Yhteyttä erilaisuudessa

Yhteys erilaisuudessa on osa Uuden testamentin seurakunnan olemusta.

Kristillinen seurakunta on erilaisten ihmisten yhteyttä Kristukseen ja toinen toisiinsa. Seurakunnan identiteetin ja kristillisen todistuksen keskeinen muoto on yhteys. Pyhä Henki yhdistää Jeesukseen uskovia ja vahvistaa heissä rakkaudellista yhteyttä. Yhteinen usko Kristukseen ja uusi syntymä Jumalan lapsiksi yhdistävät uskovat Jumalan kansaksi ja perheväeksi, johon kuuluu ihmisiä eri kansoista ja kulttuureista.

Kristuksessa ylitetään raja-aitoja, joita on tuotu Jumalan ja ihmisten sekä ihmisten keskinäisten suhteiden esteiksi. Raamattu opettaa uskovia olemaan samassa hengessä ja yhdenvertaisia kulttuurisista eroista huolimatta.

Paavali ohjasi seurakuntia siihen, että ei-juutalaisille kansoille tuli antaa vapaus lähestyä Jumalaa oman kulttuurinsa kautta. Rajan­veto piti tehdä Jumalan valta­kunnan ja epäuskoisen maail­man välille. Kaikkien piti luopua tottumuksista, jotka olivat Jumalan tahtoa vastaan, ja suuntautua Jumalan valtakunnan arvojen mukaan voidakseen edustaa uuden elämän mahdollisuutta kaikille.¹

Oman historian ja nykytilanteen tiedostaminen

Kukin herätysliike on omaksunut tiettyjä tapoja tulkita Raamattua, elää kristillistä elämää ja toimia seurakuntina. Seurakunnan johto ja vastuuhenkilöt tarvitsevat Jumalan sanan ja oman aikansa tuntemusta erottaakseen, mikä on pysyvää ja luovuttamatonta ja missä suhteessa tarvitaan muutosta. Tätä helpottaa, kun ymmärtää, millaisesta yhteiskunnallisesta tilanteesta ja kulttuurista seurakunta, esimerkiksi perinteinen suomalainen helluntai­seurakunta, on tullut nykypäivään.

Kestävien hengellisten pilareiden varaan voidaan laskea osin uusia ja tuoreita kristityn elämän muotoja. Elinvoima piilee kehityksessä, jonka myötä Jumalan valtakunta vahvistuu ja etenee seurakunnan elämässä ja ympäristössä. Rakkaudellinen yhteys kantasuomalaisten ja maahantulijoiden kesken on osa tätä.

Monien kulttuurien olemassa­olo herättää seurakunnan sen omakulttuurikeskeisyydestä, jossa nykytilannetta pidetään helposti itsestään selvänä. Oman historian ja kulttuurin sekä niihin liittyvien kirjoittamatto­mien sääntöjen tiedostaminen lisää avoimuutta nähdä myös toisen­laisia mahdollisuuksia, joita maahanmuuttajataustaiset kristityt edustavat.

Yhteyden luonne ja tarkoitus selväksi

Kulttuurirajat ylittävään toiminta­ympäristöön on totuttu lähetystyössä. Siinä on tarvittu evankeliumin sisäistämistä itselle vieraan kulttuurin näkökulmasta sekä kykyä kommunikoida ja elää yhdessä Jumalan valtakuntaa todeksi eri kulttuureja edustavien kristittyjen kanssa. Kulttuurirajat ylittävä yhteys on ajankohtainen tavoite myös Suomessa. Sen saavuttaminen edellyttää muutoksia totuttuun seurakuntakulttuuriin.

Tarkoitus ei ole luopua omista suomalaisista juurista vaan joustaa niin, että myös muualta tulleet voivat tuntea seurakunnan kodikseen. Tätä voi tukea opettamalla ihmisten tasa-
arvoisuudesta Jumalan edessä. Seurakuntalaisten muutos­pelkoja voidaan hälventää korostamalla, ettei kristityn turva ole seurakunnan muuttumattomissa toimintatavoissa vaan pysyvissä Raamatun periaatteissa, jotka edellyttävät ajoittain tuoreita sovelluksia.

Integraatio on kaksisuuntaista

Integraatio kantasuomalaisten ja maahanmuuttajataustaisten välillä on kaksisuuntaista. Tulijat pyrkivät sekä ylläpitämään omia kulttuuriperinteitään että luomaan yhteyden enemmistö­kulttuuriin. Antaakseen myönteisen sysäyksen integraatiolle suomalaisen valtakulttuurin edustajien tulee osoittaa vieraanvaraisuutta, lähestyä tulijoita ystävällisesti, oppia tuntemaan heitä ihmisinä ja hyväksyä heidät yhteyteensä täysivaltaisina jäseninä. Kulttuurinen avartuminen merkitsee luopumista etu­oikeuksista, joita seurakunnan totunnaisiin tapoihin sisältyy, ja herkistymistä lähimmäisen erilaisuudelle. Sekä kanta­suomalaiset että maahanmuuttajataustaiset tarvitsevat asenteellista avoimuutta toisiaan kohtaan.

Tulijoiden on pyrittävä sitoutumaan Raamatun ja kristillisen elämäntavan opetukseen, kasvamaan uskossaan sekä kunnioittamaan seurakunnan historiaa ja johtoa. Erityisesti kristittynä kasvamisen alkuvaiheissa tulkattu tai oman­kielinen opetus sekä yhteys oman etnisen ryhmän muihin uskoviin ja pastoreihin on välttämätöntä. Myös muualla Suomessa tarjolla olevaa omankielistä opetusta on suositeltavaa hyödyntää kristillisen kasvun tukena. On kuitenkin vältettävä pelkästään tapahtumasta toiseen kiertelyä, joka haittaa juurtumista omaan seura­kuntaan. Ensisijainen vastuu tulee olla paikallisella seurakunnalla, jonka yhteydessä tulijoiden ryhmät ovat.

Osallisuuden edellytykset

Jäsenistön monimuotoisuus vaikuttaa seurakunnan toimintaan. Mitä moninaisempi seurakunta­yhteisö on, sitä kattavammin sen tulisi vaikuttaa seurakunnan rakenteisiin ja toimintaan. Moninaisuuden tulisi vaikuttaa myös seurakunnan johdosta ja vastuuhenkilöistä koostuvan ryhmän kokoonpanoon niin, ettei johtajuus ole enää vain kanta­suomalaisten tehtävänä. Seurakuntien johdossa tarvitaan uuden­tyyppistä johtamisosaamista, jotta kyetään johdattamaan seurakuntaa tilanteessa, jossa seurakunnan toiminta­ympäristö ja jäsenistö ovat monikulttuurisia.

Kulttuurinen herkkyys on ytimessään toisen ihmisen huomioon­ottamista ja samanarvoista kohtaamista. Seurakunnassa tulisi vahvistaa ilmapiiriä ja rakenteita, jotka sallivat ja kannustavat ihmisten osallistumista jumalanpalveluksiin, pienryhmiin ja muihin toimintamuotoihin yhdenvertaisesti riippumatta etnisestä tai kulttuurisesta alkuperästä.

Toimintamuotojen johtajia on tärkeää rohkaista ja kouluttaa ottamaan huomioon erilaisista taustoista tulevia. Maahanmuuttajataustaisia on hyvä ottaa mukaan toimintojen suunnitteluun. Seurakuntayhteisö tarvitsee opastusta kristillisiin arvoihin ja käytöstapoihin suhteessa eri taustoista tuleviin. Tämä koskee niin perinteisiä vähemmistöjä kuten romaneja kuin uudempiakin tulijoita.

Yhteyttä ja osallisuutta edistävä ilmapiiri ja jumalanpalvelus

Yhteyttä lujittaa se, että uudet tulijat kokevat osallisuutta ja omistajuutta. Heistä ollaan kiinnostuneita ihmisinä, heidän uskoaan ja elämäänsä tuetaan kokonaisvaltaisesti ja heidät otetaan mukaan yhteisöön. Heihin halutaan tutustua ja heitä otetaan mukaan myös arkeen, olipa kyse kuntosalille menemisestä, peli-illasta, luontoretkestä tai kalareissusta.

Myös jumalanpalvelusten sisältöjä ja toteutustapaa on suositeltavaa tarkastella uudelleen ottaen huomioon yleisön monimuotoisuus. On hyvä varmistaa, että tulkkaus on järjestetty suomen kieltä taitamattomille. Eri taustoista tuleville voidaan antaa osallistumisen mahdollisuudet esimerkiksi musiikkivastuuseen, puheenvuoroihin, rukoukseen, tilaisuuden johtamiseen ja niin edelleen, siten että he saavat ilmentää tässä omaa kulttuuriaan. Opetuksen sisällön tulisi mielellään olla selkokielistä ja konkreettiseen elämään sovellettavaa. Raamatunkohtien näkyminen yleisölle ruudulla tai valkokankaalla helpottaa opetuksen seuraamista, jos suomen kielen taito on puutteellinen.

Maahanmuuttajataustaisille on tärkeää saada esittäytyä ja kertoa omasta uskostaan, kulttuuristaan ja kokemuksistaan Suomessa muun ohjelman lomassa tai erillisissä teema­tilaisuuksissa. Uudet maahanmuuttajataustaiset kristityt tarvitsevat puheenvuorojen pitämiseen opastusta ja usein myös tulkkausapua.

Monikulttuurisen työn tiimit kulttuuritulkkeina

Kulttuurienvälisen yhteyden lujittamisessa avainasemassa ovat maahanmuuttajien kanssa paljon tekemisissä olevat seurakunnan työntekijät ja vapaa­ehtoiset – sekä kantasuomalaiset että ulkomaalaistaustaiset maahanmuuttajatyöntekijät. Heitä on syytä kannustaa toimimaan rohkaisijoina ja neuvojina pyrittäessä siihen, että maahanmuuttajat voivat palvella eri tehtävissä osana seurakunnan tavallisia toimintoja. 

Mahdollisuudet osallistumiseen ja palveluun ovat laajat: keittiö, tapahtumat, draama, leiri­keskuksen talkoot, liikunta, solut, musiikki, tervetulotiimit, kansainväliset illat ja niin edelleen. Palvelu edistää tutustumista, tiivistää yhteyttä muuhun seurakuntaan ja auttaa kohti molemminpuolista integraatiota. Maahanmuuttajalle se on myös terapeuttista ja omaa selviytymistä tukevaa.

Puheeksi ottamisen foorumit

Kunnioitus ja luottamus luovat kasvualustan molemmin­puoliselle yhteydelle ja erilaisuudesta rikastumiselle. Sama koskee tilanteita, joissa erilaiset asenteet, ajattelumallit ja tottumukset törmäävät toisiinsa. Seura­kunnassa tarvitaan keskustelukulttuuria ja puheeksi ottamisen foorumeja ennakkoluulojen hälventämiseen.

On normaalia, että vieraan kulttuurin kohtaaminen vaatii totuttelua. Kulttuurinen herkkyys eli kyky ymmärtää ja kohdata luontevasti eri kulttuureista tulevia ihmisiä kehittyy vähitellen. Se etenee parhaiten asennoitumalla myönteisesti, tutustumalla ihmisiin ja tekemällä asioita yhdessä.

Tuki kulttuurierojen sovitteluun ja vanhemmuuteen

Seurakunnissa tarvitaan myös sovittelumekanismeja, joissa kulttuurisia yhteentörmäyksiä voidaan käsitellä ja ratkaista rakentavasti. Tulijoiden yhteisöllinen kulttuuri ja kasvatustapa törmäävät länsimaiseen yksilöllisyyttä ja valinnanvapautta korostavaan kasvatusajatteluun. Toisen polven maahan­muuttajan parhaaksi ei ole rohkaista häntä karistamaan vanhempien ”rajoittava” ohjaus kannoiltaan ja heittäytymään täysin suomalaisen kulttuurin syliin. Ei ole hyvä menettää juuriaan vaan omaksua identiteettiinsä uusia aineksia, jotka tukevat elämää uudessa maassa. Vanhan ja uuden kulttuurin rakentavan yhdistelmän löytämiseen tulisi kannustaa sekä vanhempia että nuoria.

Vanhempien roolin tukeminen voi olla tärkeää myös siksi, että pakolaistaustaiset vanhemmat ja lapset ovat kokeneet traumoja. Surutyö vie paljon henkistä energiaa, eikä leimaamisen pelossa helposti etsitä ulkopuolista apua. Lapsi ei puhu traumoistaan, ellei hän koe oloaan turvalliseksi. Rakkaudellinen yhteisön huolenpito, ihmisen kunnioittaminen ja hänen venymiskykynsä arvostaminen ja tukeminen on keskeistä surutyöstä ja traumoista selviytymisessä. Koska henkisestä terveydestä puhuminen on esimerkiksi Lähi-idän kulttuurissa leimaavaa, on hyvä käyttää mahdollisimman neutraaleja, konkreettiseen elämään liittyviä sanoja.

Kunnioittava asennoituminen ja kieli

Tunneperäiset ennakkoluuloista kumpuavat reaktiot tulevat usein ensimmäisenä, kun kohdataan vieraista kulttuureista tulevia. Yksilö voi ottaa tietyn kannan toiseen ihmiseen ulkoisten merkkien pohjalta ja uskoa näin muodostuvaan mieli­kuvaan. Maahanmuuttajista aletaan käyttää yksipuolista ja leimaavaa kieltä.

Väärät asenteet, ennakkoluulot ja valhetieto vievät hetteikköön, jota pitkin on vaikea lähestyä vieraan kulttuurin edustajaa ihmisenä ja kokea yhteyttä. Raamattu kehottaa tarkkailemaan kieltä ja sen vaikutusvaltaa.²

Kieli ilmaisee ja luo merkityksiä ja vaikuttaa sitä kautta todellisuuteen. Sillä voi rakentaa tai haitata yhteyttä. Tämä koskee myös keskustelua sosiaalisessa mediassa. Arvokasta on kieli, joka ei haavoita vaan parantaa. Seurakuntayhteisössä tulisi olla nollatoleranssi sille, että jostakin ihmisryhmästä puhutaan halventavasti.

Viitteet: 

1) Kol.3, Room. 8. 2) Jaak. 3:5–12, 1. Piet. 3:10.

Teksti on yksi Suomen Helluntai­kirkon suosituksista käytännön seurakuntatyöhön. Teksti on toimitettu ja löytyy kokonaisuudessaan kirjasta Kaikkien kansojen koti – seurakunta monikulttuurisessa Suomessa (Suomen Helluntai­kirkko, Aikamedia 2019).