KRISTILLINEN VIIKKOLEHTI 51ï¿½ï¿½ï¿½52/2019

Miten elää kristittynä moniarvoisessa yhteiskunnassa? – "Nykymenon moraalinen paheksuminen ei riitä aidon vaikuttamisen keinoksi"

Kristillisen yhtenäiskulttuurin lopullinen hajoaminen on tuonut yhteiskuntaan paljon arvohämmennystä. Nykyaika haastaa erityisesti kaikkia kristittyjä, jotka haluavat perustaa käsityksensä ja elämäntapansa Raamatun pohjalle, Leevi Launonen kirjoittaa.

Leevi Launonen

Seurakunnan täti ihmettelee uskovia nuoria, jotka ovat laittaneet kasvoihinsa lävistyksiä ja käsivarsiinsa näyttäviä tatuointeja. Yläkoululainen kertoo kotona, että Setan edustaja oli vieraillut oppitunnilla puhumassa sukupuolen moninaisuudesta. Uudet lakiehdotukset viestivät siitä, että maassamme halutaan tehdä tilaa entistä moniarvoisimmille elämäntavoille.

Kristillisen yhtenäiskulttuurin lopullinen hajoaminen on tuonut yhteiskuntaan paljon arvohämmennystä. Nykyaika haastaa erityisesti kaikkia kristittyjä, jotka haluavat perustaa käsityksensä ja elämäntapansa Raamatun pohjalle. Vaikka arvokeskustelua pidetään yhteiskunnassa edelleen tärkeänä ja joissakin asioissa moraalinäkemykset ovat jopa tiukentuneet, ajattelun yleisenä lähtökohtana ei ole enää kristillinen etiikka.

Nykyaika korostaa moniarvoisuutta: kaikkien kukkien on saatava kukkia, kaikkien arvot ovat yhtä hyviä, ja jokaisella on oikeus valita oma elämäntapansa. Lisäksi arvojen markkinoille ilmestyy jatkuvasti uusia arvostamisen kohteita.

Aatteellisesti hajoavassa ajassa kristityt joutuvat pohtimaan omaa suhtautumistaan moniarvoisuuteen: Mitä pitäisi ajatella erilaisista ilmiöistä ja elämäntavoista? Millä perusteella niitä voi arvioida? Entä miten oma eettinen arvopohja olisi hyvä tuoda esiin kristinuskosta vieraantuneen kulttuurin keskellä?

Viime kädessä Jumalan ikuinen sana

antaa kokonaisvaltaisen perusnäkemyksen.

Monilla kristityillä on tapana paheksua julkisesti ajan ilmiöitä ja moralisoida ihmisten elämäntapoja. Vastuulliseen vaikuttamiseen se ei kuitenkaan riitä. Tarvitsemme kristittyinä myös itse arvoajattelumme selkeyttämistä ja viisautta toimia oikealla tavalla. Tämä edellyttää eettisiin kysymyksiin perehtymistä sekä kykyä soveltaa Raamatun periaatteita käytäntöön.

Paavali kehottaakin kristittyjä syventymään ennen muuta oman arvoajattelunsa lähtökohtiin ja arvioimaan sitten ajan ilmiöitä: ”Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.”1

Erilaisten arvojen maailma

Mielekäs yhteinen keskustelu arvoista on usein vaikeaa. Arvon käsite on kuin saippuapala, joka luiskahtaa käsistä sitä helpommin mitä vahvemmalla otteella siihen tarttuu. Tämä johtuu siitä, että arvojen maailma on käsitteellisesti laaja-alainen ja moniulotteinen.

Itse asiassa koko kulttuurimme on arvojen ylläpitäjä. Arvot kiinnittyvät lukuisiin elämän ja yhteiskunnallisen toiminnan osa-alueisiin, kuten tietoon, moraaliin, uskontoon, politiikkaan, oikeuteen, talouteen, tekniikkaan, ekologiaan, terveyteen, kauneuteen ja historiaan. Tämän seurauksena meillä onkin tapana puhua erilaisista arvojen lajeista. Erotamme toisistaan esimerkiksi taloudelliset, terveydelliset, ekologiset ja moraaliset arvot.

Arvokeskustelu on usein vaativaa myös sen vuoksi, että sanaa arvo käytetään viittaamaan käsitteellisesti hyvin eritasoisiin asioihin. Monet ihmiset arvostavat esimerkiksi totuutta, tasa-arvoisuutta, luontoa, automerkkejä, ajankohtaisia muoti-ilmiöitä ja erityisiä kokemuksiaan. Vaikka niitä kaikkia pidetään hyvinä ja arvokkaina, ne ovat luonteeltaan täysin erilaisia asioita.

Apostoli painotti pitämään kiinni ydinarvoista

ja säilyttämään hengellisen yhteyden.

Selkeyttä arvoajatteluun saadaan, kun tunnistetaan tarkemmin, missä merkityksessä ja millä tasolla arvoista kulloinkin puhutaan. Esimerkiksi totuus, hyvyys ja kauneus ovat ihmiskunnan suuria perusarvoja, jotka antavat pyrkimyksille yleisen suunnan. Toiseksi arvoista puhuttaessa voidaan viitata ihmisten vuorovaikutusta sääteleviin eettisiin hyveisiin, kuten rehellisyyteen ja ystävällisyyteen. Kolmannen arvojen ryhmän muodostavat kulttuuriin liittyvät ja sen mukana usein nopeastikin muuttuvat konkreettiset arvostuksen kohteet. Nykyisin monet arvostavat esimerkiksi internetiä, tatuointeja ja kännyköitä. Lisäksi ihmisillä on henkilökohtaisia tunteita koskettavia kokemuksia, joita he pitävät arvokkaina.

Arvokeskustelussa onkin syytä tiedostaa, millä merkitystasolla arvoista kulloinkin puhutaan. Onko kyse suurista ja luovuttamattomista perusarvoista vai ajan virtausten mukana muuttuvista, käytännöllisistä arvostuksen kohteista?

Oivallus siitä, että vain osa arvoista sisältää kristinuskon ytimeen sekä oikeaan ja väärään liittyvää moraalista merkitystä, auttaa jäsentämään arvoajattelua. Kristityn asenne voi olla hyvinkin moniarvoinen silloin, kun kyse on arkielämän erilaisista mieltymyksistä ja arvostuksen kohteista.

Apostoli Paavali opetti Rooman seurakunnalle tervettä moniarvoisuutta, kun hän kehotti uskovia hyväksymään toistensa erilaiset arvostukset ja kielsi heitä kiistelemästä niihin liittyvistä mielipiteistä.2 Apostoli painotti, että oikea suvaitsevaisuus erilaisia ajattelutapoja ja arvostuksia kohtaan auttaa pitämään kiinni tärkeimmistä ydinarvoista ja säilyttämään hengellisen yhteyden.

Myös tämän ajan kristittyjen on tärkeää tunnistaa periaatteelliset arvokysymykset, joilla on moraalista ja hengellistä merkitystä, ja erottaa ne niistä, joilla ei sitä ole.

Suhteellisuuden suossa

Näkökulma muuttuu, kun siirrytään erilaisista käytännön arvostuksista moraaliin ja maailmankatsomuksen perustaviin ydinarvoihin. Niiden osalta kristitty ei voi olla moniarvoinen.

Arvofilosofisissa käsityksissä ilmenee olennaisia eroja sen mukaan, miten arvojen ajatellaan olevan olemassa, miten niistä saadaan tietoa, pidetäänkö arvoja universaaleina ja kaikkia koskevina vai pelkästään yksilön tai yhteisön omina käsityksinä. Varsinkin etiikassa, jolla tarkoitetaan oikean ja väärän teoreettista perustelua, vallitsee tärkeä periaatteellinen jännite arvojen yleispätevyyden ja suhteellisuuden välillä.

Yksi radikaalin suhteellisuuden edustaja on yhdysvaltalainen filosofi Richard Rorty. Hänen mielestään totuudesta ja moraalista ei voi esittää lainkaan yleispäteviä käsityksiä, sillä ihminen elää aina tietyssä sosiaalisessa yhteisössä ja rakentaa sen pohjalta omat näkemyksensä. Siksi myös käsitykset totuudesta ja moraalista ovat pelkkiä konstruktioita eli itse muodostettuja ajatusrakennelmia. Rortyn mukaan niitä voi oikeuttaa korkeintaan tietyn yhteisön sisällä, mutta sen ulkopuolella ne eivät ole tosia ja oikeita.

Rortyn edustama niin sanottu postmoderni etiikka tarkoittaa siis ajattelutapaa, jonka mukaan kaikenlaiset arvokäsitykset voivat elää rinnakkain eikä niillä ole yhteistä pätevää erotuomaria. Kristittyjen on olennaista tunnistaa erilaisten arvofilosofisten lähtökohtien vaikutus ihmisten ajatteluun. On helppoa huomata, että esimerkiksi käsitys moraalin suhteellisuudesta läpäisee nykyisin yhä enemmän länsimaista kulttuuria ja elämäntapaa.

Moraalitiedon lähteet

Raamatun mukaan moraalin lähtökohta on yleispätevä ja ihminen voi myös tietää moraalisen totuuden. Moraalitiedon perustana on kaikkivaltiaan Jumalan pyhä ja muuttumaton luonne,3 hänen moraaliset ominaisuutensa ja luomakunnan eettinen syvärakenne, jota kutsutaan luonnonoikeudeksi.4

Tämä arvojen perustava lainalaisuus tulee esiin Paavalin tunnetussa ajatuksessa: ”Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.”5 Kristillisen katsomuksen mukaan moraalinen hyvä ja paha, oikea ja väärä, eivät siis ole suhteellisia asioita.

Kun kristitty pyrkii suunnistamaan moniarvoisessa maailmassa, hänellä on käytettävissään neljä eettisen tiedon lähdettä. Tärkein niistä on Raamattu, mutta sen ohella oppaina toimivat myös valistunut järki, kristillinen traditio ja oma kokemus.

Raamattu antaa meille monia suoria toimintaohjeita, joista hyvänä esimerkkinä ovat Vanhan testamentin kymmenen käskyä.6 Toiseksi Raamatun arvo-ohjaus ilmenee eettisinä periaatteina, joita täytyy soveltaa itsenäisen harkinnan perusteella omaan tilanteeseen.7 Lisäksi Raamattu sisältää runsaasti tapausesimerkkejä, joiden yleispätevästä ja ajattomasta eettisestä sisällöstä myös nykyajan ihminen löytää hyödyllisiä suuntaviittoja omiin arvovalintoihinsa.

Viime kädessä Jumalan ikuinen sana antaa kokonaisvaltaisen perusnäkemyksen, ajattelun kehyksen, jonka pohjalta erilaisia arvoja ja elämäntapoja tulee arvioida.8

Kristityt arvovaikuttajina

Toisin kuin monet aikamme kristityt apostoli Paavali ei vaatinut kristillistä moraalia ja elämäntapaa Jumalasta vieraantuneilta pakanoilta: ”Ei kai minun asiani ole tuomita ulkopuolisia.”9 Hän saarnasi evankeliumia ja luotti Jumalan armon eettisesti kasvattavaan vaikutukseen ihmisten elämässä.10

Uuden testamentin eettisessä opetuksessa korostetaan erityisesti kolmea näkökohtaa: Pyhä Henki kasvattaa uudestisyntyneen kristityn luonteessa ja elämässä eettisiä hyveitä.11 Seurakunnan tehtävä on toteuttaa Jumalan valtakunnan periaatteita ja olla arvoyhteisö, joka ”kaikin voimin tekee hyvää”.12 Uskovien tulee olla myös pakanallisen ja moniarvoisen kulttuurin keskellä myönteisiä esimerkkejä hyvästä, kuuliaisesta ja vastuullisesta kansalaisuudesta.13

Lähetystyön historia osoittaa, että alkuseurakunnan ajoista lähtien juuri uskovien erilainen eettinen elämäntapa – kristillinen ”vastakulttuuri” – ollut yksi vaikuttavimmista tekijöistä evankeliumin tehokkaassa leviämisessä.

Nykyisin sosiaalinen media on tärkeä moniarvoisen kohtaamisen foorumi, jossa kristityt ovat laajasti näkyvillä. Monet heistä esittävät jyrkkiäkin moraalisia käsityksiä ja ottavat rajusti yhteen eri tavoin ajattelevien kanssa. Tähän liittyen on syytä kysyä, millaista mielikuvaa välitämme maailmalle evankeliumista ja kristinuskosta?

Jos apostoli Paavali seuraisi nykyisiä sosiaalisen median keskusteluja ja kannanottoja, hän ehkä muistuttaisi uskovia omasta eettisestä periaatteestaan: ”Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon.”14

Kirjoittaja on Ristin Voiton emerituspäätoimittaja.

Ole valmis arvotyöhön!

Vaikka Raamatun eettinen arvoperusta on selkeä, käytännön sovellukset ja johtopäätökset eivät sitä läheskään aina ole. Esimerkiksi nopea teknologinen ja lääketieteellinen kehitys, globaali ekologinen kriisi sekä monet muut aikamme ilmiöt nostavat jatkuvasti esiin uusia ja vaikeita arvokysymyksiä, joihin ei ole yksinkertaista löytää vastauksia.

On tärkeää muistaa, että Uusi testamentti ei ole systemaattinen ja kaikenkattava opillinen esitys kristillisestä etiikasta. Myöskään Paavali ei ajatellut, että hänen kirjeensä olisivat kuin Sudenpentujen käsikirja, josta löytyy tarkka ohje jokaiseen yksittäiseen asiaan. Siksi apostoli painottaa kristittyjen omaa valmiutta tutkia ja arvioida eettisiä kysymyksiä: ”Pyrkikää saamaan selville, mikä on Herran mielen mukaista” (Ef. 5:10).

Eettisen ymmärryksen lisääntyminen edellyttää usein avointa ja rakkaudellista vuorovaikutusta toisten kanssa. Paavalin mukaan yhdessä tutkien voimme yltää viisaampaan harkintaan ja oikeaan arvojen tunnistamiseen (Fil. 1:9–10).

Kypsä eettinen ajattelu tarkoittaa mustavalkoisten pikavastausten sijasta kykyä arvioida haastavia arvokysymyksiä monipuolisesti useista eri näkökulmista. Raamatun lisäksi hyvänä apuna niiden avaamisessa toimii eettinen kirjallisuus. Sekä Uusi testamentti että klassiset etiikan teoriat johtavat etsimään vastauksia muun muassa seuraavien kysymysten avulla:

1) Mikä on asiaan liittyen Jumalan alkuperäinen tarkoitus ja päämäärä? 2) Millaisia moraalisia velvollisuuksia minulla tai muilla ihmisillä on? 3) Millaisia käytännön seurauksia – hyötyjä ja haittoja – erilaisilla toimintavaihtoehdoilla on, ja keneen ne vaikuttavat? 4) Ohjaavatko toimintaa moraaliset hyveet? 5) Pidetäänkö kaikista huolta? ja 6) Kunnioitetaanko kaikkien ihmisten vapautta ja oikeuksia?

Moniarvoisessa yhteiskunnassa eläminen vaatii kristityiltä jatkuvaa eettistä valppautta. Jokainen vilpitön uskova saa kuitenkin luottaa siihen, että Jumala ohjaa häntä tuntemaan oman hyvän tahtonsa, elämään Herralle kunniaksi ja kasvamaan hänen tuntemisensa kautta.

(LL)

Viitteet:

1) Room. 12:2. 2) Room. 14. 3) 2. Tim. 2:13; 1. Piet. 1:16. 4) Room. 1:20. 5) Gal. 6:7. 6) 2. Moos. 20. 7) Matt. 7:12; Room. 15:1–2. 8) Ef. 5:17–32. 9) 1. Kor. 5:12. 10) Tit. 2:11–12. 11) Ef. 5:9; Gal. 5:22. 12) Tit. 2:14. 13) Tit. 3:1–2. 14) Fil. 4:5.