Moni kristitty lienee pohtinut, millaista olisi ollut elää Jeesuksen aikana: istua hänen jalkojensa juuressa kuuntelemassa autuaaksijulistusta, katsoa vierestä, kun hän parantaa sokean Bartimaioksen ja saada osakseen samanlainen rakastava katse, jonka Jeesuksen kerrotaan luoneen esimerkiksi rikkaaseen nuorukaiseen.1
Saatamme tuntea jopa kateutta niitä kohtaan, jotka ovat saaneet koskettaa lihaa ja verta olevaa Kristusta.
On käsittämätöntä, että ihmiskunnan historiassa on ylipäätään ollut vaihe, jolloin Luoja laskeutui luotujensa tasolle ja eli heidän keskellään.2 Vaikkeivät kaikki tuohon aikaan eläneet ymmärtäneet tapahtunutta, evankeliumien kertomukset todistavat Jeesuksen olleen hyvin puoleensavetävä henkilö – sellainen, jonka elämää muuttavaan läheisyyteen oli tungosta.
Hyödyllinen muutos
Ei siis ihme, että opetuslasten oli vaikea sulattaa Jeesuksen suunnitelmaa, jonka mukaan tämä tulisi jättämään heidät. Jopa apostoli Pietari kapinoi kuullessaan mestarinsa tulevasta kärsimyksestä ja kuolemasta.3
Jeesus rauhoitteli hämmentyneitä ja surullisia opetuslapsiaan sanomalla, ettei aikoisi jättää heitä ”orvoiksi”. Hän kertoi lähettävänsä itsensä tilalle Pyhän Hengen – joka tulisi olemaan heidän kanssaan ikuisesti.4
Lohdutus sisälsi myös merkittävän paljastuksen: ”Mutta minä sanon teille totuuden: teille on hyödyksi, että minä menen pois.”5
Jeesus siis ilmaisi opetuslapsilleen, että luvassa olisi jotakin vielä parempaa kuin hänen fyysinen läsnäolonsa. Pyhä Henki tulisi, paitsi paljastamaan synnin, vanhurskauden ja tuomion, myös johtamaan opetuslapset ”tuntemaan koko totuuden”. Hänen tulemisensa jälkeen opetuslapset myös ymmärtäisivät, että ”minä olen Isässäni ja että te olette minussa ja minä teissä”.6
Toisin sanoen: silloin he käsittäisivät, ettei Jeesus itse asiassa ollutkaan jättänyt heitä vaan asuisi jatkossa heissä – heidän sisimmässään.
Uusi aikakausi alkaa
Kun Jeesuksen antama lupaus sitten toteutui ensimmäisenä helluntaina, kääntyi uusi lehti koko ihmiskunnan historiassa. Alkoi niin sanottu Pyhän Hengen aikakausi. Se Jumalan läsnäolo, joka oli siunannut Jeesuksen kautta tuhansia ihmisiä hänen eläessään, alkoikin nyt vaikuttaa jokaisessa hänen seuraajassaan – ja heidän kauttaan miljoonien ja jälleen miljoonien elämässä.
Jeesuksen opetuslapset saivat kokea myös Pyhän Hengen saapumisen välittömät seuraukset. Nyt kun Jeesus asui heidän sisimmässään, he pystyivät olemaan jatkuvassa yhteydessä häneen – toisin kuin aikana, jolloin Jeesus kykeni olemaan fyysisesti vain yhdessä paikassa kerrallaan.
Syventyneen yhteyden myötä heidän mieltään hallinneet pelko ja epävarmuus väistyivät ja he saivat voiman olla Jeesuksen seuraajia jopa vainojen keskellä.
Myös Jeesuksen elämän yliluonnollinen ulottuvuus tuli yhä selvemmin osaksi heidän elämäänsä Pyhän Hengen antamien armolahjojen kautta. Kristus osoitti rakkauttaan heidän välityksellään vapauttaen fyysisesti, psyykkisesti ja hengellisesti kahlittuja ihmisiä.
Jumalan rakkauden välikappaleina
Nykykristityt elävät samaa Pyhän Hengen aikakautta. Kun sanomme, että Jeesus asuu sydämessämme, se ei ole vain kaunis kielikuva. Hän on muuttanut sisimpäämme Pyhän Hengen ominaisuudessa jo siinä vaiheessa, kun olemme tulleet uskoon.7
Meidän ei siis tarvitse kadehtia niitä opetuslapsia, jotka pääsivät koskettamaan Vapahtajaa tai kuulemaan hänen opetuksiaan. Itse asiassa voimme elää lähempänä Jeesusta kuin kukaan heistä.
