Juuri sopiva tehtävä sinulle! – Suunnitellessaan elämäämme Jumala on johdonmukainen

"Itse en anna suurtakaan arvo nykyisin tarjolla oleville testeille, joiden avulla hengellisten lahjojen pitäisi selvitä. Ensinnäkin tällaiset tehtäväkaavakkeiden täyttämiseen perustuvat testit edellyttävät standardoimista, jossa ei oteta huomioon sitä, että Jumala toimii jokaisen ihmisen elämässä yksilöllisesti", kirjoittaja Rick Warren linjaa.
"Itse en anna suurtakaan arvo nykyisin tarjolla oleville testeille, joiden avulla hengellisten lahjojen pitäisi selvitä. Ensinnäkin tällaiset tehtäväkaavakkeiden täyttämiseen perustuvat testit edellyttävät standardoimista, jossa ei oteta huomioon sitä, että Jumala toimii jokaisen ihmisen elämässä yksilöllisesti", kirjoittaja Rick Warren linjaa.

Jumala ei antaisi meille synnynnäisiä kykyjä, tietynlaista luonnetta, hengellisiä lahjoja ja tietynlaista elämänkokemusta, ellei hän haluisi käyttää niitä. Opettelemalla ymmärtämään niitä viitta tekijää, joista me koostumme, voimme löytää Jumalan suunnitelman kohdallamme – sen tavan, jolla hän haluaa juuri minun palvelevan häntä. 

Jumala on muovannut ja muokannut sinua jotakin hengellistä tehtävää varten syntymästäsi saakka. Itse asiassa muovaaminen alkoi jo ennen kuin synnyit: 

”Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen. Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut.”1 

 

Hengelliset lahjat 

Raamatussa opetetaan selvästi, että Jumala antaa kaikille uskoville tiettyjä lahjoja hengellisessä palvelustyössä käytettäväksi.2 Hengelliset lahjat ovat kuitenkin vain osa kokonaiskuvaa. Niitä korostetaan monesti liikaa toisten yhtä tärkeiden tekijöiden kustannuksella. Luontaiset, synnynnäiset kyvyt ovat nekin Jumalan lahja. Jumalalta ovat tulleet myös kokemuksemme ja luonteenominaisuutemme. Pyhän Hengen lahjojen perusteella voidaan päätellä Jumalan tahto uskovan hengellisen tehtävän kohdalla osittain muttei kokonaan.

 

 

     "Jumala ei käytä piparkakkumuottia, kun hän luo ihmisiä."

 

Useimmissa seurakunnissa opetetaan, että ihmisen hengellinen tehtävä selviää, kunhan hänelle selviää, mikä hengellinen lahja hänellä on. Minusta tässä asia on ymmärretty nurinpäin. Itse suosittelen aivan päinvastaista etenemistapaa: ihminen saa selville lahjansa kokeilemalla erilaisia hengellisen toiminnan muotoja. Se, missä ihminen on hyvä, selviää vasta sitten, kun hän alkaa palvella. Omasta hengellisestä tehtävästä ei välttämättä saa selvyyttä, vaikka lukisi kaikki saatavilla olevat kirjat, jotka käsittelevät tätä aihetta. 

Itse en anna suurtakaan arvo nykyisin tarjolla oleville testeille, joiden avulla hengellisten lahjojen pitäisi selvitä. Ensinnäkin tällaiset tehtäväkaavakkeiden täyttämiseen perustuvat testit edellyttävät standardoimista, jossa ei oteta huomioon sitä, että Jumala toimii jokaisen ihmisen elämässä yksilöllisesti. Esimerkiksi evankeliumin julistamisen lahja saattaa ilmetä meidän seurakuntamme jäsenen elämässä hyvin toisella tavalla kuin se ilmeni Billy Grahamin elämässä. Toiseksi on niin, että Uudessa testamentissa ei määritellä useimpia hengellisiä lahjoja, jotka siellä luetellaan. Niinpä nykyisin esiintyvät määritelmät ovatkin usein mielivaltaisia ja teoreettisia; ne ilmentävät yleensä lähinnä kunkin kirkkokunnan oppikäsityksiä. 

Kolmantena ongelmana on se, että mitä pidemmälle ihminen uskon tiellä etenee, sitä todennäköisemmin hänessä näkyy merkkejä useista lahjoista. Hänellä saattaa olla palvelijan sydämenlaatu tai hän saattaa uhrata avokätisesti, mutta molemmat johtuvat pikemminkin kristittynä kasvamisesta kuin siitä, että hänellä olisi palvelemisen tai antamisen lahja. 

Täytin nuorena hengellisiä lahjoja selvittävän testilomakkeen. Siitä selvisi, ettei minulla ollut muita lahjoja kuin marttyyriuden lahja! Mieleeni tuli: ”Hieno homma. Sitä lahjaa en pääsekään käyttämään kuin yhden ainoan kerran.” Olisin voinut testata itseni vaikka sata kertaa, ja silti minulta olisi saattanut jäädä huomaamatta, että lahjani ovat julistamisen ja opettamisen alueella. 

Oma armoitukseni ei olisi ikimaailmassa juolahtanut mieleeni, ellen olisi kokeillut julistamista. Jumalalta saamani lahja selvisi minulle vasta sitten, kun aloin vastata myönteisesti puhepyyntöihin ja näin seuraukset, ja kun muidenkin mielipiteet vahvistivat oman käsitykseni. 

 

Ihmisen sydän 

Raamatussa käsite sydän tarkoittaa ihmisen motivaation, halujen, mieltymysten ja taipumusten tyyssijaa. Ihmisen sydämestä riippuu, miksi hän sanoo, mitä sanoo, miksi hän tuntee, mitä tuntee ja miksi hän tekee, mitä tekee.3 

Jokaisen ihmisen sydän lyö yksilöllisesti, hiukan eri tavalla kuin toisten. Jumala on antanut jokaiselle ihmiselle myös yksilöllisen tunnepulssin, joka kiihtyy, kun joudumme tekemisiin itseämme kiinnostavien toimintojen, asioiden tai tilanteiden kanssa. Aivan luonnostaan jotkut asiat koskettava meitä syvemmältä kuin toiset. Toisista asioista olemme kiihkeän kiinnostuneita; sydämemme hehkuu niille, mutta toisista asioista emme piittaa tippaakaan.

 

      "Jonkun toisen jäljittely ei kuulu hengelliseen työhön."

 

Jumalalta saamamme taipumus, joka ohjaa mieltymyksiämme, on eräänlainen sisäänrakennettu suuntimisjärjestelmä. Se ratkaisee, mikä meitä kiinnostaa ja mistä saamme eniten tyydytystä. Se saa meidät menemään mukaan tiettyihin toimintoihin ja kiinnostumaan tietyistä asioista ja tilanteista. 

Luontaisia mieltymyksiä on syytä kuunnella. On kovin harvinaista, että ihminen loistaa jossakin sellaisessa, mistä hän ei nauti. Parhaita tuloksia saavuttavat useimmiten ne, jotka nauttivat siitä, mitä tekevät. 

Jumala on antanut ihmiselle synnynnäiset mieltymykset tarkoituksella. Ihmisen tunnepulssi kertoo hyvin paljon siitä, mitä suunnitelmia Jumalalla on hänen varalleen. Ihminen on saanut sydämensä Jumalalta, mutta sitä voi käyttää joko hyvään tai pahaan, itsekkäisiin tarkoituksiin tai Jumalan ja lähimmäisten palvelemiseen. Profeetta Samuel kehottaa: ”Palvelkaa aina Herraa kaikesta sydämestänne.”4 

 

Ihmisen kyvyt 

Kyvyt ovat luontaisia lahjoja. Joidenkin lahjakkuus on laadultaan sanallista. Tuntuu, että he alkavat puhua heti, kun ovat päässeet kohdusta. Toiset ovat lahjakkaita liikunnallisesti. He hallitsevat vartaloaan muita paremmin. Pelkällä valmennuksella ei kenestäkään tule Michael Jordania. Toisille taas numerot ovat helppoja. He ajattelevat matemaattisesti eivätkä käsitä, kuinka joku toinen ei ymmärrä matemaattisia kaavoja. 

Toisessa Mooseksen kirjassa on esimerkki siitä, miten Jumala antaa suunnitelmiensa toteuttamiseksi ihmisille viisautta ja ymmärrystä.5 Tässä tapauksessa oli kyse taiteellisista kyvyistä, joita käytettiin ilmestysmajan rakentamisessa. Minusta on ollut kiinnostavaa havaita, että musikaalisuutta ei mainita hengellisten lahjojen joukossa, vaikka se onkin luontainen kyky, jota Jumala käyttää ylistyksen hengen luomisessa. On myös kiinnostavaa, että Jumala antaa kyvyn hankkia vaurautta: ”Muistakaa Herraa, Jumalaanne. Hän yksin antaa teille voimaa hankkia vaurautta.”6 

Kun ihmiset selittävät, miksi he eivät ole mukana hengellisessä työssä, yksi yleisimmistä verukkeista on, että heillä ei ole tarvittavia kykyjä. Väite on täysin perätön! Monissa valtakunnallisissa tutkimuksissa on osoitettu, että keskivertoihmisellä on 500–700 taitoa. 

Varsinainen ongelma on kaksitahoinen. Ensinnäkin ihmisiä on jotenkin autettava tunnistamaan taitonsa. Useimmat ihmiset käyttävät kykyjä, joiden olemassaolosta he eivät ole tietoisia. Toiseksi ihmisiä on autettava löytämään kykyjensä mukainen tehtävä. 

Jokaisessa seurakunnassa on niitä, joiden kyvyt eivät ole käytössä. On niitä, jotka osaavat värvätä väkeä töihin, kaivaa esiin tietoja, kirjoittaa, tehdä puutarhatöitä, haastatella, mainostaa, koristella, suunnitella, osoittaa vieraanvaraisuutta, korjata, piirtää tai laittaa ruokaa. Nämä kyvyt eivät saa valua hukkaan. ”Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama.”7 

 

Ihmisen persoonallisuus 

On päivänselvää, ettei Jumala käytä piparkakkumuottia, kun hän luo ihmisiä. Hän rakastaa moninaisuutta. Hän tekee sisäänpäin kääntyneitä ihmisiä ja ulospäin kääntyneitä ihmisiä. Hän tekee ihmisiä, jotka haluavat asioiden pysyvän samalla tolalla, ja ihmisiä, jotka pitävät kovasti vaihtelusta. Hän tekee toisista ajattelevia ja toisista tuntevia. Hän tekee ihmisiä, jotka ovat tehokkaimmillaan työskennellessään yksin, ja ihmisiä, jotka ovat tehokkaampia, kun toimivat ryhmässä. 

Raamatussa on runsaasti todisteita siitä, että Jumala käyttää erilaisia luonnetyyppejä. Pietari oli sangviinikko, Paavali puolestaan koleerikko ja Jeremia ilman muuta melankolikko. Kun tarkastelee Jeesuksen valitsemien kahdentoista opetuslapsen luonne-eroja, on helppo ymmärtää, että heidän välillään oli luonnetyypistä johtuvia ristiriitoja. 

Hengellisessä työssä ei ole oikeaa eikä väärää luonnetyyppiä. Kaikenlaisia persoonallisuuksia tarvitaan tasapainottamaan seurakuntaa ja antamaan sille makuvivahteita. Maailma olisi todella tylsä paikka, jos kaikki maistuisi vaniljalta. Onneksi ihmisissä on enemmän vivahteita ja vaihtelua kuin jäätelöissä. 

Ihmisen persoonallisuus vaikuttaa siihen, miten ja missä hän käyttää hengellisiä lahjojaan ja kykyjään. Kahdella ihmisellä saattaa esimerkiksi olla evankeliumin julistamisen lahja, mutta jos toinen on hiljainen ja toinen ulospäin suuntautunut, ilmenee lahja eri tavalla. 

Puutöitä tehneet tietävät, että puun työstäminen käy helpommin pyynsyiden suuntaan kuin niitä vasten. Jos taas ihminen pakotetaan tehtävään, joka ei sovellu hänen luonteenlaadulleen, on tuloksena kireyttä ja viihtymättömyyttä; työ vaatii ylimääräistä ponnistelua ja kuluttaa voimia tavallista enemmän, eikä toivottuja tuloksia synny. Siksi jonkun toisen jäljittely ei kuulu hengelliseen työhön. Persoonallisuuserot estävät jäljittelyn. Jumala on tehnyt sinusta sellaisen kuin olet! Toisten esimerkistä voi kyllä ottaa opiksi, mutta opetukset on suodatettava oman persoonallisuuden läpi. 

Palvellessaan Jumalalta saamansa luonteenlaadun mukaisesti ihminen saa kokea tyydytystä, ja silloin hänen työnsä kantaa hedelmää. Ihmisestä tuntuu hyvältä, kun hän tekee juuri sitä, mihin Jumala on hänet tarkoittanut. 

 

Ihmisen kokemukset 

Jumala ei anna kokemuksia turhaan. Roomalaiskirjeessä muistutetaan: ”Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen.”8 

Seurakunnassamme neuvotaan ihmisiä ottamaan huomioon viidenlaisia kokemuksia, jotka kaikki vaikuttavat siihen hengelliseen tehtävään, mihin meidät on tarkoitettu: koulu- ja opiskeluajan kokemukset (mieliaine koulussa), työelämän kokemukset (työpaikat, joista on pitänyt ja joissa on saavuttanut parhaat työtulokset), hengelliset kokemukset (merkittävimmät tai ratkaisevimmat kokemukset jumalasuhteen kannalta), kokemukset hengellisessä työssä (aikaisemmat palvelutehtävät), tuskalliset kokemukset (ongelmat ja vaikeat kokemukset, joista on opittu jotakin). 

Jumala on viisaudessaan muovannut meidät omia tarkoitusperiään varten, ja siksi emme saisikaan olla siitä vihaisia hänelle tai kieltäytyä hyväksymästä lopputulosta. ”Ihmisparka, mikä sinä olet arvostelemaan Jumalaa? Kyllä kai savenvalajalla on oikeus tehdä samasta savesta toinen astia arvokasta ja toinen arkista käyttöä varten?”9 Me emme saisi yrittää muovata itseämme jonkun toisen kaltaiseksi, vaan meidän tulisi riemuita siitä, että Jumala on muovannut meidät juuri sellaisiksi kuin olemme. 

Ihminen on tehokkaimmillaan hengellisessä työssä ja hän saa siitä suurinta tyydytystä silloin, kun hän käyttää hengellisiä lahjojaan ja kykyjään siinä työssä, mihin hänen sydämensä häntä kehottaa, ja tavalla, missä hänen persoonallisuutensa ja elämänkokemuksensa pääsevät parhaiten oikeuksiinsa. Kun hän on oikealla paikalla, työkin on hedelmällistä. 

 

Rick Warren

 

 

Teksti on toimitettu ja löytyy kokonaisuudessaan kirjoittajan kirjasta Päämäärätietoinen seurakunta (Aika Oy, 1999)

 

Viitteet: 1) Ps. 139:13–16. 2) 1. Kor. 12; Room. 8; Ef. 4. 3) Matt. 12:34; Ps. 37:4; Sananl. 4:23. 4) 1. Sam. 12:20. 5) 2. Moos. 31:3. 6) 5. Moos. 8:18. 7) 1. Kor. 12:5. 8) Room. 8:28. 9) Room. 9:20–21.

