Herra, milloin näimme sinut muukalaisena?

Lähestymme kalenterissamme pääsiäisen tapahtumia. Tärkeimpänä mielessämme on näky Vapahtajasta ristillä kuolemassa jokaisen maailman ihmisen puolesta. Toisaalta kuulemme

myös sitä edeltävät ihmisten huudot: ”Ristiinnaulitse, Ristiinnaulitse!” Ensimmäinen hiljainen näky murtaa sydäntämme – kuinka paljon Vapahtajamme rakastikaan juuri minua. Toinen äänekäs näytelmä puolestaan kauhistuttaa ihmisen sokeuden ja joukkovihan esimerkkinä.

 

Ihmisellä on taipumus mennä mukaan joukkohuutoihin, löytää paheksumisen kohde ja samalla suunnata huomio pois omasta pahuudesta ja syyllisyydestä. Maailman vanhin saippua on terva, jolla sutataan muiden naamat, jolloin omat kasvot jäävät puhtaan näköiseksi. Joskus tämä maalaaminen puetaan vaikkapa hurskaaseen islam-kritiikkiin, mutta yhtä kaikki sen hedelmä on arvokkaiden ihmisten leimaaminen ja rasismi. Joskus se näyttäytyy sosiaalisessa mediassa raivona toisten luomaa mielikuvaa kohtaan.

 

Kristinuskon totuus jokaisen ihmisen arvosta on muuttanut historiaa ja luonut tärkeitä kansainvälisiä sopimuksia. Raamatun opetus jokaisen ihmisen mittaamattomasta arvosta on voimallinen ja vallankumouksellinen. Se perustuu siihen totuuteen, että ihminen on Jumalan luoma ja että Jeesus on kuollut hänen puolestaan. Tämä totuus saa kristityt taistelemaan niiden puolesta, joiden ääni ei kuulu ja jotka hakevat apua muilta.

 

YK:n ihmisoikeuksien julistus toteaa ensimmäisessä artiklassaan: ”Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan.” Seitsemännessä artiklassa puolestaan julistetaan: ”Kaikilla on oikeus tasavertaiseen suojaan tätä julistusta loukkaavaa syrjintää vastaan sekä kaikkea sellaiseen syrjintään tähtäävää yllytystä vastaan.” Ei kai meidän helluntailaisten tarvitse hakea ohjausta tuosta julistuksesta, onhan Raamattumme vielä terävämpi ja voimallisempi.

 

Kristityn velvollisuus on rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään. Jokaisen ihmisen näkeminen korvaamattoman arvokkaana nousee niin syvältä, että kun viimeisellä tuomiolla uskovia kiitetään tästä, he vastaavat vilpittömän yllättyneenä: Herra, milloin näimme sinut muukalaisena?

 

Herran rakastaminen koko sydämestään johtaa suoraan lähimmäisen rakastamiseen. Rakastaminen ei ole vain sietämistä tai passiivista hyväksymistä. Se on sydämensä likoon laittamista, käytännön tekoja ja valmiutta puolustaa lähimmäisen poljettuja oikeuksia. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin jakaa evankeliumi jokaiselle muukalaiselle ja sen jälkeen tarjota hänelle turvallinen seurakuntaperhe.

 

 

Usko Katto


Kirjoittaja on Tampereen helluntaiseurakunnan johtaja.



Pikavisiitti
14/2019

PikavisiittiTuula Karvosta ilahduttaa keskinäisen kunnioittamisen kulttuuri.
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan