Ylilyönneistä toipuminen on pitkä prosessi

Epäterve opetus saattaa ajaa ihmisen ahdistukseen, kuten kävi ohessa kokemuksensa nimettömänä jakavalle uskovalle. Kuva: Shutterstock
Epäterve opetus saattaa ajaa ihmisen ahdistukseen, kuten kävi ohessa kokemuksensa nimettömänä jakavalle uskovalle. Kuva: Shutterstock
Tulin uskoon ollessani teini-iässä. Hyvin pian ajauduin hengelliseen yhteisöön, jonka johtaja oli oikeaoppisuudessaan polttanut sillat kaikkiin aikaisempiin seurakuntiinsa. Yhteisöämme ei edes kutsuttu seurakunnaksi, koska johtaja ei halunnut samaistua eksyneenä pitämiinsä muihin seurakuntiin.

Opetuksessa painotettiin lain noudattamista ja lopunajan vainoja. Johtajamme oli varautunut uskovien vainoihin jopa rakentamalla salaisia huoneita, johon Kristuksen omat voisivat piiloutua. Myös Raamatun kirjaimellista tulkintaa korostettiin – vuoden 1933/38-käännöksen mukaisesti. Kun sain lahjaksi vuonna 1992 valmistuneen raamatunkäännöksen, minun käskettiin polttaa se.

Pääsin pois yhteisön vaikutuspiiristä tutustuttuani toisen seurakunnan nuoriin. Lukemani kirjallisuuden kautta uskoni lähti kuitenkin kasvamaan toisella tavalla vinoon. Innostuin rukouksesta herätyksen avaimena ja aloin rukoilla useita tunteja päivässä. Hengellisen sodankäynnin strategioista luettuani taisteluvimmani kasvoi, ja laiminlöin pahoin yöuniani.

Noihin aikoihin aloin saada ahdistavia kohtauksia, joissa aistin pahan läsnäoloa. Muistan erityisesti erään kerran, jolloin makasin sängylläni ja koin, että ikään kuin musta viitta laskeutui ylleni. Tulkitsin tuon ja monet vastaavat tilanteet demonisiksi hyökkäyksiksi. Jälkeenpäin ymmärrän kärsineeni psykoottisista oireista: olin fyysisesti ja psyykkisesti niin uupunut, että mielenterveyteni oli alkanut horjua. Tuolloin en kuitenkaan tunnistanut omaa tilaani enkä ammentamani opin  vinoutuneisuutta; en kyseenalaistanut opetusta, jota julistettiin apostolin auktoriteetilla.

Tervehtymiseni alkoi tutustuttuani uskovaan, joka alkoi kiinnittää huomiota siteeraamiini hengellisiin esikuviin. Erään kerran hän totesi minulle, ettei ihailemani ”apostolin” ajatuksia pysty perustelemaan Raamatulla. Keskustelu ravisteli omia näkemyksiäni, ja pikkuhiljaa aloin nähdä kyseisen julistajan uudessa valossa. Aloin myös huomata, millaiseen suorittamiseen ja uupumukseen epäterve hengellinen opetus oli minut ajanut.

Toipuminen ja terveen hengellisen perustan löytyminen on ollut pitkä prosessi. Myöhemmin olen kohdannut seurakunnan keskellä monia muitakin, joiden mielenterveys on järkkynyt epäterveiden painotusten seurauksena. Siksi näen nykyään tärkeäksi, että kaikki hengelliset ilmiöt ja opetus arvioidaan – ja nimenomaan Raamatun eikä kokemuksen pohjalta.

”Terveen opin tervehdyttämä”




Terapeuttinen sielunhoitaja ja filosofian tohtori Ulla Dahlen tunnistaa kertomuksesta ensimmäisenä yhden epäterveen hengellisen opetuksen tyypillisen hedelmän: suorituskeskeisyyden.

Tarinansa jakaneen uskovan suorittaminen pohjautui hengellisen auktoriteetin antamaan malliin. Dominoivan johtajuuden alla myöskään hänen kykynsä kyseenalaistaa ja tehdä itsenäisiä päätöksiä eivät päässeet kehittymään.

– Kyseinen johtaja edustaa monin tavoin epätervettä hengellisyyttä. Raamatunopetus keskittyi johtajan valitsemiin lempiaiheisiin, ei Sanaan kokonaisuutena. Lisäksi yhteisö oli Kristus-keskeisyyden sijaan johtajakeskeinen, Dahlen pohtii.

Ihminen on kokonaisuus

Kertomuksessa näkyy myös toinen vinoutuneelle kristillisyydelle tyypillinen piirre eli tasapainon puute.

– Hyväkin asia voi kasvaa ulos oikeista mittasuhteista. Esimerkiksi hengellistä sodankäyntiä tarvitaan, mutta jos sitä korostetaan yli muiden, se muuttuu hajottavaksi ja ahdistavaksi.

Dahlen näkeekin tärkeäksi, että seurakunnan opetus olisi kokonaisuutena sellaista, etteivät jotkut hengellisyyden tai Jumalan sanan osa-alueet painottuisi ylitse muiden. Lisäksi hän peräänkuuluttaa kokonaisvaltaista ihmiskuvaa osana tervettä hengellisyyttä.

– Tarina muistuttaa siitä, että ihminen on kokonaisuus, ja siksi myös kehomme tarvitsee lepoa. Eri elämänalueiden ollessa tasapainossa on myös helpompi erottaa, milloin on kyse mielenterveyden horjumisen tai inhimillisen uupumuksen aiheuttamista oireista, milloin hengellisestä hyökkäyksestä.

Tarvitsemme terveitä peilejä

Sielunhoitoterapeutin mukaan epäterveelle hengellisyydelle altistaa erityisesti kolme tekijää: riittämättömyyden tunne, jota paikataan esimerkiksi suorittamisella ja kokemushakuisuudella, toisten ihmisten ja omien rajojen hämärtyminen sekä vahvan kuoren ylläpito hauraan sisäisen maailman pönkittämiseksi.

– Hengelliseen ahdinkoon joutuneita yhdistää usein myös se, ettei jumalakuva pohjaudu Sanaan, vaan Jumalasta on tullut ihmisten näköinen, Dahlen arvioi.

– Tässä tapauksessa kirjoittaja oli huomaamattaan luonut hengellisen auktoriteettinsa kaltaisen jumalakuvan, jossa Jumala näyttäytyy vaativana, syyllistävänä ja pelottavana – auktoriteettina, jonka edessä mikään ei riitä.

Esimerkkitapauksessa eheytymisen prosessi alkoi uskovan joutuessa kasvotusten aikaisemmasta mallista poikkeavan, terveen peilin kanssa. Jumalan sanan totuuteen perustuvalla hoitavalla yhteisöllä onkin keskeinen rooli eheytymisessä.

Rakkauden ilmapiirissä uudet ajattelumallit alkavat pikkuhiljaa saada tilaa ja yksilö oppii myös hengellisten ilmiöiden arviointia sen pohjalta, mitä Jumala on sanonut ja millä mielenlaadulla hänen Henkensä toimii.

Kuten tarinan kirjoittaja kuvaa, eheytyminen on kuitenkin pitkä prosessi. Vanhan ravistelu ja purkaminen ovat välttämättömiä ennen
kuin uusi, Kristus-keskeinen perustus voidaan laskea.

– Epäterve opetus teeseineen on kuin käsikirjoitus, jonka vuorosanat on opittu ulkoa. Uusien ”vuorosanojen” sisäistäminen vie aikaa, ja uusi sanoma sekoittuu vielä ajoittain vanhaan.


Elina Rautio


Lukijalta
51

Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea.
Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä.
Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus?
1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaVastine Kalevi Marinille – "Ekumeniaa ei tarvitse pelätä"

Ristin Voitossa 46 oli Kalevi Marinin mielipidekirjoitus, joka kommentoi Ristin Voitossa 41 julkaistu...
LukijaltaRistin Voitossa 41 oli hätkähdyttävä artikkeli Helluntailaisena ekumeniaa vahvistamassa. Petri Mäkilä sanoittaa siinä teologian toht...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja.
Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan