Seurakuntamusiikin mukavuusalueet

Musiikin rooli seurakuntaelämässä on korostunut, ja sen vaikutusvaltaan uskotaan yhä enemmän.

Musiikkiin sisällytetään odotusarvoja, joiden katsotaan ohjaavan ihmisten käyttäytymistä. Näkemykset siitä, minkälainen musiikki vetoaa kehenkin, ovat vahvistuneet. Ihmiset lokeroidaan oletettujen musiikkimieltymysten mukaan.

Johtopäätös on, että kun seurakunta pystyy tarjoamaan oikeanlaista musiikkia, tiettyyn lokeroon kuuluvat ihmiset saadaan paikalle. Usein näin tapahtuukin – aikansa.

Musiikki vetää helposti puoleensa, sillä siihen se on luotu. Jos hengellinen musiikki kuitenkin synnyttää kuulijassa vain uskon musiikkiin, musiikkiin liimautunut usko karkaa, kun soitto lakkaa. Silloin musiikin ja uskon symbioosissa ensin mainitusta on tullut vahvempi.

Mukavuusvyöhykkeitä

Jokaisen ihmisen sielunmaailmaan rakentuu elämän mittaan musiikin mukavuusalueita, jotka ihminen kokee omakseen ja joiden keskellä hän viihtyy, eikä niillä välttämättä ole mitään tekemistä hengellisyyden kanssa. Musiikki kaikessa rikkaudessaan on Jumalan suunnattoman hyvä lahja jokaiselle!

Seurakuntaperheessä hengellinen kasvu on kuitenkin enemmän. Vaikka seurakunnissakin ihmisillä on omat musiikin mukavuusalueensa, yhteyden löytämiseksi niiden ulkopuolelle astuminen kuuluu evankeliumin henkeen.

Avartukaa, suosittelee Raamattu – eikä suotta.

Tuskin minkään muun seurakuntaelämän osa-alueen kohdalla paalut ovat yhtä syvällä ja aidat yhtä korkealla kuin musiikin. Oma musiikkimaku koetaan myös hengellisesti ainoaksi oikeaksi. Empatia ja kunnioitus oman mukavuusalueen ulkopuolella olevia musiikin tekijöitä kohtaan voivat loppua äkisti ja tylysti.

Näyttää siltä, että mitä kapeampi henkilön oma musiikin mukavuusalue on, sitä vahvempi kuvitelma hänelle syntyy siitä, että yhteisön on mahdollista monopolisoida musiikki ja hallita sillä.

Ankkuroituna ihmisten persooniin

Musiikki kytkeytyy aina ihmisen persoonaan, ja siksi siitä ei voida keskustella vain tyyli- tai lajikysymyksenä. Siellä, missä musiikkia kuullaan, sen tuottaa aina ihminen. Kun puhumme seurakuntamusiikista, puhumme samalla ihmisestä ja hänen persoonastaan sekä ihmisten välisistä suhteista.

Käytäntö osoittaa, että yhdenlaisen musiikin mukavuusalueen ylikorostaminen seurakunnassa muiden kustannuksella johtaa konflikteihin, jotka rikkovat seurakuntaperhettä. Vastakkainasettelulla ja musiikillisella syrjinnällä on aiheutettu monille haavoja, joista paraneminen voi viedä ihmisiän. Musiikin porsliinikaupassa on usein kuljettu norsun lailla.

Raamatun mukaan seurakunnan jokaisella jäsenellä on jotakin annettavaa. Musiikin kivijalka luodaan seurakuntalaisten omista talenteista – se toimii omakohtaisena todistuksena. Musiikin lahja on kuitenkin raakile ja tarvitsee kypsyäkseen aikaa, jatkuvaa innoittunutta oppimistahtoa, jossa yhtenä avaimena on toisten kuuntelu.

Musiikin kohdalla ei koskaan tulla valmiiksi, niin kuin ei kristittynä olemisessakaan. Valitettavasti pitkäjänteisen tekemisen arvo vain on kadottanut trendikkyytensä ajassamme.

Luovaan dialogiin

Mitä tiukemmin jonkun musiikkityylin etuoikeutusta seurakunnassa perustellaan, sitä enemmän ruokitaan antipatioiden kasvua ihmisten välille. Hengellisen musiikin luova dialogi puolestaan kasvaa yhteisen nimittäjän löytämisen, toisen kunnioittamisen ja yhteyden etsimisen kautta.

Jeesus astui pois mukavuusalueeltaan astumalla alas taivaasta, ja hän kutsuu meitä seuraamaan esimerkkiään myös seurakunnan musiikkikysymyksissä.


Pirkko Hyttinen

Kirjoittaja on Helluntaiseurakuntien Musiikki ry:n puheenjohtaja.