Arvot on

Jokaisella ihmisellä on arvot. Siispä kukaan ei ole arvoton. Elämämme arvot muotoutuvat monien osatekijöiden summana. Arvomaailma, jossa vartumme, luo perustaa oman elämämme rakentamiselle. Tämän lisäksi monet asiat, kuten ystävämme, terveydentilamme, harrastuksemme, sukupuolemme ja lukuisat omat valintamme, muokkaavat arvojamme läpi elämän.

Puheissa esiin nostetut arvot ja arjen todellisuus saattavat olla joskus hyvinkin kaukana toisistaan. Esimerkiksi nuoruuden kunnosta huolehtiminen ja itsensä kehittäminen on vaihtunut monella keski-ikäisellä sohvaan ja televisioon, vaikka sanallinen viestintä arvoista, ihanteista ja arvostuksista luistaakin vanhaan malliin. Todellisuus on päivittämättä. Aika muuttuu ja mekin muutumme. Siksi on ajoittain syytä kysyä itseltään: mitkä arvot minua tänään ohjaavat ja mikä on elämäni viesti minua seuraaville?

Myös kristillisillä yhteisöillä ja seurakunnilla on arvomaailmansa. On tärkeää, että perimmäiset arvomme nousevat Jumalan sanasta. Vaikka muuttuva ympäristö ja kulttuuri toki muuttavat tapojamme ja käyttäytymistämme, Jumalan meille antama arvopohja on muuttumaton.

Seurakunnan todistus, joka ammentaa voimansa Kristuksen rakkaudesta ja todeksi eletystä evankeliumin vapaudesta ja ilosta, on ollut kautta aikojen vakuuttava. Avoimuus ja rehellisyys eivät tätä voimaa vähennä, päinvastoin, ne lisäävät uskottavuuttamme.

On kuitenkin surullista, että herätyskristillisyyden ulkokehiltä löytyy monia, Jumalan sanalle vieraalla uskonnollisella kovuudella ja taitamattomuudella haavoitettuja lähimmäisiä. He ovat Jumalalle yhä arvokkaita. Jos he ovat arvokkaita myös meille eikä heidän luokseen ole olemassa tietä, meidän tulisi rakentaa edes siltoja heidän luokseen.

Kun elämän realismi ja kristillinen arvomaailma kohtaavat, tarvitaan usein kokonaan uusi tapa kommunikoida. Tämän tarpeesta kertoo jotain myös vanha tarina Miinasta ja kirkkoherrasta.

Miina oli iäkäs, kovan elämän läpi elänyt leskirouva, joka oli muuttanut uudelle paikkakunnalle vanhuuttaan viettämään. Hänellä oli tapana pyhäaamuisin ripustaa puhdas pyykki kuivumaan kirkkopolun varrella olevalle pihalleen. Kirkkoherraa tämä häiritsi, varsinkin kun seurakuntaan oli tulossa piispantarkastus. Hän pääsi kuitenkin Miinan kanssa sopimukseen, että sinä pyhänä, kun hän piispan kanssa kulkee talon ohi, pyykkejä ei ripustettaisi.

Mutta kuinka ollakaan, toisin kävi. Siinä pyykit jälleen tuulessa heiluivat, kun kirkkoherra ja piispa kulkivat pihan ohi jumalanpalvelukseen. Kun kirkkoherra sitten maanantaiaamuna harmitellen tivasi Miinalta syytä moiseen, elämän opettama Miina vastasi: ”No, ajattelin, että jos vie, niin vieköön.”

On siis tärkeä kysyä: ymmärrämmekö todella toisiamme?


Kari Ketoja

Kirjoittaja on Kotkan helluntaiseurakunnan paimen.