Mitä Raamattu sanoo polttohautauksesta?

Uudessa testamentissa kerrotaan, kuinka Jeesus ja Lasarus haudattiin kalliohautoihin. Eikö vainajia tuohon aikaan haudattu maahan ollenkaan? Entä mitä Raamatun perusteella pitäisi ajatella polttohautauksesta?

Aabraham osti pari tuhatta vuotta ennen Jeesuksen aikaa vaimonsa Saaran hautapaikaksi vainion ääreltä Makpelan luolan, joka vielä nykyisinkin on Hebronin kaupungin kupeessa.¹ Myöhemmin siihen haudattiin myös Aabraham itse, Iisak ja Rebekka sekä Jaakob ja Leea.

Emme voi olla ihan varmoja, oliko heettiläisten tapana haudata vainajansa tällä tavoin luoliin, mutta ilmeisesti Aabrahamin ostotarjouksen käyttötarkoitus tuntui myyjistä hyväksyttävältä. Valmiiseen luolaan hautaaminen oli ja on käytännöllisempää kuin kaivaa hauta Kanaanin maan kiviseen maaperään.

Toinen käytäntö äkillisessä hautaustilanteessa oli koota ruumiiden päälle kiviröykkiö.² Näin ruumiit välttyivät joutumasta raadonsyöjien hampaisiin. Tämän perinteen mukaisesti juutalaisilla hautausmailla näkee vieläkin pieniä kiviä arkun päällä.

Jeesuksen päivinä hautaaminen kallioluoliin oli yleistä koko Rooman valtakunnassa. Kun luonnon muodostamat luolat loppuivat, pehmeään kalkkikiveen louhittiin hautaluolia. Sellaisia olivat Joosef Arimatialaisen ja Lasaruksen perheen omistamat haudat. Myöhemmin luoliin vielä tehtiin kivestä hakattuja sarkofageja, kuten yhä on nähtävissä esimerkiksi suuren neuvoston hautapaikassa Beit Shearimissa. Edellä olevan valossa ymmärrämme, miksi kiviarkun kreikkalainen nimi sarkofagi tarkoittaa lihansyöjää.

Nykyisin juutalaiset ja muslimit hautaavat vainajansa mataliin betonista tai kalkkikivestä veistettyihin, puoliksi maahan kaivettuihin laatikkoihin, joissa on kivi- tai betonikansi. Vuoden päästä hautaamisesta pehmeät kudokset ovat hajonneet, jolloin luut kootaan pienempään arkkuun, ja näin tilaa on taas seuraavalle perheenjäsenelle.

Entä mitä polttohautauksesta tulisi ajatella? Vainojen aikana roomalaiset polttivat alkukristittyjä ja sirottelivat tuhkat Tiberjokeen pilkaten näin Jeesuksen seuraajien ylösnousemususkoa. Uskon, että sinä päivänä, jolloin maa ja meri antavat kuolleensa – pyhät ensimmäisessä ylösnousemuksessa³ ja muut viimeiseen tuomioon⁴ – myös nämä Rooman marttyyrit nousevat osaansa. Paavali kuvaa elämän, kuoleman ja ylösnousemuksen ketjua kylvämiseksi ja uuden kasvin nousemiseksi maasta.⁵ Jyvä mätänee – palamista sekin – ja ylösnousemuksessa sen elämä tulee esiin katoamattomana, hautaamistavasta riippumatta.

Uskonpuhdistaja Martti Luther opetti, että joissakin tilanteissa kannattaa nauraa sielunviholliselle ja ivata häntä. Mutta eikö Raamatussa kielletä herjaamasta henkivaltoja (Juud. 1:8). Mitähän Luther mahtoi tarkoittaa? Entä mitä asiasta Raamatun valossa tulisi ajatella?

Meidän on muistettava, että Luther oli monista ansioistaan huolimatta vain vajavainen ihminen, jonka kannanotoissa oli myös arveluttavia piirteitä. Siihen, mitä hän kysyjän mainitsemalla toteamuksella tarkoitti, en pysty vastaamaan, sillä en tunne uskonpuhdistajan ajattelua tältä osin.

Raamatusta sen sijaan tiedämme, että Jeesus antoi seuraajilleen vallan tallata kaikkea saatanan valtaa.⁶ Tämä opetuslasten saama valtuutus perustuu valtaan, jonka Isä oli Jeesukselle antanut. Kyse on ikään kuin valtakirjasta, jonka uskova on saanut Herraltaan.

Sen ansiosta me voimme Jeesuksen nimessä vastustaa pahoja henkiä, jopa ajaa niitä ulos.⁷

Kysyjän lainaaman Juudaksen kirjeen kohdan viesti on se, että tämä valtuutus ei ole leikinlaskun asia. Niin kuin pistorasiasta tuleva sähkö on tehokas ja hyödyllinen oikein käytettynä mutta vaarallinen lasten leikeissä, samoin kutsumuksemme ja asemamme Kristuksessa on otettava vakavasti ja hoidettava asianmukaisella kunnioituksella valtuuttajaa kohtaan. Leikittelyyn ei ole varaa, ettemme joudu pahan pauloihin itse.

Roomalaiskirjeen jakeessa 15:1 Paavali kieltää "vahvoja" uskovia elämästä itselleen mieliksi. Millaisesta elämäntavasta on kyse? Miksi kehotus kohdistetaan nimenomaan "vahvoille" ja ketkä heihin lukeutuivat?

Itselleen mieliksi eläminen tarkoittaa elämäntyyliä, jota luonnehtii kansanomainen sanonta: ”heikot sortuu elon tiellä; jätkä sen kun porskuttaa”. Siis sanalla sanoen itsekästä,  omahyväistä elämäntapaa. Tällä tavoin elävälle ihmiselle eivät Raamatun opetukset mene perille.

”Vahvalla” Paavali puolestaan tarkoittaa sellaista kristittyä, joka on valmis kantamaan toisten kuormia, kärsimään uskossaan heikkoja sekä kieltäytymään siitä, minkä tietää oikeudekseen, vain siksi, ettei loukkaa tällaisia uskovia esimerkillään tai sopimattomalla käyttäytymisellään. ⁸ Vahva kristitty ymmärtää vaeltaa korkean kutsumuksensa arvon mukaisesti voidakseen pelastaa mahdollisimman monta.⁹

Tällaiseen rakkaudelliseen elämäntapaan kutsutaan luonnollisesti jokaista kristittyä, ja myös Paavalin oma esimerkki oli sellainen. Hän haastoikin kirjeidensä lukijoita seuraajikseen. Kristuksen evankeliumi siirtyy ihmiseltä toiselle paitsi sanojen myös elämän välityksellä.


Liitteet:
1) 1. Moos. 23:3–20.
2) esim. Joos. 7:26.
3) 1. Tess. 4:16; Ilm. 20:4–5.
4) Ilm. 20:13.
5) 1. Kor. 15:35–44.
6) Luuk. 10:19.
7) esim. Mark. 16:17.
8) Room. 14. luku.
9) esim. 1. Kor. 9:19–22.


Pauli Karppinen

Kirjoittaja on kiertävä raamatunopettaja.