Iltaisin käperryimme äidin viereen kuuntelemaan Hekki Hiireläisen seikkailuja, Vanamon perheen kesälomaa tai lastenraamattua. Isoveli tosin joskus vaati kuulla ”sitä oikeaa” aikuisten Raamattua, sillä sen kielimuoto kiehtoi. Äiti osasi aina lukea eläytyen, ja seikkailut tempasivat mukaansa. Lapsuudenkodissani kristilliset kirjat, lehdet ja Raamattu kuluivat käsissä. Lukuhetket avasivat meille lapsille kuvaa Jumalan huolenpidosta, läheisyydestä ja turvasta. Lukeminen jätti jäljen, jolla on ollut merkitystä uskon kehittymiseen ja kasvuun.
Lisäksi lukemisen myötä sanavarasto lisääntyy, mielikuvitus kehittyy, ajatusmaailma avartuu ja tietoa karttuu. Siitä huolimatta nykylasten lukutaito ja -into ovat hiipuneet hälyttävästi. Tämä on havaittu niin kouluissa, kirjastoissa kuin kustantamoissakin. Miten innostan lasta lukemaan? Kuinka voisin tarjoilla lapselle niitä kultahippuja, joita kristilliset kirjat ja lehdet sisältävät?
1. Esimerkin voima
Lapselle esimerkin voima on valtava. Jos lapsi näkee aikuisten arvostavan ja lukevan kristillistä materiaalia, kiinnostus sitä kohtaan herää. Kaikkialla maailmassa tällaista mahdollisuutta ei edes ole. Monipuolinen ja laadukas kristillinen tuotanto on meille etuoikeus.
2. Mahdollisuuksien tarjoaminen
Jotta lapsi voi kiinnostua lukemaan, hän luonnollisesti tarvitsee omaa, ikätasolleen sopivaa luettavaa. Ymmärrettävä kieli ja kiehtova kuvitus lisäävät mielenkiintoa. Lapsi tarvitsee myös vanhempiensa kannustusta lukemiseen. Järjestä aikaa käpertyä sohvannurkkaan kirjan kanssa tai perheen yhteinen lukupiiri. Isokin koululainen ilahtuu vielä yhteisistä lukutuokioista ja ääneen lukemisesta.
3. Kaikilla aisteilla
Oppiminen on sitä tehokkaampaa, mitä useammilla aisteilla se tapahtuu. Kirjoja, lehtiä ja Raamattua voi kuunnella aikuisen lukemana tai äänikirjana, lukea itse, tehdä niihin liittyviä tehtäviä, esittää pieniä näytelmiä luetusta aiheesta tai lukea toisen kanssa vuorolukuna. Monipuolinen lukeminen sarjakuvista sanomalehtiin ja kaunokirjallisuudesta opetuskirjoihin kehittää lapsen lukutaitoa kaikkein parhaiten. Kaikista näistä kategorioista on saatavilla myös kristillistä aineistoa.
4. Rakasta, rukoile ja rohkaise
Humoristisesti sanotaan, että kasvatuksen kolme tehokeinoa ovat uhkailu, kiristys ja lahjonta. Niillä ei kuitenkaan saada kestävää perustaa, joten tilalle kannattaa ottaa kolme ärrää: rakasta, rukoile ja rohkaise. Joskus pieni palkitseminenkin voi olla paikallaan: Oma raamatunlukupassi, tarrataulu tai perheen yhteinen lukujuhla innostavat!
5. Leikit, kisat ja visat
Lukuinto saattaa löytyä kuin huomaamatta mukavan leikin ja kisailun myötä. Tietovisat, kertauskysymykset, lukuleikit ja nopeuskilpailut innostavat lukemaan yhä enemmän.
6. Sisäinen rikkaus
Kaikkein parasta kristillisissä teoksissa on, että niiden lukeminen voi muuttaa meitä sisältäpäin, sydämestä. Siksi niihin kannattaa tutustua aina vain enemmän. Evankeliumi on aina edennyt myös hengellisten lehtien ja kirjojen kautta, ytimessä tietysti Raamattu ja sen säännöllinen lukeminen. Meillä on paras sanoma, ja viestin eteenpäin kertominen sukupolvien ketjussa kuuluu perustehtäväämme.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...