Olemme tottuneet ajattelemaan Jumalan sanan totuutta lähinnä opillisestä näkökulmasta – Sanassa on kuitenkin ravitseva voima

Jumala odotti kansaansa Siinainvuorella. Siksi Elimin keitaalle ei voitu jäädä nauttimaan Jumalan puheesta ja kunnioittamaan Jumalan tekoja Israelin historiassa. Uskova ei voi pysähtyä lepäämään menneisyydessä tapahtuneiden Jumalan huolenpidon osoitusten varaan. Hän saa iloita ja kiittää niistä, mutta Jumala kutsuu aina eteenpäin, jatkamaan matkaa.

Niin israelilaistenkin matkan täytyi jatkaa. Heidän edessään ei ollut helppo tie, sillä ainoa mahdollisuus kulkea Elimin keitaalta Siioninvuorelle johti Siinain erämaan halki. Turvallinen keidas oli jätettävä taakse ja askeleet suunnattava jälleen erämaahan, jotta sieluissa kaikuva Jumalan kutsu hänen luokseen voisi saada täyttymyksen. 

 

Nälkä erämaassa 

Erämaassa on aina ongelmia: Siellä ei ole kaikkea riittävästi. Siellä ruokapöytä ei odota notkuvana, ei edes katettuna. Siellä avain riittävään ravintoon on usko, ja juuri sitä israelilaisilla ei vieläkään ollut. Sydän, joka on saanut mahdollisuuden vapautua katkeruudesta, ei välttämättä ole täyttynyt uskolla.

 

 

     Jumalan sana tuo elinvoimaa ja hengellistä terveyttä.

 

Ongelmien kohdatessa usko kääntyy turvautumaan Jumalaan, kun taas epäusko alkaa etsiä syyllisiä. Kun ruokavarastot alkoivat huveta, epäuskoisten silmissä johtajat olivat syntipukkeja. Mooses ja Aaron joutuivat syytösten keskipisteiksi. Epäuskolla on taipumus värjätä menneisyys ruusunpunaiseksi: ”–– olimme lihapatojen äärellä ja saimme ruokaa kylliksemme.” Tulevaisuudessa taas ei näy valonsäteitä: ”Mutta te olette tuoneet meidät tänne autiomaahan tappaaksenne nälkään kaikki nämä ihmiset!”1 

Epäusko on etäisyyttä Jumalan ja ihmisen sydämen välillä. Vain sydän, joka tuntee Jumalan, voi täyttyä uskolla. Vain ihminen, joka on nähnyt Jumalan pohjattoman hyvyyden, voi kaikissa elämänsä olosuhteissa antaa oikeutensa ja tulevaisuutensa Jumalan käsiin – silloinkin, kun mitään ei ole riittävästi. 

 

Kahdenlaista ruokaa 

Kun Jumala vei kansansa erämaahan, hän oli jo valmistanut sille riittävästi ruokaa. Hän tiesi, mitä aikoisi tehdä. Hänelle ruoan loppuminen ei ollut yllätys. Hän ei ilmestynyt aikaisemmin, koska hän tarjosi uskolle mahdollisuutta syttyä. Hän janosi nähdä, että hänen kansansa nousisi tasolle, jossa ongelmia pidetään Jumalan ilmestymisen ennusmerkkeinä ja jossa vaikeudet sytyttävät sydämiä uskomaan. 

Kun kansa nousi johtajiaan vastaan, johtajien tehtävänä ei ollut puolustautua vaan julistaa kansalle Jumalan lupaus. Syntyneen myrskyn keskellä Mooses ja Aaron seisoivat lujina ja ottivat vastaan Jumalan ilmoituksen. Heissä oli samaa johtajuutta, jota Jeesus osoitti noustessaan seisomaan myrskyyn joutuneessa veneessä. 

Jumalan antama sanoma sisälsi lupauksen ruoasta mutta myös ohjeet sen keräämiseen. Jokaisena päivänä saisi kerätä vain sen päivän tarpeet, ja sapattina ei saisi kerätä ollenkaan. Jo seuraavana aamuna kansalla olisi taivaasta tullutta leipää, ja jo sitä ennen tarjolle laitettaisiin lintujen lihaa. 

Jumala antoi kansalleen siis kahdenlaista ruokaa. Hän halusi näyttää, että ihminen voi itse valita, mitä hän syö. Ne, jotka nurisivat ja kapinoivat, antavat käytännössä lihan ravintoa lihalleen eli turmeltuneelle luonnolleen. Ne, jotka uskossa turvautuvat Jumalaansa, saavat taivaasta tullutta ravintoa, joka ruokkii heidän henkeään ja vahvistaa sitä. Monet söivät molemmista kattauksista, ravitsivat sekä turmeltunutta luontoaan että henkeään. 

Sama kahden ruoan kaipaus toistui Israelin kansan lähdettyä aikanaan Siioninvuorelta kohti luvattua maata. Silloin kapinan aiheena oli ruoan yksipuolisuus, sillä tarjolla oli vain mannaa.2

 

 

      Epäusko on etäisyyttä Jumalan ja ihmisen sydämen välillä.

 

Jumalan antama ravinto ei ruoki ihmisen turmeltunutta luontoa. Siksi ravinnon puuttuessa nääntyvä liha nousee jossakin vaiheessa kapinaan. Se ei heikkene ja luovuta valtaansa vapaaehtoisesti, vaan se vaatii lihallista ravintoa voidakseen hyvin. Se ei saa Jumalan sanasta lainkaan elinvoimaa, sillä Sana vahvistaa vain Jumalan tarkoitusperiä ihmisen elämässä. 

Jumalan kansan ulkopuolelta lähtenyt himo tarttui nopeasti israelilaisiinkin, ja pian molemmat yhdessä kutsuivat lihalleen ruokaa. Niinpä Jumala salli jälleen viiriäisten tulla. Tällä kertaa hän myös näytti, kuinka vaarallista turmeltuneen luonnon ruokkiminen on.3 

Lihan ravitseminen on vaarallista, sillä se voi pahimmassa tapauksessa näännyttää hengen hengiltä. Hillittömyyteen heittäytyminen johti kuolemaan. Paikkakuntakin sai nimekseen ”hillittömyyden haudat”. 

 

Jumalan leipä 

Kun ensimmäisen viiriäisaterian jälkeinen aamu koitti, israelilaisten leirin ympärillä oli runsaasti kastetta. Kun se oli haihtunut, joka puolella oli jotakin hienoa ja rapeaa, ohutta kuin kuura maan pinnalla. Tässä oli Jumalan lupaama leipä. Se lähetettiin ihan lähelle, jokaisen ulottuville. Tätä leipää piti syödä joka ikinen päivä, ja sen voimalla kansan piti vaeltaa Siinainvuorelle Jumalan luokse ja aina luvattuun maahan asti. Tämän ruoan voimalla erämaa oli mahdollista ylittää. Tämä ruoka kantaisi kansan Jumalansa luokse. 

Jumalan lähettämä leipä kelpasi kansalle. Kaikki kynnelle kykenevät lähtivät keräämään sitä. Syitä saattoi olla useita: Oli niitä, joilla oli aidosti nälkä, koska he eivät olleet sortuneet ruokkimaan lihaansa edellisenä iltana. Oli niitä, jotka olivat sydänjuuriaan myöten haltioissaan Jumalan teosta ja huolenpidosta. Tai sitten oli niitä, jotka innostuivat aina mistä tahansa uudesta, ja tämä jos mikä oli uutta. Kenties oli niitäkin, jotka vain halusivat varmistaa tulevaisuuttaan edes joitakin päiviä eteenpäin. 

Viimeinen joukko joutui ongelmiin. Keruulle oli nimittäin asetettu määräraja, joka oli 3–4 litraa henkilöä kohti päivässä, ei enempää eikä vähempää. Jotkut kuitenkin keräsivät enemmän, koska eivät uskoneet, että Jumala pitäisi huolen seuraavastakin päivästä, ja tällöin Jumalalta tullut leipä alkoi haista ja siihen tuli toukkia. 

Nykyäänkin Jumalan antama leipä on samankaltaista mutta eri muotoista. Raamatun kirjoituksissa meille annettu Jumalan sana on tarkoitettu ihmiselle päivittäiseksi ravinnoksi. Epäusko ja Jumalan hyvyyden kyseenalaistaminen vievät Jumalan sanalta sen houkuttelevuuden ja kyvyn ravita ihmistä. Jotta ihminen voisi saada Jumalan sanasta irti kaiken sen sisältämän ravinnon, hänen täytyy tuntea sekä Jumalan sana että sanan Jumala. Jumalan luonteenlaatu – hänen täydellinen rakkautensa, särötön pyhyytensä ja horjumaton hyvyytensä – on avain Jumalan sanan tulkitsemiseen. 

Jumala antoi sanansa voimaksi, jonka päätarkoituksena on kantaa ihmisiä Jumalan syliin. Jumala tarkoitti, että uskova ruokkii sisimpäänsä joka päivä Jumalan sanalla. Hän halusi, että samalla tavalla kuin israelilaiset lähtivät aamulla joka päivä etsimään uutta leipää, uskova ihminen lähtisi joka päivä etsimään Jumalaansa tutkien hänen Sanaansa. 

Jos Jumalan sanan irrottaa Jumalan etsimisestä, voi käydä samoin kuin niille, jotka halusivat kyllä mannaa mutta eivät halunneet lähetä keräämään sitä joka päivä. Eilen kerättyä mannaa ei voinut syödä enää tänään. Eilen sisäistetty Jumalan sana tarvitsee Jumalan etsimistä tänään. Vasta silloin se ravitsee. 

 

Jumalan sanan luonne 

Jumalan sana on luonteeltaan iankaikkinen. Se oli olemassa ennen kuin mitään siitä kirjoitettiin ihmisten luettavaksi, ja se oli olemassa ennen luomisen alkua. Sanassa Jumala ilmaisee itsensä, mutta tietyssä mielessä Jumalan on sanaansa suurempi. Siksi Paavali sanoo meidän katselevan Jumalan todellisuuksia nyt vielä kuin kuvastimesta mutta silloin kasvoista kasvoihin. Rajatonta on mahdotonta kuvailla täydellisesti ihmisen käytettävissä olevin rajallisin keinoin.  

Jumalan sana muotoutui näkyväksi Jeesuksen elämän ja persoonan kautta. Johannes kuvaa evankeliumissaan sanan räjähdysmäistä voimaa ja vaikutusta. Sanassa on luova voima, todellinen elämä ja alkuvalo. Jumala antoi sanansa muovaamaan ihmisten elämää. Kun otamme sitä vastaan, se luo meihin jotakin uutta. Kun julistamme ja rukoilemme sanaa, se luo uutta ja tuottaa hedelmää. Jumalan sanan elämää muuttava voima on yksi todiste siitä, että Raamattu on aidosti jumalallista alkuperää. 

Evankelista Johannes kertoo sanan asuneen heidän keskellään. Jumala ei tarkoittanut sanaansa vain luettavaksi vaan myös nähtäväksi käytännössä. 

Uskovien välinen rakkaudellinen yhteys kertoo todellisesta Jeesuksesta. Ihmisten täytyy saada nähdä Kristuksen totuuden hedelmä seurakunnan käytännön elämässä. Tämän ajan ihminen ei yleensä kysy, mikä on hengellisissä asioissa totta, vaan haluaako hän tulla sen ihmisen kaltaiseksi, joka kertoo hänelle Jeesuksesta. 

Jeesuksen sanomaa ei koskaan tarkoitettu levitettäväksi vain sanoin vaan rakkaudessa yhteen liitetyn Kristuksen ruumiin eli seurakunnan elämän kautta. Entistä rikkinäisemmässä maailmassa ihmisten väliset suhteet ovat entistä tärkeämpiä. Jumala haluaa Sanansa olevan edelleen katseltavana seurakunnan kautta. 

Jumalan sana paljastaa totuuden ihmisen elämästä mutta tekee sen aina armosta käsin. Näkökulma on armon näkökulma, ei tuomion. Kun armo kohtaa totuuden ihmisen elämässä, hänen väärän käyttäytymisensä taustalla oleva häpeän kierre murtuu. Silloin yksinäiselle avautuu yhteys muihin ihmisiin. 

Jumalan sana on kuin kirkas peili, joka näyttää ihmisen juuri sellaisena kuin hän aidosti on. Jumala rakastaa paljastettua totuutta ihmisestä, ei epätodellisia kulisseja. Moni ei kohtaa eheyttävää armoa siksi, että hän kantaa Jumalan eteen tekopyhät kulissit eikä aitoa itseään. Jumala ei koskaan luvannut rakastaa virheellistä kuvaa ihmisestä vaan ihmistä itseään. 

Jumalan sana on kuitenkin myös enemmän kuin peili. Sen sisältämä armo parantaa, eheyttää ja vahvistaa. Se suuntaa askeleet kohti Jumalaa ja hänen tahtoaan. Se tekee ihmisen kykeneväksi yhteyteen niin toisten ihmisten kuin Jumalankin kanssa. 

 

Jumalan sanan voima 

Jumalan sana on elävä ja väkevä.4 Siinä on elämää luovaa voimaa. Sen päätavoitteena ei ole lisätä tietoa vaan vaikuttaa ihmisiin ja asioihin, saada aikaan konkreettisia muutoksia ja tuoda elämään valoa, suuntaa ja järjestystä. 

Jumalan sana on elävää ravintoa, jonka nauttiminen väistämättä muuttaa meitä. Jumalan sana tuo yksilöihin ja seurakuntiin elinvoimaa ja hengellistä terveyttä. Siksi paholainen pyrkii siihen, että ravitsisimme itseämme kaikella muulla paitsi puhtaalla Jumalan Sanalla. On hyvä lukea hyödyllisiä kirjoja, mutta ne eivät saa koskaan korvata Jumalan sanaa. 

Pelkkä Jumalan sanan tunteminen ei riitä. Sen sisältämä voima vapautuu, kun sitä aletaan soveltaa elämän arkeen. Silloin sana alkaa muuttaa meitä. Meidän elämäntyylimme paljastaa, onko sana koskettanut meitä. 

Jumalan sanaa verrataan kaksiteräiseen miekkaan. Miekka on hyödytön niin kauan kunnes joku tarttuu siihen, on vuorovaikutuksessa sen kanssa. Vuorovaikutus tarkoittaa Raamatun käsittelemistä, käyttämistä ja tuntemista. Henkilökohtaisesta Raamatusta tulee henkilökohtainen ystävä. 

Sodassa käytetty miekka tunkeutuu vihollisen fyysisen olemuksen sisimpiin osiin: niveliin, ytimiin ja sydämeen. Jumalan sana on samankaltainen mutta vielä terävämpi. Se tunkeutuu sinne asti, minne kukaan ihminen ei meissä näe. Se ei ainoastaan pysty arvioimaan meidän tekojamme vaan paljastaa ajatusmaailmamme, tunteidemme ja motiiviemme syvyydet. 

Manna oli Israelin kansan uskollinen seuralainen aina luvattuun maahan pääsemiseen asti. Jumalan sana on tarkoitettu päivittäiseksi ravinnoksemme ja saattajaksemme iankaikkiseen elämään.

 

 

Pekka Havupalo

 

Kirjoittaja on Turun helluntaiseurakunnan johtava pastori. Teksti on toimitettu ja löytyy kirjoittajan kirjasta Matka Jumalan luo (Aikamedia 2013). 

 

Viitteet: 1) 2.Moos. 16:3. 2) 4.Moos. 11:4–6. 3) 4.Moos. 11:33–34. 4) Hepr. 4:12. 

 

 

 

 

Lepopäivä 

Yhden päivän viikossa piti olla vapaa ruoan keräämisestä, ei syömisestä. Ensimmäinen lepopäivä oli seitsemäs päivä siitä, kun manna oli ensimmäisen kerran laskeutunut maahan. Jumala halusi kansansa lepäävän, jotta 

* se huomaisi eron tauottoman orjatyön ja Jumalan seuraamisen välillä, 

* se näkisi, että elannon todellinen lähde on Jumalan siunaus eikä oma työ, 

* se tajuaisi, että Jumalan suunnitelmat etenevät silloinkin, kun ihminen lepää, 

* se ymmärtäisi oman pienuutensa ja Jumalan suuruuden, 

* sen uskoa Jumalan huolenpitoon haastettaisiin toistuvasti, 

* sen energia, näky ja voima uudistuisivat seuraavaa viikkoa varten, 

* se saisi työn sijasta keskittyä Jumalaansa. 

Joidenkin oli hidasta ja vaikeaa sisäistää levon merkitystä. Niinpä he lähtivät seitsemäntenäkin päivänä keräämään mannaa. He kulkivat ympäriinsä ja etsivät kuluttaen energiaansa sillä välin kun toiset lepäsivät. He ärsyyntyivät siitä, että eivät löytäneet mitään. Heidän ponnistelunsa valuivat täysin hukkaan. 

Lopulta kerääjät palasivat teltoilleen vihaisina ja pettyneinä. Heillä ei ollut yhtään enempää käytössään kuin niillä, jotka olivat päättäneet totella Jumalaa ja levätä. Päivän päätteeksi niiden huulilla, jotka olivat levänneet ja etsineet Jumalaansa, karehti autuas hymy. 

(PH) 



Pakina
51���52/2019

PakinaEräässä seurakunnan tilaisuudessa katselin vanhaa naista, joka oli noussut muiden mukana seisomaan, kun ylistystuokion johtaja oli niin kehottanut. Nainen pysytteli sinnikkäästi tolpillaan, vaikka...
PakinaYksi, kaksi, kolme. Hyppy, hyppy, hyppy ja hyppy! Yhdellä jalalla ylös alas kuistin poikki, sitten hyppy 15 senttimetriä alemmalle tasanteelle seinästä tukea ottaen. Kurotus kaidetta kohti, re...
PakinaFaktojen maailma on hämmästyttävä ja samalla myös hauska tietokirja. Sen kirjoittaja on edesmennyt terveydenhuollon professori ja kansainvälisten huippuseminaarien suosittu luennoitsija Han...
PakinaEräänä syysiltana olin mieheni ja koirani kanssa lenkillä kodin lähellä. Kun koira etsi pissapaikkaa, katselin aikani kuluksi naapuritaloja. Katseeni pysähtyi erään talon yläkerroksen ikkunaan; ih...
PakinaTapasin taas pitkästä aikaa kaverini Erkon. Törmäsimme toisiimme Sokoksella jouluostoksilla.


Erkko halusi tarjota kahvit. En pannut vastaan. Olin jo ehtinyt oppia, että eläkeläisen ei...
PakinaHyvät kuulijat, tänään aiheenamme on yksilön­vapaus liikenteessä. Missä menevät sananvapauden rajat, kun kyseessä on liikennekäyttäytyminen? Kuuluvatko liikenne­säännöt julkisen puheen piiriin? On...
PakinaTalvi-ilta 2022 oli kuin Dickensin romaanista. Katu­lamput loivat oranssia va­loaan hämärtyvälle kadulle, jolla siniset varjot leikkivät väsymättä. Suuria, piparkakun kokoisia lumihiutaleita leiju...
PakinaAikuisiällä ystävystyin naisen kanssa, joka oli käynyt samaa koulua kuin minä. Emme vielä tuolloin olleet varsinaisesti tunteneet toisiamme, eikä minulla ollut erityisiä muistikuvia hänestä ko...
PakinaKaikki isät, haluan onnitella teitä juhlapäivänne johdosta.


Onnea teille, biologiset isät. Kannattaa iloita päivästä, jolloin hedelmöittyminen onnistui. Muistatte varmaan vielä hetken...
PakinaÄiti, missä sä oot?


– Hei! Mukavaa, että tulit juttusille. Saanko esitellä itseni? Olen äitipalvelun chat-robotti. Minulta voit kysyä mitä vain, mistä tahansa, milloin tahansa. Sääs...
PakinaUskovista koostuva talkooporukka keskusteli kahvitauolla lopun­ajoista. Oli päästy tuhatvuotiseen valtakuntaan asti.


”Siellä me uskovat sitten hallitsemme”, muuan talkoolainen totesi...
PakinaTapasin taas pitkästä aikaa Erkon. Törmäsimme sattumalta toisiimme

S-marketin parkkipaikalla ja jäimme tarinoimaan.


Huomasin heti, että Erkko oli innoissa...
PakinaHyvät kuulijat, tervetuloa seuraamaan luentoamme. Tällä luennolla paljastamme teille, mikä on kristittyjen salainen ase, mitkä ovat sen toimintaperiaatteet ja keskeiset ominaisuudet ja millainen o...
PakinaLuin juuri, että partioliike on muuttanut muun muassa erästä toimintansa ydinkohtaa partiolupauksen antamisessa. Partion peruskirjauudistuksessa partiolainen ei enää "lupaa parhaansa mukaan rakast...
PakinaOlen kesätöinäni suomentanut Peter ja Joel Halldorfin kirjaa Trons vittnen, joka kertoo merkittävistä ihmisistä kirkkohistorian varrelta. Pidän kirjassa etenkin siitä, että se osoittaa, miten...
PakinaTavattiin Erkon kanssa kesällä kirkonkylän torilla. Mies on samanlainen huonokuuloinen eläkeläinen ja traktorinomistaja kuin minäkin.

Tarjosin Erkolle torikioskilla kahvit...
PakinaAurinko porottaa, ilman täyttää puheensorina. Missioteltassa kiemurtelee parinkymmenen ihmisen jono, joka yhä pitenee. Väki jonottaa Daniel Kolendan tilaisuuteen – ei siihen, joka alkaa...
PakinaKuin prinssi Ruusunen näin unta, että heräsin satavuotiaasta unesta ja lähdin ulos maailmaan auvoisen tietämättömänä kaikesta tapahtuneesta kuin kananpoika.
Koplottelin puukengissäni pitkin katuja,...
Pakina”Sä nyt et varmaan paljon liikuntaa harrasta”, kaveri naurahti.
Tilanteesta on reilusti yli vuosikymmen. En ollut suoranaisesti lihava, mutten hoikkakaan, mistä kaveri ilmeisesti teki...
PakinaLänsimaiset uskovat rakastavat entistä enemmän itsekeskeistä kristillisyyttä. Siksi monia kiinnostaa tietää, miten uskoa voisi elää todeksi mahdollisimman helposti, mukavasti ja ennen kaikkea...
PakinaJuhannuskonferenssissa Ison Kirjan leirintäaluetta piristi vuosikausien ajan iloinen näky: asuntovaunu, jonka ulkoseiniä peitti muumiaiheinen taideteos. Valkoisten ja harmaitten, toinen toista...
PakinaOlemme kaikki joskus tavanneet ei-uskovia tai ainakin nähneet heitä kuvista. Vaikka jotkut kelpo uskonveljet ja -sisaret näissä tilanteissa pakenevat tai menevät hysteerisiksi, olen vakuuttunu...
PakinaErään hyväntekeväisyysjärjestön feissari pysäytti minut Helsingin Kalliossa ja aloitti keskustelun naisten oikeuksista. Kyseisen järjestön taktiikka on keskustelun aikana alkaa muina miehin...
PakinaMonilla paikkakunnilla järjestettiin vappuna kristittyjen yhteinen Jeesus-marssi. Eri kirkkokuntien väki tuli näyttävästi ulos kirkoistaan ja marssi yhtenä joukkona kaduilla laulaen ja plakaat...
PakinaJuu elikkästä ihan tämmöisellä iloisella asialla lähdin soittelemaan! Onko siellä puhelimessa uudestisyntynyt kristitty? Hyvä, no nyt olisi juuri sinulle erikoistarjous: saat hylätä uskosi ja ottaa t...
PakinaNyt, hyvät Seurakunnankaatajien salaseuraan vihityt, opetan teille seurakuntien muumioinnin alkeet. Monet seurakunnat ovat huolissaan kuolemisesta. Kuitenkin niiden olisi syytä olla paljon enemmä...
PakinaRaamattu on ikiaikaisena bestsellerinä asettanut vuosisatojen aikana normit myös nykyajan draamalle, näytelmille, kirjallisuudelle ja elokuville. Jo itsessään mukaansatempaava teos on täynnä...
PakinaKun pääsin syksyllä opiskelemaan, tiesin suuntaavani uudelle alalle ja irtisanouduin. Jälkeenpäin minulle valkeni, että olisin työhistoriani perusteella ollut oikeutettu aikuiskoulutustukeen – jo...
PakinaNyt ei kuulkaa riitä, että Suomessa on lapsiasiavaltuutetun virka. Maahan täytyy saada myös vanhusasiavaltuutettu. Sen on tämä alkukevään mediakeskustelu osoittanut.

Vaat...
PakinaVilho piti joulukuun alus­sa Jeesuksen kanssa pa­laverin. Hän ilmoitti, että oli päättänyt tulla pyhimyk­seksi vuoden loppuun mennessä. Jeesus katsoi häntä hetken.

– Tu...
PakinaTänäkin vuonna useim­pien ihmisten uuden­vuodenlupaukset unoh­tuvat jo ennen kesää. Suklaan syöminen alkaa viimeistään maa­liskuussa, ja kuntosalilla käymi­nen lopahtaa heti lumien sulet­tu...
PakinaEräänä päivänä luen Näkövammaisten Airut -lehdestämme purjehdusretkestä lomakotiimme Villingin saareen, Helsingin sisävesille. Niinpä juolahtaa mieleeni, että haastan ystäväni mukaan purjehtimaan...
PakinaTyyni valtameri kimalteli huhtikuun ilta-auringossa, vuoret piirtyivät siluettina taivaanrantaa vasten ja kaukana kulkivat rahtilaivat. Hiekkarannan penkeillä istui kymmenittäin ihmisiä villapaidoissa...
PakinaMinulla on kirjahyllyssäni lehtinen nimeltä Tanssin hurma ja mihin se vie. Vuonna 1943 julkaistu opas varoittaa tanssin vaaroista suorasanaisesti: ”Harvat henkilöt tietävät niin hyvin kuin tanssikoulu...
PakinaVaikka Ilmari oli jo van­ha helluntailainen, hän ei ollut koskaan ennen käynyt tässä suuressa hellun­taiseurakunnassa, jonka hienon kirkon ovella hän juuri seisoi. Ja kaupungissa kun sattui...
PakinaKirjoitan tätä juttua Espanjan Fuengirolassa, Manos Abiertas-lähetyskeskuksen pihassa. Vieressä pauhaa moottoritie. Olemme seitsemän hengen porukalla nauttimassa etelän lämmöstä, edullisista pitsoist...
PakinaKiitos, Uolevi, reippaasta puheesta! Kyllä elähdyt­tää mieltä, kun saa kuul­la noin elämänmakuisen kerto­muksen metsäretkestäsi ja oravi­en käpyjenkeräystavoista!

Ennen...
PakinaSeurattuani viime vuodet Fa­cebookia minusta on alkanut näyttää siltä, että palvelun käyt­tö tekee ihmisistä kuin huomaa­mattaan lapsellisia. Usein terve harkintakyky pettää, psykologi­set...
Pakina"Tässä Pirinen, päivää! Piti ihan soittaa päätoimittajalle ja kiittää siitä, että lehti on tullut 2000-luvulle. Siinä on nykyisin isompia kuvia ja enemmän visuaalisuutta. Ja lehden voi nyt antaa luett...
PakinaLapsena sain Gideoneilta pienen punaisen Uuden testamentin ja luin innokkaasti evankeliumeja. Kiinnostuin myös kirjan alussa ol­leista listoista, etenkin siitä, jos­sa lueteltiin kasvaneen...
PakinaEi kukaan. Artikkeli ei kuitenkaan voi olla näin lyhyt, joten pureskellaan hiukan tätä sitkeää pähkinää.



Ei minun ansiostani
Armoa on monenlaista, mutta armon peruskä...
PakinaLomakausi on aluil­laan ja suomalaiset valmistautuvat ku­kin tahoillaan otta­maan irti mahdol­lisimman paljon niistä harvoista hellepäivistä, joita Luoja meille ly­hyen kesämme aikana suo (...
PakinaMinulle soitti hiljattain sähkömyyjä. Kävin hänen kanssaan saman tahtojen taistelun kuin muidenkin puhelinmyyjien kanssa: minä yritin vakuuttaa hänet siitä, etten aio ostaa mitään, ja hä...
PakinaHelluntailainen, luteri­lainen ja baptisti ajoi­vat kerran autoillaan samalle parkkipaikalle. Aurin­ko paistoi ja autojen stereot huu­dattivat Hillsongia, Lutherin vir­siä ja mieskuorolauluj...
PakinaKevään tullen evankelistakin herää talviunilta. Markon matkassa -teokseen kootut kokemukset herättelevät jopa evankelistaa itseään.
PakinaLuulin pitkälle aikuisikään, että olen järjestelmällinen ihminen. Vasta elämänko­kemuksen karttuessa tajusin, että kyse on harhasta, jonka taustal­la on yritys sovittaa itsensä jo lapsuudess...
PakinaOli huhtikuun en­simmäinen sun­nuntai, kun Jeesus kuuli Ala-Kattila­mäen helluntaiseurakunnan veisun taivaastaan. Laulu kutsui: ”Sua odotan, jo saa­vu, Herra!” Jeesus nousi ja sanoi, että he...
PakinaUimaseuramme syntyi Jyväskylässä vuonna 1985. Aluksi muutamat meistä seurakunnan veljistä ko­koonnuimme paikalliseen uima­halliin vain satunnaisesti. Sitten perjantai-illoista muodostui joka...
PakinaJuttelin junassa vierusto­verin kanssa eläimistä, joita emme haluaisi lem­mikiksi. Minä en halunnut hämä­häkkiä, koska en uskaltaisi käsi­tellä sitä, eikä hän halunnut kar­vatonta kissaa....
PakinaEräs tuttavani osti karkkipussin, jossa piti olla muutamaa erilaista karkkilaa­tua. Kun hän aikoi nauttia ostoksensa, kävi ilmi, että yksi laatu puuttui kokonaan, vaik­ka se oli esitelty pu...
PakinaPitkällisen pohdinnan jäl­keen minä ja mieheni päätimme luopua aja­tuksesta, että kotonamme kuu­luisi pienten jalkojen tepsutusta, toisin sanoen leikkauttaa nart­tukoiramme. Alma ei tulevast...
PakinaRauhaa, rakkaat kanssapuhdista­jat, ja sydämelli­sesti tervetuloa rikkaviljan kitki­jöiden seminaariin! Ottakaa esiin Raamattunne – olihan kaikilla oi­kea käännös? Tällä kertaa harjoit­telem...
PakinaUseimmat ihmiset nautti­vat nukkumisesta. Joilla­kin tosin on nukahtamis­vaikeuksia. Toiset taas eivät ehdi aina edes avata iltalukemistaan en­nen kuin jo kuukahtavat höyhen­saarille. Minä k...
PakinaPakinan kirjoittaminen kuuluu lempipuuhiini, ja aiheet syntyvät mel­ko helposti. Kun tiedän, että kir­joitusvuoro lähestyy, jokin teema alkaa puhutella tai mieleen nou­see muisto, josta huom...
PakinaUskonto, toisin kuin ennen, on nykyisin arka ja hienotunteisuutta vaativa keskustelunaihe. Kansanperintönä vaikuttanut vakaumuksen siirtäminen uudelle sukupolvelle ei enää onnistu, tai a...
PakinaEn itse muista tätä tilannetta, mutta äitini muistaa. Olin alle kouluikäisenä kaupassa hänen kanssaan. Mieleni teki nakkeja, ja sanoin sen ääneen. Äiti oli sitä mieltä, että nakkeja ei...
PakinaKun vaimoni Tarja täytti 30 vuotta, meidän tuolloin nelivuotias Johannes-poikamme kauhisteli asiaa tokaisten spontaanisti äidille: ”Kolmekymmentä vuotta! Äiti, voi olla, ettet enää kaua...
PakinaTein tuon viereisellä sivulla olevan reformaattoritestin, ja lopputulos puhui lahjomatonta kieltään: kaksi vastausta lähensi minua E. Rotterdamilaisen suuntaan, neljä näkemystäni Lutheri...
PakinaOlen kerännyt kirjahyllyyni vanhoja avioliittoon ja perhe-elämään liittyviä oppaita, joiden lukeminen on nykyaikaiselle naiselle sekä hyödyllistä että viihdyttävää. Kokoelmani tähti on Veronica Dengel...
PakinaMeillä oli tapana käydä yhdessä kahvilla. Saatoimme usein istua pitkän tovin hiljaa. Pyörittelimme höyryäviä kuppeja hiljaa käsissämme ja kuuntelimme kadulta tulevaa puheensorinaa ja lii...
PakinaOnnellinen parisuhde vaikuttaa kaikkeen hyvinvointiin. Se näyttäisi vaikuttavan myönteisesti jopa ihmisen terveydentilaan. Ollakseen onnellinen parisuhteessa ihmisen tulisi olla tasapain...
PakinaViime kerralla (RV 34/2017) kirjoitin pieleen menneistä lomaodotuksista, kun kaivattu Suomi-lomani meni penkin alle. Tai paremminkin penkin päälle, jolle kaaduin liukkaassa kylpyhuoneess...
PakinaTilivelvollisuuden määritelmä on joko vapaaehtoisesti tai pakosta tehty sopimus raportoida tekemisistään jollekin taholle. Tilivelvollisuudesta on hyötyä niin työyhteisöissä kuin yksityi...
PakinaAmerikkalainen aikakauslehti pyysi lukijoitaan kertomaan, mitkä sanat lohduttivat ja rohkaisivat heitä eniten ja mitä he ennen muuta kaipasivat saada kuulla. Vastauksia kyselyyn tuli tuh...
PakinaMilloin ihminen oikeasti kehitti kiireen? Olemmeko aina juosseet kellon perässä ja suunnitelleet päivän menot minuuttien tarkkuudella? En oikein usko.


Teolli...
PakinaMinulla on kirjahyllyssäni Käytöksen kultainen kirja. Viimeksi käytin sitä rinkantestausretkellä lisäpainona yhdessä teoksen Anatomiaopas taiteilijalle kanssa. Ne kuuluvat kirjastoni painavimpiin opuk...
Pakina"Ottakaa huomenna vaihtovaatteet mukaan. Harjoittelemme pelastautumista, ohjaaja sanoi.
Melontakurssille ilmoittautuessa ei jostain syystä ollut tullut mieleen, että siellä joutuisi uppeluksiin. Jo...
PakinaSana masentunut merkitsee lamautunutta, apeaa, alakuloista, tukahtunutta, alistuvaa, hiljaista ja nöyrää. Se tulee sanajuuresta, joka tarkoittaa väsymistä, uupumista, pulaan tai hätään jo...
PakinaKun pikkusisko nappaa viisivuotiaalta veljeltään värityskynät, veli parkaisee: "Anna tänne!"


Kun sisko ei tottele huudosta huolimatta, veli kopauttaa siskoa kippiautolla p...
PakinaKylväjä lähti kylvämään. Kun hän kylvi, siemenet putosivat varsinaissuomalaiseen savimaahan, joka on kuivana kovaa kuin kivi ja märkänä kelpaisi ruukkujen muovailuun. Syövätkö linnut jy...
PakinaMuutama vuosi sitten olin aamiaisella helsinkiläisessä kahvilassa. Nuori miestarjoilija oli parhaillaan keräämässä astioita pöydistä, kun hän yhtäkkiä pysähtyi kohdallani.


–...
PakinaOsallistuin teini-ikäisenä valtakunnalliseen naisvoimistelutapahtumaan, jossa ryhmäni yöpyi helsinkiläisellä koululla. Illalla paikkoja tutkiessani huomasin, että rappukäytävästä pääsee k...
PakinaKevät on luovuuden aikaa, jolloin aloitan uuden kirjan kirjoittamisen. Niin tänäkin vuonna pistin kuudennentoista teoksen tulille. Tunne on juhlava, kun saan kirjoitettua ensimmäiset rivit. Se on neit...
PakinaMinusta tuli viime syksynä ensimmäistä kertaa kummitäti. Kummin tehtäviin kuuluu paitsi olla turvallinen aikuinen ja lapsen kaveri myös tukea tämän kristillistä kasvatusta. Aloinkin heti katsella last...
PakinaSeurakuntakentässä näkemykset tuppaavat liian usein ajautumaan vastakkainasetteluksi. Hengellisen ympäristön strateginen ajattelu onkin jakanut yllättävän paljon mielipiteitä johtoportaissa. Joidenkin...
PakinaToimituksessa mietittiin juttuideoita ystävänpäivän tienoille. Ehdotin koiran ja ihmisen ystävyyttä.

”Voiko koiran tapauksessa puhua ystävyydestä?” työkaveri mietti.

Ihmisparka, joka et...
PakinaMies se tulee räkänokastakin muttei tyhjän naurajasta. Tämän perusteettoman perisuomalaisen aasinsillan kautta siirrymme juoheasti tyhjännaurajiin.

Ateistit ja skeptikot ovat vuosien varrella a...
PakinaMoni ikätoverini on traumatisoitunut lapsena elokuvasta Kuin varas yöllä. Itselläni ei ollut tilaisuutta nauttia kristillisestä kasvatuksesta tältä osin, mutta aikuisiällä jouduin tekemisiin ihan oike...
PakinaNäin sanoo flegmaattinen ja yksinkertainen kalifi Harun-el-Pullah Ahmed Ahne -sarjakuvassa yksinvaltiaan auktoriteetillaan.

Ei ollenkaan huono idea, kyllä minäkin haluan olla hyvä. Ja kun oikei...
PakinaAlakouluikäisenä kiinnostuin rukoilemisesta. Olin oppinut äidiltä Isä meidän -rukouksen, mutta halusin viedä homman seuraavalle tasolle. Kokosin jakkaralle kotialttarin ja asettelin sille kaikki aihep...
PakinaNuorena kävin ystävieni kanssa tutustumassa tukholmalaisen seurakunnan sunnuntaikokoukseen. Tila sijaitsi syvällä ison rakennuksen uumenissa, jonne kuljettiin pitkien käytävien kautta. Seurakunta oli...
PakinaMinulla ei ole hallussani kovin monia perinteisiä aikuisuuden merkkejä. Olen naimisissa, mutta lapsia ei ole. On vakityö muttei asuntolainaa, autoa tai edes ajokorttia. Koira on sentään puoliksi kulta...
Pakina"Miksi meidän pitää olla niin köyhiä? Miksei meillä ole ikinä rahaa?! Jos mä voittaisin lotossa, niin mulla olis kaikkea!"

Näihin kysymyksiin vuosia sitten yksi lapsista halusi vastauksia – ja...
PakinaOlo on vähän kuin helluntaiepistolasta: kuulen ympärilläni puhuttavan innokkaasti vaikka mitä kieliä. On harmaa, lokakuinen päivä, ja bussillinen turvapaikanhakijoita Tornion raja-asemalta on saapunut...
PakinaRaamattu puhuu asenteesta yllättävän paljon. Ei suoranaisesti sillä nimellä, mutta selvästi siihen viitaten. Pelkästään Hengen hedelmästä ja lihan teoista kertovassa osuudessa voidaan sanoa, että asen...
PakinaSeuraavan 50 vuoden aikana ennustetaan Suomen ilmaston muuttuvan Unkarin ilmaston kaltaiseksi. MTV3:n uutisissa asiaa pidettiin hälyttävänä, luonnonkatastrofin kaltaisena peikkona:

”Ilmastonmuu...
PakinaHavahduin tänä kesänä siihen, etten ole pitkään aikaan ollut häissä. Suomalainen avioituu keskimäärin kolmikymppisenä, mutta tuttavapiiriini kuuluu paljon perinteisesti ajattelevia kristittyjä...
PakinaJoku joskus ja jossakin varmaan kiukutteli, kun hänen kaverinsa ei ollut samaa mieltä jostakin. Silloin hän keksi hienon fraasin, jota voi käyttää aina, kun tuntee olevansa alakynnessä eikä tiedä mite...
PakinaTapasin Andrén, kun vaelsin Espanjassa camino-reitillä. Olin tullut Mansilla de las Mulasin kaupunkiin ja ajatellut jäädä yöksi, mutta majatalo oli täynnä. Sanoin voivani nukkua lattialla, mihin majat...
PakinaViime syksynä Facebookissa kiersi negatiivisuushaaste. Siinä piti viikon ajan joka päivä kirjoittaa kohtaamistaan harminaiheista.

Otin haasteen innostuneena vastaan: lopultakin pääsen hyödyntäm...
PakinaJeesuksen vertauksessa isä järjestää juhlat kotiin palanneelle lapselleen, joka on menettänyt omaisuutensa ja maineensa. Tuhlaajapoika saa uudet vaatteet, sormuksen sormeensa ja vasikanpaistia pitopöy...
PakinaElämä yllättää! Jouduin jäämään täydestä työvauhdista sairauslomalle 24. helmikuuta viime vuonna. Syynä oli herra Parkinsonin muutto huusholliimme. Hänen vaikutuksestaan en kyennyt enää toimimaan amma...
PakinaAikanaan kudoin mattoja. Ostin kerran kuteita tehtaan myymälästä ja sain ison säkin halvalla, melkein ilmaiseksi. Kuteet olivat sekaisin, ihan yhdessä mykkyrässä, ja ne oli kerittävä säie säikeeltä. S...
PakinaTodennäköisesti tietyt kirkolliset juhlapyhät ovat helluntailaisille yhtä vieraita kuin niin sanotuille tavallisille tallaajillekin. Syynä voi olla se, että kirkkopyhät eivät kiinnosta ja ne koetaan l...
PakinaHuomasin olevani hauska vuonna 2009 helatorstain tienoilla. Se tapahtui Ranskassa yhteiskristillisessä Taizé-yhteisössä, jonka päiväohjelmaan kuului pienryhmäkeskusteluita. Havahduin siihen, että aika...
PakinaKun olin kuusivuotias, naapuriini muutti kaksi hiukan minua vanhempaa sisarusta. Suhteemme alku ei ollut lupaava. En ole varma, oliko syynä lällättely kadun toiselta puolelta vai mikä, mutta joka tapa...
PakinaOlen pulassa. Tapanani on ollut jo vuosia lukea joka päivä Raamattua ja mielenkiintoista raamatunlukuopasta iltaisin nukkumaan mennessäni. Tapa on niin piintynyt, että esimerkiksi ennen ulkomaan matka...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan