Ylilyönneistä toipuminen on pitkä prosessi

Tulin uskoon ollessani teini-iässä. Hyvin pian ajauduin hengelliseen yhteisöön, jonka johtaja oli oikeaoppisuudessaan polttanut sillat kaikkiin aikaisempiin seurakuntiinsa. Yhteisöämme ei edes kutsuttu seurakunnaksi, koska johtaja ei halunnut samaistua eksyneenä pitämiinsä muihin seurakuntiin.

Opetuksessa painotettiin lain noudattamista ja lopunajan vainoja. Johtajamme oli varautunut uskovien vainoihin jopa rakentamalla salaisia huoneita, johon Kristuksen omat voisivat piiloutua. Myös Raamatun kirjaimellista tulkintaa korostettiin – vuoden 1933/38-käännöksen mukaisesti. Kun sain lahjaksi vuonna 1992 valmistuneen raamatunkäännöksen, minun käskettiin polttaa se.

Pääsin pois yhteisön vaikutuspiiristä tutustuttuani toisen seurakunnan nuoriin. Lukemani kirjallisuuden kautta uskoni lähti kuitenkin kasvamaan toisella tavalla vinoon. Innostuin rukouksesta herätyksen avaimena ja aloin rukoilla useita tunteja päivässä. Hengellisen sodankäynnin strategioista luettuani taisteluvimmani kasvoi, ja laiminlöin pahoin yöuniani.

Noihin aikoihin aloin saada ahdistavia kohtauksia, joissa aistin pahan läsnäoloa. Muistan erityisesti erään kerran, jolloin makasin sängylläni ja koin, että ikään kuin musta viitta laskeutui ylleni. Tulkitsin tuon ja monet vastaavat tilanteet demonisiksi hyökkäyksiksi. Jälkeenpäin ymmärrän kärsineeni psykoottisista oireista: olin fyysisesti ja psyykkisesti niin uupunut, että mielenterveyteni oli alkanut horjua. Tuolloin en kuitenkaan tunnistanut omaa tilaani enkä ammentamani opin  vinoutuneisuutta; en kyseenalaistanut opetusta, jota julistettiin apostolin auktoriteetilla.

Tervehtymiseni alkoi tutustuttuani uskovaan, joka alkoi kiinnittää huomiota siteeraamiini hengellisiin esikuviin. Erään kerran hän totesi minulle, ettei ihailemani ”apostolin” ajatuksia pysty perustelemaan Raamatulla. Keskustelu ravisteli omia näkemyksiäni, ja pikkuhiljaa aloin nähdä kyseisen julistajan uudessa valossa. Aloin myös huomata, millaiseen suorittamiseen ja uupumukseen epäterve hengellinen opetus oli minut ajanut.

Toipuminen ja terveen hengellisen perustan löytyminen on ollut pitkä prosessi. Myöhemmin olen kohdannut seurakunnan keskellä monia muitakin, joiden mielenterveys on järkkynyt epäterveiden painotusten seurauksena. Siksi näen nykyään tärkeäksi, että kaikki hengelliset ilmiöt ja opetus arvioidaan – ja nimenomaan Raamatun eikä kokemuksen pohjalta.

”Terveen opin tervehdyttämä”




Terapeuttinen sielunhoitaja ja filosofian tohtori Ulla Dahlen tunnistaa kertomuksesta ensimmäisenä yhden epäterveen hengellisen opetuksen tyypillisen hedelmän: suorituskeskeisyyden.

Tarinansa jakaneen uskovan suorittaminen pohjautui hengellisen auktoriteetin antamaan malliin. Dominoivan johtajuuden alla myöskään hänen kykynsä kyseenalaistaa ja tehdä itsenäisiä päätöksiä eivät päässeet kehittymään.

– Kyseinen johtaja edustaa monin tavoin epätervettä hengellisyyttä. Raamatunopetus keskittyi johtajan valitsemiin lempiaiheisiin, ei Sanaan kokonaisuutena. Lisäksi yhteisö oli Kristus-keskeisyyden sijaan johtajakeskeinen, Dahlen pohtii.

Ihminen on kokonaisuus

Kertomuksessa näkyy myös toinen vinoutuneelle kristillisyydelle tyypillinen piirre eli tasapainon puute.

– Hyväkin asia voi kasvaa ulos oikeista mittasuhteista. Esimerkiksi hengellistä sodankäyntiä tarvitaan, mutta jos sitä korostetaan yli muiden, se muuttuu hajottavaksi ja ahdistavaksi.

Dahlen näkeekin tärkeäksi, että seurakunnan opetus olisi kokonaisuutena sellaista, etteivät jotkut hengellisyyden tai Jumalan sanan osa-alueet painottuisi ylitse muiden. Lisäksi hän peräänkuuluttaa kokonaisvaltaista ihmiskuvaa osana tervettä hengellisyyttä.

– Tarina muistuttaa siitä, että ihminen on kokonaisuus, ja siksi myös kehomme tarvitsee lepoa. Eri elämänalueiden ollessa tasapainossa on myös helpompi erottaa, milloin on kyse mielenterveyden horjumisen tai inhimillisen uupumuksen aiheuttamista oireista, milloin hengellisestä hyökkäyksestä.

Tarvitsemme terveitä peilejä

Sielunhoitoterapeutin mukaan epäterveelle hengellisyydelle altistaa erityisesti kolme tekijää: riittämättömyyden tunne, jota paikataan esimerkiksi suorittamisella ja kokemushakuisuudella, toisten ihmisten ja omien rajojen hämärtyminen sekä vahvan kuoren ylläpito hauraan sisäisen maailman pönkittämiseksi.

– Hengelliseen ahdinkoon joutuneita yhdistää usein myös se, ettei jumalakuva pohjaudu Sanaan, vaan Jumalasta on tullut ihmisten näköinen, Dahlen arvioi.

– Tässä tapauksessa kirjoittaja oli huomaamattaan luonut hengellisen auktoriteettinsa kaltaisen jumalakuvan, jossa Jumala näyttäytyy vaativana, syyllistävänä ja pelottavana – auktoriteettina, jonka edessä mikään ei riitä.

Esimerkkitapauksessa eheytymisen prosessi alkoi uskovan joutuessa kasvotusten aikaisemmasta mallista poikkeavan, terveen peilin kanssa. Jumalan sanan totuuteen perustuvalla hoitavalla yhteisöllä onkin keskeinen rooli eheytymisessä.

Rakkauden ilmapiirissä uudet ajattelumallit alkavat pikkuhiljaa saada tilaa ja yksilö oppii myös hengellisten ilmiöiden arviointia sen pohjalta, mitä Jumala on sanonut ja millä mielenlaadulla hänen Henkensä toimii.

Kuten tarinan kirjoittaja kuvaa, eheytyminen on kuitenkin pitkä prosessi. Vanhan ravistelu ja purkaminen ovat välttämättömiä ennen
kuin uusi, Kristus-keskeinen perustus voidaan laskea.

– Epäterve opetus teeseineen on kuin käsikirjoitus, jonka vuorosanat on opittu ulkoa. Uusien ”vuorosanojen” sisäistäminen vie aikaa, ja uusi sanoma sekoittuu vielä ajoittain vanhaan.


Elina Rautio