Helluntailiike vuonna 2030

Mikä on Suomen helluntaiseurakuntien nykyinen tila? Millai­nen helluntailiike on vuonna 2030, jos tämä kehitys jatkuu? Entä mitä pitäisi tapahtua, jotta seurakunnat alkaisivat kasvaa ja herä­tysliikkeen vaikutusala kotimaassa ja lähetystyössä laajenisi?

 

Näiden peruskysymysten äärellä ollaan ensi syksynä Helsin­gin Saalem-seurakunnan järjestämillä Syyspäivillä. Tapahtuman isäntä, seurakunnanjohtaja Mika Yrjölä on haastanut hellun­tailiikettä arvioimaan rehellisesti omaa tilaansa ja tulevaisuut­taan. Tähän itsetutkisteluun liittyy myös syyspäivätoimikunnan toteuttama kysely, joka lähetetään kaikille maamme helluntai­seurakunnille helmikuussa. Siihen paneutuminen merkitsee käytännön vastuunkantoa oman hengellisen yhteisön tulevai­suudesta.

 

Arvioinnissa on syytä kiinnittää huomiota ainakin kolmeen tärkeään asiakokonaisuuteen: helluntailiikkeen teologiaan, käy­tännön karismaattisuuteen ja toiminnan rakenteisiin.

 

Viime vuosina helluntailiike on vahvistanut monin tavoin teo­logista perustaansa. Suomen helluntaiseurakunnan us­kon pääkohdat -julkaisu, IK-opiston ansiokas toiminta työntekijöiden koulutuksessa sekä nuoren herme­neuttisesti valistuneen pastoripolven nousu yhdessä valtakirjakäytännön kanssa lupaavat herätysliikkeen tulevaisuudelle hyvää. Jatkossa opilliset virtaukset ja kristillisen etiikan soveltaminen saattavat kui­tenkin tuoda seurakunnille entistä suurempia käytännön haasteita. Lisäksi ekumeenisessa toiminnassa on syytä säilyttää helluntailiikkeen oma hengellinen identiteetti selkeänä. Tämä merkitsee myös raamatullisen kaste­teologian ja opillisten totuuksien avointa esilläpitoa.

 

Vähintään yhtä ratkaisevaa tulevaisuuden kannalta on käy­tännön karismaattisuus. Jos helluntailiike aikoo olla dynaami­nen vaikuttaja vuonna 2030, uskovien on löydettävä uudelleen sama Pyhän Hengen täyteyden jano, joka synnytti herätyksen tu­len sata vuotta sitten. ”Maallikoiden” voimaantuminen sekä koko seurakunnan keskellä vaikuttava usko, rakkaus ja armolahjojen rikkaus ratkaisevat enemmän kuin tekniset johtajuusopit.

 

Herätysliikkeen tulevaisuuteen vaikuttavat myös rakenteel­liset tekijät. Kyetäänkö yhdistysrakenteen pirstaleisuutta ja päällekkäisiä toimintoja vihdoinkin karsimaan? Saadaanko hel­luntailiikkeen vahva mutta hajanainen media puhumaan yhdellä kuuluvalla äänellä? Osaavatko paikallisseurakunnat verkostoitua, löytää kosketuksen toimintaympäristöönsä ja tavoittaa evanke­liumilla alueensa ihmisiä? Ja kuinka pian Helluntaikirkko vahvis­tuu kaikkia seurakuntia kokoavaksi voimaksi?

 

Oman rakenteellisen haasteensa muodostavat myös maaseudun hiipuvat seurakunnat ja maahanmuutta­jatyö.

 

Vuotta 2030 rakennetaan tämän ajan linjauksilla. Ja jos sitä ei seurakunnalle koskaan tulekaan, ym­märrys toimia oikein nykyhetkessä on sitä­kin tärkeämpää.

 

 

Leevi Launonen



Uutiset
6/2018

UutisetViisikymppistynyt taiteilija ei ole peitellyt heikkouksiaan. Niistä on kasvanut voimavara.
UutisetHelluntaiseurakuntien yhteistyö pohjoisessa Kymenlaaksossa on vielä varsin vaatimatonta, vaikka halua ja edellytyksiä sen kehittämiseen olisi.
UutisetTurun helluntaiseurakunta ja Helluntaiseurakuntien musiik­ki ry järjestivät 27. tammikuuta kuoropäivän Joy-laulujen mer­keissä. Kuoropäivä oli jatkoa vii­me vuonna Tampereella pidetyl­le va...
UutisetHelsingin Pasilaan parin vuoden säteellä valmistuvaan suureen kauppakeskus Triplaan valmistuu kahviloiden lisäksi tiloja myös lu­terilaisen kirkon käyttöön.

– Tämä tule...
UutisetAvun askeleissa yhdistyvät liikunta, globaalikasvatus ja nojatuolimatkailu.
UutisetKasvatustieteen tohtori, tie­tokirjailija Mia Puolimatka arvi­oi nykyfeminismiä RV-TV:n haastattelussa.

– Pohjimmiltaan feminismi on naisten oikeuksien puolusta­mista...
UutisetYlivieskan vanha kirkko tu­houtui pääsiäisenä 2016 tuho­poltossa. Kaupunkiin ollaan rakentamassa nyt kivikirkko, jonka budjetti on noin kymmenen mil­joonaa euroa.

– Hal...
UutisetJo sadat mordvalaiset ovat päässeet tutustumaan evankeliumiin sydämen kielellään.
UutisetKristittyjen ja juutalaisten yh­teys tiivistyi Unkarissa tammi­kuun lopulla, kun juutalainen Mazs-järjestö sekä kristilliset Hil­fe und Hoffnung ja Fida toteutti­vat Budapestissa jo toisen Y...
UutisetOn sanottu, että perhe, joka rukoi­lee yhdessä, pysyy yhdessä. Asiaa korostaa avioliittoneuvojana toi­miva Ed Welch Forum of Christi­an Leadersin nettivideolla.

– Jos...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan