Maailman ensimmäiset joululahjat

Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock
Matteuken kertomus itämaan tietäjistä (Matt. 2:1–12) on Uuden testamentin  arvoituksellisimpia kohtia. Miksi Matteus kuvailee niin seikkaperäisesti tuntemattomia astrologisia tähtienselittäjiä? Mikä merkitys heillä on joulun sanoman ja evankeliumin kokonaisuuden kannalta?

Itämaan tietäjien arvoituksellisuus on antanut tilaa monenlaisille spekulaatioille. Katolisessa perinteessä heidän lukumääräkseen on määritelty kolme, vaikka Raamattu ei mainitse asiasta mitään. Joidenkin tutkijoiden mielestä tietäjiä saattoi olla jopa huomattava joukko, mikä osaltaan tekisi ymmärrettäväksi myös heidän vierailunsa aiheuttaman hämmennyksen Jerusalemissa (Matt. 2:3). Kuudennen vuosisadan katolisuudessa tietäjille annettiin omat nimetkin: Kaspar, Melchior ja Balthasar. Tosin myös muut kristilliset traditiot, kuten koptilaisuus sekä syyrialainen ja armenialainen kristillisyys, ovat antaneet heille omat nimensä.

Tietäjät ja Messias-odotus

Itämaan tietäjien käyttämä nimitys ”juutalaisten kuningas” viittaa siihen, että tietäjät itse eivät olleet juutalaisia. Juutalaissyntyinen teologi Arnold G. Fruchtenbaum huomauttaakin, että juutalaiset itse puhuivat ”Israelin kuninkaasta” (Matt. 27:42) tarkoittaessaan Messiasta. Todennäköistä on, että tietäjät tunsivat juutalaisten Messias-odotuksen ja osasivat varautua Messiaan ilmestymiseen. Entisen Babylonian alueella asuvina he mahdollisesti tiesivät Danielin ennustuksista, koska ne oli kirjoitettu heidän ymmärtämällään aramean kielellä. Varmasti he myös tunsivat juutalaisia, joilla edelleenkin oli vaikutusta idän kansojen keskuudessa.

Fruchtenbaum esittää kiintoisan näkökulman myös paljon pohdittuun kysymykseen, mistä tietäjien näkemässä tähdessä oli kysymys. Hän pitää mahdottomana ajatusta, että tähti olisi ollut jokin taivaankappale, sillä Matteuksen kuvaamat tähden liikkeet ovat vaikeasti sovitettavia jonkin planeetan tai pyrstötähden ominaisuuksiin. Erikoisesti se, että tähti pysähtyi Jeesuksen syntymäpaikan ylle, ei viittaa mihinkään taivaankappaleeseen.

Fruchtenbaumin mielestä kyse oli Jumalan läsnäoloa ilmentävästä kirkkaudesta, joka ilmoitti maailman Vapahtajan saapuneen valoksi ja pelastukseksi ihmisille. Tuo poikkeava pyhä ilmiö sai tietäjät lähtemään pitkälle matkalleen, sillä jumalallinen kirkkaus valloitti heidät.

Merkittävänä viestinä voidaan nähdä se, että pakanat tulivat iloiten kumartamaan vastasyntynyttä maailman Vapahtajaa. Jeesuksen syntymän kautta pelastuksen ovet avautuivat näin kaikille maailman kansoille, kuten oli ennustettu (Ps. 72:9–10; Jes. 60:6).

Lahjojen monet merkitykset

Tietäjät toivat Jeesukselle lahjoja. Niiden merkityksestä on syntynyt myös paljon erilaisia selityksiä. Kulta oli lahja, joka epäilemättä oli sovelias vastasyntyneelle kuninkaalle, sillä se oli tunnustus hänen arvostaan. Kultaa pidettiin kuninkaallisen vallan symbolina. Raamatullisessa kielenkäytössä sillä on myös hengellisiä merkityksiä. Niinpä Herra kehotti Laodikean hyvinvoivaa mutta ensirakkautensa menettänyttä seurakuntaa ostamaan ”tulessa puhdistettua kultaa, niin tulet rikkaaksi” (Ilm. 3:18).

Saksalainen teologi Ulrich Mack tulkitsee kullan hyvin konkreettisesti ja sanoo sen ilmentävän rikkautta. Mack antaa jopa ohjeen, miten länsimaiden kristityt voisivat rukoilla jouluna: ”Jeesus, meillä menee niin hyvin. Me elämme yltäkylläisyydessä, olemme rikkaita, maailman mittakaavassa hyvin rikkaita. Meillä on lämpimät asuntomme, täysi jääkaappi ja runsaasti katettu juhlapöytä. Tämän kaiken me tuomme nyt sinun eteesi kiittäen ja pyytäen, että sinä ottaisit käsiisi kaiken, mitä meillä on ja auttaisit meitä hallinnoimaan sitä oikealla tavalla, ettemme takertuisi siihen itsekkäästi muita ajattelematta.”

Tietäjien tuoman suitsukkeen Fruchtenbaum selittää viittaavan Jeesus Messiaan jumaluuteen. Juutalaisessa jumalanpalveluksessa käytetty suitsutus suunnattiin Jumalalle.

Mirhan Fruchtenbaum sen sijaan näkee symbolisoivan kärsimystä ja uhrikuolemaa. Hänen mukaansa tietäjät toimivat profeetallisessa johdatuksessa: heidän lahjansa kertoivat Messiaan ominaisuuksista kuninkaana, Jumalana ja uhrina.

Ulrich Mack tuo tietäjien lahjoihin selityksen myös ihmisyyden näkökulmasta. Hän huomauttaa, että suitsuttamisen ymmärrettiin jo antiikin aikana koskettavan ihmisen sielun herkimpiä alueita. Raamatussa suitsuttaminen liittyy rukoukseen, olipa kyseessä ylistys, palvonta tai muut ihmissydämen tunnot. Niinpä Mack liittää suitsukkeeseen rukouksen, jossa ihminen saa tuoda kaikki sydäntään koskettavat asiat Jumalalle: ”Sinä ihmiseksi tullut Jumala, ota kaikki, mikä täyttää sieluni – onneni, menestykseni, sanomaton iloni ja unelmani. Mutta ota myös kaikki pelkoni, ikäväni ja ratkaisemattomat kysymykseni. Kiitos, että minun ei tarvitse jättää niitä tallin ovelle vaan saan kantaa ne seimelle asti.”

Kolmannesta lahjasta Mack toteaa, että samoin kuin mirha toimi lääkitsevänä aineena muun muassa haavojen hoidossa, mekin saamme tulla kyynelin Jeesuksen luokse. Joulun sanoma jakaa parantumista sisäiseen rikkinäisyyteen, jota niin monet tänäkin päivänä potevat. Vastasyntynyttä ei tarvitse kumartaa vain juhlavaatteissa ja onnistuneena – mirha voi olla myös oman elämän kärsimystä, jonka kristitty tuo Jeesukselle.

Tietäjien vierailu ei ollut pelkkä sivujuonne

Itämaan tietäjien yllättävä vierailu Jerusalemissa ja Betlehemissä ei ole pelkkä sivujuonne joulun ihmeellisessä kertomuksessa. Se on todistus Jeesuksen syntymän merkityksestä kaikille maailman kansoille.

Tietäjät valtasi suuri ilo, kun he näkivät tähden pysähtyvän sen talon ylle, jossa Maria lapsen kanssa majaili. Ilo on vielä kahden vuosituhannen jälkeenkin se tunnetila, joka liittää lukemattomat ihmiset jouluun.

Mitä tietäjien vaivalloinen vaellus, heidän tuomansa lahjat ja kumartumisensa vastasyntyneen lapsen edessä puhuvat meille?

Ne kertovat maailmanhistorian mullistaneesta ihmeestä, joka koskettaa sekä juutalaista kansaa että kaikkia muitakin maailman kansoja. Tietäjien esimerkki puhuu siitä, että Jeesus on ansainnut kaiken ylistyksemme eikä mikään saa viedä huomiotamme joulun ainutlaatuisesta sanomasta.

Tietäjät toivat Jeesuksen syntymän kunniaksi lahjoja. Lahjojen antaminen ei ole joulun hengen vastaista, jos ne annetaan rakkaudesta. Erikoisen arvon lahjojen antaminen saa silloin, kun se suunnataan kaikkein vähäosaisimmille, joilta ei ole odotettavissa mitään vastapalvelusta. Tällaisille lahjan antajille Kuningas on kerran sanova: ”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle” (Matt. 25:40).


Klaus Korhonen

Kirjoittaja on emeritusseurakunnanjohtaja, joka toimii nykyisin avustustyössä Romaniassa.

Lukijalta
51���52/2019

Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea.
Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä.
Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus?
1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaVastine Kalevi Marinille – "Ekumeniaa ei tarvitse pelätä"

Ristin Voitossa 46 oli Kalevi Marinin mielipidekirjoitus, joka kommentoi Ristin Voitossa 41 julkaistu...
LukijaltaRistin Voitossa 41 oli hätkähdyttävä artikkeli Helluntailaisena ekumeniaa vahvistamassa. Petri Mäkilä sanoittaa siinä teologian toht...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja.
Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan