellisen kasvun kehityksestä. Hän antoikin mallin johtajuuteen: hän johti ”kuin isä lapsiaan”. Paavalille valta ja vastuu selkeästi kuuluivat yhteen.

 

Malli, jossa jokaisen tulisi saada olla päättämässä ja kaikkien mielipiteet tulisi ottaa huomioon, johtaa väistämättä sekasotkuun, eikä päämäärää saavuteta. Johtajat on asetettu, jotta he saavat johtaa. Seurakunnassa, Kristuksen ruumiissa on paikka jokaiselle yksilölle, koska yhdessä olemme seurakunta. Johtajuus ei kuitenkaan ole palapeli, jossa jokainen jäsen voi vaikuttaa. Se on tietyille ihmisille annettu vastuullinen tehtävä.

 

Seurakunnissamme ja herätysliikkeessämme johtajuus tarkoittaa esimerkiksi pastoria, vanhinta, solunjohtajaa tai toiminnanjohtajaa – johtajuutta useammassa kerroksessa. Johtajuus ei ole vain vuosikokouksen nimitys, vaan kyse on uusien johtajien synnyttämisestä ja kasvattamisesta. Johtajuus on tervettä, kun se synnyttää uusia johtajia. Uudet johtajat eivät ole uhka nykyisille johtajille vaan heidän työnsä hedelmää.

 

Hedelmälliset johtajat puolestaan johtavat ja palvelevat koko yhteisöään siten, että jokainen yksilö voi loistaa toteuttaessaan yhteistä näkyä ja strategiaa. Johtajat seurakunnassa eivät ole olemassa itseään varten, vaan johtaakseen jokaisen jäsenen näyttämään maailmalle Kristuksen rakkauden ja suuruuden.

 

 

Waltteri Haapala

 

Kirjoittaja on Siilinjärven Coti-seurakunnan pastori ja Aikamedian hallituksen puheenjohtaja.




41/2020

PääkirjoitusViime viikkoina on järjestetty herätysliikkeemme eri yhdistysten, kuten myös seurakuntien, vuosikokouksia. Tärkeitä päätöksiä on tehty, ja uusia hallitusten sekä vanhimmistojen jäseniä on valittu...
UutisetKirjailija Risto Huvila uskoo, että pienikin avoin rauha on parempi kuin jatkuva hiljainen konflikti.


Yhdysvalloissa valitaan presidentti kuukauden kuluttua – ehdokkaiden sil...
Uutiset– Jos olisit tullut huomenna, olisit nähnyt uuden lookini. Saan peruukin, hämeenlinnalainen teologi Pirkko Valkama, 72, juttelee.
Hänen vatsasyöpänsä todettiin puolisentoista vuotta sitten...
UutisetPuheita ja musiikkia jää kuuntelemaan lähes 90 prosenttia EU-ruokakassien hakijoista Kemissä.

Vapaaehtoinen oheisohjelma kahvitarjoiluineen on muodostunut selkeäksi vetovoimatekijäk...
UutisetYle Radio 1 kokeilee syksyn mittaan uudenlaisia radiojumalanpalveluksia ja kerää niistä yleisöpalautetta. Tähän mennessä on kuultu pyhiinvaellus- ja kirkkokahvijumalanpalveluksia ja musiikkimessuj...
UutisetMatti Niemelä: Pyhä Henki ja me – vuorovaikutusta arjessa. Aikamedia, 2020. Nid. 305 s.

Lähetyspastori Matti Niemelä on tehnyt esikoisteoksellaan merkittävän palveluksen suo...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan