Terveen hengellisyyden tunnuspiirteitä

Kuva: Shutterstock:
Kuva: Shutterstock:
Suomalaisessa kristillisyydessä on viime aikoina keskusteltu hengellisten virtausten ja opetusten arvioinnista. Keskustelussa ilahduttavaa on ollut Raamatun arvovallan ja Kristus-keskeisyyden korostus. Toisaalta siinä on ollut havaittavissa tarpeetonta vastakkainasettelua esimerkiksi Jumalan sanan ja hengellisen kokemuksen välillä. Siinä ei myöskään ole aina huomioitu sitä, että Pyhä Henki voi toimia sielläkin, missä ihmiset tekevät suuria virheitä.

Ensimmäisen tessalonikalaisille osoitetun kirjeensä lopussa Paavali opetti terveen hengellisen elämän tunnuspiirteistä1. Hän kirjoitti lukijoilleen lyhyesti muun muassa hyvän tekemisestä, ilosta, jatkuvasta rukouksesta ja kiitollisesta mielenlaadusta. Tämän jälkeen Paavali paalutti seurakunnan maaperään kolme pylvästä viitoittamaan suhtautumista Pyhän Hengen toimintaan.

Tulen läsnäoloa ei voi korvata

Paavalin suuri huolenaihe tessalonikalaisten osalta oli se, että heidän tapansa reagoida karismaattisiin ongelmiin oli tukahduttamassa Pyhän Hengen vaikutusta seurakunnassa. Tulen läsnäolo oli väistymässä, mikä voitiin sekä havaita että kokea.

Hengen tulen rajoittamaton palo jokaisen uskovan sydämessä ja jokaisen seurakunnan keskellä oli Paavalille ehdottoman luovuttamatonta. Tähän on useita syitä.

Ensinnäkin jokainen uskova on pelastettu jatkuvasti syvenevään yhteyteen Jumalan kanssa. Toiseksi Pyhän Hengen rooli tämän yhteyden syventämisessä ja Jumalan sekä yleisen että erityisen puheen välittämisessä uskovan kokemusmaailmaan on korvaamaton. Lisäksi Jumalan valtakunnan työ voi pitkäkestoisesti menestyä vain Pyhän Hengen voimassa ja ohjauksessa, ja uskovan hengellinen elämä voi kukoistaa vain Pyhän Hengen vaikutuksesta.

On huomattava myös, että ihmiset saavat elämäänsä yliluonnollista apua vain Pyhän Hengen kautta. Niin ikään Hengen lahjat voivat toimia ja Hengen hedelmä kasvaa vain Pyhän Hengen luomassa ilmapiirissä.

Paavalin Hengen sammuttamista koskeva kielto voitaisiin kääntää myös näin: ”Lopettakaa Hengen sammuttaminen.” Tessalonikassa oli siis omaksuttu käytänteitä, jotka tukahduttivat Hengen liekkiä.

Tässä yhteydessä on mielenkiintoista vertailla Korintin ja Tessalonikan seurakuntia sekä Paavalin ohjeita niille. Korintin seurakunnassa Pyhän Hengen toimintaa ei kahlehdittu. Siksi kaikki armolahjat toimivat seurakunnassa, vaikka sen keskuudessa oli merkittäviä moraalisia ongelmia2. Armolahjojen käyttö oli Korintissa ainakin osittain villiintynyttä, erityisesti kielillä puhumisen ja profetoimisen osalta.3

Paavali osasi erottaa toisistaan Pyhän Hengen aidon toiminnan ja ihmisten tekemät virheet. Hän näki selvästi, että karismaattinen kaaos Korintissa ei johtunut eksyttävistä hengistä. Se johtui keskeneräisistä, rikkinäisistä ja hengelliseltä ymmärrykseltään vielä lapsenkengissä olevista ihmisistä.

Siksi Paavali ohjasi ihmisten käytänteitä oikeille urille pitäen samalla huolta siitä, että Henkeä ei tukahdutettaisi. Suorastaan hykerryttävää onkin huomata, että Paavali kehotti juuri korinttilaisia tavoittelemaan lisää hengellisiä lahjoja, erityisesti profetian lahjaa, jonka hulvattomaan käyttöön Paavali joutui puuttumaan4.

Armolahjoja tulee arvostaa

Jos Korintin uskovien keskeneräisyys ilmeni karismaattisena kaaoksena, Tessalonikassa oli menty vastakkaiseen ojaan ja tukahdutettu Hengen toimintaa. Tämä näkyi erityisesti suhtautumisessa profetian lahjaan. Sen romuttuneen arvostuksen taustalla näyttää olleen se, että aidon Jumalalta tulleen sanoman lisäksi monissa profetioissa oli muitakin elementtejä.

Pyhän Hengen toiminta ei ole koskaan ongelma, eikä se ollut sitä Tessalonikassakaan. Sielläkin ongelmana olivat ihmiset, tällä kertaa erityisesti ne, jotka luokittelivat profetiat joko kokonaan oikeiksi tai kokonaan vääriksi. Tällä laatikkoajattelulla he käytännössä romuttivat profetian arvostuksen ja sammuttivat Hengen tulta.

Paavali näki tämän ongelman ja antoi sen hoitamiseksi hyvän ohjeen. Ennen sitä hän kuitenkin yksiselitteisesti kielsi profetoimisen väheksymisen. Paavali näki profetoimisen ja yleensä armolahjojen arvostuksen inflaatiossa suuren vaaran. Jos profetian muodossa tulevaa Jumalan puhetta ei arvosteta, sitä ei myöskään rukouksessa sisäistetä eikä sen mukaan toimita. Seurauksena on automaattisesti se, että Jumalan puhe vähenee. Miksi Jumala puhuisi yksilölle tai yhteisölle, joka toistuvasti kieltäytyy ojentautumasta kuulemansa mukaisesti?

Lisäksi armolahjojen väheksyminen lannistaa niiden kantajia, nostaa kynnystä palvella armolahjoilla, tukahduttaa yliluonnollista seurakunnan keskellä, riistää ihmisiltä Jumalan tarkoittamaa apua ja vähentää armolahjojen innokasta tavoittelua.

Arvokasta ei tule hylätä arvottoman vuoksi

Paavalin ohje inhimillisiä elementtejä sisältäviin profetioihin suuntautui ehkä yllättävästikin profetioiden kuulijoihin eikä niiden esille tuojiin: ”Koetelkaa kaikki ja pitäkää se, mikä on hyvää.”5 Profetian lahjalla palvelevia henkilöitä tulee neuvoa ja opastaa. Seurakuntaa tulee suojella hajottavilta ja vahingollisilta sanomilta. Liian tarkka kontrolli kuitenkin tukahduttaa seurakunnasta profetian hengen.

Paavalin yksiselitteistä ohjetta profetioiden arviointiin voidaan soveltaa myös ajassamme vaikuttaviin hengellisiin virtauksiin. Kaikki tulee koetella ja hyvästä tulee pitää kiinni.

Paavali ei päästä meitä helpolla. Arvokkaan erottaminen arvottomasta on joskus haastavaa. Se edellyttää kokonaisvaltaista paneutumista Jumalan sanaan, antautumista henkilökohtaiseen kasvuprosessiin ja armollista mielenlaatua. Helpompaa olisi leimata ihmisiä, palvelutöitä ja seurakuntia, jos niistä löytää jotakin arvotonta.

Leimaaminen on erittäin ongelmallista. Käytännössä se sulkee mielissämme sen kohteelta kasvun mahdollisuuden. Leimatessamme työnnämme leimatun asenteissamme myös armon ulottumattomiin, vaikka juuri armoa itse eniten tarvitsemme.

Kehottaessaan koettelemaan kaiken Paavali kutsui uskovia kullankaivajan tai timantin etsijän työhön. Kaikki Pyhästä Hengestä syntynyt on niin arvokasta, että sen löytämiseen kannattaa uhrata aikaa ja vaivaa. Raamatullisen koettelun lähtökohta on aina positiivinen, hyvän etsiminen. Kyse on hienojakoisesta arvioimisesta, sen erottamisesta, mikä missäkin sanomassa, ilmiössä ja virtauksessa on hyvää ja mikä ei. Miksi näin? Siksi, että absoluuttisesti pyhän Jumalan näkökulmasta mikään, mihin ihminen koskee, ei ole enää täysin puhdasta.

Pyhän Hengen toimiessa läsnä voi olla, ja hyvin usein on, yhtä aikaa Jumalalta saatua ja arvokasta sekä inhimillistä erehtyväisyyttä ja arvotonta. Läsnä voi olla Pyhän Hengen aitoa toimintaa ja rikkinäisten ihmisten hämmentäviä reaktioita Jumalan kosketukseen. Ihmisten on myös mahdollista ohjata aidosti Jumalalta tullutta väärään suuntaan.

Jeesuksen veli Jaakob lukee itsensä nöyrästi muiden joukkoon kirjoittaessaan: ”Me kaikki hairahdumme monin tavoin. Jos joku ei hairahdu puheissaan, hän on täydellinen mies ja kykenee hallitsemaan myös koko ruumiinsa.”6

Seurakunnissamme täytyy olla tilaa keskeneräisyydelle ja rikkinäisyydelle. Jos meillä ei ole näille tilaa, meillä ei ole tilaa edes itsellemme, eikä armolle.

Rauha ja turva Jumalassa

Paavalin ohjeiden mukainen koettelu ei johda turvallisuuden järkkymiseen ja vääränlaiseen pelosta käsin elämiseen. Paavali liitti koetteluun terveet turvaraamit julistusrukouksella: ”Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan, ja säilyköön koko teidän henkenne, sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen. Hän, joka kutsuu teitä, on uskollinen, ja hän on sen myös tekevä.”7

Paavali uskoi, että Jumala tulee tekemään tessalonikalaisten hengellisyyden terveeksi. Hän uskoi, että he oppivat antamaan enemmän tilaa Pyhälle Hengelle ja löytämään arvokkaan arvottoman keskeltä. Hän tiesi, että keskittyminen hyvän etsimiseen säilyttää Kristuksessa löydetyn turvan. Maailman turvallisin paikka on levätä pelastettuna Jeesuksen sylissä. Kaikkea koetellessaankin tessalonikalaiset saisivat elää Jumalan uskollisuuden turvasatamassa.

Rauha ja luottamus vallitsevat siellä, missä Jeesus on elämän keskipiste ja päämäärä. Jumala pitää omistaan huolta Jeesuksen tulemukseen saakka. Voimme olla turvallisella mielellä. Kukaan ja mikään ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta eikä riistää meitä Jeesuksen käsistä.8

Viitteet:
1) 1. Tess. 5:12–24.
2) 1. Kor. 1:6–7; 1. Kor. 5:1–13.
3) 1. Kor. 14:1–32.
4) 1. Kor. 14:1.
5) 1. Tess. 5:21.
6) Jaak. 3:1–2.
7) 1. Tess. 5:23–24.
8) Room. 8:35–39; Joh. 6:37.


Pekka Havupalo

Kirjoittaja on Turun helluntaiseurakunnan johtaja.

Teksti pohjautuu kirjoittajan Turussa 6.11.206 pitämään saarnaan, joka on kuunneltavissa osoitteessa turunhelluntaisrk.fi.







Koettelun tasoja



Hengellisten virtausten ja ilmiöiden koettelun tulisi tapahtua monella tasolla. On itsestään selvää, että kaikki sisällöt on arvioitava Raamatun valossa. Hyvin tärkeää on myös katsoa, mikä rooli sisällöissä on annettu Jeesukselle ja Pyhälle Hengelle.

Pelkkä sisältöarvio ei kuitenkaan riitä. On täysin mahdollista, että sisältö on itsessään jopa rakentava mutta sisällön esittäjän asenne hajottava, ylimielinen, kova tai tuomitseva. Asenteita on arvioitava huolellisesti, sillä ne tarttuvat nopeammin kuin sisältö. Kun sekä sisältö että asenne ovat kunnossa, purjehditaan nöyrän totuuden turvallisilla aluevesillä.

Myös opetuksen tai palvelutyön hedelmää on arvioitava mahdollisimman pitkällä aikajänteellä ja monesta näkökulmasta. Niin ikään on kiinnitettävä huomiota siihen, minkälaista ilmapiiriä koettelun kohde luo ympärilleen. Onko ilmapiiri toivoa tuova vai ahdistava, armollinen vai vaativa, uskoa sytyttävä vai lannistava ja turvallinen vai turvaton?

Kun puhutaan kaiken koettelusta, on hyvä huomioida, että se sisältää kehotuksen koetella myös kaikki koettelu. Koettelun tuloksena hyväksi havaittuun tulee tarrautua kiinni. Se, mikä osoittautuu arvottomaksi, tulee hylätä. Joskus koettelussa voi löytyä myös jotakin, mikä on suoranaisesti pahaa ja vahingollista. Sitä ei tule ainoastaan hylätä. Sitä tulee jatkossa myös karttaa.

Sana ja kokemus yhdessä

Paavalin kehotus olla sammuttamatta Hengen tulta sisältää ajatuksen siitä, että voimme tunnistaa, palaako Hengen tuli vai onko tulta tukahdutettu. Tämän tunnistaminen on osittain aistinvarainen havainto ja osittain hengellinen kokemus. Jo tällä perusteella Jumalan sanan ja kokemusten asettaminen yksioikoisesti toisiaan vastaan on harhaanjohtavaa.

Jumala on tarkoittanut, että hänen Sanansa ja hengelliset kokemukset kietoutuvat yhteen. Kokonaan toinen asia on kokemusten metsästäminen ja niiden asettaminen Jumalan sanan yläpuolelle.

Jumala puhuu omilleen sekä yleisesti että erityisesti. Raamattu on yleistä Jumalan puhetta. Pyhä Henki voi nostaa Raamatun tekstiä myös yksilölle tai yhteisölle suunnatuksi erityiseksi Jumalan puheeksi. Uskovan elämässä on myös paljon valintoja, joihin Raamattu ei anna suoraa vastausta. Silloin tarvitaan kykyä kuulla ja kokea Jumalan ääntä ja ohjausta syvästä jumalasuhteesta käsin. On hyvä muistaa, että näissäkään tilanteissa Jumala ei koskaan ohjaa meitä Sanansa vastaisesti.


51

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja