Miten Raamattua kannattaisi lukea läpi niin, että ymmärtää jokaista sen 66 kirjasta ja niistä muodostuvan kokonaisuuden?

Ennen kaikkea olemme yrittäneet kirjoittaa Raamatun kirjoista kirjan, joka ei ole korvike itse Raamatun lukemiselle. Toivomme, että kirjamme synnyttäisi halun lukea Raamatun jokaisen kirjan ja ymmärtää sitä paremmin, Gordon D. Fee ja Douglas Stuart sanovat teoksessaan. (Shutterstock)

30.11.2023 | Gordon D. Fee, Douglas Stuart

Tehdäänpä seuraavat asiat selviksi: Raamattu ei ole pelkästään jokin jumalallinen ohjekirja. Se ei ole kultakaivos lupauksista, joihin tulee uskoa, eikä se ole pitkä lista käskyistä, joita tulee noudattaa. On totta, että joku saa siitä paljon johdatusta ja että siinä on paljon todellisia lupauksia ja jumalallisia ohjeita, mutta Raamattu on kuitenkin äärettömän paljon enemmän kuin kaikki tuo.

Suuri kertomus

Raamatussa meillä on kaikkein suurin kertomus – Jumalan oma kertomus. Sen tarkoitus ei ole olla vain yksi lisäkertomus siitä, miten ihmiskunta etsii Jumalaa. Ei, se on kertomus siitä, kuinka hän etsii meitä. Se on kertomus, joka koostuu neljästä osiosta: luomisesta, syntiinlankeemuksesta, lunastuksesta ja täyttymyksestä.

Koska kertomus ei ole vielä päättynyt, viimeistä kappaletta kirjoitetaan yhä. Me kuitenkin tiedämme, mitä on jo kirjoitettu ja miten viimeisessä luvussa käy. Se, mikä tekee tästä kertomuksesta kaikista muista kertomuksista täysin poikkeavan, on se, että kertomuksemme on täynnä toivoa. Tällä kertomuksella on mahtava lopputulos.

Kyseessä on siis metanarratiivi, suuri kertomus, josta Raamatun eri kirjat ovat osia. Kun luet niitä, pohdi, kuinka ne sopivat suurempaan kertomukseen – ja kysy itseltäsi, kuinka myös sinä sovit siihen.

Teoksemme Kirjojen kirja – kuinka lukea Raamattu kirja kirjalta (suom. Matti Kuosmanen, Aikamedia, 2023) kuljettaa sinua läpi kirjoitusten kuin kokenut matkaopas auttaen ymmärtämään jokaista Raamatun kuudestakymmenestäkuudesta kirjasta. (Toim. huom. Tarkastelemme tässä lehtiartikkelissa yhtä Vanhan testamentin kirjaa, Valitusvirsiä, sekä kokonaiskuvaa Uuden testamentin kirjeistä.)

Yleiskatsaus Valitusvirsistä

Valitusvirsien kirja koostuu viidestä valitusvirrestä, jotka on kirjoitettu vastauksena Jerusalemin kukistumiseen vuonna 586 eKr. Valitusvirsien kirjassa on viisi lukua, ja se on huolellisesti muotoiltua kirjallisuutta, muodoltaan ja sisällöltään samanlaista kuin Psalmit 74 ja 79.1 Yhdessä ne ilmaisevat syvää tuskaa Siionin autioitumisesta ja Israelin pakkosiirtolaisuudesta – jotka tunnustetaan täysin ansaituiksi – ja niissä surraan autioon ja vaaralliseen kaupunkiin jääneiden murheellista ahdinkoa. Samalla ne nostavat isoja kysymyksiä oikeudenmukaisuudesta ja tulevaisuudesta. Kokonaisuus on kirjoitettu pohjimmiltaan niiden näkökulmasta, jotka on jätetty jäljelle.

Valitusvirsissä voidaan tunnistaa ainakin kolme ääntä: kertoja-kirjoittaja, Siion (personoitu Jerusalem) ja Siionin kansa (Jahve ei itse puhu koskaan). Kahdessa ensimmäisessä, läheisesti toisiinsa liittyvässä runossa puhujia ovat kertoja ja Siion: he surevat kaupungin kukistumista ja tunnustavat, että se tapahtui sen syntien vuoksi, niin että Jahvesta itsestään on tullut sen vihollinen.

Kahdessa viimeisessä runossa, jotka jälleen liittyvät läheisesti toisiinsa, puhujat ovat kertoja ja Siionin asukkaat, jotka tuskailevat miehitetyssä Jerusalemissa olevan kansan puolesta. Keskimmäisessä runossa (luku 3) Jerusalem on oleellisesti personoitu, ja niinpä ainoa tunnistettavissa oleva puhuja on kirjoittaja, jonka henkilökohtainen tuska on niin läheisesti sidottu Jerusalemin tuskaan, että monilla tavoilla niistä tulee yksi. Täältä löytyy myös ainoa ilmaus toivosta sekä lyhyt keskustelu kärsimisen merkityksestä.

Erityisneuvoja lukemiseen

Jotta Valitusvirsiä voi lukea hyvin, tulee olla tietoinen sen kirjallisista peruspiirteistä sekä sen historiallisesta taustasta ja teologisesta näkökulmasta.

Runojen silmiinpistävin piirre on se, että ne ovat akrostisia,2 eli jokainen jae alkaa aina seuraavalla heprean aakkosella edelliseen jakeeseen verrattuna. Heprean kielessä aakkosia on kaksikymmentäkaksi.

Kahdessa ensimmäisessä runossa on kaksikymmentäkaksi kolmirivistä säkeistöä, joista ensimmäinen rivi on akrostinen. Kolmannessa runossa on myös kaksikymmentäkaksi säkeistöä, mutta tässä tapauksessa kaikki kolme riviä jokaisessa säkeistössä alkavat samalla kirjaimella. Neljäs runo palaa kahden ensimmäisen muotoon, mutta nyt kahden rivin säkeistöillä, kun taas viides, vaikka ei ole akrostinen, muodostuu kuitenkin kahdestakymmenestäkahdesta rivistä. Niinpä tämä kaava korostaa luvun 3 tuskallisia huippukuvauksia, mikä heikkenee hieman luvussa 4 ja päättyy uikutukseen luvussa 5. Kuvio heijastaa kaupungin tuhoa ja sen jälkiseurauksia.

Vaikka kaikkia näitä ominaisuuksia ei voida siirtää suomen kieleen, akrostinen kaava vaikuttaa jakeiden lukumääriin (22, 22, 66, 22, 22) ja jossain määrin selittää, miksi runoissa on joitakin äkillisiä aiheen vaihtoja (aakkoset usein ohjaavat, mitä voidaan sanoa missäkin kohdassa). Kauttaaltaan itse valituksen muoto kuitenkin rohkaisee epäsuorasti toivoon – vaikka mikään ei ole taattua – kärsimyksen keskellä.

Historiallinen ja teologinen näkökulma

Mitä tulee Valitusvirsien historialliseen ja teologiseen näkökulmaan, on vaikeaa tässä historian vaiheessa, jossa nyt olemme, arvioida Jerusalemin kukistumisen aiheuttamaa tuhoa Juudan kansalle. Ensinnäkin kyseessä oli historiallisen tapahtuman kauhea kärsimys, josta on kerrottu Toisen kuninkaiden kirjan 25. luvussa. Piiritys kesti kaksi vuotta, ja sen aikana kymmenet tuhannet sulloutuivat Jerusalemiin toivoen, että Jahve puuttuisi asiaan. Sen sijaan babylonialaiset joukot mursivat Jerusalemin muurit, raiskasivat naiset ja teurastivat ison osan asukkaista.

Jerusalemin myöhempien olosuhteiden valossa kirjoittajamme pohtii retorisesti, eikö kuolema olisi ollut parempi vaihtoehto. Kaikki nämä hirveät realiteetit – nälänhätä, jano, kannibalismi, raiskaukset, teurastus – toistuvat näissä runoissa.

Sen lisäksi oli kuitenkin suurempi kysymys Israelin kutsumuksesta ja roolista Jumalan kansana. Se oli kansa, jonka historia oli ainutlaatuisesti sidottu siihen Jumalaan, joka oli lunastanut sen Egyptin orjuudesta, luonut sen omaksi kansakseen, tehnyt sen kanssa liiton Siinailla ja lopulta täyttänyt lupauksensa, että Abrahamin jälkeläiset perisivät maan.

Heidän itseymmärryksensä ytimessä oli tosiasia, että heidän Jumalansa – joka oli ainoa elävä Jumala ja kaiken olevan Luoja – oli tehnyt valinnan asua henkilökohtaisesti heidän keskellään, ensiksi ilmestysmajassa autiomaassa ja lopulta paikassa, jonka hän valitsi ”nimensä asuinsijaksi”,3 itse Jerusalemissa.

Niinpä sekä maalla että kaupungilla oli Israelille merkitys identiteetin kannalta, toisin kuin useimmilla muilla historian kansoilla. Itse asiassa tämän vuoksi monet pitivät Siionia virheellisesti loukkaamattomana.4 Juuri tämä kansan täydellinen samaistuminen kaupunkinsa, Jumalan oman asuinpaikan, kanssa on runojen syvän ahdistuksen takana, ja se tekee vetoomuksista kansan nykyisen ahdingon vuoksi niin koskettavia. Ja vaikka kirjoittaja on täysin tietoinen siitä, että rangaistus on oikeudenmukainen, hänen tuskalliset kuvauksensa ilmaisevat, kuinka vaikea oli käsitellä hävityksen ja kärsimyksen todellisuutta ja suuruutta.5

Käännekohta

Samaan aikaan kirjoittaja painii myös esimerkiksi Habakukin ja Obadjan esiin nostamien ongelmien kanssa. Entä Israelin viholliset, jotka olivat yhtä lailla ansainneet Jumalan vihan? Tämä piilee usein toistuvien epäilyjen takana.6

Vaikka Mooses ja profeetat olivat ennustaneet tällaisen katastrofin seuraukseksi uskottomuudesta liitolle, kirjoittajamme kamppailee sen kanssa aina viimeisiin sanoihin asti, joissa luvattu tulevaisuus on vain kaukainen varjo. Mutta ratkaisevan tärkeässä, keskellä olevassa runossa hän myös ojentaa vielä yhden hyvin tärkeän toivon säteen – itse Jahven luonteen, joka on ilmaissut itsensä Moosekselle Siinailla täynnä rakkautta ja uskollisuutta.7

Valitusvirsien kirja kertoo Jerusalemin kukistumisesta, joka muodostaa merkittävän käännekohdan Raamatun kertomuksessa. Se muistuttaa meitä siitä, että Jumala on uskottomuuden tuomitsemisessa uskollinen Sanalleen, mutta samalla hän antaa toivoa tulevaisuudesta luonteensa perusteella.

Uuden testamentin kirjeet

Uuden testamentin kirjeillä on ratkaiseva rooli Raamatun suuressa kertomuksessa. Ne nimittäin määrittävät sekä juonen ratkaisun että myös sen, kuinka Jumalan lunastamat ja sovittamat ihmiset elävät nykyajassa, kun he toiveikkaina ja iloisina odottavat kertomuksen viimeistä lukua. Kaikki kirjeet edellyttävät evankeliumeissa kerrottua Jeesuksen tarinaa. Niiden päätehtäviä on Jumalan kansan ohjaaminen, rohkaiseminen ja kehottaminen. Niinpä kirjeillä on useita yhteisiä asioita.

Ensinnäkin kirjeiden kirjoittajat ovat ensisijaisesti huolissaan Jumalan kansan pelastumisesta, minkä vuoksi Kristuksen kuolema ja ylösnousemus näyttelevät ehdottoman keskeistä roolia kaikessa, mitä kirjoittajat sanovat ja tekevät. Samaan aikaan he myös ymmärtävät Hengen roolin olevan elintärkeä, koska sillä tavalla Jumala ja Kristus ovat nyt läsnä Jumalan kansan keskuudessa.

Toiseksi kaikki kirjeet on kirjoitettu ensimmäisen sukupolven käännynnäisille – vaikkakin joskus useiden vuosien uskossa elämisen jälkeen – eivätkä ne pyri antamaan täydellistä yhteenvetoa kristillisestä opista tai etiikasta. Ne kaikki on kirjoitettu uskovien elämän tiettyihin tilanteisiin, useimmissa tapauksissa suorana vastauksena johonkin väärään opetukseen, joka seurakunnissa levisi. Tämä merkitsee sitä, että kirjeet pyrkivät korostamaan niitä evankeliumin puolia, jotka paljastavat ja torjuvat virheet, joita vastaan ne taistelevat.

Kolmanneksi jokainen kirjeen kirjoittaja elää ja huokuu oman aikansa ymmärrystä lopun ajasta. Niinpä he uskovat, että Jeesuksen ja Pyhän Hengen yhteydessä lopun aika on jo alkanut ja että he elävät Jeesuksen aloittaman Jumalan hallinnon ja hänen takaisin tulonsa välisessä ajassa. Jeesuksen tulo tekee Jumalan hallinnon täydelliseksi.

Niinpä sekä kirjoittajat että lukijat ymmärtävät, että heidän uusi elämänsä Kristuksessa on todellisuutta ”jo nyt” mutta ”ei vielä” ole sitä, mitä se tulee olemaan lopussa.8 Pyhä Henki, joka asuu yksilöuskovassa yhtä hyvin kuin yhteen tulleessa seurakunnassa, on todiste siitä, että tulevaisuus on jo valjennut (Paavalin mukaan Jumala on antanut vakuudeksi Hengen).9 Pyhä Henki on myös lopullisen ja tulossa olevan kirkkauden takaaja.

Neljänneksi kaikkialla esiintyvät eettiset vaatimukset (oletetut käskyt ja kiellot) eivät ole lain uusi muoto. Pikemminkin ne voidaan ymmärtää ilmauksina Jumalan kaltaisuudesta, joka on ilmoitettu Kristuksessa,10 ja siksi ne kuvastavat sitä, millaista elämän lopullisessa valtakunnassa tulee olla.

Kirjeet korostavat, että tätä tulevaa elämää on elettävä jo nyt uskovien yhteisössä odottaessamme lopullista loppua. Tässä Jumalan Hengellä, joka tunnetaan nyt myös Kristuksen Henkenä,11 on jälleen keskeinen rooli.

Tämä osa kertomusta kuuluu myös meille yhtä lailla. Tällä tavalla Jumala kirjoittaa meidät kertomukseensa. Niinpä lue ja nauti.

Artikkeli on toimitettu katkelma kirjasta Kirjojen kirja – kuinka lukea Raamattu kirja kirjalta (Aikamedia, 2023).

Viitteet: 1) vrt. Ps. 89. 2) vrt. Ps. 34; Ps. 119. 3) 5. Moos. 12:11; Neh. 1:9. 4) vrt. Jer. 7:26, 28; Hes. 13–14. 5) esim. Valit. 2:20–22. 6) Valit. 1:21–22; 3:61–66; 4:21–22. 7) 2. Moos. 34:5–7; vrt. valituspsalmi Ps. 89. 8) 1. Joh. 3:2. 9) 2. Kor. 1:22. 10) 2. Kor. 3:18; 4:4–6. 11) Room. 8:9; 1. Piet. 1:11.

Pohdittavaksi

Luetko Raamattua säännöllisesti jonkin lukuohjelman mukaan?
Käytätkö lukiessasi jotakin luotettavaa selitysteosta tai kommentaaria? Vertailetko eri raamatunkäännöksiä?
Luetko Raamattua sekä yksin että yhdessä toisten kanssa seurakuntayhteydessä?
Elätkö Sanaa todeksi niin, että Raamatun lukemisen vaikutus näkyy elämässäsi?

(RV)

Vinkki: Tee itsellesi adventin ajan tai koko ensi vuoden raamatunlukusuunnitelma. Hanki sen tueksi selitysteos, esimerkiksi kyseinen Feen & Stuartin kirja tai Sana elämään -kommentaariraamattu. Kommentaari sisältää erilaisia lukusuunnitelmia.