Kun uskova on ottanut kasteen ja tullut liitetyksi seurakuntaan, hän on lähtenyt raamatullisen kristityn tielle.
Ensimmäinen kristillinen seurakunta syntyi Jerusalemiin pian Jeesuksen taivaaseen astumisen jälkeen. Jerusalemista evankeliumi levisi nopeasti muualle Israeliin, Syyriaan, Kreikkaan, Lähi-itään ja koko Eurooppaan. Seurakunnat syntyivät siten, että uudella paikkakunnalla julistetiin evankeliumia ja uskoontulleet kastettiin. Kristityt alkoivat kokoontua yhdessä, ja seurakuntaan otettiin vain uskovina kastettuja. Heille valittiin myös paimenet johtamaan seurakuntaa.
Apostolien tekojen toisessa luvussa kuvataan sitä, miten alkuseurakunnan jäsenet jatkoivat elämäänsä kasteen jälkeen.1 He jättivät jälkipolville esimerkin seurakuntaelämästä, johon kaikkien uskovien tulee yhä pyrkiä.
Ensimmäiset kristityt tulivat kuulemaan apostolien opetusta ja pysyivät siinä. He pysyivät myös uskovien keskinäisessä yhteydessä, leivän murtamisessa ja rukouksessa. Jumala toimii rukouksen kautta ihmisten maailmassa. Kaikki maailman kristityt, uudestisyntyneet Jumalan lapset, kuuluvat samaan suureen Jumalan perheeseen. Tätä koko maailman yhteistä seurakuntaa kutsutaan universaaliseksi seurakunnaksi. Koska se ei kuitenkaan voi kokoontua yhdessä paikassa, tarvitaan pienempiä yksiköitä eli paikallisseurakuntia.
Paikallisseurakunnalla on tärkeä merkitys
Jokaisen uskovan tulisi kuulua johonkin paikallisseurakuntaan ja käydä säännöllisesti sen tilaisuuksissa, koska sillä on mitä suurin merkitys hänen elämälleen. Kaikki seurakunnat koostuvat vajavaisista ihmisistä, ja siksi on hyvä ymmärtää, ettei täydellistä seurakuntaa ole olemassakaan maan päällä. Vasta taivaassa saamme kokea täydellisen yhteyden. Jumalan tahto kuitenkin on, että jo tässä ajassa uskovat – epätäydellisyydestään huolimatta – kuuluvat seurakuntaan ja kokoontuvat yhteen.
Seurakuntayhteys auttaa uskovaa monissa asioissa. Se esimerkiksi varjelee häntä. Yksinäinen lammas on helppo saalis pedolle, kun taas laumassa oleva on paremmin turvassa. Luonnossa petoeläimet vaanivat yleensä erillään olevia, tai ne koettavat eristää saaliseläimen hyökätäkseen sitten sen kimppuun. Apostoli Pietari muistuttaa myös uskovia: ”Teidän vastustajanne, Paholainen, kulkee ympäri kuin ärjyvä leijona etsien, kenet voisi niellä. Vastustakaa häntä uskossa lujina!”2
Lampaankin on hyvä oppia itse varomaan petoja. Saaliiksi joutuminen tarkoittaa muun muassa sitä, että jos jäämme pois seurakuntayhteydestä, maailman henki synteineen ja eksytyksineen saa helposti sijaa elämässämme, ja ennen kuin itse huomaamme, olemme niiden otteessa.
Seurakunnassa saatava opetus on tässä mielessä ensiarvoisen tärkeää. Hengellistä opetusta on mahdollista saada nykyisin monista lähteistä, mutta Jumala on antanut Sanan opettajia nimenomaan seurakuntaan, jossa he toimivat kaikkien jäsenten yhteiseksi hyödyksi.3
Me elämme maailmassa monenlaisten ihmisten, tapahtumien, oppien ja myös synnillisten asioiden ympäröiminä, jotka jättävät helposti omat jälkensä meihin. Mutta uskovien yhteydessä ollessamme rukouksella ja Jumalan sanalla on puhdistava vaikutus. Siksi seurakuntayhteys on mitä kallein asia, jota tulee vaalia. Johannes kirjoittaa tästä: ”Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän on valossa, meillä on yhteys keskenämme ja Jeesuksen, hänen poikansa, veri puhdistaa meidät synnistä.”4
Jokaisen uskovan on tärkeää rakentaa itseään rukouksen ja Jumalan sanan avulla. Rakentuminen jää kuitenkin yksipuoliseksi ilman yhteyttä muihin uskoviin. Tarvitsemme seurakuntaa rakentuaksemme yhdessä Jumalan asumukseksi: ”Hänessä tekin rakennutte yhdessä muiden kanssa Jumalan asumukseksi Hengessä.”5
Hyvä seura virkistää. Jumala on tarkoittanut, että myös hänen seurakuntansa olisi erityinen virvoituspaikka. Paavali toteaa tähän liittyen: ”Tarkoitan, että me yhdessä ollessamme virkistyisimme yhteisestä uskostamme, teidän ja minun.”6
Jotta jokainen voisi löytää oman paikkansa seurakunnassa, läheinen yhteys muihin seurakunnan jäseniin on välttämätöntä. Tässä yhteydessä meitä hiotaan, ja siinä ilmenee, millaisia luonteen ominaisuuksia ja hengellisiä lahjoja kullakin on. Näin jokaisella on mahdollisuus löytää oma palvelupaikkansa Herran seurakunnassa.
Rikkaat vertauskuvat valaisevat seurakunnan olemusta
Uusi testamentti opettaa seurakunnasta paljon, koska se on Jumalan suunnittelema yhteisö hänen omiaan varten. Jotta ymmärtäisimme paremmin seurakunnan olemusta, siitä käytetään Uudessa testamentissa monenlaisia vertauskuvia. Seurakuntaa nimitetään esimerkiksi Jumalan perheeksi: ”Te ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette samaa kansaa pyhien kanssa ja Jumalan perheväkeä.”7
Samoin kuin luonnollisessa elämässä syntyneet lapset tarvitsevat kodin, myös hengelliset lapset tarvitsevat hengellisen kodin, seurakunnan, jota nimitetään usein Jumalan perheeksi. Moni paikallisseurakunta kutsuukin ihmisiä yhteyteensä lämpimällä mainoslauseella: Tervetuloa kotiin!
Perheyhteyden kannalta on tärkeää, että perheen jäsenet pitävät yhtä, rakastavat toisiaan ja ottavat myös vastuuta perheen tehtävistä ja hyvinvoinnista. Jos perhe hajoaa riitelyn ja itsekkyyden vuoksi, kaikki saavat siitä kärsiä. Parhaimmillaan perhe-elämä voi olla onnellista, kun kaikki jäsenet tekevät työtä sen eteen.
Seurakuntaa verrataan Uudessa testamentissa myös Jumalan temppeliin: koko uskovien yhteisö liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa.8 Temppeli on tarkoitettu Jumalan palvontapaikaksi. Myös uskovien yhteisössä Jumalan palvonnan ja ylistyksen tulee olla keskeisellä sijalla. Maailman ihmiset palvovat urheilijoita, taiteilijoita, politiikkoja ja muita Jumalan luomia asioita. Uskovien etuoikeus on kiittää ja ylistää itse Jumalaa, kaiken Luojaa, ja palvella häntä kiitollisella mielellä.9
Eräs seurakuntaa kuvaava nimitys on Jumalan lauma.10 Se viittaa yhteyden tarpeellisuuteen. Uskovat eivät muodosta susi-, kettu- tai jänislaumaa, vaan lammaslauman. Lammaslauma ilman paimenen suojaa on aivan avuton petoeläinten hyökätessä sen kimppuun. Yksinäinen lammas on kaikkein helpoin saalis. Siksi emme voi koskaan teroittaa kylliksi seurakuntayhteyden merkitystä.
Seurakuntaa kutsutaan myös Kristuksen ruumiiksi, jonka pää Jeesus itse on.11 Oppi Kristuksen ruumiista on hyvin keskeinen Raamatussa. Kuten luonnollisen ruumiin jäsenet ovat riippuvaisia toisistaan, niin myös hengellisen seurakunnan jäsenten tulee oppia huomioimaan kaikki toiset jäsenet.
Näiden Uuden testamentin vertauskuvien kautta opimme ymmärtämään paremmin seurakunnan luonnetta ja arvostamaan siihen liittyvää Jumalan suunnitelmaa.
Seurakuntayhteys kantaa
Raamatullinen uskova tunnistetaan siitä, että hän on kiinnittyneenä seurakuntaan. Siihen kuuluminen antaa mahdollisuuden kuulua perheeseen, jossa jäsenet tukevat toisiaan. Uusi testamentti kehottaakin meitä olemaan toistemme tukena: ”Kantakaa toistenne kuormia, niin te täytätte Kristuksen lain.”12 ”Pitäkäämme huolta toinen toisistamme rohkaisuksi rakkauteen ja hyviin tekoihin. Älkäämme jättäkö yhteistä kokoontumistamme, niin kuin muutamien on tapana, vaan kehottakaamme toisiamme entistäkin enemmän, kun näette tuon päivän lähestyvän.”13
Seurakuntayhteys antaa hengellisen suojan. Jumala on kutsunut seurakunnan paimenet ja pastorit vastuulliseen tehtävään. Heidän tulee pitää huolta koko siitä laumasta, jota Pyhä Henki on pannut heidät paimentamaan.14
Seurakuntayhteys luo vastuullisuutta, jota uskovat tarvitsevat kasvaessaan kristittynä. Seurakuntaperheen jäseniä kehotetaan olemaan myös alamaisia toinen toisilleen Kristuksen pelossa.15
Jokainen kuuluu joukkueeseen, ja jokaisen jäsenen mukanaoloa tarvitaan. Jos uskova kuitenkin jostain syystä jää ilman seurakuntayhteyttä, häntä voisi verrata jalkapalloilijaan, joka on ilman joukkuetta, lapseen, joka on ilman perhettä, lampaaseen, joka on ilman laumaa ja paimenta tai laulusolistiin, jolta puuttuu kokonaan taustaorkesteri.
Meidän on siis tärkeä pysyä lähellä toisia uskovia kuulumalla seurakuntaperheen turvalliseen yhteyteen.
Toiminnan periaatteita
Uskovien on tarpeellista tuntea seurakunnan olemassaolon perustarkoitus. Heidät on kutsuttu ulos maailmasta palvomaan ja ylistämään elävää Jumalaa. Mikään muu yhteisö maailmassa ei tee sitä. Jumala tahtoo, että uskovat rukoilevat ja palvovat häntä hengessä ja totuudessa.16
Ehtoollisen vietto kuuluu tärkeänä osana seurakuntaelämään. Se on kristittyjen yhteinen ateria, jossa Jumala on Sanansa mukaan läsnä. Ehtoollinen muistuttaa kristittyjä siitä, mitä heidän Vapahtajansa Jeesus Kristus teki heidän puolestaan ristillä.17
Seurakunnan jäsenet on kutsuttu auttamaan ja tukemaan toinen toisiaan. Jokaisen kristityn elämässä tulee aikoja, jolloin lähimmäisten tarjoama apu on korvaamatonta. Tulee myös aikoja, jolloin voi itse olla auttamassa toisia. Jumalan tahto onkin, että seurakunnan jäsenet voimaannuttavat toisiaan: ”Vahvojen tulee kantaa heikkojen vajavaisuuksia, eikä elää itselleen mieliksi. Olkoon kukin meistä lähimmäiselleen mieliksi hänen parhaakseen, että hän rakentuisi.”18
Lisäksi seurakunta on kutsuttu julistamaan evankeliumia Jeesuksesta maailmalle ja tekemään ihmisistä hänen opetuslapsiaan. Seurakunnan jäsenten onkin hyvä rukoilla ja pohtia, millä tavoin he voisivat viedä evankeliumia eteenpäin. Evankeliumin ilosanoma kuuluu kaikille ihmisille kulttuuriin ja taustaan katsomatta.19
Seurakuntayhteydessä kristityt oppivat tuntemaan Jumalaa ja hänen Sanaansa. Jeesus muistutti, miten tärkeää on opettaa hänen seuraajiaan pitämään kaikki, mitä hän on käskenyt pitää.20 Juuri seurakunnan tulee olla se paikka, jossa opetetaan ihmisille Jumalan tahtoa.
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva pastori ja raamatunopettaja.
Artikkeli on toimitettu katkelma kirjoittajan uudesta opetuskirjasta Kastekoulu (Aikamedia, 2016).
Seurakunnan jäsenen velvollisuudet
Tässä itsekeskeisessä ajassa on vaara, että myös uskovat etsivät seurakunnasta pelkästään siunauksia ja etuja itselleen. Jokaisella seurakunnan jäsenellä kuitenkin on myös vastuita ja velvollisuuksia. Ne eivät ole pakonomaisia, vaan perustuvat täydelliseen vapaaehtoisuuteen.
Seurakunnan jäsenen on hyvä ymmärtää, millaisia asioita hän voi omalta osaltaan tehdä toimiakseen kotiseurakuntansa parhaaksi. Nämä velvollisuudet voi tiivistää seuraaviin asioihin:
1) Varjele seurakuntayhteyttä. Monenlaiset tekijät pyrkivät hajottamaan niin luonnollisia perheitä kuin seurakuntayhteyttäkin. Siksi uskovien tehtävänä on kaikin keinoin varjella ja rakentaa seurakuntayhteyttä osoittamalla rakkautta ja kunnioitusta toisia jäseniä kohtaan. Raamattu kehottaa edistämään rauhaa ja keskinäistä rakentumista (Room. 14:19). Keskinäiseen kunnioitukseen kuuluu, ettemme puhu pahaa seurakunnasta, vaan puhumme sellaista, mistä toiset rakentuvat (Ef. 4:29). Seurakuntayhteyden varjeleminen tarkoittaa myös seurakunnan johtajien kunnioittamista: ”Olkaa johtajillenne kuuliaiset, totelkaa heitä” (Hepr. 13:17).
2) Ota vastuuta seurakunnan toiminnasta. Seurakunnan jäsenten tulee kasvaa ottamaan vastuuta seurakunnan toiminnasta rukoilemalla seurakunnan kasvun, jäsenten ja johtajien puolesta sekä kutsumalla uskosta osattomia ihmisiä seurakunnan tilaisuuksiin.
3) Osallistu palvelutyöhön. Vaikka Jumala on antanut seurakuntaan sananpalvelukseen liittyviä virkoja, se ei tarkoita, että sananpalvelijat itse huolehtivat kaikesta. Päinvastoin heidän tulee Raamatun mukaan varustaa jäseniä toimimaan (Ef. 4:11–12). Siksi onkin tärkeää, että seurakuntalaiset osallistuvat erilaisiin opetustilaisuuksiin, joissa heitä varustetaan työhön. Jokainen voi palvella jossakin tehtävässä: ”Palvelkaa toisianne Jumalan moninaisen armon hyvinä taloudenhoitajina sillä armolahjalla, jonka kukin on saanut (1. Piet. 4:10–11).
4) Tue taloudellisesti seurakunnan työtä. Seurakunnan toiminta kotimaassa ja lähetyskentillä vaatii myös taloudellisia resursseja. Vapaakristilliset seurakunnat rahoittavat toimintansa täysin vapaaehtoisin kannatuksin. Tästä syystä jokainen seurakunnan jäsen saa palvella Jumalaa myös antamalla varoistaan mahdollisuuksiensa mukaan.
Uuden testamentin mukaan varoistaan antaminen perustuu vapaaehtoisuuteen, mutta tässäkin on hyvä muistaa Raamatun sana: ”Huomatkaa tämä, joka niukasti kylvää, se niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se runsaasti niittää. Kukin antakoon niin kuin on sydämessään päättänyt, ei surkeillen eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa.” (2. Kor. 9:6–7.)
Näitä periaatteita noudattaen jokainen voi olla hyödyllinen ja hedelmää kantava seurakunnan jäsen.
1800-luvun lopulta lähtien kristityt ympäri maailmaa ovat työskennelleet kristittyjen yhteyden puolesta. On pidetty kirkolliskokouksia ja muodostettu...
Opetus1.4.2024 | Samuel Tedder En lakkaa ihmettelemästä sitä, että täältä pienestä maasta Pohjolassa – maailman näkökulmasta laidalta – Jumala on ihmeellisesti lähettänyt ihmisiä antamaan itsensä j...
Juutalaisten pääsiäisjuhlan heprealainen nimi pesah tarkoittaa ohi kulkemista. Nimi tulee siitä, että pääsiäisyönä Jumalan lähettämä tuomion enkeli kulki Egyptin...
Opetus24.3.2023 | Janne Saarela Pitkäperjantain murhe vaihtui kolmannen päivän aamuna hämmästykseen ja riemuun, kun Jeesuksen hauta löydettiin tyhjänä. On mahdollista listata kuusi vankkaa tosiasia...
Opetus13.3.2024 | Merja Hakala Sitten Jeesus nousi vuorelle. Hän käski luokseen ne, jotka hän oli valinnut, ja he lähtivät hänen mukaansa. Nämä kaksitoista Jeesus kutsui olemaan kanssaan lähettääks...
OpetusDaniel Hug | 6.3.2024 Kuulemme usein kertomuksia siitä, kuinka ihmiset löytävät Jeesuksen ja heidän elämänsä muuttuu. Jotkut tulevat uskoon dramaattisesti ja näkyvästi, kuten esimerkiksi Juokse, p...
Opetus29.2.2024 | Onni Haapala Kamelinkarvoihin pukeutunut ja villimehiläisten hunajaa ravinnokseen syönyt profeetta Johannes Kastaja kulki Jeesuksen edellä julistaen: Kääntykää, sillä taivasten va...
Istuin sängylläni. Olin alkanut harjoitella Jumalan äänen kuuntelemista niin, että kirjoitin päiväkirjaani kysymyksiä. Sitten tarkoitukseni oli kuunnella ja kirj...
Opetus4.2.2023 | Anniina Jakonen Raamattua voi hyvällä syyllä sanoa bestselleriksi ja klassikoksi, sillä se on maailman myydyin, levinnein, siteeratuin ja käännetyin kirja. Tilastojen mukaan koko R...
Opetus30.1.2024 | Gordon D. Fee, Douglas Stuart Nuoruudessamme tutustuimme Raamattuun niin, että siitä luettiin vain yksittäisiä jakeita tai osia ja näin etsittiin Jumalalta ”päivän sanaa”. Ajatelt...
Millä tavalla miellämme Jeesuksen? On hyvä pysähtyä miettimään, mitä hän kertoi itsestään. Edellisessä osassa pureuduimme siihen, mitä tarkoittaa, että...
Opetus20.12.2023 | Elina Rautio Huoneessa kaikuu kimeä itku. Kippuralle koukistuneet jalat ja kädet heiluvat ilmassa, pikkuruinen suu hamuaa ruokaa. Vauvan olemus rauhoittuu, kun äiti kietoo lapsen...
Raamatun yksi tärkeimmistä muutoskuvauksista on Israelin kansan muuttuminen erämaavaelluksen jälkimainingeissa muukalaisista omistajiksi. Muukalaisuusidentite...
Opetus30.11.2023 | Gordon D. Fee, Douglas StuartTehdäänpä seuraavat asiat selviksi: Raamattu ei ole pelkästään jokin jumalallinen ohjekirja. Se ei ole kultakaivos lupauksista, joihin tulee uskoa, eikä se ol...
Raamatun lehdillä profeetta Elia tupsahtaa näyttämölle ilman juuri minkäänlaista esittelyä. Tiedämme hänestä kuitenkin jotain hyvin tärkeää: Elia palvelee Israelin Jumalaa (engla...
Opetus7.11.2023 | Anniina Jakonen Onnelliset, aina kuolemaan asti niin myötä- kuin vastoinkäymisissä kestävät avioliitot tuntuvat käyvän yhä harvinaisemmiksi. Myös muut lähi-ihmissuhteemme kokevat...
Opetus1.11.2023 | Onni Haapala Te olette maailman valo. Ylhäällä vuorella oleva kaupunki ei voi olla kätkössä. Eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle vaan lampunjalkaan, ja niin se l...
Opetus26.10.2023 | Samuel Kuusela Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, m...
Opetus20.10.2023 | Ville Anttila Nämä ovat myös ne kaksi asiaa, joihin keskittymällä tullaan paremmin voivaksi yhteisöksi. Kaksisuuntainen rakkaus on siis sekä hedelmä että juuri. ...
Opetus13.10.2023 | Tanja Närhi Jumalalla on missio tässä maailmassa, ja teologiassa sitä kutsutaan termillä missio Dei. Tämä Jumalan missio lävistää koko Raamatun, ja sen päämäärä on Kristuksen ris...
Opetus2.10.2023 | Martti Ahvenainen Joskus sanotaan, ettei meidän tarvitse seurata aikoja vaan keskittyä pelkästään evankeliointiin. Aikojen seuraaminen ei kuitenkaan estä evankeliointia, päinvasto...
Opetus27.9.2023 | Tomi Kuosmanen Viime kuukausina yhteiskunnallinen keskustelu on laittanut meidät ajattelemaan, mitä on erilaisuuden hyväksyminen ja mitä rasismilla tarkoitetaan. Moni meistä laitt...
Opetus16.9.2023 | Juhani Karvinen Ihmisillä on yleensä jonkinlainen käsitys Jumalasta ja Jeesuksesta, mutta kun aletaan puhua Pyhästä Hengestä, he eivät yleensä ymmärrä, mistä on kysymys. Jotkut al...
Opetus6.9.2023 | Niilo Närhi On vaikuttavaa lukea Jumalan sytyttämien lähetysihmisten maailman valloittamiseen tähtääviä sitaatteja. Yksi aikansa ihmisiä haastaneista oli Oswald J. Smith, joka peru...
Opetus31.8.2023 | Tuula Palola Päästyään luvattuun maahan Israelin ”kansa palveli Herraa Joosuan koko elinajan ja niiden vanhinten koko elinajan, jotka elivät vielä Joosuan jälkeen” (Tuom. 2:7)...
OpetusMarko Jauhiainen | 22.8.2023 Seurakuntayhteyden kannalta haitallisten ongelmien saralla oman osa-alueensa muodostavat tapaukset, joissa ihailtu, näennäisesti Jumalan vahvassa johdossa ja siunaukse...
OpetusSamuel Kuusela Jumalan valtakunta on hyvin erilainen kuin maalliset valtakunnat. Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epä...
OpetusOnni Haapala | 15.8.2023 Miltä tuntuukaan saada uudet silmälasit! Näemme jälleen kirkkaasti, sillä näön puutteet on huomattu tarkastuksessa ja parannuskeinoksi on tehty oikeanlaiset silmälasit. Väl...
OpetusOnni Haapala | 21.7.2023 Kukin Paavalin kuvaama varustuksen osa saa hengellisen merkityksen; totuuden vyö, pelastuksen kypärä, hengen miekka, vanhurskauden haarniska, uskon kilpi ja alttiuden kengä...
Opetus18.7.2023 | Jon Dunn Kun Jeesus Johanneksen evankeliumissa (luku 10) sanoi olevansa hyvä paimen, hän puhui aikansa uskonnollisille johtajille aiheesta, joka oli heille hyvin tuttu. Jeesuksen...
Vesikaste kuuluu Kristuksen opin alkeisiin. Uudestisyntynyt kristitty tunnustautuu ja sitoutuu siinä uuteen elämään Jumalan tahdon mukaisesti. Kasteen jälkeen häne...
Raamattukouluaikoina teimme säännöllisesti piloja toisillemme. Kerran löysin myslini seasta koiranruokaa. Pitkän salapoliisityön jälkeen sain syyllisen selville ja kesku...
OpetusTanja Närhi Ihminen on kaikkina aikoina etsinyt elämäänsä johdatusta ja suuntaa valintoihinsa. Muinaisessa Mesopotamiassa tulevaisuutta ennustettiin uhrieläinten maksasta. Enteitä, tähtikartt...
(18.4.2023) Daavid, Iisain poika ja kuningas Salomon isä, syntyi ja kasvoi Betlehemissä, kunnes koitti aika astua Jumalan valmistamaan suunnitelmaan...
OpetusTanja Närhi (11.4.2023) Jeesus antoi oppilailleen tehtävän viedä hyvä uutinen kaikille kansoille, mutta hän kielsi heitä lähtemästä liikkeelle, ennen kuin he olivat saaneet taivaasta voiman v...
OpetusTanja Närhi Jeesus antoi oppilailleen tehtävän viedä hyvä uutinen kaikille kansoille, mutta hän kielsi heitä lähtemästä liikkeelle, ennen kuin he olivat saaneet taivaasta voiman varustukseksi...
Liikkeen vainoojasta sen aktiiviksi kääntynyt tarsolainen fariseus Saulus toteaa 50-luvun puolessavälissä Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta: ”Ol...
OpetusSara Saarela Paavali kehottaa Galatalaiskirjeessä: ”Jos me Hengessä elämme, vaeltakaamme myös Hengessä” (5:25).1 Paavalille Pyhä Henki ei ole sivuseikka tai jonkinlainen lisä, vaan se on se t...
OpetusNiilo Närhi (16.3.2023) Joosefin ja hänen perheensä vaiheisiin Ensimmäisen Mooseksen kirjan loppuosassa on käytetty peräti neljätoista lukua.1 Se viestittää, että kertomus sisältää jotain aja...
(7.3.2023) Nuori tai muuten ylivirittynyt usko voi nähdä paholaisia sielläkin, missä niitä ei välttämättä ole. Toisaalta monille Sielunvihollisen rooli on kutistunut j...
OpetusLassi Mäkinen (1.3.2023) Jumala loi kaiken shalom-tilaan. Vallitsi täydellinen rauha, turva, hyvinvointi, terveys ja eheys. Syntiinlankeemuksessa tämä rikkoutui, ja yhä edelleen synti rikkoo...
OpetusSara Saarela (22.02.2023) Maailmassamme on tarjolla monenlaisia kertomuksia siitä, keitä me olemme, mikä on elämän tarkoitus, miten maailma on tullut olemaan ja niin edelleen. Jeesuksen seura...
OpetusVille Kalaniemi Kristikunnalla on paastoon liittyvä rikas hengellinen perintö. Paasto oli osa Mestarimme elämää. Se kuului tärkeänä osana ensimmäisten kristittyjen ja alkuseurakunnan elämänta...
OpetusEsko Matikainen (2.2.2023) Apostoli Paavali kirjoittaa Jumalan salaisuudesta: ”Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut, minkä Jumala on valmistanut niille,...
OpetusSara Saarela Seurakunnissa kolmiyhteistä Jumalaa lähestytään usein Uuden testamentin, etenkin Jeesuksen, kautta. Tämä on hyvä tapa, koska Raamattu itse sanoo, että Poika Jumala näyttää Isä Ju...
OpetusElina Rautio Kuka hän on, joka ajanlaskun sai alkamaan? Syrjittyjen viereen hän jäi istumaan. Kuka hän on, joka kertoi valtakunnasta, jossa jokainen on arvokas? Nämä Iltan Kuka hän o...
OpetusRisto Huttunen (30.12.2022) Tilaisuudessa, jossa tulin uskoon, koin suurta iloa, kun ymmärsin saaneeni suuren syntitaakkani anteeksi. Tuo ilo herätti minussa välittömästi halun antaa om...
OpetusAnniina Jakonen Mitä tekoa me olemme? Miksi Jumala oli valmis näkemään ihmiskunnan puolesta niin suuren vaivan ja uhrauksen, että hän lähetti ainoan Poikansa kärsimään ja kuolemaan puolestamm...
OpetusLassi Mäkinen The Passion of the Christ -elokuvan loppukohtauksessa Jeesuksen kuolinhetkellä taivaasta putoaa yksi pisara, kuin kyynel. Osuessaan maahan se saa maan järisemään ja te...
Joskus uskoontulon yhteydessä voi olla helppoa ottaa vastaan Jeesus ja hänen anteeksiantonsa, mutta seurakunnan rooli jää ymmärtämättä. Siitäkin huolimatta, että Raama...
OpetusTomi Kuosmanen Jos pappani Wiljam Kuosmanen olisi vuosikymmeniä sitten puhujamatkoillaan kehunut olevansa ylpeä vaimostaan, lapsistaan tai seurakunnastaan, palautevyöry olisi saattanut olla m...
Jeesus käskee lähetyskäskyssä menemään kaikkialle maailmaan ja tekemään opetuslapsia. Juutalaisille opetuslapseus oli ilmiönä tuttu, olihan heidän keskuudessaan esimerkik...
Kristityn elämässä on paljon kiusauksia ja koettelemuksia. Kiusauksia tulee joka päivä, ja ne voivat olla suuria tai pieniä, ulkoisia tai sisäisiä. Kiusaukset ovat melko y...
Alkuvuodesta esikoispoikamme Huugo kuoli vajaan neljän vuoden iässä. Talven ajan toistuneet infektiot olivat tuhonneet valtaosan keuhkoista, jotka olivat harvi...
OpetusRon Mehl Oletko koskaan kuullut kymmentä käskyä kuvattavan rakkauskirjeeksi, lempeän sydämelliseksi sanomaksi suoraan Jumalalta? Ehkä et. Kuitenkin olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että käsk...
OpetusJuhani Karvinen Paavali kirjoittaa Herrasta Jeesuksesta: ”Joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodo...
OpetusJanne Saarela Jesajan kirjan luvusta 40 eteenpäin kansalla on tuplaongelma. Ensimmäinen ongelma on maallinen: kansan pitäisi palata takaisin omaan maahansa. Jumalan vastaus tähän haaste...
Jesajan kirjan tärkeyttä Raamatussa on vaikea liioitella. Teologialtaan teos on Vanhan testamentin Mount Everest, eikä liene sattumaa, että Uudessa testamentissa ainoast...
OpetusAnniina Jakonen Yhdysvalloissa tehtiin eläinkoe, jossa tutkittiin hiirten motivaatiota ja kestävyyttä eri olosuhteissa. Aluksi hiiret jaettiin kahteen ryhmään. Ensimmäisen ryhmän hiiret laite...
OpetusLeevi Launonen Seurakunnan täti ihmettelee uskovia nuoria, jotka ovat laittaneet kasvoihinsa lävistyksiä ja käsivarsiinsa näyttäviä tatuointeja. Yläkoululainen kertoo kotona, että Setan edust...
OpetusMarko Halttunen Habakukin tunnuslause näkyy myös apostoli Paavalin julistuksessa Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa: ”Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itse...
OpetusRick Warren Pauli Parkkinen avasi Länsirannan seurakunnan kirkkoneuvoston kuukausikokouksen täsmälleen klo 19. ”Meillä on tänään pitkä asialista, joten on parasta, että aloitamme heti”, Pauli...
OpetusMatti Niemelä Herätyskristillisenä liikkeenä helluntailaisuutta kutsutaan toisinaan kokemus- tai ratkaisukristillisyydeksi. Helluntailiikkeessä korostetaan omakohtaista us...
OpetusAnniina Jakonen Vuorisaarnassaan Jeesus kehottaa omiaan kokoamaan aarteita taivaaseen.1 Raamattu muistuttaa myös sen arvioinnista, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaist...
OpetusDavid Petts Pyhän Hengen saamisen merkitys näkyy korostetusti siinä, että Paavali kysyy välittömästi Efesokseen saavuttuaan sieltä löytämiltään opetuslapsilta: Saitteko Pyhän Hengen, kun tuli...
OpetusNiilo Närhi Danielin kirja jakautuu kahteen osaan. Ensimmäiset kuusi lukua sisältävät enimmäkseen Danielin ja hänen kolmen toverinsa kokemuksia. Luvut 6–12 sisältävät apokalyptisia näkyjä ja...
OpetusKlaus Korhonen Vanhan liiton aikana siunaamiseen liittyi usein profeetallinen ulottuvuus. Siunaaja lausui sanoja, jotka olivat merkityksellisiä siunattavan henkilön tai kokonaisen...
OpetusAri-Pekka Niemelä Kuten olemme huomanneet, raha on välttämätön osa luomisjärjestykseen kuuluvan tehtävämme toteuttamista. Rahan avulla voimme luoda k...
OpetusNiilo Närhi Danielin kirjan kertomukset pakkosiirtolaisiksi joutuneiden nuorten juutalaispoikien rohkeudesta ovat puhutelleet ja innoittaneet Herraan turvaavia säilyttämään uskollisuutensa Ju...
OpetusJuhani Karvinen Ihmiskunnan kulttuuripiirit ovat täynnä erilaisia jumalia. Esimerkiksi hindulaisuudessa jumalia tiedetään olevan miljoonittain. Maailmassa on kuitenkin olemassa kolme yk...
OpetusValtter Luoto Kun Jeesusta tultiin vangitsemaan Kidronin puron toisella puolella olevasta puutarhasta, missä hän juuri tuolloin oleskeli opetuslastensa kanssa, ei Jeesus paennut,...
OpetusJouko Ruohomäki Rukous on uhraamisen ohella vanhin jumalanpalveluksen muoto. Rukous on edelleen olennainen osa sekä yksilöllistä että yhteisöllistä jumalan...
OpetusElina Rautio Kirjailija ja kirjallisuuden tutkija C.S. Lewis kertoo teoksessaan Ilon yllättämä (Kirjapaja 2013) uskoontulostaan. Hän kuvaa prosessia Jumalan väsytystaisteluksi, jossa ”Suuri K...
OpetusPetri Mäkilä Ennen vanhaan käytettiin paljon niin sanottuja mannalappuja, joissa oli jokin raamatunlause. Lappuja poimittiin niitä täynnä olleesta astiasta. Väheksymättä yhtään lukijan mahdol...
OpetusAnniina Jakonen Muutaman viime vuoden aikana meille on tullut valitettavan tutuksi koko maailmaa koskettava uhka, jota tuskin kukaan olisi toivonut. Ympärillämme tuntuu olevan jatkuvaa levott...
OpetusMarko Halttunen Hesekielin aikainen suurvalta Babylon kuningas Nebukadnessarin johdolla oli aloittanut aggressiivisen laajentumispolitiikkansa kohti länttä. Se oli tehnyt ensimmäisen hyökkäyk...
OpetusElina Rautio ”Uuvuttaa. Mikään ei innosta. Tunnen itseni tarpeettomaksi marionetiksi, jonka tekemisillä ei ole mitään vaikutusta muihin ihmisiin. Silti täytyy vain painaa eteenpäin, koska eva...
OpetusJanne Saarela Pietaria ei tunnettu alun perin Pietarina, vaan hän sai syntymänimekseen tuon ajan suosituimman juutalaisen miehen nimen, Simon. Myöhemmin Jeesus antoi hänelle aramean...
OpetusRisto Kauppinen Pelastus on uskosta1; pelastus on parannuksen kautta2; pelastus on tunnustuksen kautta3; pelastus on uudestisyntymisen ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta4; pelastus...
Ne raamatulliset esimerkit paastosta, jotka ovat tutuimpia, tuntuvat nostavan paaston riman korkeuksiin, joihin on mahdotonta yltää. Jeesus oli syömättä neljäkymme...
OpetusNapoleon osoitti kerran Kiinan karttaa ja totesi: ”Siinä on nukkuva jättiläinen. Jos se joskus herää, sitä ei pysäytä mikään.” Näin on myös seurakunnan kohdalla.
OpetusJoulun ja kaamoksen keskellä valot ilahduttavat ihmisten mieliä. Tunnelmaa ovat luomassa kuusen kynttilät, ikkunoissa ja talojen seinillä roikkuvat värivalot ja tietysti perinteiset kyn...
OpetusHalu tietää tulevaisuus on yleisinhimillinen. Esimerkiksi assyrialaiseen, noin vuodelta 2800 ekr. peräisin olevaan savitauluun on kaiverrettu sanat: ”Meidän maamme rappeutuu nä...
Opetus”Jalat pidän mullassa maailman, katseellani taivasta tavoitan –– ”, laulaa Pekka Simojoki laulussaan Kahden maan kansalainen. Laulun sanat kuvaavat hyvin kristity...
OpetusJumalanpalvelus on seurakuntaelämän keskus. Se ei ole vain yksi toimintamuoto toisten joukossa vaan pikemminkin sydän, josta virtaa uutta voimaa koko seurakunnan elämään. ...
OpetusIhminen tekee joka päivä tuhansia valintoja. Eri lähteiden mukaan päivittäisten päätösten määrä vaihtelee muutamasta tuhannesta aina 35 000:een saakka. Pelkästään ruokaa k...
OpetusUskova elää tässä ajassa katsellen kolmeen suuntaan – taaksepäin
menneeseen, eteenpäin tulevaisuuteen ja näkymättömään maailmaan, jonka
kautta Jumala hallitsee.
OpetusMies tuli uskoon herätyskokouksessa, jossa puhuja kehotti valvomaan lakkaamatta. Kolmen päivän päästä mies käveli saarnaajan juttusille ja sanoi, ettei hänestä olisi...
OpetusNykyisin ei taida olla kovinkaan muodikasta puhua uskoville vastoinkäymisten kestämisestä ja yleensä kestämisestä loppuun asti. Raamatussa...
OpetusJumalan Henki, Pyhä Henki, on ollut mukana kaikessa Jumalan toiminnassa. Luomistapahtumassa ”Jumalan henki liikkui vetten päällä”.1 Sen jälkeen lähti liikkeelle Jumalan luova sana. I...