Ylösnousemus on uskon ydintä

Korintin uskoville kirjoittaessaan Paavali muistutti siitä, mikä oli hänen julistamansa evankeliumin olennaisin sisältö. Hänen kirjeestään käy ilmi, että hyvistä ominaisuuksistaan ja karismaattisista lahjoistaan huolimatta uskovilla oli vaara joutua uskossaan sivuraiteelle ja askarrella asioiden kanssa, jotka pelastuksen kannalta eivät olleet keskeisiä.

Niinpä Paavali nostaa muutamilla sanoilla esiin evankeliumin yksinkertaisen mutta mullistavan sanoman: ”Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu ––.”¹

Näitä jakeita on joskus kutsuttu varhaisen seurakunnan ensimmäiseksi uskontunnustukseksi, koska niihin pelkistyy kristillisen seurakunnan uskon ydin.

Paavali ravisteli rohkeasti uskon perustuksia mainitsemalla mahdollisuuden ”tulla turhaan uskovaksi”. Tällä hän viittaisi niihin, jotka eivät uskoneet ylösnousemukseen. Tämä ei ollut outoa, sillä ylösnousemususko oli vierasta kreikkalaiselle uskonnollisuudelle. Lisäksi uskovien keskuudessa vaikutti olettamus, jonka mukaan vain ne pelastuisivat, jotka elämänsä aikana saavat kokea Jeesuksen takaisintulon.

Paavali ei pelännyt esittää kuvitteellisesti, mitä seuraisi, jos usko ylösnousemukseen puuttuisi: uskomme ja julistuksemme olisi turhaa, evankeliumin julistus olisi valehtelemista, uskovatkin olisivat syntiensä vallassa, uskossa kuolleet olisivat joutuneet perikatoon ja uskossa elävät olisivat säälittävimpiä kaikista ihmisistä!²

Ylösnousemususkon argumentteja

Oppineena juutalaisena Paavali esitti järkeen vetoavia todisteita ylösnousemususkonsa perusteluiksi. Paavali aloitti todistelunsa viittaamalla pyhiin kirjoituksiin: ”Hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu.” Kuolleista herättäminen kolmantena päivänä esiintyy esikuvallisesti sekä Hoosean että Joonan profeettakirjoissa.³ Kristuksen ylösnousemus ei kuitenkaan perustunut vain johonkin yksittäiseen Sanan kohtaan, vaan kirjoitusten kokonaisilmoitukseen. Koko Vanha testamentti on täyttä messiasodotusta. Siksi Paavali käyttää ilmaisua ”kirjoitusten mukaan” (KR 1938).

Vanhan testamentin odotettu Messias oli synnin ja kuoleman voittaja. Tämä näkyy esimerkiksi Jesajan ennustuksessa: ”Herra näki hyväksi, että hänet ruhjottiin, että hänet lävistettiin. Mutta kun hän antoi itsensä sovitusuhriksi, hän saa nähdä sukunsa jatkuvan, hän elää kauan, ja Herran tahto täyttyy hänen kauttaan ––.”⁴ Kirjoitusten lisäksi Jeesuksen aikalaisten muistissa oli, että hän oli sanonut hajottavansa temppelin ja rakentavansa sen kolmessa päivässä.⁵

Toiseksi Paavali esitteli Jeesuksen ylösnousemuksen puolesta todistukset, jotka hänen ajassaan olivat vääjäämättömiä. Suuri joukko ihmisiä, jotka pystyivät todistamaan nähneensä Ylösnousseen, oli edelleen elossa. Paavali ilmoitti Jeesuksen ilmestyneen Keefaalle ja sitten kahdelletoista opetuslapselle.

Keefas oli Pietarin nimen aramealainen muoto. Ihmisen omilla illuusioilla on taipumus haihtua arjen todellisuuden ja ajan myötä. Myös Pietari tunnettiin lähtökohtaisesti ailahtelevana luonteena. Pietarin kokemuksen aitoudesta kertoo se, että hän vielä paljon myöhemmin, todennäköisesti vähän ennen kuolemaansa, todisti järkkymättömästi: ”Emmehän me, silloin kun saatoimme teidän tietoonne Herramme Jeesuksen Kristuksen voiman ja tulemisen, olleet lähteneet seuraamaan mitään ovelasti sepitettyjä taruja, vaan olimme omin silmin nähneet hänen jumalallisen suuruutensa”.⁶

Pietarin lisäksi koko apostolien joukko oli Kristuksen ylösnousemuksen todistajia. Evankeliumit kertovat useista eri tapauksista, joissa Jeesus ylösnousemuksensa jälkeen ilmestyi opetuslapsilleen, ei vain henkenä, vaan ruumiillisesti. Jeesus näytti heille käsiään ja jalkojaan, käski opetuslasten koskettaa häntä ja jopa söi kalaa näiden silmien edessä. Apostoleista tuli Ylösnousseen todistajia, joille mikään uhri ei ollut liian suuri, kun he lähtivät viemään ylösnousemuksen sanomaa maailmaan.

Historiallisia todistajia

Kolmanneksi Paavali kirjoittaa viidestäsadasta veljestä, joista hän sanoo useimpien olevan edelleen elossa. Historiankirjoittamisessa puhutaan ”lähihistorian ongelmasta”, joka muodostuu muun muassa siitä, että ihmiset, joista kirjoitetaan, ovat vielä elossa. Nämä voivat – toisin kuin muinoin kuolleet – tulla oikaisemaan epätarkkoja tai vääriä lausuntoja. Paavali oli tästä tietoinen, ja siksi hänen esittämällään todistuksella on erityisen suuri arvo. Muutenkin juutalaisessa perinteessä todistajan tehtävä oli erittäin velvoittava, ja väärää todistajaa kohdeltiin ankarasti.

Pelkästään historiantutkimuksen näkökulmasta apostolien todistukset ovat vakuuttavampia kuin yksittäisten historiankirjoittajien varaan rakennetut olettamukset. Rooman valtakunnassa oli Paavalin aikaan sadoittain ylösnousemuksen todistajia. Neljänneksi Paavali mainitsi todistajien joukosta erikseen Jaakobin. Hän oli Jeesuksen veli, joka oli suhtautunut Jeesukseen epäillen. Raamatussa kerrotaan, etteivät Jeesuksen veljetkään aluksi uskoneet häneen.⁷ Kirkkoisä Hieronymuksen välittämissä kirjoituksissa puhutaan Jaakobin kohtaamisesta ylösnousseen Jeesuksen kanssa. Tarkkaa tietoa siitä, milloin Jaakob vakuuttui Jeesuksesta Messiaana, ei kuitenkaan ole olemassa.

Joka tapauksessa Jaakob, joka oli ollut skeptinen sivustaseuraaja, kohtasi ylösnousseen Herran ja tuli hänen todistajakseen. Hän liittyi niiden joukkoon, jotka eivät suin päin uskoneet, vaan oman prosessinsa kautta tulivat vakuuttuneiksi ylösnousemuksen tosiasiasta. Jaakobin todistus oli merkittävä myös siitä syystä, että hänen tunnettiin Jerusalemin seurakunnan arvostettuna johtohahmona.

Viimeiseksi Paavali asetti itsensä, entisen Kristuksen vihollisen, tämän ylösnousemuksen todistajaksi. Pakanain apostoli tunnusti, ettei ole samalla viivalla edellä mainittujen todistajien kanssa. Hänelle myöhemmin

ilmestyksen kautta tapahtunut Jeesuksen kohtaaminen oli yhtä todellista, vaikka hän kutsuukin itseään ”keskosena syntyneeksi”. Samalla Paavali on luettava ensimmäisiin siitä suuresta joukosta uskovia, jotka todistavat kohdanneensa ilmestyksessä Jeesuksen. Näitä todistuksia kuulee nykypäivänäkin erityisesti muslimimaailmasta, jossa yhä enemmän ihmisiä kääntyy seuraamaan Jeesusta. Ilmestyksen kautta tapahtunut Jeesuksen kohtaaminen ei silti tee tyhjäksi Jeesuksen opettamaa uskon perusluonnetta: ”Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.”⁸

Ruumiillisen ylösnousemuksen ihme

Ruumiin ylösnousemus on yksi ylösnousemususkon kiistellyimpiä puolia. Ruumiillisuus oli kreikkalaiselle uskonnollisuudelle vaikeasti hahmoteltava asia, mikä vaikutti myös monien kristittyjen ajatteluun. Helpompaa oli uskoa sielun kuolemattomuuteen. Siksi Paavali perusteli korinttilaisille ylösnousemususkoaan erityisen painokkaasti ja pohdiskeli elävin kielikuvin (siemen, vehnänjyvä, kylväminen) ylösnousemuksen luonnetta.

Ruumiillista ylösnousemusta on vastustettu tähän päivään asti rationaalisin perustein. Jos Jumalan ihmeitä tekevä voima suljetaan uskon ulkopuolelle, ei ylösnousemususkollekaan löydy tilaa. Kristinuskon alkuvaiheista periytyneessä apostolisessa uskontunnustuksessa lausutaan julki usko ruumiin ylösnousemukseen ja iankaikkiseen elämään. Siksikin tämän vanhan uskontunnustuksen käyttäminen on edelleen ajankohtaista.

Ylösnousemus on kristillisen uskon ydintä, ja se erottaa kristinuskon radikaalisti muista uskonnoista. Professori Miikka Ruokanen kirjoittaa kirjassaan Ydinkohdat (WSOY, 1990): ”Jeesuksen ruumiillinen ylösnousemus todistaa, että Jumala ei väheksy luomaansa aineellista maailmaa, vaan puhdistaa ja uudistaa sen. Jumala ei pelasta vain ihmisen sielua tai henkeä; maailman lopussa tapahtuva ylösnousemus merkitsee koko ihmisen  herättämistä, myös ruumiin ylösnousemusta – ja viime kädessä koko luomakunnan uudistamista.”

Ylösnousemus ei ole vain maailman lopputapahtumiin liittyvä episodi, vaan osa jumalallista kokonaissuunnitelmaa, joka koskettaa koko luomakuntaa. Samalla ylösnousemususko antaa kristityn elämään riemullisen ulottuvuuden. Katoavaisuuden alla itää katoamattomuuden siemen.

Viitteet:

1) 1. Kor. 15:3–4.
2) 1. Kor. 15:14–19.
3) Hoos. 6:2; Joona 2:1–2.
4) Jes. 53:10.
5) Matt. 26:61.
6) 2. Piet. 1:16.
7) Joh. 7:5.
8) Joh. 20:29.


Klaus Korhonen

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva helluntaipastori, joka työskentelee lähetystehtävissä Keski-Euroopassa.

Voima keskellä elämää

Vaikka Paavali esitti argumentteja Jeesuksen ylösnousemuksen puolesta, hän näki ylösnousemuksessa historiallisen tosiasian lisäksi jumalallisen voimavaikutuksen. Filippiläiskirjeessä 3:10 hän kirjoittaakin: ”Minä tahdon tuntea Kristuksen ja hänen ylösnousemisensa voiman ––.” Tämä voima vapautui Jeesuksen ylösnousemuksessa ja muutti muutamassa vuosikymmenessä apostolien aikaisen maailman.

Ylösnousemusvoima vaikuttaa nykyäänkin muuttumattomana seurakunnassa ja Kristukseen uskovien elämässä. Evankelinen pappi Ulrich Schmidt kirjoittaa: ”Loppujen lopuksi Kristus ei ole noussut kuolleista siksi, että ihmettelisimme hänen tyhjää hautaansa, vaan voidakseen tehdä kaiken uudeksi: ajattelumme, toivomme ja toimintamme.”

Kristukseen uskovien ei missään tilanteessa ole syytä heittäytyä toivottomuuteen, sillä uskovat saavat elää maailmassa, jossa ylösnousemuksen voima saa aikaan ihmeitä kumoten näkyvän maailman lainalaisuuksia. Paavalin kehotuksen mukaisesti kristittyjen tulee pitää kiinni uskon ydinasioista. Ne ovat historiallisia tosiasioita, ja niissä on voima,  jonka vaikutus laskeutuu keskelle elämää.