Saamme kokea päivittäin Jeesuksen parantavaa ja eheyttävää läsnäoloa samoin kuin hänen seuraajansa ensimmäisen helluntain jälkeen. Pyhä Henki muuttaa luonnettamme Jeesuksen kaltaisuuteen ja vaikuttaa meissä vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka ovat Roomalaiskirjeen mukaan Jumalan valtakunnan tunnuspiirteitä.8
Apostolien tavoin voimme luottaa myös siihen, että Jeesus Kristus toimii maailmassa meidän välityksellämme. Hän täyttää meitä yhä uudelleen Hengellään ja varustaa meitä armolahjoillaan, jotta hänen rakkautensa voisi levitä kauttamme.
Kolmiyhteinen Jumala toimii ajassamme Pyhän Henkensä kautta. Siksi meissä oleva Kristus on maailman toivo.
Helena Pesonen: ”Pyhä Henki on hoitanut ja eheyttänyt sisintäni”
”Kun tulin uskoon keväällä 2005, koin olevani sisäisesti todella rikkinäinen. Saatoin hermostua ja loukkaantua mitä ihmeellisimmistä asioista. Olin myös todella pessimistinen: toivon näkökulma oli hukassa.
Vuosi uskoontuloni jälkeen lähdin opiskelemaan Jyväskylän kristilliselle opistolle pastoraalipsykologiaa. Meillä oli siellä rukousryhmä, jonka yhdessä tapaamisessa kohtasin Pyhän Hengen erityisellä tavalla ja sain kielillä puhumisen armolahjan. Se oli todella mullistava hetki. Kun suustani alkoi tulla vieraskielisiä sanoja, iäkäs rukousryhmämme jäsen tunnisti niissä erään afrikkalaisen heimon kieltä. Heimon parissa lähetystyössä ollut nainen kertoi, että olin sanonut kyseisellä kielellä sanan ’armo’.
Luovuus vapautuu
Noin vuosi uskoontuloni jälkeen koin myös toisen merkittävän kohtaamisen Jumalan kanssa. Pyhä Henki sanoi hellästi minulle: ”Piano on sinun soittimesi, ala soittaa sitä. Minä opetan sinua.” Niin sitten aloin soitella pianolla, ja pian koin kutsua soittaa Pyhän Hengen innoittamaa rukousmusiikkia. En osaa lukea nuotteja, mutta olen kokenut, että Herra on todella opettanut minua ja antanut inspiraatiota Pyhän Henkensä kautta. Tämän lahjan avulla olen saanut palvella etenkin ylistyksessä ja rukouspalvelutilanteissa.
Viime aikoina olemme alkaneet soittaa ja laulaa yhdessä erään ystäväni kanssa. Emme ole kumpikaan saaneet musiikillista koulutusta, mutta laulamme spontaanisti kahdessa äänessä. Välillä ystäväni soittaa huilua ja minä pianoa. Näissä hetkissä on syntynyt myös aivan uusia lauluja.
Musiikin lisäksi olen saanut inspiraatiota esimerkiksi maalaamiseen, piirtämiseen ja erilaisiin käsitöihin. Uskon, että Jumalan sydämellä on vapauttaa uskovien luovuutta vielä enemmän – seurakunnan käyttöön ja todistukseksi hänen voimastaan ja läsnäolostaan.
Armolahjat rohkaisun välineenä
Kaikkein selvimmin näen Pyhän Hengen työn itsessäni niissä sisäisissä haavoissani, joita minulla oli uskoon tullessani. Näiden vuosien aikana Jumala on hoitanut ja eheyttänyt sisintäni.
Kielillä rukoileminen on edelleen hyvin tärkeä osa jokapäiväistä elämääni. Välillä Pyhä Henki antaa kielillä puhuessani selityksen sanoille tai saatan saada muutoin profeetallista ilmestystä häneltä.
Jumala on rohkaissut minua ja perhettäni myös muiden antamien profetioiden kautta. Tätä on tapahtunut erityisesti monissa suurissa valinnoissa ja elämän käännekohdissa. Usein profetia on tuonut vahvistusta sellaisiin asioihin, joista Jumala on jo puhunut meille ja joista olemme jo saaneet rauhan. Emme koskaan tee valintoja pelkkien profetioiden pohjalta.
Armolahjat ovat ominta aluettani myös palvelutehtävässäni. Yhdessä mieheni kanssa koemme sydämen asiaksi rukoilla sairaiden puolesta sekä palvella ihmisiä muun muassa tiedon sanojen ja profetian lahjan kautta. Toivomme, että saisimme olla Jumalan käytössä näiden Pyhän Hengen lahjojen ja ilmentymisten alueilla.
Mielestäni jokaisessa seurakunnassa tulisi kannustaa armolahjojen käyttämiseen. Haluankin rohkaista uskovia rukoilemaan, että Pyhä Henki ja armolahjat saisivat toimia vapaasti ja raittiisti seurakunnissamme. Jumala haluaa ilmestyä, puhua ja rohkaista niiden kautta myös aikamme ihmisiä.”
Markus Ihalainen: ”Sain yliluonnollisen rauhan”
”Maaliskuussa 2015 kävin viisaudenhampaan poistossa, ja pari päivää sen jälkeen minulle nousi korkea kuume. Ajattelin kuumeen liittyvän operaatioon, joten kävin hammaslääkärillä tarkistuttamassa leikkauskohdan. Hammaslääkäri sanoi, että kaikki on kunnossa, mutta päätin käydä vielä terveysasemalla tutkimuksissa. Sen seurauksena sain antibioottikuurin, koska tulehdusarvoni olivat korkeat.
Seuraavana päivänä lääkäri soitti ja kyseli vointiani. Hän kehotti menemään vielä tarkempiin laboratoriokokeisiin, jotta tulehdusarvojeni kehittymistä voitaisiin seurata.
Illalla laboratoriokäynnin jälkeen puhelimeni soi. Päivystävä lääkäri kertoi, että verinäytteen tulos oli poikkeava: epäkypsiä verisoluja oli yli puolet kaikista verisoluista. Tilanne oli niin huolestuttava, että minun tulisi lähteä saman tien sairaalaan. Muistikuvani mukaan lääkäri ei maininnut, mihin sairauteen testitulos voisi viitata. Ymmärsin kuitenkin, että kyseessä voisi olla jopa leukemia eli verisyöpä.
Laitoin töissä olevalle vaimolleni viestiä, kävin pikaisesti kotona ja hyppäsin metroon. Siinä istuessani pohdin, mitä voisi olla edessä. Saman tien tuli kuitenkin voimakas tietoisuus siitä, että mitä tahansa tapahtuukaan, olen Taivaan Isän käsissä. Ymmärsin, että vaikka kuolisin, minulla ei olisi mitään pelättävää.
Tilanteen luovuttaminen Jumalalle
Illalla minulle kerrottiin, että kyse on todennäköisesti leukemiasta. Itkimme yhdessä vaimoni kanssa ja laitoimme tekstiviestitse rukouspyyntöjä perheenjäsenille, ystäville ja seurakuntamme pastorille. Viestien lähettämisen jälkeen päätin luovuttaa tilanteen Taivaan Isälle. Rukoilin vedoten tuttuun Filippiläiskirjeen kohtaan: ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.” (Fil. 4:6–7.)
Kaiken ymmärryksen ylittävä rauha täytti sydämeni. Rauha todella myös varjeli ajatukseni niin, etten alkanut syyttää Jumalaa tai kysellä, miksi tämä tapahtui minulle. En tiennyt yhtään, tulisinko paranemaan, mutta tiesin, että voin luottaa Jumalaan ja että olen hänen käsissään.
Muutamaa vuotta aikaisemmin Jumala oli alkanut avata ymmärrystäni hänen isänrakkaudestaan. Olin ollut Isän sydän -konferenssissa, jossa kehotettiin pyytämään Jumalaa puhumaan henkilökohtaisesti. Sitä rukoillen avasin Raamatun ja koin Isän puhuvan minulle suoraan Pyhän Henkensä kautta: ”Minä olen sinua aina rakastanut” (Jer. 31:3).
Sen hetken jälkeen aloin ymmärtää, ettei Jumalan rakkaudella tai anteeksiannolla ole rajaa, joka tulee jossakin vaiheessa vastaan. Kun kadumme syntejämme, hänen armonsa on rajatonta. Jumala on hyvä Isä, joka haluaa aina auttaa meitä heikkouksissamme, koska olemme epäonnistuneinakin hänen lapsiaan. Lisäksi aloin oppia, ettemme ole ensisijaisesti Jumalan palvelijoita vaan hänen rakkautensa kohteita. Hän ei rakasta meitä siksi, että olemme hänelle hyödyllisiä.
Jumala kantaa
Kun diagnoosini varmistui akuutiksi leukemiaksi, huomasin, että nämä totuudet olivat saaneet tulla todeksi. Uskon, että myös siksi rauha säilyi sisimmässäni kaikkien seuraavien kuukausien ajan. Se säilyi silloinkin, kun kuulin, että sairaus uusii noin 40 prosentilla ja on mahdollista, että kuolen.
Toki välillä oli rankkoja tilanteita ja olin fyysisesti huonossa kunnossa. Kuitenkin juuri niissä hetkissä, kun rauhaa eniten tarvitsin, se oli vahvimmillaan.
Helmikuussa 2016 sain ainakin toistaiseksi terveen paperit: luuydinnäytteessä ei näkynyt edes pientä merkkiä syöpäsoluista.
Paranemisprosessini ei ollut inhimillisesti katsoen yliluonnollinen, mutta uskon, että Jumala on ollut koko ajan kaiken takana. Hän vaikutti myös siinä, että sain parasta mahdollista hoitoa.
En edes yritä selittää sairauteni syytä tai sen tarkoitusta. Ylipäätään näen, että sairaudet kuuluvat ihmisen elämään. Tiedän kuitenkin nyt yhä vahvemmin, että mitä tahansa eteeni tulee, Jumala kantaa kaiken läpi. Sairastumiseni auttoi minua näkemään, että se, mitä minulla on, kestää.”
PakinaEräässä seurakunnan tilaisuudessa katselin vanhaa naista, joka oli noussut muiden mukana seisomaan, kun ylistystuokion johtaja oli niin kehottanut. Nainen pysytteli sinnikkäästi tolpillaan, vaikka...
PakinaYksi, kaksi, kolme. Hyppy, hyppy, hyppy ja hyppy! Yhdellä jalalla ylös alas kuistin poikki, sitten hyppy 15 senttimetriä alemmalle tasanteelle seinästä tukea ottaen. Kurotus kaidetta kohti, re...
PakinaFaktojen maailma
on hämmästyttävä ja samalla myös hauska tietokirja. Sen kirjoittaja on
edesmennyt terveydenhuollon professori ja kansainvälisten huippuseminaarien
suosittu luennoitsija Han...
PakinaEräänä syysiltana olin mieheni ja koirani kanssa lenkillä kodin lähellä. Kun koira etsi pissapaikkaa, katselin aikani kuluksi naapuritaloja. Katseeni pysähtyi erään talon yläkerroksen ikkunaan; ih...
PakinaHyvät kuulijat, tänään aiheenamme on yksilönvapaus liikenteessä. Missä menevät sananvapauden rajat, kun kyseessä on liikennekäyttäytyminen? Kuuluvatko liikennesäännöt julkisen puheen piiriin? On...
PakinaAikuisiällä ystävystyin naisen kanssa, joka oli käynyt samaa koulua kuin minä. Emme vielä tuolloin olleet varsinaisesti tunteneet toisiamme, eikä minulla ollut erityisiä muistikuvia hänestä ko...
– Hei! Mukavaa, että tulit juttusille. Saanko esitellä itseni? Olen äitipalvelun chat-robotti. Minulta voit kysyä mitä vain, mistä tahansa, milloin tahansa. Sääs...
PakinaHyvät kuulijat, tervetuloa seuraamaan luentoamme. Tällä luennolla paljastamme teille, mikä on kristittyjen salainen ase, mitkä ovat sen toimintaperiaatteet ja keskeiset ominaisuudet ja millainen o...
PakinaLuin juuri, että partioliike on muuttanut muun muassa erästä toimintansa ydinkohtaa partiolupauksen antamisessa. Partion peruskirjauudistuksessa partiolainen ei enää "lupaa parhaansa mukaan rakast...
PakinaOlen kesätöinäni suomentanut Peter ja Joel Halldorfin kirjaa Trons vittnen, joka kertoo merkittävistä ihmisistä kirkkohistorian varrelta. Pidän kirjassa etenkin siitä, että se osoittaa, miten...
PakinaAurinko porottaa, ilman täyttää puheensorina. Missioteltassa kiemurtelee parinkymmenen ihmisen jono, joka yhä pitenee. Väki jonottaa Daniel Kolendan tilaisuuteen – ei siihen, joka alkaa...
PakinaKuin prinssi Ruusunen näin unta, että heräsin satavuotiaasta unesta ja lähdin ulos maailmaan auvoisen tietämättömänä kaikesta tapahtuneesta kuin kananpoika. Koplottelin puukengissäni pitkin katuja,...
Pakina”Sä
nyt et varmaan paljon liikuntaa harrasta”, kaveri naurahti.
Tilanteesta on reilusti yli vuosikymmen. En ollut suoranaisesti
lihava, mutten hoikkakaan, mistä kaveri ilmeisesti teki...
PakinaLänsimaiset uskovat rakastavat entistä enemmän itsekeskeistä kristillisyyttä. Siksi monia kiinnostaa tietää, miten uskoa voisi elää todeksi mahdollisimman helposti, mukavasti ja ennen kaikkea...
PakinaJuhannuskonferenssissa Ison Kirjan leirintäaluetta piristi vuosikausien ajan iloinen näky: asuntovaunu, jonka ulkoseiniä peitti muumiaiheinen taideteos. Valkoisten ja harmaitten, toinen toista...
PakinaOlemme kaikki joskus tavanneet ei-uskovia tai ainakin nähneet heitä kuvista. Vaikka jotkut kelpo uskonveljet ja -sisaret näissä tilanteissa pakenevat tai menevät hysteerisiksi, olen vakuuttunu...
PakinaErään
hyväntekeväisyysjärjestön feissari pysäytti minut Helsingin Kalliossa ja
aloitti keskustelun naisten oikeuksista. Kyseisen järjestön taktiikka on
keskustelun aikana alkaa muina miehin...
PakinaMonilla paikkakunnilla järjestettiin vappuna kristittyjen yhteinen Jeesus-marssi. Eri kirkkokuntien väki tuli näyttävästi ulos kirkoistaan ja marssi yhtenä joukkona kaduilla laulaen ja plakaat...
PakinaJuu elikkästä
ihan tämmöisellä iloisella asialla lähdin soittelemaan! Onko siellä puhelimessa uudestisyntynyt kristitty? Hyvä, no nyt olisi juuri sinulle erikoistarjous: saat hylätä uskosi ja ottaa t...
PakinaNyt, hyvät
Seurakunnankaatajien salaseuraan vihityt, opetan teille seurakuntien muumioinnin alkeet. Monet seurakunnat ovat huolissaan kuolemisesta. Kuitenkin niiden olisi syytä olla paljon enemmä...
PakinaRaamattu on
ikiaikaisena bestsellerinä asettanut vuosisatojen aikana normit myös nykyajan draamalle, näytelmille, kirjallisuudelle ja elokuville. Jo itsessään mukaansatempaava teos on täynnä...
PakinaKun pääsin
syksyllä opiskelemaan, tiesin suuntaavani uudelle alalle ja irtisanouduin. Jälkeenpäin minulle valkeni, että olisin työhistoriani perusteella ollut oikeutettu aikuiskoulutustukeen – jo...
PakinaNyt ei
kuulkaa riitä, että Suomessa on lapsiasiavaltuutetun virka. Maahan täytyy saada myös vanhusasiavaltuutettu. Sen on tämä alkukevään mediakeskustelu osoittanut.
PakinaVilho piti
joulukuun alussa Jeesuksen kanssa palaverin. Hän ilmoitti, että oli päättänyt
tulla pyhimykseksi vuoden loppuun mennessä. Jeesus katsoi häntä hetken.
PakinaTänäkin
vuonna useimpien ihmisten uudenvuodenlupaukset unohtuvat jo ennen kesää.
Suklaan syöminen alkaa viimeistään maaliskuussa, ja kuntosalilla käyminen
lopahtaa heti lumien sulettu...
PakinaEräänä
päivänä luen Näkövammaisten Airut -lehdestämme purjehdusretkestä lomakotiimme Villingin saareen, Helsingin sisävesille. Niinpä juolahtaa mieleeni, että haastan ystäväni mukaan purjehtimaan...
PakinaTyyni valtameri kimalteli huhtikuun ilta-auringossa, vuoret piirtyivät siluettina taivaanrantaa vasten ja kaukana kulkivat rahtilaivat. Hiekkarannan penkeillä istui kymmenittäin ihmisiä villapaidoissa...
PakinaMinulla on kirjahyllyssäni lehtinen nimeltä Tanssin hurma ja mihin se vie. Vuonna 1943 julkaistu opas varoittaa tanssin vaaroista suorasanaisesti: ”Harvat henkilöt tietävät niin hyvin kuin tanssikoulu...
PakinaVaikka Ilmari
oli jo vanha helluntailainen, hän ei ollut koskaan ennen käynyt tässä suuressa
helluntaiseurakunnassa, jonka hienon kirkon ovella hän juuri seisoi. Ja
kaupungissa kun sattui...
PakinaKirjoitan
tätä juttua Espanjan Fuengirolassa, Manos Abiertas-lähetyskeskuksen pihassa. Vieressä pauhaa moottoritie. Olemme seitsemän hengen porukalla nauttimassa etelän lämmöstä, edullisista pitsoist...
PakinaKiitos,
Uolevi, reippaasta puheesta! Kyllä elähdyttää mieltä, kun saa kuulla noin
elämänmakuisen kertomuksen metsäretkestäsi ja oravien käpyjenkeräystavoista!
PakinaSeurattuani viime
vuodet Facebookia minusta on alkanut näyttää siltä, että palvelun käyttö
tekee ihmisistä kuin huomaamattaan lapsellisia. Usein terve harkintakyky
pettää, psykologiset...
Pakina"Tässä Pirinen, päivää! Piti ihan soittaa päätoimittajalle ja kiittää siitä, että lehti on tullut 2000-luvulle. Siinä on nykyisin isompia kuvia ja enemmän visuaalisuutta. Ja lehden voi nyt antaa luett...
PakinaLapsena sain
Gideoneilta pienen punaisen Uuden testamentin ja luin innokkaasti
evankeliumeja. Kiinnostuin myös kirjan alussa olleista listoista, etenkin
siitä, jossa lueteltiin kasvaneen...
PakinaLomakausi on
aluillaan ja suomalaiset valmistautuvat kukin tahoillaan ottamaan irti
mahdollisimman paljon niistä harvoista hellepäivistä, joita Luoja meille lyhyen
kesämme aikana suo (...
PakinaMinulle soitti
hiljattain sähkömyyjä. Kävin
hänen kanssaan saman tahtojen
taistelun kuin muidenkin puhelinmyyjien
kanssa: minä
yritin vakuuttaa hänet siitä, etten
aio ostaa mitään, ja hä...
PakinaHelluntailainen, luterilainen ja baptisti ajoivat kerran
autoillaan samalle parkkipaikalle. Aurinko paistoi ja autojen stereot huudattivat
Hillsongia, Lutherin virsiä ja mieskuorolauluj...
PakinaLuulin pitkälle aikuisikään, että olen
järjestelmällinen ihminen. Vasta elämänkokemuksen karttuessa tajusin, että
kyse on harhasta, jonka taustalla on yritys sovittaa itsensä jo lapsuudess...
PakinaOli huhtikuun ensimmäinen sunnuntai, kun
Jeesus kuuli Ala-Kattilamäen helluntaiseurakunnan veisun taivaastaan. Laulu
kutsui: ”Sua odotan, jo saavu, Herra!” Jeesus nousi ja sanoi, että he...
PakinaUimaseuramme syntyi Jyväskylässä vuonna
1985. Aluksi muutamat meistä seurakunnan veljistä kokoonnuimme paikalliseen
uimahalliin vain satunnaisesti. Sitten perjantai-illoista muodostui joka...
PakinaJuttelin junassa vierustoverin kanssa
eläimistä, joita emme haluaisi lemmikiksi. Minä en halunnut hämähäkkiä, koska
en uskaltaisi käsitellä sitä, eikä hän halunnut karvatonta kissaa....
PakinaEräs
tuttavani osti karkkipussin, jossa piti olla muutamaa erilaista karkkilaatua.
Kun hän aikoi nauttia ostoksensa, kävi ilmi, että yksi laatu puuttui kokonaan,
vaikka se oli esitelty pu...
PakinaPitkällisen pohdinnan jälkeen minä ja mieheni
päätimme luopua ajatuksesta, että kotonamme kuuluisi pienten jalkojen
tepsutusta, toisin sanoen leikkauttaa narttukoiramme. Alma ei tulevast...
PakinaRauhaa, rakkaat kanssapuhdistajat, ja sydämellisesti tervetuloa
rikkaviljan kitkijöiden seminaariin! Ottakaa esiin Raamattunne – olihan
kaikilla oikea käännös? Tällä kertaa harjoittelem...
PakinaUseimmat ihmiset nauttivat nukkumisesta. Joillakin tosin on
nukahtamisvaikeuksia. Toiset taas eivät ehdi aina edes avata iltalukemistaan
ennen kuin jo kuukahtavat höyhensaarille. Minä k...
PakinaPakinan kirjoittaminen kuuluu lempipuuhiini, ja aiheet syntyvät melko
helposti. Kun tiedän, että kirjoitusvuoro lähestyy, jokin teema alkaa
puhutella tai mieleen nousee muisto, josta huom...
PakinaUskonto, toisin kuin ennen, on
nykyisin arka ja hienotunteisuutta
vaativa keskustelunaihe.
Kansanperintönä vaikuttanut
vakaumuksen siirtäminen
uudelle sukupolvelle ei
enää onnistu, tai a...
PakinaEn itse muista tätä tilannetta, mutta
äitini muistaa.
Olin alle
kouluikäisenä kaupassa
hänen kanssaan.
Mieleni teki nakkeja, ja
sanoin sen ääneen. Äiti oli sitä mieltä,
että nakkeja ei...
PakinaKun
vaimoni Tarja täytti
30 vuotta,
meidän tuolloin nelivuotias Johannes-poikamme
kauhisteli asiaa
tokaisten spontaanisti äidille:
”Kolmekymmentä vuotta!
Äiti, voi olla, ettet enää kaua...
PakinaTein tuon viereisellä sivulla olevan
reformaattoritestin, ja
lopputulos puhui
lahjomatonta kieltään: kaksi
vastausta lähensi minua E. Rotterdamilaisen
suuntaan, neljä näkemystäni
Lutheri...
PakinaOlen kerännyt kirjahyllyyni vanhoja avioliittoon ja perhe-elämään liittyviä oppaita, joiden lukeminen on nykyaikaiselle naiselle sekä hyödyllistä että viihdyttävää. Kokoelmani tähti on Veronica Dengel...
PakinaMeillä oli tapana käydä yhdessä
kahvilla. Saatoimme usein
istua pitkän
tovin hiljaa. Pyörittelimme höyryäviä
kuppeja hiljaa käsissämme ja
kuuntelimme kadulta tulevaa
puheensorinaa ja lii...
PakinaOnnellinen parisuhde vaikuttaa kaikkeen
hyvinvointiin. Se
näyttäisi vaikuttavan myönteisesti
jopa ihmisen terveydentilaan.
Ollakseen onnellinen
parisuhteessa ihmisen tulisi
olla tasapain...
PakinaViime kerralla (RV 34/2017)
kirjoitin pieleen menneistä
lomaodotuksista, kun
kaivattu Suomi-lomani meni
penkin alle. Tai paremminkin penkin
päälle, jolle kaaduin liukkaassa
kylpyhuoneess...
PakinaTilivelvollisuuden määritelmä on
joko vapaaehtoisesti tai
pakosta tehty
sopimus raportoida tekemisistään jollekin
taholle. Tilivelvollisuudesta on
hyötyä niin työyhteisöissä kuin
yksityi...
PakinaAmerikkalainen aikakauslehti pyysi
lukijoitaan kertomaan,
mitkä sanat lohduttivat
ja rohkaisivat heitä eniten ja
mitä he ennen muuta kaipasivat saada
kuulla. Vastauksia kyselyyn tuli
tuh...
PakinaMilloin ihminen oikeasti kehitti
kiireen? Olemmeko aina juosseet
kellon perässä ja suunnitelleet päivän
menot minuuttien tarkkuudella?
En oikein usko.
PakinaMinulla on kirjahyllyssäni Käytöksen kultainen kirja. Viimeksi käytin sitä rinkantestausretkellä lisäpainona yhdessä teoksen Anatomiaopas taiteilijalle kanssa. Ne kuuluvat kirjastoni painavimpiin opuk...
Pakina"Ottakaa huomenna vaihtovaatteet mukaan. Harjoittelemme pelastautumista, ohjaaja sanoi. Melontakurssille ilmoittautuessa ei jostain syystä ollut tullut mieleen, että siellä joutuisi uppeluksiin. Jo...
PakinaSana masentunut merkitsee
lamautunutta, apeaa,
alakuloista, tukahtunutta, alistuvaa, hiljaista
ja nöyrää. Se tulee sanajuuresta, joka
tarkoittaa väsymistä, uupumista,
pulaan tai hätään jo...
PakinaKylväjä lähti kylvämään. Kun
hän kylvi,
siemenet putosivat
varsinaissuomalaiseen savimaahan,
joka on kuivana kovaa
kuin kivi ja märkänä kelpaisi
ruukkujen muovailuun. Syövätkö
linnut jy...
PakinaMuutama
vuosi sitten olin aamiaisella helsinkiläisessä
kahvilassa. Nuori miestarjoilija oli
parhaillaan keräämässä astioita pöydistä,
kun hän yhtäkkiä pysähtyi kohdallani.
PakinaKevät on luovuuden aikaa, jolloin aloitan uuden kirjan kirjoittamisen. Niin tänäkin vuonna pistin kuudennentoista teoksen tulille. Tunne on juhlava, kun saan kirjoitettua ensimmäiset rivit. Se on neit...
PakinaMinusta tuli viime syksynä ensimmäistä kertaa kummitäti. Kummin tehtäviin kuuluu paitsi olla turvallinen aikuinen ja lapsen kaveri myös tukea tämän kristillistä kasvatusta. Aloinkin heti katsella last...
PakinaSeurakuntakentässä näkemykset tuppaavat liian usein ajautumaan vastakkainasetteluksi. Hengellisen ympäristön strateginen ajattelu onkin jakanut yllättävän paljon mielipiteitä johtoportaissa. Joidenkin...
PakinaMies se tulee räkänokastakin muttei tyhjän naurajasta. Tämän perusteettoman perisuomalaisen aasinsillan kautta siirrymme juoheasti tyhjännaurajiin.
PakinaMoni ikätoverini on traumatisoitunut lapsena elokuvasta Kuin varas yöllä. Itselläni ei ollut tilaisuutta nauttia kristillisestä kasvatuksesta tältä osin, mutta aikuisiällä jouduin tekemisiin ihan oike...
PakinaAlakouluikäisenä kiinnostuin rukoilemisesta. Olin oppinut äidiltä Isä meidän -rukouksen, mutta halusin viedä homman seuraavalle tasolle. Kokosin jakkaralle kotialttarin ja asettelin sille kaikki aihep...
PakinaNuorena kävin ystävieni kanssa tutustumassa tukholmalaisen seurakunnan sunnuntaikokoukseen. Tila sijaitsi syvällä ison rakennuksen uumenissa, jonne kuljettiin pitkien käytävien kautta. Seurakunta oli...
PakinaMinulla ei ole hallussani kovin monia perinteisiä aikuisuuden merkkejä. Olen naimisissa, mutta lapsia ei ole. On vakityö muttei asuntolainaa, autoa tai edes ajokorttia. Koira on sentään puoliksi kulta...
PakinaOlo on vähän kuin helluntaiepistolasta: kuulen ympärilläni puhuttavan innokkaasti vaikka mitä kieliä. On harmaa, lokakuinen päivä, ja bussillinen turvapaikanhakijoita Tornion raja-asemalta on saapunut...
PakinaRaamattu puhuu asenteesta yllättävän paljon. Ei suoranaisesti sillä nimellä, mutta selvästi siihen viitaten. Pelkästään Hengen hedelmästä ja lihan teoista kertovassa osuudessa voidaan sanoa, että asen...
PakinaSeuraavan 50 vuoden aikana ennustetaan Suomen ilmaston muuttuvan Unkarin ilmaston kaltaiseksi. MTV3:n uutisissa asiaa pidettiin hälyttävänä, luonnonkatastrofin kaltaisena peikkona:
PakinaHavahduin tänä
kesänä siihen,
etten ole pitkään
aikaan ollut
häissä. Suomalainen
avioituu keskimäärin
kolmikymppisenä, mutta tuttavapiiriini
kuuluu paljon perinteisesti
ajattelevia kristittyjä...
PakinaJoku joskus ja jossakin varmaan kiukutteli, kun hänen kaverinsa ei ollut samaa mieltä jostakin. Silloin hän keksi hienon fraasin, jota voi käyttää aina, kun tuntee olevansa alakynnessä eikä tiedä mite...
PakinaTapasin Andrén, kun vaelsin Espanjassa camino-reitillä. Olin tullut Mansilla de las Mulasin kaupunkiin ja ajatellut jäädä yöksi, mutta majatalo oli täynnä. Sanoin voivani nukkua lattialla, mihin majat...
PakinaJeesuksen vertauksessa isä järjestää juhlat kotiin palanneelle lapselleen, joka on menettänyt omaisuutensa ja maineensa. Tuhlaajapoika saa uudet vaatteet, sormuksen sormeensa ja vasikanpaistia pitopöy...
PakinaElämä yllättää! Jouduin jäämään täydestä työvauhdista sairauslomalle 24. helmikuuta viime vuonna. Syynä oli herra Parkinsonin muutto huusholliimme. Hänen vaikutuksestaan en kyennyt enää toimimaan amma...
PakinaAikanaan kudoin mattoja. Ostin kerran kuteita tehtaan myymälästä ja sain ison säkin halvalla, melkein ilmaiseksi. Kuteet olivat sekaisin, ihan yhdessä mykkyrässä, ja ne oli kerittävä säie säikeeltä. S...
PakinaTodennäköisesti tietyt kirkolliset juhlapyhät ovat helluntailaisille yhtä vieraita kuin niin sanotuille tavallisille tallaajillekin. Syynä voi olla se, että kirkkopyhät eivät kiinnosta ja ne koetaan l...
PakinaHuomasin olevani hauska vuonna 2009 helatorstain tienoilla. Se tapahtui Ranskassa yhteiskristillisessä Taizé-yhteisössä, jonka päiväohjelmaan kuului pienryhmäkeskusteluita. Havahduin siihen, että aika...
PakinaKun olin kuusivuotias, naapuriini muutti kaksi hiukan minua vanhempaa sisarusta. Suhteemme alku ei ollut lupaava. En ole varma, oliko syynä lällättely kadun toiselta puolelta vai mikä, mutta joka tapa...
PakinaOlen pulassa. Tapanani on ollut jo vuosia lukea joka päivä Raamattua ja mielenkiintoista raamatunlukuopasta iltaisin nukkumaan mennessäni. Tapa on niin piintynyt, että esimerkiksi ennen ulkomaan matka...