Onko Herran palvelijan lupa levätä?

Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock
Kun ihminen päättää omistaa elämänsä Jeesuksen seuraamiselle, hän ymmärtää saaneensa maailman tärkeimmän tehtävän. Paavalin sanoja lainaten Kristuksen rakkaus alkaa ”pakottaa” häntä ahkeroimaan evankeliumin eteenpäin menemiseksi.1

Kun tämä sisäinen palo yhdistyy tietoisuuteen elämän rajallisuudesta ja ilman Jeesusta kuolevien ihmisten iankaikkisuuskohtalosta, tulee herkästi tunne, ettei ole hetkeäkään hukattavana. Ihanne ”saappaat jalassa” kuolevasta Jumalan palvelijasta elää yhä. Siitä ei ole kauankaan aikaa, kun seurakuntaympäristössä oli vielä normaalia tyrmätä lomasta haaveilevan saarnamiehen unelmat muistuttamalla, ettei Paholainenkaan lepää.

Harva nykypastori tai seurakunta-aktiivi kuuntelee enää tällaisia neuvoja. Siitä huolimatta huono omatunto joutilaisuudesta tai lepäämisestä ei ole hellittänyt. Kokemus siitä, ettei ole tarpeeksi tuloksellinen ja tehokas, vaivaa monia. Myös väsymys, uupumus ja stressi ovat tuttuja niin palkallisten työntekijöiden kuin vapaaehtoistoimijoiden keskuudessa.

Tarvitsemme kipeästi Jeesuksen viestiä: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.”2

Virvoitusta nääntyneille

Jeesus sanoi edellä mainitut sanat aikana, jolloin yhteiskunnan henkistä ilmapiiriä hallitsivat senaikaiset hengelliset johtajat, fariseukset ja lainopettajat. Jeesus määritteli kyseiset vallanpitäjät ihmisiksi, jotka ”köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi”. 3 Heitä kuvataan evankeliumeissa myös omahyväisiksi ja ylpeiksi vallankäyttäjiksi, jotka yrittävät olla ihmisten silmissä hurskaita mutta ovat sisältä täynnä teeskentelyä ja vääryyttä.4

Tällaisten johtajien vaikutuspiirissä kasvaneet juutalaiset olivat Jeesuksen sanoin ”näännyksissä ja heitteillä, kuin lammaslauma paimenta vailla”.5 Heitä Jeesus kutsui lepoon ja kevyen kuorman kantamiseen. Lisäksi hän sanoi antavansa seuraajilleen taakan kantamista helpottavan ”ikeen”, joka on hyvä kantaa.6

Jeesus tarjosi lääkettä ihmisten nääntymykseen myös esimerkillään. Hän antoi mallin elämäntavasta, joka poikkesi ulkokultaisista fariseuksista. Hän osoitti, ettei Jumalan valtakunnassa ole kyse suorittamisesta vaan suhteista. Hän näytti, ettei Jumala halua yhteyteensä ihmisiä ensisijaisesti työntekijöiksi vaan lapsikseen. Ja kun hän antaa lapselleen tehtävän, sen onnistumista ei mitata määrällä vaan laadulla – ei tehokkuudella vaan uskollisuudella. 7 Työnantajana hän on jopa niin hyvä, että antaa saman palkan osa-aikatyöntekijöille kuin koko päivän uurastaneille.8

Lisäksi Jeesus osoitti, että menestyksekkäidenkin työvaiheiden keskellä on syytä vetäytyä lataamaan akkuja, jotta voi palvella täyteydestä eikä tyhjyydestä käsin. 9 Jumalan valtakunta on paikka, jossa saamme palvella levosta käsin.

Oliko Jeesus tehoton?

Kun Jeesuksen elämää ja opetuksia tarkastelee lähemmin, voi huomata, että myös hänen näkemyksensä tehokkuudesta ja tuottavuudesta olivat hyvin toisenlaiset kuin nyky-yhteiskunnassamme. 33-vuotiaaksi elänyt mestarimme työskenteli ”tehokkaasti” vain elämänsä viimeiset kolme vuotta eli yhdeksän prosenttia elinajastaan.  Kolmestakymmenestä ensimmäisestä vuodesta emme tiedä paljoa muuta kuin sen, että hän opiskeli isänsä ammatin ja eli tavallista ihmisen elämää yhteisönsä keskellä.

Evankeliumeista voi päätellä, että Jeesus oli tietoinen omasta identiteetistään jo lapsesta asti.10 Siitä huolimatta hän tarvitsi jostakin syystä kolmenkymmenen vuoden ”tyhjäkäyntiä” ennen varsinaisen tehtävänsä aloittamista.

Kun sitten Jeesuksen julkinen palvelutyö alkoi, hän panosti aikaansa ja energiaansa suurten massojen sijaan kahteentoista mieheen. Heidät hän kutsui ensisijaisesti olemaan kanssaan – ei puurtamaan hyväkseen.11 Kun mittavat kansanjoukot seurasivat Jeesusta, hänellä ei ollut paineita ”takoa, kun rauta on kuuma”, vaan hän saattoi jopa lähteä heitä karkuun.12

Kuinka Jeesus uskalsi olla näin ”tehoton”?

Ensiksikin hän oli, paitsi tosi Jumala myös tosi ihminen, ja tiesi, ettei ihminen ole loputtomasti jaksava kone. Toiseksi hän oli hyvin kutsumustietoinen – jopa niin kutsumustietoinen, että se sai hänet vaikuttamaan välillä tylyltä. Kun kanaanilainen nainen pyysi Jeesusta ajamaan pahan hengen tyttärestään, Jeesus vastasi hänelle: ”Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten.”13

Jeesus siis tiesi, mihin hänen tuli satsata ja mihin ei. Tärkeintä oli olla yhteydessä Isään ja tehdä vain niitä tekoja, jotka hän näki tämän tekevän.14

Keskity olennaiseen!

Kutsumustietoisuus onkin yksi levollisen elämän avaimista. Jos emme ole tietoisia yksilöllisestä kutsumuksestamme, vaarana on se, että sanomme jokaiseen pyyntöön ”kyllä” ja yritämme vastata kaikkiin ympärillämme näkemiimme tarpeisiin – ja niitähän maailmassa riittää.

Pastori Craig Groeshel kertoo kirjassaan Chazon – Oma elämä uusin silmin (Päivä 2008), että häneltä kysytään usein, miksei hän pala loppuun kuuden lapsen perhettä ja suurta seurakuntaa pyörittäessään. Hänen vastauksensa kysyjille on: ”Työni ja perheeni eivät ole minulle taakkoja –– koska tätä varten minut on viritetty. Juuri tämän näyn Jumala istutti sydämelleni.” Groeshel kertoo myös kieltäytyvänsä kaikista sellaisista tehtävistä, jotka eivät vastaa hänen kutsumustaan. Usein nämä asiat ovat hyviä ja innostavia, mutta ne veisivät voimavarat kaikista tärkeimmiltä.

Kutsumustietoisuus johtaakin siihen, ettei tarvitse tehdä kuin oma osuutensa. Tämän artikkelin johdannossa siteeratussa raamatunkohdassa Jeesus jakaa opetuslapsilleen huolensa siitä, että Jumalan viljapelloilla on liian vähän työntekijöitä. Hän ei kuitenkaan tarjoa ratkaisuksi yhteiskunnastamme tuttua mallia, jossa yksi työntekijä tekee töitä kahdenkin edestä. Hän ei myöskään kehota unohtamaan inhimillisiä rajoitteitamme, kuten levon tarvetta, ja vain rukoilemaan yliluonnollista voimaa.

Sen sijaan Jeesus sanoo: ”Pyytäkää siis Herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.” 15 Toisin sanoen: tulokset eivät synny pienen vastuujoukon entistä suuremmilla ponnisteluilla vaan sen kautta, että oikeat ihmiset saadaan oikeille paikoille.

Jumala vastaa tuloksista

Jokainen Jumalan palvelija on siis vastuussa vain omasta tehtävästään. Jumalan näkökulmasta tuloksellisuus ei tarkoita ”mahdollisimman paljoa” vaan ”oikeita asioita”. Tehtävämme on ahkeroida ja tehdä parhaamme Jumalan meille antamilla lahjoilla ja kutsumukseksemme kokemissamme tehtävissä, mutta meidän ei tarvitse yrittää täyttää toisten saappaita.

Itse asiassa meidän ei tarvitse edes pohtia omaa tehokkuuttamme, koska Jumala on se, jonka varassa ovat tulokset.16 Uskonpuhdistaja Martti Luther kehottikin seuraavasti: ”Tee sinä työtä ja salli Hänen antaa hedelmät! Hallitse sinä ja anna Hänen suoda voitto! Saarnaa sinä ja anna Hänen tehdä sydämet hurskaiksi! Ota sinä puoliso ja anna Hänen synnyttää lapsia! Syö ja juo sinä ja salli Hänen antaa sinulle voimaa ja väkevyyttä. Ja niin edelleen: mitä teemmekin, Hän on suorittava kaiken meissä ja meidän kauttamme, ja Hän yksin on saava siitä kunnian.”

Jeesuksen elämäntapa osoittaa, että tärkein tehtävämme on huolehtia siitä, että pysymme yhteydessä Isään. Tuosta yhteydestä seuraa automaattisesti hedelmän kasvua, samalla tavalla kuin viinipuun oksa tuottaa hedelmää, kun se on yhteydessä runkoon. Vaikka emme aina näkisikään tuloksia, voimme luottaa siihen, että Jumala antaa hedelmän ajallaan.17


Viitteet:
1) 2. Kor. 5:14.
2) Matt. 11:28.
3) Matt. 23:4.
4) Matt. 23:13–36; Luuk. 11:39–54.
5) Matt. 9:36.
6) Matt. 11:30.
7) Matt. 25:14–30.
8) Matt. 20:1–16.
9) Mark. 1:35; Luuk. 5:16.
10) Luuk. 2:49.
11) Mark. 3:14.
12) Luuk. 5:16, 9:10.
13) Matt. 15:24.
14) Joh. 5:19.
15) Matt. 9:37–38.
16) Fil. 1:11, 2:13.
17) Joh. 15:4–6.


Elina Rautio

Kirjoittaja on Aikamedian toimittaja.



Lepääminen kuuluu kutsumukseemme


Koko luomakunta on rakennettu siten, että lepo on välttämätön osa kasvuprosessia ja hedelmän kantamista. Eliökunta, kasvillisuus ja maaperä tarvitsevat välillä karsimista ja tyhjäkäyntiä. Joskus luonnossa on ajanjaksoja, jolloin näyttää siltä, ettei tapahdu mitään. Kuitenkin talven jälkeen puuhun ilmestyy taas vihreitä lehtiä ja maasta pilkistää uusi, kaunis verso. Tuhkaksi poltetusta maasta korjataan jälleen satoa, ja kauan paikallaan olleesta kotelosta kuoriutuu perhonen.

Kun Jumala loi ihmisen, tämän ensimmäinen päivä oli lepopäivä. Näin Jumala osoitti levon olevan työn tekemisen lähtökohta: meidän tulee tehdä työtä levosta käsin, ei levätä tekemästämme työstä.

Tuona seitsemäntenä päivänä lepäsi myös itse Jumala ja asetti näin mallin levon ja työn rytmistä. Lepääminen kuuluu siis ihmisen kutsumukseen aivan samalla tavalla kuin työn tekeminen. Tästä muistuttaa myös se, että lepopäivä – ja sen pyhittäminen Jumalalle – pääsi Jumalan ”kymmenen kärkeen” eli Israelin kansan elämän ylimmiksi ohjeiksi annettujen kymmenen käskyn joukkoon.

Ihminen on siis luotu unen ja valveen sekä levon ja työn rytmiin, joten ilman tuon ”käyttöohjeen” noudattamista hän menee epäkuntoon. Ihmisen ”polttoaine”, kuten ravinnosta ja unesta saatava energia, kuluu käytettäessä. Siksi myös kristityn on välttämätöntä huolehtia hyvinvoinnistaan muun muassa liikunnan, terveellisen ravinnon ja riittävän levon avulla.

Lisäksi on tärkeää pohtia, mitkä ovat itselle parhaita latautumistapoja. Mitkä harrastukset ja kiinnostuksenkohteet tuovat minulle iloa ja voimia? Lataudunko luonnossa vai kulttuuririennoissa, yksin vai seurassa? Persoonallisuudeltaan sisäänpäin suuntautunut ihminen voimaantuu yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa, kun taas ulospäin suuntautunut saa virtaa toisista ihmisistä ja paljosta tekemisestä.

Oman jaksamisen laiminlyöminen vaikuttaa suoraan kykyymme toteuttaa tehtäväämme. Pastori John Ortberg muistuttaa kirjassaan Elämä jota kaipaan (Fontana media 2003), että joskus hengellisintä, mitä ihminen voi tehdä, on nukkua. Ortberg nimittäin näkee hengellisen harjoituksen minä tahansa toimintana, joka auttaa meitä saamaan voimia elää ja toimia niin kuin Jeesus opetti. ”Tiedämme esimerkiksi, että meidät on kutsuttu olemaan rakkaudellisia. Yksi asia, jonka oivalsin kun vietin päivän yrittäen olla rakkaudellinen, on että rakkaus vaatii suunnattoman määrän energiaa. Minä puolestani olin väsynyt antaakseni sitä. Niinpä käsitin –– että jos aion vakavissani tulla rakkaudellisemmaksi, minun täytyisi nukkua enemmän.”


51

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja