Heikki K. Lyytinen: Onko totuus perusarvona hämärtymässä?
Motto:
Jos ei muuta viisautta, koettele totuutta!
Ottakaamme aluksi yhteisen ymmärryksemme lähtökohdaksi arvon
määritelmä, jonka yhdessä Terhi Entosen kanssa
kiteytimme eräässä Jyväskylän yliopistossa tekemässämme tutkimuksessa. Arvo
voidaan määritellä yksilön kokemaksi tunteeksi, sisäistetyksi preferenssiksi,
toiminnan päämääräksi tai sen tulosten arviointikriteeriksi. Arvot siis
ilmaisevat, miten asioiden pitäisi olla. Ne ilmenevät toiminnassamme. Me koemme
omat arvomme tunteena. Ne ilmenevät myös toimintamme arviointikriteerien
määrittämisessä.
Keskityn tässä tarkastelemaan vain yhden perusarvon – totuuden
– olemusta. Se on hyvin lähellä myös meidän jokapäiväistä elämäämme.
Noin pari vuotta sitten Oxfordin sanakirjojen toimitus valitsi
vuoden 2016 sanaksi post-truth eli totuudenjälkeinen. Totuudenjälkeisellä
ajalla viitataan siihen, että tunteet ja suoranaiset valheet ovat osittain
syrjäyttäneet faktat – siis tosiasiat. Sana näyttää levinneen varsin hyvin
maailmalla.
Ilmeisesti sanan valinnalla tavoiteltiin jo yleisesti
hyväksyttyä ns. totuuden uutta merkitystä, jossa ollaan kitsaita perinteiseen
totuuteen nähden. Voisimme kai puhua myös häpeän jälkeisestä ajasta (post-shame),
kun ei enää koeta häpeälliseksi kiertää totuutta. Ehkä valhe myös
monimutkaisessa ja infoähkyisessä maailmassa paremmin onnistuu.
Onko niin, että
tänä päivänä puhutaan vain niin totta kuin osataan? Mutta jatkuvassa
muutoksessa elävä ihminen tarvitsisi siitä selviytyäkseen pysyviä arvoja. Niitä
ovat esimerkiksi ihmisarvo, yksilönvapaus, tasa-arvo, oikeudenmukaisuus,
demokratia jne. Ne ovat ns. länsimaisia arvoja, joita idässä, kuten esimerkiksi
Kiinassa, on kutsuttu myös vihollisiksi. Niihin kuuluvat myös ns. perusarvot:
totuus, hyvyys ja kauneus. Viimeksi mainittu ei tarkoita vain ulkoista
kauneutta, vaan hengen ja ajatusten kauneutta. Se on seurausta ihmisen hyvistä
ominaisuuksista, hyvistä ajatuksista, sanoista ja teoista. Kauneutta ovat
ihanteellisuus, epäitsekkyys ja lähimmäisenrakkaus. Ne merkitsevät
aineellisuuden voittavaa henkisyyttä. Voisi kauneuteen sisällyttää vielä
suvaitsevaisuudenkin, jonka tänä päivänä äkkipikaisuuskin näyttää voittavan,
kun potkutkin tulevat yllättäen puskista. Tosin suvaitsevaisuus terminä
vaikuttaa hieman vanhahtavalta ja lokeroivaltakin.
Mainitut
perusarvot liittyvät läheisesti ihmisen perusolemukseen. Totuus vetoaa
järkeemme, hyvyys tahtoomme ja kauneus tunteisiimme. Voisimme puhua myös
kestävän kehityksen arvoista. Ne eivät koskaan ole juuri tuhoavia. Siihen
perustuu niiden arvossaan pysyvyys.
Erityisesti totuuden jälkeinen aika on liitetty politiikan tekoon.
Suuret poliittiset johtajat esittävät vaihtoehtoisia totuuksia niin idässä kuin
lännessäkin. Faktat, perustellut näkemykset ja tiede näyttävät jäävä huhujen,
salaliittoteorioiden, tee-se-itse -asiantuntijoiden ja suoranaisten valheiden
jalkoihin.
Kuitenkin totuudenmukaista tietoa on nyt saatavissa paremmin
kuin koskaan aikaisemmin. Samaan hengenvetoon on syytä todeta, että myös
epätotuudenmukaista tietoa tuotetaan enemmän kuin koskaan aiemmin. Tämän ns.
disinformaation eli tarkoituksellisesti harhaanjohtavan tiedon odotetaan eri
muodoissaan kasvavan tulevaisuudessa huikeasti. Sanan muuten muotoili
tarkoituksella ranskan kielen pohjalta Josef Stalin.
Tämän hetken arvioiden mukaan puhutaan maailmanlaajuisesti uskomattoman
suurista julkaisuluvuista disinformaation tulevaisuuden kasvussa. Jokin asia on
helppo tunnistaakin disinformaatioksi. Ehkä on helppo vastata kysymykseen,
oliko esimerkiksi meille viime kesänä välitetty tieto 100 000 miehen
sotaharjoituksesta lähialueellamme pelkästään terrorismin torjuntaharjoitus vai
mahdollisesti jotain muuta. Samanaikaisesti vaaditaan moralisoivasti ns. alastonta
totuutta.
Valheellisuus on uusi totuus ja koreografia on sisältöä
vahvempaa, kirjoitti The New York Timesin kolumnisti Roger Cohen tarkkanäköisessä tekstissään heinäkuun
lopulla vuonna 2016. Joka tapauksessa on kysymys sanan mahdilla
vaikuttamisesta. Sen seuraukset voivat olla milloin siunaukseksi milloin
kiroukseksi.
Nykykeskustelussa esiintyvä ajatus ”faktojen jälkeisestä
demokratiasta” ei välttämättä ole uusi asia. Onkohan toimittu aikaisemminkaan
faktoihin pohjautuen ja järkiargumentein? Jo antiikissa tiedettiin, kuinka
faktat esitetään itselle mieluisassa valossa. Erityisesti keisari Augustus oli
tässä taitava. Hän oli propagandan mestari.
Käsittelin aikoinaan yhdessä opinnäytetyössäni antiikin
propagandaa ja tiettyjen käsitteiden käyttöä propagandatarkoituksessa. Vallankäyttäjien
retoriikassa tosi hämärtyi valtapyrkimyksissä jo ainakin pari vuosituhatta
sitten. Vaihtoehtoisten faktojen toimintatapa on hallittu kautta aikojen. Valhe
on ollut vallanpitäjälle oman aseman puolustusta. Ei siis tässä suhteessa mitään
uutta auringon alla.
Totuus – suuri sana – (antiikin kreikan aleetheia merkitsi
totuutta, unelmien toteutumista, vilpittömyyttä ja rehellisyyttä) arvona
liittyy erityisesti tieteen ihanteisiin, mutta yhtä lailla se on ihmisten
keskinäisessä vuorovaikutuksessa kaiken luottamuksen perusta. Totuus ilmentää
pyrkimystämme tietopääoman ja ajattelun kehittämiseen ja viisauteen.
Totuuteen liittyy olennaisesti perusteltavuus. Oma tiedon
valinta on kyettävä perustelemaan, mutta samalla on oltava avoin tiedon (totuuden)
itseään korjaavuudelle. Erityisesti tieteellinen työ ei koskaan voi pysähtyä
siihen, miltä asiat arkiajattelun pohjalta ensi alkuun näyttävät. Tiede pyrkii
totuutta etsiessään syvemmälle, uusien yhteyksien ja ajattelutapojen
löytämiseen ja kehittämiseen johdonmukaisemmin kuin arkiajattelun pohjalta.
Mutta ovatko edellä todetut vaihtoehtoiset faktat vain
huuhaata?
Tieteellinen työ ja sen tuottamat faktat on uusien
mahdollisuuksien avaamista, avaramman maailmankatsomuksen muodostamista ja
koettelua. Tieteen tehtävä on ihmisen mahdollisuuksien laajentaminen, ei
rajaaminen. Tämä voi tapahtua vain kysymysten, ei vastausten tai pelkkien
faktojen kautta. Jokainen oikein muotoiltu kysymys luo mahdollisuuden ihmisen
ja ympäristön muodostaman järjestelmän laajentumiselle. Jokainen fakta tarjoaa
mahdollisuuden vaihtoehtoiselle faktalle. Jokainen vastaus on vain siirtymä
uuteen kysymykseen. Vaihtoehtoinen fakta ei siis ole sinänsä mikään
disinformaatio, saati sitten valheellinen tieto.
Tiede on kulttuuritoimintaa, joka tuottaa nimenomaan
vaihtoehtoisia faktoja, keskenään kilpaileviin teorioihin perustuvia väittämiä,
joiden avulla maailman ilmiöitä pyritään selittämään. Tiede on itse asiassa
epäilemisen taidetta; jokainen fakta joutuu väistymään uuden teorian tieltä.
Tieteen historia osoittaa, että monet sellaiset asiat, joita
tavalliset, järkevät ihmiset tai tutkijat ovat pitäneet mahdottomina ja joita
vain haaveilijat, kylähullut tai utopistit ovat kuvitelleet, ovatkin aikaa
myöten osoittautuneet todellisuudeksi.
Totuus ei olisi niin merkityksellinen asia, jos ei olisi
valhetta. Totuutta ei tarvitsisi silloin korostaa. Tiedämme, ettei ihminen aina
tuota totuutta. Aivotkaan ei ole mikään totuuselin. Yhtälailla se tuottaa
tunneperäisiä uskomuksia, asenteita ja arvojakin, joissa ei ole mitään
järjellistä.
Yksi näkökulma totuuteen avautuu myös Raamatun kautta, joka
opettaa siveelliset velvollisuudet, johdattaa totuuteen ja ohjaa askeleet
oikealle tielle. Raamatussa totuus ilmaistaan siten, että Jumalan sana on totuus
ja että Pyhä Henki on totuuden henki, joka johdattaa kaikkeen totuuteen. Tässä
suhteessa totuuden sisältönä on Jeesuksen sanoma: ”Minä olen tie, totuus ja
elämä.” Mitä sitten on tässä totuus? Onko se Jumalan rakkaus, Jumalan tuleminen
ihmiseksi ja ihmisten syntien sovittajaksi?
Pilatus kysyi ennen Jeesuksen tuomitsemista: Mikä on totuus?
Filosofisesti sivistyneenä miehenä hän varmaan tiesi, että ei saisi kysymykseen
vastausta. Ja oikeassa oli: Jeesus vaikeni. Totuus on tästä yhteydessä
kuitenkin jotain muuta kuin mitä edellä olen todennut totuudesta perusarvona ja
tieteen ihanteena ja keskinäisen luottamuksen perustana.
Totuuden oikein ymmärtäminen ja sen mukaan toimiminen ja
eläminen käytännön tasolla on kuitenkin tärkeintä. Jos tahtoo rakastaa totuutta,
on muistettava, että totuus voi olla itselle epämiellyttävä. Kun tutkimme
tarkoin omia vaikuttimiamme, niin hyvin vähän niistä löytyy täysin puhtaita.
Totuuteen pääseminen ja siinä pysyminen merkitsee aina todellista nöyryyttä ja
itsetutkistelua. Tämä ei yleensä ole kivutonta, siksi se ei olekaan kovin
suosittua. Totuus tekee joskus kipeääkin.
Merkittävät kehitysaskeleet ihmisen elämässä kulkevat usein
kriisien kautta. Ihmiselämän kriisit tarkoittavat hetkiä, joita edeltää ihmisen
toiminta-alueen laajentuminen alueille, missä vanhat faktat osoittautuvat
paikkansa pitämättömiksi. Tällöin vanhojen käsitysten pohjalle rakentuva
toiminta ei enää tuota tyydyttäviä toiminnan mahdollisuuksia. Syntyy yhä
enemmän sellaisia kokemuksia ja tapahtumia, joita ei kyetä enää ymmärtämään tai
järjestämään vanhojen faktojen pohjalta.
Kun kysymyksiä, epäonnistuneita toimenpiteitä ja ristiriitoja
on kertynyt liikaa, ihmisen toiminta alkaa hajota. Hänen täytyy silloin palata
tarkastelemaan oman elämänsä perustaa ja arvioimaan uudelleen niitä totuuksia,
joihin hän on uskonut. Tämä voi johtaa peruskäsitysten rajoittuneisuuden
toteamiseen ja uuden toiminnan syntyyn. Tällöin ihminen yleensä pitää
aikaisempia käsityksiään väärinä, vaikka ne tosiasiassa olivat aikanaan aivan
oikeita - ainakin oman toiminnan kannalta.
Jos uusi maailmankäsitys tarjoaa mahdollisuuden uudenlaiseen
toimintaan ja koettujen ristiriitaisuuksien järjestämiseen, ihmisen toiminta
laajenee ja synnyttää uudenlaisia toiminnan mahdollisuuksia. Kokemusten
karttuessa ja toiminta-alueen laajentuessa tullaan kuitenkin jälleen
tilanteeseen, jossa nuokaan faktat tai ”oikeat” käsitykset eivät ole riittäviä
kaiken koetun ymmärtämiseen ja järjestämiseen.
Seuraa jälleen uusi käsitysten kriisi. Eikö tällaista ole juuri
henkinen kasvumme ja kehityksemme myös totuuden muotoutumisen näkökulmasta.
Sisäinen toiminta-alueemme laajenee ja ennakkoluulomme hälvenevät, jolloin
vapaudumme sisäisistä rajoitteistamme. Näin myös ihmisyytemme voi jalostua.
Lainaan lopuksi totuudenrakkauteen liittyen saksalaista
ajattelijaa Adolph von Kniggea vuodelta 1796: ”Ei
ole mitään hätävalheita: koskaan ei ole lausuttu paikkansa pitämätöntä, jolla
ei aiemmin tai myöhemmin olisi epäedullisia vaikutuksia jollekin; mutta
sellainen, joka on tunnettu tarkoin sanassa pysymisestä eikä koskaan myönny
paikkansa pitämättömyyksiin, saavuttaa varmasti luottamusta, hyvän maineen ja
arvostuksen.”
Totuus on siis keskinäisen luottamuksen peruslähtökohta.
Älkäämme siis alistuko totuudenjälkeiseen aikaan! Jos ei siis muuta viisautta,
koetelkaamme totuutta! Muutoin käy sielullemme niin kuin venäläinen kirjailija Anton Tsehov on todennut: ”Kirva syö lehteä, ruoste
rautaa ja valhe sielua.”
Heikki K. Lyytinen
Kirjoittaja
on Koulutuksen arviointineuvoston pääsihteeri (emeritus)
Lähteet:
Järvilehto, T. 1995. Mikä ihmistä
määrää? Ajatuksia yhteistyöstä, tietoisuudesta ja koulutuksesta. Pohjoinen.
Lyytinen, H. K. 2018. Tunne
itsesi ja johda itseäsi. Kirjoituksia ihmisenä kasvun tueksi. Great Slogan Oy.
Entonen, T. ja Lyytinen, H. K.
1979. Avoimen yliopiston toimivuus kasvatustieteen opetuksessa. Osaraportti I.
Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen laitoksen sivutoimintapisteissä
kasvatustieteen approbatur-arvosanaa suorittavien opiskelijoiden
opiskelumotiiveista ja opiskeluun liittyvistä arvoista. Research reports N:o 85. Department of
Education. University of Jyväskylä.
Ojanen, M. 2017. Vaihtoehtoisia
faktoja. Miksi valehtelemme. Minerva.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...