 



Pakina
51���52/2019

PakinaEräässä seurakunnan tilaisuudessa katselin vanhaa naista, joka oli noussut muiden mukana seisomaan, kun ylistystuokion johtaja oli niin kehottanut. Nainen pysytteli sinnikkäästi tolpillaan, vaikka...
PakinaYksi, kaksi, kolme. Hyppy, hyppy, hyppy ja hyppy! Yhdellä jalalla ylös alas kuistin poikki, sitten hyppy 15 senttimetriä alemmalle tasanteelle seinästä tukea ottaen. Kurotus kaidetta kohti, re...
PakinaFaktojen maailma on hämmästyttävä ja samalla myös hauska tietokirja. Sen kirjoittaja on edesmennyt terveydenhuollon professori ja kansainvälisten huippuseminaarien suosittu luennoitsija Han...
PakinaEräänä syysiltana olin mieheni ja koirani kanssa lenkillä kodin lähellä. Kun koira etsi pissapaikkaa, katselin aikani kuluksi naapuritaloja. Katseeni pysähtyi erään talon yläkerroksen ikkunaan; ih...
PakinaTapasin taas pitkästä aikaa kaverini Erkon. Törmäsimme toisiimme Sokoksella jouluostoksilla.


Erkko halusi tarjota kahvit. En pannut vastaan. Olin jo ehtinyt oppia, että eläkeläisen ei...
PakinaHyvät kuulijat, tänään aiheenamme on yksilön­vapaus liikenteessä. Missä menevät sananvapauden rajat, kun kyseessä on liikennekäyttäytyminen? Kuuluvatko liikenne­säännöt julkisen puheen piiriin? On...
PakinaTalvi-ilta 2022 oli kuin Dickensin romaanista. Katu­lamput loivat oranssia va­loaan hämärtyvälle kadulle, jolla siniset varjot leikkivät väsymättä. Suuria, piparkakun kokoisia lumihiutaleita leiju...
PakinaAikuisiällä ystävystyin naisen kanssa, joka oli käynyt samaa koulua kuin minä. Emme vielä tuolloin olleet varsinaisesti tunteneet toisiamme, eikä minulla ollut erityisiä muistikuvia hänestä ko...
PakinaKaikki isät, haluan onnitella teitä juhlapäivänne johdosta.


Onnea teille, biologiset isät. Kannattaa iloita päivästä, jolloin hedelmöittyminen onnistui. Muistatte varmaan vielä hetken...
PakinaÄiti, missä sä oot?


– Hei! Mukavaa, että tulit juttusille. Saanko esitellä itseni? Olen äitipalvelun chat-robotti. Minulta voit kysyä mitä vain, mistä tahansa, milloin tahansa. Sääs...
PakinaUskovista koostuva talkooporukka keskusteli kahvitauolla lopun­ajoista. Oli päästy tuhatvuotiseen valtakuntaan asti.


”Siellä me uskovat sitten hallitsemme”, muuan talkoolainen totesi...
PakinaTapasin taas pitkästä aikaa Erkon. Törmäsimme sattumalta toisiimme

S-marketin parkkipaikalla ja jäimme tarinoimaan.


Huomasin heti, että Erkko oli innoissa...
PakinaHyvät kuulijat, tervetuloa seuraamaan luentoamme. Tällä luennolla paljastamme teille, mikä on kristittyjen salainen ase, mitkä ovat sen toimintaperiaatteet ja keskeiset ominaisuudet ja millainen o...
PakinaLuin juuri, että partioliike on muuttanut muun muassa erästä toimintansa ydinkohtaa partiolupauksen antamisessa. Partion peruskirjauudistuksessa partiolainen ei enää "lupaa parhaansa mukaan rakast...
PakinaOlen kesätöinäni suomentanut Peter ja Joel Halldorfin kirjaa Trons vittnen, joka kertoo merkittävistä ihmisistä kirkkohistorian varrelta. Pidän kirjassa etenkin siitä, että se osoittaa, miten...
PakinaTavattiin Erkon kanssa kesällä kirkonkylän torilla. Mies on samanlainen huonokuuloinen eläkeläinen ja traktorinomistaja kuin minäkin.

Tarjosin Erkolle torikioskilla kahvit...
PakinaAurinko porottaa, ilman täyttää puheensorina. Missioteltassa kiemurtelee parinkymmenen ihmisen jono, joka yhä pitenee. Väki jonottaa Daniel Kolendan tilaisuuteen – ei siihen, joka alkaa...
PakinaKuin prinssi Ruusunen näin unta, että heräsin satavuotiaasta unesta ja lähdin ulos maailmaan auvoisen tietämättömänä kaikesta tapahtuneesta kuin kananpoika.
Koplottelin puukengissäni pitkin katuja,...
Pakina”Sä nyt et varmaan paljon liikuntaa harrasta”, kaveri naurahti.
Tilanteesta on reilusti yli vuosikymmen. En ollut suoranaisesti lihava, mutten hoikkakaan, mistä kaveri ilmeisesti teki...
PakinaLänsimaiset uskovat rakastavat entistä enemmän itsekeskeistä kristillisyyttä. Siksi monia kiinnostaa tietää, miten uskoa voisi elää todeksi mahdollisimman helposti, mukavasti ja ennen kaikkea...
PakinaJuhannuskonferenssissa Ison Kirjan leirintäaluetta piristi vuosikausien ajan iloinen näky: asuntovaunu, jonka ulkoseiniä peitti muumiaiheinen taideteos. Valkoisten ja harmaitten, toinen toista...
PakinaOlemme kaikki joskus tavanneet ei-uskovia tai ainakin nähneet heitä kuvista. Vaikka jotkut kelpo uskonveljet ja -sisaret näissä tilanteissa pakenevat tai menevät hysteerisiksi, olen vakuuttunu...
PakinaErään hyväntekeväisyysjärjestön feissari pysäytti minut Helsingin Kalliossa ja aloitti keskustelun naisten oikeuksista. Kyseisen järjestön taktiikka on keskustelun aikana alkaa muina miehin...
PakinaMonilla paikkakunnilla järjestettiin vappuna kristittyjen yhteinen Jeesus-marssi. Eri kirkkokuntien väki tuli näyttävästi ulos kirkoistaan ja marssi yhtenä joukkona kaduilla laulaen ja plakaat...
PakinaJuu elikkästä ihan tämmöisellä iloisella asialla lähdin soittelemaan! Onko siellä puhelimessa uudestisyntynyt kristitty? Hyvä, no nyt olisi juuri sinulle erikoistarjous: saat hylätä uskosi ja ottaa t...
PakinaNyt, hyvät Seurakunnankaatajien salaseuraan vihityt, opetan teille seurakuntien muumioinnin alkeet. Monet seurakunnat ovat huolissaan kuolemisesta. Kuitenkin niiden olisi syytä olla paljon enemmä...
PakinaRaamattu on ikiaikaisena bestsellerinä asettanut vuosisatojen aikana normit myös nykyajan draamalle, näytelmille, kirjallisuudelle ja elokuville. Jo itsessään mukaansatempaava teos on täynnä...
PakinaKun pääsin syksyllä opiskelemaan, tiesin suuntaavani uudelle alalle ja irtisanouduin. Jälkeenpäin minulle valkeni, että olisin työhistoriani perusteella ollut oikeutettu aikuiskoulutustukeen – jo...
PakinaNyt ei kuulkaa riitä, että Suomessa on lapsiasiavaltuutetun virka. Maahan täytyy saada myös vanhusasiavaltuutettu. Sen on tämä alkukevään mediakeskustelu osoittanut.

Vaat...
PakinaVilho piti joulukuun alus­sa Jeesuksen kanssa pa­laverin. Hän ilmoitti, että oli päättänyt tulla pyhimyk­seksi vuoden loppuun mennessä. Jeesus katsoi häntä hetken.

– Tu...
PakinaTänäkin vuonna useim­pien ihmisten uuden­vuodenlupaukset unoh­tuvat jo ennen kesää. Suklaan syöminen alkaa viimeistään maa­liskuussa, ja kuntosalilla käymi­nen lopahtaa heti lumien sulet­tu...
PakinaEräänä päivänä luen Näkövammaisten Airut -lehdestämme purjehdusretkestä lomakotiimme Villingin saareen, Helsingin sisävesille. Niinpä juolahtaa mieleeni, että haastan ystäväni mukaan purjehtimaan...
PakinaTyyni valtameri kimalteli huhtikuun ilta-auringossa, vuoret piirtyivät siluettina taivaanrantaa vasten ja kaukana kulkivat rahtilaivat. Hiekkarannan penkeillä istui kymmenittäin ihmisiä villapaidoissa...
PakinaMinulla on kirjahyllyssäni lehtinen nimeltä Tanssin hurma ja mihin se vie. Vuonna 1943 julkaistu opas varoittaa tanssin vaaroista suorasanaisesti: ”Harvat henkilöt tietävät niin hyvin kuin tanssikoulu...
PakinaVaikka Ilmari oli jo van­ha helluntailainen, hän ei ollut koskaan ennen käynyt tässä suuressa hellun­taiseurakunnassa, jonka hienon kirkon ovella hän juuri seisoi. Ja kaupungissa kun sattui...
PakinaKirjoitan tätä juttua Espanjan Fuengirolassa, Manos Abiertas-lähetyskeskuksen pihassa. Vieressä pauhaa moottoritie. Olemme seitsemän hengen porukalla nauttimassa etelän lämmöstä, edullisista pitsoist...
PakinaKiitos, Uolevi, reippaasta puheesta! Kyllä elähdyt­tää mieltä, kun saa kuul­la noin elämänmakuisen kerto­muksen metsäretkestäsi ja oravi­en käpyjenkeräystavoista!

Ennen...
PakinaSeurattuani viime vuodet Fa­cebookia minusta on alkanut näyttää siltä, että palvelun käyt­tö tekee ihmisistä kuin huomaa­mattaan lapsellisia. Usein terve harkintakyky pettää, psykologi­set...
Pakina"Tässä Pirinen, päivää! Piti ihan soittaa päätoimittajalle ja kiittää siitä, että lehti on tullut 2000-luvulle. Siinä on nykyisin isompia kuvia ja enemmän visuaalisuutta. Ja lehden voi nyt antaa luett...
PakinaLapsena sain Gideoneilta pienen punaisen Uuden testamentin ja luin innokkaasti evankeliumeja. Kiinnostuin myös kirjan alussa ol­leista listoista, etenkin siitä, jos­sa lueteltiin kasvaneen...
PakinaEi kukaan. Artikkeli ei kuitenkaan voi olla näin lyhyt, joten pureskellaan hiukan tätä sitkeää pähkinää.



Ei minun ansiostani
Armoa on monenlaista, mutta armon peruskä...
PakinaLomakausi on aluil­laan ja suomalaiset valmistautuvat ku­kin tahoillaan otta­maan irti mahdol­lisimman paljon niistä harvoista hellepäivistä, joita Luoja meille ly­hyen kesämme aikana suo (...
PakinaMinulle soitti hiljattain sähkömyyjä. Kävin hänen kanssaan saman tahtojen taistelun kuin muidenkin puhelinmyyjien kanssa: minä yritin vakuuttaa hänet siitä, etten aio ostaa mitään, ja hä...
PakinaHelluntailainen, luteri­lainen ja baptisti ajoi­vat kerran autoillaan samalle parkkipaikalle. Aurin­ko paistoi ja autojen stereot huu­dattivat Hillsongia, Lutherin vir­siä ja mieskuorolauluj...
PakinaKevään tullen evankelistakin herää talviunilta. Markon matkassa -teokseen kootut kokemukset herättelevät jopa evankelistaa itseään.
PakinaLuulin pitkälle aikuisikään, että olen järjestelmällinen ihminen. Vasta elämänko­kemuksen karttuessa tajusin, että kyse on harhasta, jonka taustal­la on yritys sovittaa itsensä jo lapsuudess...
PakinaOli huhtikuun en­simmäinen sun­nuntai, kun Jeesus kuuli Ala-Kattila­mäen helluntaiseurakunnan veisun taivaastaan. Laulu kutsui: ”Sua odotan, jo saa­vu, Herra!” Jeesus nousi ja sanoi, että he...
PakinaUimaseuramme syntyi Jyväskylässä vuonna 1985. Aluksi muutamat meistä seurakunnan veljistä ko­koonnuimme paikalliseen uima­halliin vain satunnaisesti. Sitten perjantai-illoista muodostui joka...
PakinaJuttelin junassa vierusto­verin kanssa eläimistä, joita emme haluaisi lem­mikiksi. Minä en halunnut hämä­häkkiä, koska en uskaltaisi käsi­tellä sitä, eikä hän halunnut kar­vatonta kissaa....
PakinaEräs tuttavani osti karkkipussin, jossa piti olla muutamaa erilaista karkkilaa­tua. Kun hän aikoi nauttia ostoksensa, kävi ilmi, että yksi laatu puuttui kokonaan, vaik­ka se oli esitelty pu...
PakinaPitkällisen pohdinnan jäl­keen minä ja mieheni päätimme luopua aja­tuksesta, että kotonamme kuu­luisi pienten jalkojen tepsutusta, toisin sanoen leikkauttaa nart­tukoiramme. Alma ei tulevast...
PakinaRauhaa, rakkaat kanssapuhdista­jat, ja sydämelli­sesti tervetuloa rikkaviljan kitki­jöiden seminaariin! Ottakaa esiin Raamattunne – olihan kaikilla oi­kea käännös? Tällä kertaa harjoit­telem...
PakinaUseimmat ihmiset nautti­vat nukkumisesta. Joilla­kin tosin on nukahtamis­vaikeuksia. Toiset taas eivät ehdi aina edes avata iltalukemistaan en­nen kuin jo kuukahtavat höyhen­saarille. Minä k...
PakinaPakinan kirjoittaminen kuuluu lempipuuhiini, ja aiheet syntyvät mel­ko helposti. Kun tiedän, että kir­joitusvuoro lähestyy, jokin teema alkaa puhutella tai mieleen nou­see muisto, josta huom...
PakinaUskonto, toisin kuin ennen, on nykyisin arka ja hienotunteisuutta vaativa keskustelunaihe. Kansanperintönä vaikuttanut vakaumuksen siirtäminen uudelle sukupolvelle ei enää onnistu, tai a...
PakinaEn itse muista tätä tilannetta, mutta äitini muistaa. Olin alle kouluikäisenä kaupassa hänen kanssaan. Mieleni teki nakkeja, ja sanoin sen ääneen. Äiti oli sitä mieltä, että nakkeja ei...
PakinaKun vaimoni Tarja täytti 30 vuotta, meidän tuolloin nelivuotias Johannes-poikamme kauhisteli asiaa tokaisten spontaanisti äidille: ”Kolmekymmentä vuotta! Äiti, voi olla, ettet enää kaua...
PakinaTein tuon viereisellä sivulla olevan reformaattoritestin, ja lopputulos puhui lahjomatonta kieltään: kaksi vastausta lähensi minua E. Rotterdamilaisen suuntaan, neljä näkemystäni Lutheri...
PakinaOlen kerännyt kirjahyllyyni vanhoja avioliittoon ja perhe-elämään liittyviä oppaita, joiden lukeminen on nykyaikaiselle naiselle sekä hyödyllistä että viihdyttävää. Kokoelmani tähti on Veronica Dengel...
PakinaMeillä oli tapana käydä yhdessä kahvilla. Saatoimme usein istua pitkän tovin hiljaa. Pyörittelimme höyryäviä kuppeja hiljaa käsissämme ja kuuntelimme kadulta tulevaa puheensorinaa ja lii...
PakinaOnnellinen parisuhde vaikuttaa kaikkeen hyvinvointiin. Se näyttäisi vaikuttavan myönteisesti jopa ihmisen terveydentilaan. Ollakseen onnellinen parisuhteessa ihmisen tulisi olla tasapain...
PakinaViime kerralla (RV 34/2017) kirjoitin pieleen menneistä lomaodotuksista, kun kaivattu Suomi-lomani meni penkin alle. Tai paremminkin penkin päälle, jolle kaaduin liukkaassa kylpyhuoneess...
PakinaTilivelvollisuuden määritelmä on joko vapaaehtoisesti tai pakosta tehty sopimus raportoida tekemisistään jollekin taholle. Tilivelvollisuudesta on hyötyä niin työyhteisöissä kuin yksityi...
PakinaAmerikkalainen aikakauslehti pyysi lukijoitaan kertomaan, mitkä sanat lohduttivat ja rohkaisivat heitä eniten ja mitä he ennen muuta kaipasivat saada kuulla. Vastauksia kyselyyn tuli tuh...
PakinaMilloin ihminen oikeasti kehitti kiireen? Olemmeko aina juosseet kellon perässä ja suunnitelleet päivän menot minuuttien tarkkuudella? En oikein usko.


Teolli...
PakinaMinulla on kirjahyllyssäni Käytöksen kultainen kirja. Viimeksi käytin sitä rinkantestausretkellä lisäpainona yhdessä teoksen Anatomiaopas taiteilijalle kanssa. Ne kuuluvat kirjastoni painavimpiin opuk...
Pakina"Ottakaa huomenna vaihtovaatteet mukaan. Harjoittelemme pelastautumista, ohjaaja sanoi.
Melontakurssille ilmoittautuessa ei jostain syystä ollut tullut mieleen, että siellä joutuisi uppeluksiin. Jo...
PakinaSana masentunut merkitsee lamautunutta, apeaa, alakuloista, tukahtunutta, alistuvaa, hiljaista ja nöyrää. Se tulee sanajuuresta, joka tarkoittaa väsymistä, uupumista, pulaan tai hätään jo...
PakinaKun pikkusisko nappaa viisivuotiaalta veljeltään värityskynät, veli parkaisee: "Anna tänne!"


Kun sisko ei tottele huudosta huolimatta, veli kopauttaa siskoa kippiautolla p...
PakinaKylväjä lähti kylvämään. Kun hän kylvi, siemenet putosivat varsinaissuomalaiseen savimaahan, joka on kuivana kovaa kuin kivi ja märkänä kelpaisi ruukkujen muovailuun. Syövätkö linnut jy...
PakinaMuutama vuosi sitten olin aamiaisella helsinkiläisessä kahvilassa. Nuori miestarjoilija oli parhaillaan keräämässä astioita pöydistä, kun hän yhtäkkiä pysähtyi kohdallani.


–...
PakinaOsallistuin teini-ikäisenä valtakunnalliseen naisvoimistelutapahtumaan, jossa ryhmäni yöpyi helsinkiläisellä koululla. Illalla paikkoja tutkiessani huomasin, että rappukäytävästä pääsee k...
PakinaKevät on luovuuden aikaa, jolloin aloitan uuden kirjan kirjoittamisen. Niin tänäkin vuonna pistin kuudennentoista teoksen tulille. Tunne on juhlava, kun saan kirjoitettua ensimmäiset rivit. Se on neit...
PakinaMinusta tuli viime syksynä ensimmäistä kertaa kummitäti. Kummin tehtäviin kuuluu paitsi olla turvallinen aikuinen ja lapsen kaveri myös tukea tämän kristillistä kasvatusta. Aloinkin heti katsella last...
PakinaSeurakuntakentässä näkemykset tuppaavat liian usein ajautumaan vastakkainasetteluksi. Hengellisen ympäristön strateginen ajattelu onkin jakanut yllättävän paljon mielipiteitä johtoportaissa. Joidenkin...
PakinaToimituksessa mietittiin juttuideoita ystävänpäivän tienoille. Ehdotin koiran ja ihmisen ystävyyttä.

”Voiko koiran tapauksessa puhua ystävyydestä?” työkaveri mietti.

Ihmisparka, joka et...
PakinaMies se tulee räkänokastakin muttei tyhjän naurajasta. Tämän perusteettoman perisuomalaisen aasinsillan kautta siirrymme juoheasti tyhjännaurajiin.

Ateistit ja skeptikot ovat vuosien varrella a...
PakinaMoni ikätoverini on traumatisoitunut lapsena elokuvasta Kuin varas yöllä. Itselläni ei ollut tilaisuutta nauttia kristillisestä kasvatuksesta tältä osin, mutta aikuisiällä jouduin tekemisiin ihan oike...
PakinaNäin sanoo flegmaattinen ja yksinkertainen kalifi Harun-el-Pullah Ahmed Ahne -sarjakuvassa yksinvaltiaan auktoriteetillaan.

Ei ollenkaan huono idea, kyllä minäkin haluan olla hyvä. Ja kun oikei...
PakinaAlakouluikäisenä kiinnostuin rukoilemisesta. Olin oppinut äidiltä Isä meidän -rukouksen, mutta halusin viedä homman seuraavalle tasolle. Kokosin jakkaralle kotialttarin ja asettelin sille kaikki aihep...
PakinaNuorena kävin ystävieni kanssa tutustumassa tukholmalaisen seurakunnan sunnuntaikokoukseen. Tila sijaitsi syvällä ison rakennuksen uumenissa, jonne kuljettiin pitkien käytävien kautta. Seurakunta oli...
PakinaMinulla ei ole hallussani kovin monia perinteisiä aikuisuuden merkkejä. Olen naimisissa, mutta lapsia ei ole. On vakityö muttei asuntolainaa, autoa tai edes ajokorttia. Koira on sentään puoliksi kulta...
Pakina"Miksi meidän pitää olla niin köyhiä? Miksei meillä ole ikinä rahaa?! Jos mä voittaisin lotossa, niin mulla olis kaikkea!"

Näihin kysymyksiin vuosia sitten yksi lapsista halusi vastauksia – ja...
PakinaOlo on vähän kuin helluntaiepistolasta: kuulen ympärilläni puhuttavan innokkaasti vaikka mitä kieliä. On harmaa, lokakuinen päivä, ja bussillinen turvapaikanhakijoita Tornion raja-asemalta on saapunut...
PakinaRaamattu puhuu asenteesta yllättävän paljon. Ei suoranaisesti sillä nimellä, mutta selvästi siihen viitaten. Pelkästään Hengen hedelmästä ja lihan teoista kertovassa osuudessa voidaan sanoa, että asen...
PakinaSeuraavan 50 vuoden aikana ennustetaan Suomen ilmaston muuttuvan Unkarin ilmaston kaltaiseksi. MTV3:n uutisissa asiaa pidettiin hälyttävänä, luonnonkatastrofin kaltaisena peikkona:

”Ilmastonmuu...
PakinaHavahduin tänä kesänä siihen, etten ole pitkään aikaan ollut häissä. Suomalainen avioituu keskimäärin kolmikymppisenä, mutta tuttavapiiriini kuuluu paljon perinteisesti ajattelevia kristittyjä...
PakinaJoku joskus ja jossakin varmaan kiukutteli, kun hänen kaverinsa ei ollut samaa mieltä jostakin. Silloin hän keksi hienon fraasin, jota voi käyttää aina, kun tuntee olevansa alakynnessä eikä tiedä mite...
PakinaTapasin Andrén, kun vaelsin Espanjassa camino-reitillä. Olin tullut Mansilla de las Mulasin kaupunkiin ja ajatellut jäädä yöksi, mutta majatalo oli täynnä. Sanoin voivani nukkua lattialla, mihin majat...
PakinaViime syksynä Facebookissa kiersi negatiivisuushaaste. Siinä piti viikon ajan joka päivä kirjoittaa kohtaamistaan harminaiheista.

Otin haasteen innostuneena vastaan: lopultakin pääsen hyödyntäm...
PakinaJeesuksen vertauksessa isä järjestää juhlat kotiin palanneelle lapselleen, joka on menettänyt omaisuutensa ja maineensa. Tuhlaajapoika saa uudet vaatteet, sormuksen sormeensa ja vasikanpaistia pitopöy...
PakinaElämä yllättää! Jouduin jäämään täydestä työvauhdista sairauslomalle 24. helmikuuta viime vuonna. Syynä oli herra Parkinsonin muutto huusholliimme. Hänen vaikutuksestaan en kyennyt enää toimimaan amma...
PakinaAikanaan kudoin mattoja. Ostin kerran kuteita tehtaan myymälästä ja sain ison säkin halvalla, melkein ilmaiseksi. Kuteet olivat sekaisin, ihan yhdessä mykkyrässä, ja ne oli kerittävä säie säikeeltä. S...
PakinaTodennäköisesti tietyt kirkolliset juhlapyhät ovat helluntailaisille yhtä vieraita kuin niin sanotuille tavallisille tallaajillekin. Syynä voi olla se, että kirkkopyhät eivät kiinnosta ja ne koetaan l...
PakinaHuomasin olevani hauska vuonna 2009 helatorstain tienoilla. Se tapahtui Ranskassa yhteiskristillisessä Taizé-yhteisössä, jonka päiväohjelmaan kuului pienryhmäkeskusteluita. Havahduin siihen, että aika...
PakinaKun olin kuusivuotias, naapuriini muutti kaksi hiukan minua vanhempaa sisarusta. Suhteemme alku ei ollut lupaava. En ole varma, oliko syynä lällättely kadun toiselta puolelta vai mikä, mutta joka tapa...
PakinaOlen pulassa. Tapanani on ollut jo vuosia lukea joka päivä Raamattua ja mielenkiintoista raamatunlukuopasta iltaisin nukkumaan mennessäni. Tapa on niin piintynyt, että esimerkiksi ennen ulkomaan matka...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan