Miehen ja naisen välisellä avioliitolla edelleen vahvat perusteet

1. Miehen ja naisen välinen avioliitto on Jumalan luoma ja tahtoma.
Raamatun alkuluvuissa kerrotaan, kuinka Jumala loi miehelle täydentävän kumppanin, naisen. Fyysisesti tämä täydentävyys tarkoittaa, että miehellä ja naisella on ”luonnollinen” tapa toimia toistensa kanssa ja siten luonnolliset seksuaaliset halut toisiaan kohtaan. Samalla luomiskertomus antaa pohjan sille, että miehen ja naisen tulee harjoittaa seksiä vain vakiintuneen parisuhteen sisällä, koska se tarjoaa turvallisen ympäristön antaa itsensä toiselle. Yhdyntä ja avioliitto yhdistävät kaksi erilaista ihmistä ”yhdeksi lihaksi”.

Kaksi samanlaista ihmistä yhteen tuova homoseksuaalinen suhde on tämän kuvan ja luomistarkoituksen vastainen – niin kuin on myös heteroseksuaalinen haureus tai heteroseksuaalisessa parisuhteessa tapahtuva alistaminen.

Uusi testamentti toistaa tämän luomisteologialle rakentuvan ajattelutavan. Jeesus vahvistaa käsityksen avioliitosta miehen ja naisen välisenä pysyvänä liittona, jossa mies ja nainen ”tulevat yhdeksi lihaksi” (Matt. 19:3–12). Heterosuhteen vaihtoehdoksi Jeesus selkeästi antaa naimattomuuden, ei homosuhdetta. Myöhemmin apostolit pitävät Jumalan tahdon vastaisena kaikenlaista samaa sukupuolta olevien henkilöiden välistä seksiä – näin siitä huolimatta, että he epäilemättä olivat tietoisia sen ajan hellenistisessä kulttuurissa myös esiintyvästä kahden aikuisen pitkäaikaisesta ja tasaveroisesta homosuhteen mallista.


2. Ikiaikainen perheyksikkö.
Kautta aikojen kaikissa yhteiskunnissa on tunnistettu yhteisön kannalta erityinen naisen ja miehen välinen, pysyvä ja muut kumppanit ulkopuolelle rajaava suhdemuoto, avioliitto. Tämän liiton erityisenä tuntomerkkinä on sukupuoliyhteys ja (yleensä) sen luontaisena seurauksena lasten saaminen ja kasvattaminen.

Se, että tämä liitto on monissa kulttuureissa sukujen välinen taloudellinen ja poliittinen suhde, ei tee liiton perusideaa tyhjäksi – ei myöskään se, että joissakin yhteisöissä homoseksuaalisuus on ollut hyväksyttyä tai sitä on jopa ihannoitu. Näissäkin yhteisöissä perheinstituutio on perustunut miehen ja naisen väliselle erityissuhteelle. Jopa moniavioisissa yhteisöissä noudatetaan samaa perusratkaisua: jos heimopäälliköllä on esimerkiksi kuusi vaimoa, niin hän ja hänen vaimonsa eivät solmi liittoa, jossa on kuusi naista ja yksi mies, vaan päällikkö solmii eri avioliiton jokaisen naisen kanssa.


3. Perinteisen parisuhdemallin juridinen erityisasema suojaa ”villeiltä” avioliittoratkaisuilta.
Sukupuolineutraalin avioliittolain taustalla on uskomus, että avioliiton määritelmä on vapaasti lainsäätäjien päätettävissä. Tällaisesta lähtökohdasta käsin on hyvin vaikea pitää kiinni esimerkiksi siitä, että avioliittoon kuuluu pysyvyyden normi tai että avioliitto on kahden ihmisen liitto. Jos ”luonnollisen avioliiton” idea hävitetään, niin miksei myös niin sanottu monisuhteisuus eli polyamoria ja muut nykyisen lain ulkopuolelle jäävät suhdemuodot pääsisi avioliiton määritelmän piiriin?


4. Miehen ja naisen välinen avioliitto on ainutlaatuisen kokonaisvaltainen.
Perinteisen avioliittonäkemyksen perustan muodostaa se todellisuus, että miehet ja naiset täydentävät psykofyysisesti toisiaan ja että ihmisen lisääntyminen edellyttää miehen ja naisen ruumiillista yhteistoimintaa.

Länsimaisen kulttuurin perustana muodostavassa juutalais-kristillisessä ajattelussa ruumis on olennainen osa persoonaa: ihmiset eivät ole henkiä tai tietoisuuksia, jotka vain asuttavat ruumiita. Tästä syystä sellainen kahden ihmisen välinen liitto, joka ei sisällä orgaanista ruumiillista yhteyttä, ei ole yhtä kokonaisvaltainen kuin liitto, johon tämä yhteys sisältyy. Fyysisesti erilaisten miehen ja naisen sukupuoliyhdynnässä ”yhdeksi lihaksi tuleminen” toteutuu syvällisemmin kuin missään muussa kahden henkilön liitossa.

Tämä kokonaisvaltainen yhteys muodostaa myös lisääntymisen perustan. Lisääntyminen on ainoa asia, jossa ihminen tarvitsee toista ihmistä orgaanisesti: vain siinä kaksi ihmistä muodostaa yhden biologisen kokonaisuuden.

Nämä seikat antavat avioliitolle ja sen heteronormatiivisille edellytyksille vahvan luonnollisen perustan. Siksi yhteiskunta ei päätä avioliiton ideaa vaan ”löytää” sen siitä, millainen ihmisluonto ja sen fysiologiset, biologiset ja sosiologiset realiteetit ovat. Lainsäätäjän tehtävänä on vain tunnistaa ne sekä kunnioittaa ja suojella niitä.

5. Tutkitusti paras kasvuympäristö lapsille.
Viime vuosikymmeninä tehdyt laajat sosiologiset tutkimukset osoittavat selvästi, että lasten hyvinvoinnin kannalta heidän paras kasvuympäristönsä on biologisen isän ja äidin muodostama ehyt perhe. Tilastollisesti tämä näkyy esimerkiksi koulumenestyksessä, tunne-elämän terveydessä sekä seksuaalisuuden kehityksessä. Tulokset ovat olleet samansuuntaisia kaikissa laajoihin väestöotoksiin perustuvissa tutkimuksissa.

Tämä ei tarkoita, että homoseksuaalit tai yksinhuoltajat olisivat huonoja vanhempia, vaan siitä, että ero biologisesta isästä tai äidistä vahingoittaa lasta.


6. Tunneperusteinen avioliittokäsitys heikentää avioliittoinstituutiota.
Avioliiton olemuksen irrottaminen sen luonnollisesta ja lasten hyvinvointia tukevasta perustasta ja kiinnittäminen pelkästään kahden ihmisen väliseen tunnesuhteeseen heikentää avioliittoa sosiaalisena instituutiona.

Tämä johtuu siitä, että tunnesuhteelle rakentuva avioliittonäkemys murentaa ajatusta liiton pysyvyydestä ja avioliittoinstituution muut henkilöt poissulkevasta luonteesta – ovathan tunteet usein vaihtuvaisia.

Toki moni nykyisistä heteroavioliitoistakin rakentuu suurelta osin tunnesuhteelle. Silti näilläkin henkilöillä voi ajatella olevan ainakin alitajuinen tietoisuus siitä, että yhteiskunnan (ja sukulaisten?) silmissä avioliitto merkitsee muutakin. Koska kulttuuriset ja juridiset normit vaikuttavat ajatteluumme ja toimintaamme, avioliiton taustafilosofian uudelleen määrittelyn myötä tämän tietoisuuden voi ennakoida heikkenevän entisestään.


7. Perinteinen malli turvaa paremmin lasten ihmisoikeudet.
Ihmisyyteen kuuluva itsensä ymmärtäminen ja identiteetin etsiminen ovat yhteydessä oman alkuperän tuntemiseen: jokaisella lapsella on sisäsyntyinen tarve tuntea biologiset vanhempansa ja elää persoonallisessa suhteessa heihin. Keinohedelmöityksen tuloksena syntyneitä ja ilman isää kasvaneita lapsia koskevissa tutkimuksissa on ilmennyt, että näillä lapsilla on monia syviä ja häiritseviä kysymyksiä, jotka koskevat heidän biologista taustaansa.

Samaa sukupuolta olevien parisuhdemalli murentaa lapsen identiteetin perustaa erottamalla hänet aina joko isästään tai äidistään sekä heidän tarjoamastaan historiallisesta ja sukuun paikantuvasta identiteetistä. Lainsäädäntöön kirjattuna sukupuolineutraali avioliittokäsitys tekee tällaisesta isättömyydestä tai äidittömyydestä yhteiskunnallisen normaalitilan.

Uuden teknologian avulla aikuiset voivat tyydyttää lapsen kaipuutaan, mutta samalla he siirtävät kaipuun tuskan lapselleen.

Lapsen tarve ja oikeus taustansa tuntemiseen tunnustetaan myös YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa, jonka mukaan jokaisella lapsella on syntymästään lähtien oikeus – mikäli mahdollista – tietää omat vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan. Sopimustekstiä tulkitsevat YK-asiakirjat osoittavat, että vanhemmilla tarkoitetaan tässä lapsen biologista isää ja äitiä.


8. Osa ihmisistä elää joka tapauksessa avioliiton ulkopuolella.
Vaikka useimmat ihmiset kaipaavat läheisyyttä ja mielekkäitä ihmissuhteita, moni näistä henkilöistä ei elämäntilanteensa tai muiden syiden vuoksi voi astua avioliittoon. Homoseksuaalisia tunteita kokevien lisäksi tämä on todellisuutta monen heteroseksuaalin elämässä.

Tämä kaipaus on tervettä ja oikeaa, mutta oikea tapa tukea näitä ihmisiä ei ole yrittää muuttaa avioliiton olemusta sellaiseksi, mitä se ei luonnostaan ole.

Avioliiton ulkopuolellakin henkilö voi kokea huolenpitoa, toveruutta, kiintymystä ja sitoutumista – ystävyyssuhteissa. Pelkässä ystävyydessäkin voi olla läheisyyttä, vaikka siinä ei olisikaan seksiä. Nykyajan seksuaalisesti ylikorostunut länsimainen kulttuuri on väärässä väittäessään, ettei ole mahdollista elää täyttä elämää ilman seksuaalista kanssakäymistä.

Raamatun seksuaalieettinen opetus merkitsee sitä, että homoseksuaalisia tunteita kokevaa henkilöä tuetaan elämään selibaatissa kuten muitakin sinkkuja. Aina se ei ole helppoa. Silti Jumalalla on yhtä arvokas ja mielekäs kutsumus myös heille: avioliitto ei ole kaikki, mitä Jumala meille lahjoitti, kun hän loi meidät ihmisiksi. Siksi kenenkään naimattoman henkilön ei tarvitse määritellä olemassaoloaan avioliittostatuksensa kautta.


9. Perinteinen avioliittonäkemys ei ole epätasa-arvoinen.
Perinteinen sukupuoliperusteinen avioliittolaki takaa jokaiselle täysi-ikäiselle henkilölle (henkilön seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta) oikeuden mennä naimisiin vastakkaista sukupuolta olevan henkilön kanssa. Se, että homoseksuaalisia tunteita kokevat henkilöt eivät voi tai halua mennä naimisiin toista sukupuolta olevan henkilön kanssa, ei tee heistä lain edessä epätasa-arvoisia – niin kuin avioliittolaki ei tee epätasa-arvoisia niistä heteroseksuaaleistakaan ihmisistä, jotka eivät kykene löytämään puolisoa tai jostain muusta syystä kykene astumaan siihen kokonaisvaltaiseen ihmissuhteeseen, joka kuuluu avioliiton olemukseen.

Toiseksi väite perinteisen avioliittolain epätasa-arvoisuudesta on perusteeton siksi, että tämänkaltaisiin lakeihin kuuluu aina rajoitteita: yhteiskunta asettaa aina joitakin rajoitteita sille, millä edellytyksillä esimerkiksi avioliiton voi solmia. Silti tämä ei tee näistä laeista sortavia.

Jotta avioliittolaki olisi epätasa-arvoinen, sen pitäisi kieltää oikeus avioliiton solmimiseen joltakin sellaiselta ihmisjoukolta (kuten joltakin etniseltä ryhmältä), jolla on avioliitoksi kutsutun elämäntavan harjoittamiseen yhtäläiset mahdollisuudet kuin niillä, joille se laissa on sallittu.

Koko epätasa-arvoargumentissa onkin kyse termien harhaanjohtavasta käyttämisestä ja kehäpäättelystä. Päättelyn lähtökohtana on avioliiton määritteleminen ensin uudelleen kahden aikuisen väliseksi erityisen läheiseksi suhteeksi. Tämän uuden määritelmän pohjalta sitten väitetään (sinänsä aivan oikein), että kahdelta samaa sukupuolta olevalta henkilöltä ei voida kieltää oikeutta tällaiseen erityiseen suhteeseen. Väite syrjinnästä on kuitenkin väärä, sillä aiempi lainsäätäjä on tarkoittanut koko avioliittokäsitteellä ihan muuta.

Se, tulisiko valtion huomioida tai tukea pysyvästi yhdessä asuvia ihmisiä (olivatpa he sitten samaa sukupuolta olevia henkilöitä tai vaikkapa samassa taloudessa eläviä vanhapoika- ja vanhapiikasisaruksia), on oma erillinen asiansa. Aiemmin aviopuolisoille annettujen taloudellisten ja juridisten etujen ulottaminen myös muissa suhteissa eläville ei tee näistä suhteista olemukseltaan avioliittoja.

Entä voiko kukaan syyttää Jeesusta syrjinnästä? Silti hän puhui avioliitosta  luomiskertomuksen mukaisesti miehen ja naisen liittona ja jopa totesi, että jos joku ei voi sovittaa sitä omalle kohdalleen, hän on ”avioliittoon kelpaamaton” (Matt. 19:11–12).


10. Turvaa sukupuolierojen esillä pitämistä ja sananvapautta.
Kansainvälisten kokemusten perusteella on perusteltua uskoa, että avioliittolainsäädännön muuttaminen sukupuolineutraaliksi uhkaa uskonnon-, sanan- ja mielipiteenvapautta.

Lakimuutos itsessään tarkoittaa sitä, että lainsäätäjä ei enää pidä pätevänä perinteistä avioliittokäsitystä tukevia perusteluja, mistä seuraa, että perinteisen avioliittonäkemyksen kannattajien ajatellaan tekevän ihmisten välille perusteettomia vihamielisiä erotteluja.

Tämä puolestaan johtaa esimerkiksi siihen – kuten sukupuolineutraaliin avioliittolakiin siirtyneissä maissa on jo nähty –, että lakimuutoksen myötä lasten päivähoidossa ja koulussa ei ole mahdollista opettaa aiempaan tapaan isistä ja äideistä ja sukupuolten toisiaan täydentävyydestä, joka hyödyttää lasten kehitystä.

Silti Jumala loi ihmisen juuri mieheksi ja naiseksi. Molemmilla sukupuolilla ja niiden keskinäisellä täydentävyydellä on tärkeä rooli siinä, että ihmisinä toteutamme sitä Jumalan kuvana oloa, joksi ihmiskunta on luotu. Isän ja äidin ideaalista luopuminen opetuksessa ja julkisessa keskustelussa heikentää myös tulevien sukupolvien mahdollisuuksia oppia arvostamaan tätä ulottuvuutta Jumalan luomistyössä.



Artikkelin lähteenä on käytetty muun muassa TT Sammeli Juntusen artikkelia ”Mitä avioliitto on?”, TT Juha Ahvion artikkelia ”’Tasaarvoinen’ avioliittolaki ja sen hyväksymisen radikaalit yhteiskunnalliset seuraukset” sekä KT Tapio Puolimatkan Seurakuntalainen.fi-sivustolla julkaistuja blogikirjoituksia. Juntusen ja Ahvion artikkelit löytyvät netistä nimellä googlaamalla.


Heikki Salmela