Kanssitaan yhdessä

Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock
Menneen syksyn olen ollut sapattivapaalla. Se on ollut elämäni mukavimpia ajanjaksoja.

Kun kesällä irtauduin viimeisimmästä työpaikastani, koin jättäväni sinne kaikki sisäiset  voimavarani.  Enempää ei olisi ollut esiin puristettavissa, vaikka kuinka olisin vääntänyt. Tunne oli yhtä aikaa kamala ja ihana. Kamala, koska oli pakko kysyä, onko minusta enää koskaan tähän työhön. Ihana siksi, että tiesi jotain tehneensä.

Myös hengellinen työ kuluttaa. Se on vaativaa ihmissuhdetyötä, ja kysymyksessä on enemmän elämäntapa kuin työ. Työstä voi yleensä irtautua tietyllä kellonlyömällä, elämästä ei.

Lähes neljäkymmentä vuotta erilaisissa hengellisen kentän tehtävissä ovat opettaneet, että pitäisi osata sanoa myös ei. Tämä läksy sisäistyy hitaasti ja se opitaan kantapään kautta. Joskus tukiopetukseen tarvitaan sairaalan sydänvalvontaosastoa ja nitropurkkia.

Vanha viisaus: jos on väsynyt, on levättävä. Rajat pitää ensin tunnistaa, sitten tunnustaa, ja lopulta niitä tulisi alkaa kunnioittaa.


*******


Nyt olen saanut levähtää. Sapattijakson seuralaiseksi Jumala on lahjoittanut minulle verrattoman sielunhoitajan. Hän on Lilja, ikää kaksi ja puoli – ja omasta mielestään iso tyttö.

Lilja, suloisen tyttären suloinen tytär, on lähes Jeesuksen vertainen opettaja. Hän opettaa elämisen taitoa ja pyhää huolettomuutta omalla esimerkillään. Rakkaus ja totuus asuvat hänessä. Liljan kirkkaat silmät asettavat eteeni peilin, jossa näen oman onttouteni, ulkokultaisuuteni ja pelkoni.

Liljan harjoittama sielunhoito on käytännönläheistä. Välillä ollaan hippasilla, sitten leikitään nukeilla, kootaan palapelejä, rakennellaan palikoista, luetaan satukirjoja, ollaan piilosilla, kontataan pitkin lattioita, hassutellaan ja hullutellaan.

Joskus saan luvan toimia kiipeilytelineenä tai ratsuna – ja kaiken aikaa käydään mielenkiintoisia ja hoitavia keskusteluja.

Itselleni yksi hoitavimmista hetkistä on, kun Lilja sanoo: ”Tule pappa kanssimaan!” Sitten hän marssii CD-hyllylle, nappaa sieltä satunnaisesti ensimmäisenä käteensä osuvan levyn ja laittaa sen soimaan. Ei väliä, onko kysymyksessä virsi tai urkukoraali, ylistys tai Juha Tapio, kaikki kelpaa tanssimusiikiksi.

Ja sitten pappaa viedään. Lilja tarttuu käsiini ja yhdessä pyörähtelemme musiikin tahdissa ympäri olohuonetta. Liljan silmät säihkyvät ja papan välillä kostuvat, molemmat silkasta onnesta.


*******


En ihmettele, että Jeesus toi laskelmoivien ja virkaintoisten opetuslasten keskelle lapsen ja asetti hänet heille esikuvaksi: ”Katsokaa mallia.” Liljan opastamana olen saanut opetella hetkessä elämisen taitoa. Lapsen luontainen läsnäolemisen kyky on kadehdittava ominaisuus.

Ruotsalainen helluntaiteologi Peter Halldorf piirtää kirjassaan Kaipaatko täyteyttä Hengen sen (Aikamedia 2004) eteemme harvemmin nähdyn kuvan kolmiyhteisestä Jumalasta: ”Jumala on olemukseltaan yhteyttä – eloisaa, leikkisää, kaihoisaa tanssia, johon osallistuvat Isä ja Poika ja Henki ja joka jatkuu iankaikkisesta iankaikkiseen. Hersyvässä tanssissa, jossa Isästä syntynyt Poika lähettää Isästä lähtöisin olevan Hengen, toteutuu luominen huimaavana kosmisena piruettina. Kaiken kruununa Jumala hetken hurmion valtaamana luo itsestään kuvan ja samalla verrattomimman taideteoksen eli ihmisen. Ja ikään kuin siinä ei olisi kyllin – ihminen kutsutaan mukaan tanssiin!”

Siinä, olohuoneen lattialla Liljan kanssa pyörähdellessäni, olen alkanut aavistella olevani lähellä jumalanpalveluksen ydintä ja elämän syvää tarkoitusta.


Veijo Grönholm

Kirjoittaja on sapattivapaalla oleva pastori ja sairaalasielunhoitaja Jyväskylästä.

Lukijalta
51

Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea.
Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä.
Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus?
1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaVastine Kalevi Marinille – "Ekumeniaa ei tarvitse pelätä"

Ristin Voitossa 46 oli Kalevi Marinin mielipidekirjoitus, joka kommentoi Ristin Voitossa 41 julkaistu...
LukijaltaRistin Voitossa 41 oli hätkähdyttävä artikkeli Helluntailaisena ekumeniaa vahvistamassa. Petri Mäkilä sanoittaa siinä teologian toht...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja.
Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan