Efesolaiskirjeen sota-asu kertoo periaatteista, jotka mahdollistavat toimivan seurakunnan ja laadukkaan elämän uskossa

Efesolaiskirje on kirjoitettu Roomassa, ja se on yksi niin sanotuista vankilakirjeistä. Ennen Roomaan tuloaan Paavali oli ollut tutkintavankeudessa Kesareassa yli kaksi vuotta.1 Kesarea oli siihen aikaan Juudean maaherran hallintokaupunki, jonne oli sijoitettu suuri roomalainen varuskunta. 

Legioonalaisen sota-asu ja toiminta oli tullut Paavalille tutuksi tuona aikana. Saihan hän jatkuvasti nähdä, kuinka legioonaa koulutettiin varuskunnassa. Paavalille oli selvää, että legioonalainen oli osa järjestäytynyttä kokonaisuutta, legioonaa. 

Hengellisessä yhteydessä puhutaan seurakuntayhteydestä, joka on kristillinen järjestäytymisen muoto. 

 

Uskovan puolustussota 

Sota-asusta kirjoittaessaan Paavali puhuu puolustautumisesta hyökkääjää vastaan. Hyökkääjä on Paavalin mukaan näkymätön maailma, joka käyttää hyväkseen heikkouksiamme. Kyse on kristittyä kohtaavasta pahasta päivästä, joka täytyy kestää. 

Pahaa päivää varten tulee varustautua hyvänä päivänä ollaksemme valmiita kohtamaan pahat päivät. Taistelun päivänä tulee muistaa, että kun se on kestetty, tulee taas hyviä päiviä.

 

 

      "Pahaa päivää varten tulee varustautua hyvänä päivänä."

 

Legioonan aktiivisesta toiminnasta tiedetään, että sillä oli turvanaan paaluista rakennettu leiri, jossa yövyttiin. Leiri rakennettiin aina yövyttäessä, vaikka yhtä yötä varten. Tämä järjestely antoi legioonalle mahdollisuuden pelastua, vaikka taistelu olisi hävitty. Legioona vetäytyi silloin leirin suojaan ja varjeltui tuhoutumasta. 

Jokainen sotilas osallistui leirin rakentamiseen. He kantoivat marsseilla mukanaan 150–180 senttimetrin pituista, molemmista päistä teroitettua paalua, joista leirin aita rakennettiin. Legioona ja leiri ovat esikuva järjestäytyneestä seurakunnasta, jossa jokainen jäsen on osa kokonaisuutta ja joka antaa suojan silloinkin, kun kristitty kärsii tappioita elämässään. 

Roomalainen legioona kehittyi kohdattavien haasteiden mukaisesti. Sen alkumuoto oli kreikkalainen falangi, joka oli lähes voittamaton edestä tulevia hyökkäyksiä vastaa. Se oli kuitenkin jäykän järjestyksensä vuoksi suojaton sivusta tai takaa uhkaavia ratsujoukkoja vastaan. Roomalainen legioona uudistettiinkin kulloinkin kohdattavien uusien haasteiden mukaiseksi, ja se voitiin voittaa vain, jos sen järjestys saatiin murrettua. 

Samalla tavoin seurakunnan tulee olla toiminnallisesti joustava ja kyetä jatkuvaan uudistukseen olosuhteiden mukana. Tänä aikana kyse voisi olla vaikkapa sosiaalisen median haltuunotto, sekä puolustautumista että hyökkäystä varten. 

 

Taisteluvarustus on lahja 

Legioona ei ollut voittamaton. Historian mukaan pahimman tappionsa legioona kohtasi nykyisen Saksan alueella, Teutoburgin metsätaistelussa vuonna yhdeksän jKr. Se oli siirtymässä kesäleiristä talvileiriin ja houkuteltiin siirtymään pois varsinaiselta turvalliselta reitiltään soiseen metsään. 

Hyökkääjien johtajana oli entinen legioonalainen, joka tunsi legioonan taistelutavat ja osasi järjestää olosuhteet niin, etteivät Rooman joukot kyenneet järjestelmälliseen vastarintaan. Rooma menetti kolme legioonaa, yhteensä 17 000 miestä. Kun seurakunta saadaan houkuteltua Raamatun viitoittamalta turvalliselta tieltä, edessä voi olla katastrofi.

 

 

"Kristityn tulee tutustua Sanaan ja oppia käyttämään sitä."

 

Legioonan taistelukyky perustui järjestyneen joukon voimaan. Taistelussa sotilaat seisoivat vierekkäin ja suojasivat toisiaan. Joukosta eristetty sotilas oli useimmiten tuhon oma, sillä hän oli suojaton takaa ja sivusta tulevaa uhkaa vastaan. Tämän takia legioona oli jaettu ryhmiin, joista pienin oli noin yhdeksän sotilasta. Tämä määrä tarvittiin joka suuntaan kilvillä suojattuun joukkoon. Tällainen ryhmä saattoi eristettynäkin pitää puoliaan, kunnes pääjoukot ehtivät ryhmän avuksi. Sen johtajana oli aliupseeri, jonka arvonimi oli decanus. Tällainen ryhmä on esikuva seurakunnan solutoiminnasta, joka parhaiten mahdollistaa seurakunnallisen yhteyden ja sielunhoidon. 

Paavalin aikana legioonalainen sai varusteensa valtiolta ilmaiseksi. Tämän vuoksi Paavali kehottaa kristittyä ”ottamaan päälleen” taisteluvarusteet Jumalan lahjana harjoitettavaksi pahaa päivää varten. Niiden käytön opettaminen kuului legioonan johtajille. Seurakunnassa se tarkoittaa seurakunnan johtajia. 

 

Sota-asun vyö, haarniska, kengät ja kypärä 

Legioonalaisen varusteista mainitaan ensin totuuden vyö. Vyö oli varusteista se, joka oli välttämätön haarniskaan pukeuduttaessa ja miekan mukana pysymiseksi. Vyö piti haarniskan koossa ja miekka ripustettiin siihen. Onkin otettava huomioon, että jos kristitty luopuu totuudesta, samalla hän menettää sekä haarniskan että miekkansa. 

Vyö sidottiin lantioille ja se kannatteli miekkaa. Vyö oli varmistettu olan yli kulkevalla hihnalla, ja siinä riippui edessä suorakaiteen muotoinen metallilla vahvistettu kaistale, joka suojasi nivusia. Vyö kuvaa totuutta, totuudellisuudessa elämistä opissa ja elämässä. 

Haarniska oli metallista tehty rintaa, vatsaa ja olkapäitä suojaava panssari. Efesolaiskirjeessä se kuvaa vanhurskautta. Vanhurskaus on suomeksi oikeudenmukaisuutta. Kristityn perusvanhurskaus on uskon kautta saatu ja on yhtäläinen kaikilla uskovilla. Elämänvanhurskaus on pyhittymistä, muuttumista vähitellen Jeesuksen kuvan kaltaisuuteen. Tässä pyrkimyksessä olemme kukin siinä, mihin valintamme ja Jumalan armo ovat meitä ehtineet kuljettaa. 

Vaikka olisimme vajaat pyhityksemme osalta, olemme kykeneviä uskon kautta ja saamamme vanhurskauden nojalla pukeutumaan rautahaarniskaan pitääksemme puoliamme pahan hyökkäyksiä vastaan ja säilyttämään uskomme. 

Kengät olivat jalkoihin hihnoilla sidotut lujat anturat, jotka mahdollistivat legioonan pitkät marssit eri puolilla laajaa valtakuntaa ja lujan jalansijan taistelussa. Marsseja varten roomalaiset rakensivat laajan ja hyvän tieverkoston, jota pitkin myös posti, kauppa ja evankeliumi kulkivat. 

Kirjassa Kristinuskon ja pakanuuden taistelu evankeliumin maailmanvalloitusta kuvataan näin: ”Niin kuin tähdet syttyvät illan tullen taivaalle, syntyi eri puolille Rooman laajaa valtakuntaa seurakuntia kristittyjen kauppiaiden vaikutuksesta. Kukaan ei tiedä heidän nimiään.” Kengät tässä yhteydessä kuvaavatkin alttiutta, valmiutta kaikenlaiseen evankeliumin edistämiseen. 

Legioonalaisella oli päässään metallinen kypärä, joka suojasi päätä päältä, takaa ja sivuilta. Pää ei voinut jatkuvasti olla kilven suojassa, joten kypärä oli pään ensisijainen suoja. Pää on sotilaan strateginen osa. Kun se vahingoittuu, sotilas tulee taistelukyvyttömäksi. Kypärää verrataankin pelastukseen, kristillisyyden olennaiseen osaan. 

 

Uskon kilpi ja Hengen miekka 

Kilpi oli Paavalin aikana suorakaiteen muotoinen 75 x 120 senttimetriä oleva puusta valmistettu ja nahalla päällystetty suoja. Koska ihmiset olivat tuohon aikaan lyhempiä kuin nykyään, kilpi ylsi suojaamaan kehon nilkoista kaulaan saakka. Tuliset nuolet olivat palavalla aineella varustettuja ja sytytettyjä tai myrkytettyjä vaarallisia aseita. Jousimiehet olivat harjoitettu joukko ampujia, jotka eivät tähdänneet yksittäisiin vastustajiin. Teho perustui ammuttujen nuolten paljouteen. Nuolia saattoi olla ilmassa yhdellä kertaa niin paljon, että ne pimittivät auringon. 

Kilvet kasteltiin vedellä niin, etteivät ne syttyneet tulisten nuolten vaikutuksesta. Vesi kuvaa Raamatussa Jumalan sanaa, johon pitäytyvällä kristityllä on suoja turmiollisia tulisia nuolia vastaan. Tuliset nuolet kuvaavat Raamatulle vieraita elämänarvoja, joita meille tarjotaan niin runsaasti, että vanhurskauden aurinko, meidän taivaallinen Isämme ja hänen hyvät tarkoituksensa, peittyvät joskus silmiltämme. 

On syytä muistaa, että raamatullisten arvojen tulee pysyä samoina, vaikka toimintamallit muuttuvat yhteiskunnan mukana. Esimerkkinä tästä muuttuvuudesta on seurakuntamusiikki. Saarnaaja Eino Ahonen sanoi jo seitsemänkymmentäluvulla saarnassaan, että jokainen herätys luo omat laulunsa. 

Hyvin harjoitetut legioonalaiset muodostivat kilvistä yhtenäisen suojan, jota kutsutaan kilpikonnaksi. Etummainen rivi piti kilpeä edessään ja takana olevat päänsä päällä. Kohdatessaan vihollisen legioonalaiset työnsivät kilvillään nämä kasaan niin, etteivät he voineet kunnolla käyttää pitkiä miekkojaan. Kilpi oli legioonalaisen etummainen suoja vihollista vastaan ja se vertautuu tässä raamatulliseen uskon vanhurskauteen, johon meidän pelastumisemme ensisijaisesti perustuu. 

Legioonalaisten miekka oli lyhyt, noin 60-senttinen kaksiteräinen ase, jota he pystyivät esteettä käyttämään ahtaassakin paikassa. Taistelutilanteessa he vahingoittivat vihollista pistämällä kilpensä sivusta. Miekka vertautuu Jumalan sanaan. 

Kun kristitty joutuu taisteluun, hänen tulee pysyä Jumalan sanassa. Tätä varten hänen tulee tutustua Sanaan ja oppia käyttämään sitä. Legioonalaisen miekka oli kaksiteräinen. Vanhat saarnaajat opettivat, että sanaa tulee käyttää sekä ulkoista vihollista että omaa turmelusta vastaan. 

 

Väsyneiden ja haavoittuneiden hoito 

Haavoittunut legioonalainen vedettiin taakse suojaan ja toisesta rivistä astui mies hänen tilalleen. Eturivejä johtava sadanpäämies seurasi taistelua takarivistä. Huomatessaan eturivin väsyvän hän antoi pillillä merkin, jolloin eturivi väistyi taakse lepäämään ja seuraava rivi astui eteen vihollista vastaan. 

Seurakunnassa voi käydä niin, että aktiivijäsenet uupuvat tuen puutteessa. Johtajien tulee tarkata etulinjalaisiaan ja tarvittaessa järjestää heille tukea ja lepoa. Muuten seurakunta voi menettää heidät. 

Sadanpäämiehen ja toisten päälliköiden kypärässä oli päällä viuhkamainen harja osoittamassa heidän asemaansa. Samoin seurakunnalla tulee olla johtajat, jotka tunnetaan ja tunnustetaan. Legioona rakentui siten, että kullakin johtajalla oli sijainen. Esimerkiksi sadanpäämiehellä oli varamies, jota kutsuttiin optioksi. Samoin seurakunnassa kullakin johtajalla tulisikin olla varamies, joka voi ottaa vastuun asioista varsinaisen johtajan joutuessa syystä tai toisesta pois tehtävistään. 

Jos esimerkiksi pastori uupuu, seurakunnissamme johtajan korvaa tavallisesti vanhimmisto tai sen valtuuttama henkilö. Myös kaikilla toisilla seurakunnallisen toiminnan eri sektoreilla olevilla johtajilla tulisi olla nimetty varahenkilö. Ellei tällaista ole, seurakunta on liian haavoittuvainen yllättäen eteen tulevissa tilanteissa. 

 

Jokaista tulee tukea 

Uskon, että Jumala on rakentanut seurakuntansa niin, että siinä on kaikki tarvittavat jäsenet. Seurakunnan johtajien tulee vain löytää ja tukea heitä. 

Ongelma on se, että eri tehtäviin tarkoitetut jäsenet voivat olla vielä niin epäkypsiä, ettei heitä tunnisteta ja hyväksytä oikeille paikoille harjaantumaan tuleviin tehtäviinsä. Vaikka henkilö asetettaisiinkin kutsumustehtävään, hän jää usein yksin ja uupuu, jolloin seurakunta menettää tällaiset henkilöt. Johtajiston tuleekin pitää aktiiveihinsa kiinteä yhteys ja kysellä vähintään kuukausittain, mitä heille kuuluu. Tarvittaessa jokaista tulee tukea. 

Jumala toivoo, että seurakunnassa kukin palvelee sillä armolahjalla, mikä hänellä on: ”Sillä niin kuin meillä yhdessä ruumiissa on monta jäsentä, joskaan kaikilla jäsenillä ei ole sama tehtävä, samoin me monet olemme yksi ruumis Kristuksessa, mutta olemme kukin toistemme jäseniä.2 

Jumalan pääasiallinen työtoveri maailmassa on seurakunta. 

 

Juhani Karvinen

 

 

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva pastori. 

 

Viitteet: 1) Ap.t. 24:22–27. 2) Room. 12:4–5

 



Pakina
51���52/2019

PakinaEräässä seurakunnan tilaisuudessa katselin vanhaa naista, joka oli noussut muiden mukana seisomaan, kun ylistystuokion johtaja oli niin kehottanut. Nainen pysytteli sinnikkäästi tolpillaan, vaikka...
PakinaYksi, kaksi, kolme. Hyppy, hyppy, hyppy ja hyppy! Yhdellä jalalla ylös alas kuistin poikki, sitten hyppy 15 senttimetriä alemmalle tasanteelle seinästä tukea ottaen. Kurotus kaidetta kohti, re...
PakinaFaktojen maailma on hämmästyttävä ja samalla myös hauska tietokirja. Sen kirjoittaja on edesmennyt terveydenhuollon professori ja kansainvälisten huippuseminaarien suosittu luennoitsija Han...
PakinaEräänä syysiltana olin mieheni ja koirani kanssa lenkillä kodin lähellä. Kun koira etsi pissapaikkaa, katselin aikani kuluksi naapuritaloja. Katseeni pysähtyi erään talon yläkerroksen ikkunaan; ih...
PakinaTapasin taas pitkästä aikaa kaverini Erkon. Törmäsimme toisiimme Sokoksella jouluostoksilla.


Erkko halusi tarjota kahvit. En pannut vastaan. Olin jo ehtinyt oppia, että eläkeläisen ei...
PakinaHyvät kuulijat, tänään aiheenamme on yksilön­vapaus liikenteessä. Missä menevät sananvapauden rajat, kun kyseessä on liikennekäyttäytyminen? Kuuluvatko liikenne­säännöt julkisen puheen piiriin? On...
PakinaTalvi-ilta 2022 oli kuin Dickensin romaanista. Katu­lamput loivat oranssia va­loaan hämärtyvälle kadulle, jolla siniset varjot leikkivät väsymättä. Suuria, piparkakun kokoisia lumihiutaleita leiju...
PakinaAikuisiällä ystävystyin naisen kanssa, joka oli käynyt samaa koulua kuin minä. Emme vielä tuolloin olleet varsinaisesti tunteneet toisiamme, eikä minulla ollut erityisiä muistikuvia hänestä ko...
PakinaKaikki isät, haluan onnitella teitä juhlapäivänne johdosta.


Onnea teille, biologiset isät. Kannattaa iloita päivästä, jolloin hedelmöittyminen onnistui. Muistatte varmaan vielä hetken...
PakinaÄiti, missä sä oot?


– Hei! Mukavaa, että tulit juttusille. Saanko esitellä itseni? Olen äitipalvelun chat-robotti. Minulta voit kysyä mitä vain, mistä tahansa, milloin tahansa. Sääs...
PakinaUskovista koostuva talkooporukka keskusteli kahvitauolla lopun­ajoista. Oli päästy tuhatvuotiseen valtakuntaan asti.


”Siellä me uskovat sitten hallitsemme”, muuan talkoolainen totesi...
PakinaTapasin taas pitkästä aikaa Erkon. Törmäsimme sattumalta toisiimme

S-marketin parkkipaikalla ja jäimme tarinoimaan.


Huomasin heti, että Erkko oli innoissa...
PakinaHyvät kuulijat, tervetuloa seuraamaan luentoamme. Tällä luennolla paljastamme teille, mikä on kristittyjen salainen ase, mitkä ovat sen toimintaperiaatteet ja keskeiset ominaisuudet ja millainen o...
PakinaLuin juuri, että partioliike on muuttanut muun muassa erästä toimintansa ydinkohtaa partiolupauksen antamisessa. Partion peruskirjauudistuksessa partiolainen ei enää "lupaa parhaansa mukaan rakast...
PakinaOlen kesätöinäni suomentanut Peter ja Joel Halldorfin kirjaa Trons vittnen, joka kertoo merkittävistä ihmisistä kirkkohistorian varrelta. Pidän kirjassa etenkin siitä, että se osoittaa, miten...
PakinaTavattiin Erkon kanssa kesällä kirkonkylän torilla. Mies on samanlainen huonokuuloinen eläkeläinen ja traktorinomistaja kuin minäkin.

Tarjosin Erkolle torikioskilla kahvit...
PakinaAurinko porottaa, ilman täyttää puheensorina. Missioteltassa kiemurtelee parinkymmenen ihmisen jono, joka yhä pitenee. Väki jonottaa Daniel Kolendan tilaisuuteen – ei siihen, joka alkaa...
PakinaKuin prinssi Ruusunen näin unta, että heräsin satavuotiaasta unesta ja lähdin ulos maailmaan auvoisen tietämättömänä kaikesta tapahtuneesta kuin kananpoika.
Koplottelin puukengissäni pitkin katuja,...
Pakina”Sä nyt et varmaan paljon liikuntaa harrasta”, kaveri naurahti.
Tilanteesta on reilusti yli vuosikymmen. En ollut suoranaisesti lihava, mutten hoikkakaan, mistä kaveri ilmeisesti teki...
PakinaLänsimaiset uskovat rakastavat entistä enemmän itsekeskeistä kristillisyyttä. Siksi monia kiinnostaa tietää, miten uskoa voisi elää todeksi mahdollisimman helposti, mukavasti ja ennen kaikkea...
PakinaJuhannuskonferenssissa Ison Kirjan leirintäaluetta piristi vuosikausien ajan iloinen näky: asuntovaunu, jonka ulkoseiniä peitti muumiaiheinen taideteos. Valkoisten ja harmaitten, toinen toista...
PakinaOlemme kaikki joskus tavanneet ei-uskovia tai ainakin nähneet heitä kuvista. Vaikka jotkut kelpo uskonveljet ja -sisaret näissä tilanteissa pakenevat tai menevät hysteerisiksi, olen vakuuttunu...
PakinaErään hyväntekeväisyysjärjestön feissari pysäytti minut Helsingin Kalliossa ja aloitti keskustelun naisten oikeuksista. Kyseisen järjestön taktiikka on keskustelun aikana alkaa muina miehin...
PakinaMonilla paikkakunnilla järjestettiin vappuna kristittyjen yhteinen Jeesus-marssi. Eri kirkkokuntien väki tuli näyttävästi ulos kirkoistaan ja marssi yhtenä joukkona kaduilla laulaen ja plakaat...
PakinaJuu elikkästä ihan tämmöisellä iloisella asialla lähdin soittelemaan! Onko siellä puhelimessa uudestisyntynyt kristitty? Hyvä, no nyt olisi juuri sinulle erikoistarjous: saat hylätä uskosi ja ottaa t...
PakinaNyt, hyvät Seurakunnankaatajien salaseuraan vihityt, opetan teille seurakuntien muumioinnin alkeet. Monet seurakunnat ovat huolissaan kuolemisesta. Kuitenkin niiden olisi syytä olla paljon enemmä...
PakinaRaamattu on ikiaikaisena bestsellerinä asettanut vuosisatojen aikana normit myös nykyajan draamalle, näytelmille, kirjallisuudelle ja elokuville. Jo itsessään mukaansatempaava teos on täynnä...
PakinaKun pääsin syksyllä opiskelemaan, tiesin suuntaavani uudelle alalle ja irtisanouduin. Jälkeenpäin minulle valkeni, että olisin työhistoriani perusteella ollut oikeutettu aikuiskoulutustukeen – jo...
PakinaNyt ei kuulkaa riitä, että Suomessa on lapsiasiavaltuutetun virka. Maahan täytyy saada myös vanhusasiavaltuutettu. Sen on tämä alkukevään mediakeskustelu osoittanut.

Vaat...
PakinaVilho piti joulukuun alus­sa Jeesuksen kanssa pa­laverin. Hän ilmoitti, että oli päättänyt tulla pyhimyk­seksi vuoden loppuun mennessä. Jeesus katsoi häntä hetken.

– Tu...
PakinaTänäkin vuonna useim­pien ihmisten uuden­vuodenlupaukset unoh­tuvat jo ennen kesää. Suklaan syöminen alkaa viimeistään maa­liskuussa, ja kuntosalilla käymi­nen lopahtaa heti lumien sulet­tu...
PakinaEräänä päivänä luen Näkövammaisten Airut -lehdestämme purjehdusretkestä lomakotiimme Villingin saareen, Helsingin sisävesille. Niinpä juolahtaa mieleeni, että haastan ystäväni mukaan purjehtimaan...
PakinaTyyni valtameri kimalteli huhtikuun ilta-auringossa, vuoret piirtyivät siluettina taivaanrantaa vasten ja kaukana kulkivat rahtilaivat. Hiekkarannan penkeillä istui kymmenittäin ihmisiä villapaidoissa...
PakinaMinulla on kirjahyllyssäni lehtinen nimeltä Tanssin hurma ja mihin se vie. Vuonna 1943 julkaistu opas varoittaa tanssin vaaroista suorasanaisesti: ”Harvat henkilöt tietävät niin hyvin kuin tanssikoulu...
PakinaVaikka Ilmari oli jo van­ha helluntailainen, hän ei ollut koskaan ennen käynyt tässä suuressa hellun­taiseurakunnassa, jonka hienon kirkon ovella hän juuri seisoi. Ja kaupungissa kun sattui...
PakinaKirjoitan tätä juttua Espanjan Fuengirolassa, Manos Abiertas-lähetyskeskuksen pihassa. Vieressä pauhaa moottoritie. Olemme seitsemän hengen porukalla nauttimassa etelän lämmöstä, edullisista pitsoist...
PakinaKiitos, Uolevi, reippaasta puheesta! Kyllä elähdyt­tää mieltä, kun saa kuul­la noin elämänmakuisen kerto­muksen metsäretkestäsi ja oravi­en käpyjenkeräystavoista!

Ennen...
PakinaSeurattuani viime vuodet Fa­cebookia minusta on alkanut näyttää siltä, että palvelun käyt­tö tekee ihmisistä kuin huomaa­mattaan lapsellisia. Usein terve harkintakyky pettää, psykologi­set...
Pakina"Tässä Pirinen, päivää! Piti ihan soittaa päätoimittajalle ja kiittää siitä, että lehti on tullut 2000-luvulle. Siinä on nykyisin isompia kuvia ja enemmän visuaalisuutta. Ja lehden voi nyt antaa luett...
PakinaLapsena sain Gideoneilta pienen punaisen Uuden testamentin ja luin innokkaasti evankeliumeja. Kiinnostuin myös kirjan alussa ol­leista listoista, etenkin siitä, jos­sa lueteltiin kasvaneen...
PakinaEi kukaan. Artikkeli ei kuitenkaan voi olla näin lyhyt, joten pureskellaan hiukan tätä sitkeää pähkinää.



Ei minun ansiostani
Armoa on monenlaista, mutta armon peruskä...
PakinaLomakausi on aluil­laan ja suomalaiset valmistautuvat ku­kin tahoillaan otta­maan irti mahdol­lisimman paljon niistä harvoista hellepäivistä, joita Luoja meille ly­hyen kesämme aikana suo (...
PakinaMinulle soitti hiljattain sähkömyyjä. Kävin hänen kanssaan saman tahtojen taistelun kuin muidenkin puhelinmyyjien kanssa: minä yritin vakuuttaa hänet siitä, etten aio ostaa mitään, ja hä...
PakinaHelluntailainen, luteri­lainen ja baptisti ajoi­vat kerran autoillaan samalle parkkipaikalle. Aurin­ko paistoi ja autojen stereot huu­dattivat Hillsongia, Lutherin vir­siä ja mieskuorolauluj...
PakinaKevään tullen evankelistakin herää talviunilta. Markon matkassa -teokseen kootut kokemukset herättelevät jopa evankelistaa itseään.
PakinaLuulin pitkälle aikuisikään, että olen järjestelmällinen ihminen. Vasta elämänko­kemuksen karttuessa tajusin, että kyse on harhasta, jonka taustal­la on yritys sovittaa itsensä jo lapsuudess...
PakinaOli huhtikuun en­simmäinen sun­nuntai, kun Jeesus kuuli Ala-Kattila­mäen helluntaiseurakunnan veisun taivaastaan. Laulu kutsui: ”Sua odotan, jo saa­vu, Herra!” Jeesus nousi ja sanoi, että he...
PakinaUimaseuramme syntyi Jyväskylässä vuonna 1985. Aluksi muutamat meistä seurakunnan veljistä ko­koonnuimme paikalliseen uima­halliin vain satunnaisesti. Sitten perjantai-illoista muodostui joka...
PakinaJuttelin junassa vierusto­verin kanssa eläimistä, joita emme haluaisi lem­mikiksi. Minä en halunnut hämä­häkkiä, koska en uskaltaisi käsi­tellä sitä, eikä hän halunnut kar­vatonta kissaa....
PakinaEräs tuttavani osti karkkipussin, jossa piti olla muutamaa erilaista karkkilaa­tua. Kun hän aikoi nauttia ostoksensa, kävi ilmi, että yksi laatu puuttui kokonaan, vaik­ka se oli esitelty pu...
PakinaPitkällisen pohdinnan jäl­keen minä ja mieheni päätimme luopua aja­tuksesta, että kotonamme kuu­luisi pienten jalkojen tepsutusta, toisin sanoen leikkauttaa nart­tukoiramme. Alma ei tulevast...
PakinaRauhaa, rakkaat kanssapuhdista­jat, ja sydämelli­sesti tervetuloa rikkaviljan kitki­jöiden seminaariin! Ottakaa esiin Raamattunne – olihan kaikilla oi­kea käännös? Tällä kertaa harjoit­telem...
PakinaUseimmat ihmiset nautti­vat nukkumisesta. Joilla­kin tosin on nukahtamis­vaikeuksia. Toiset taas eivät ehdi aina edes avata iltalukemistaan en­nen kuin jo kuukahtavat höyhen­saarille. Minä k...
PakinaPakinan kirjoittaminen kuuluu lempipuuhiini, ja aiheet syntyvät mel­ko helposti. Kun tiedän, että kir­joitusvuoro lähestyy, jokin teema alkaa puhutella tai mieleen nou­see muisto, josta huom...
PakinaUskonto, toisin kuin ennen, on nykyisin arka ja hienotunteisuutta vaativa keskustelunaihe. Kansanperintönä vaikuttanut vakaumuksen siirtäminen uudelle sukupolvelle ei enää onnistu, tai a...
PakinaEn itse muista tätä tilannetta, mutta äitini muistaa. Olin alle kouluikäisenä kaupassa hänen kanssaan. Mieleni teki nakkeja, ja sanoin sen ääneen. Äiti oli sitä mieltä, että nakkeja ei...
PakinaKun vaimoni Tarja täytti 30 vuotta, meidän tuolloin nelivuotias Johannes-poikamme kauhisteli asiaa tokaisten spontaanisti äidille: ”Kolmekymmentä vuotta! Äiti, voi olla, ettet enää kaua...
PakinaTein tuon viereisellä sivulla olevan reformaattoritestin, ja lopputulos puhui lahjomatonta kieltään: kaksi vastausta lähensi minua E. Rotterdamilaisen suuntaan, neljä näkemystäni Lutheri...
PakinaOlen kerännyt kirjahyllyyni vanhoja avioliittoon ja perhe-elämään liittyviä oppaita, joiden lukeminen on nykyaikaiselle naiselle sekä hyödyllistä että viihdyttävää. Kokoelmani tähti on Veronica Dengel...
PakinaMeillä oli tapana käydä yhdessä kahvilla. Saatoimme usein istua pitkän tovin hiljaa. Pyörittelimme höyryäviä kuppeja hiljaa käsissämme ja kuuntelimme kadulta tulevaa puheensorinaa ja lii...
PakinaOnnellinen parisuhde vaikuttaa kaikkeen hyvinvointiin. Se näyttäisi vaikuttavan myönteisesti jopa ihmisen terveydentilaan. Ollakseen onnellinen parisuhteessa ihmisen tulisi olla tasapain...
PakinaViime kerralla (RV 34/2017) kirjoitin pieleen menneistä lomaodotuksista, kun kaivattu Suomi-lomani meni penkin alle. Tai paremminkin penkin päälle, jolle kaaduin liukkaassa kylpyhuoneess...
PakinaTilivelvollisuuden määritelmä on joko vapaaehtoisesti tai pakosta tehty sopimus raportoida tekemisistään jollekin taholle. Tilivelvollisuudesta on hyötyä niin työyhteisöissä kuin yksityi...
PakinaAmerikkalainen aikakauslehti pyysi lukijoitaan kertomaan, mitkä sanat lohduttivat ja rohkaisivat heitä eniten ja mitä he ennen muuta kaipasivat saada kuulla. Vastauksia kyselyyn tuli tuh...
PakinaMilloin ihminen oikeasti kehitti kiireen? Olemmeko aina juosseet kellon perässä ja suunnitelleet päivän menot minuuttien tarkkuudella? En oikein usko.


Teolli...
PakinaMinulla on kirjahyllyssäni Käytöksen kultainen kirja. Viimeksi käytin sitä rinkantestausretkellä lisäpainona yhdessä teoksen Anatomiaopas taiteilijalle kanssa. Ne kuuluvat kirjastoni painavimpiin opuk...
Pakina"Ottakaa huomenna vaihtovaatteet mukaan. Harjoittelemme pelastautumista, ohjaaja sanoi.
Melontakurssille ilmoittautuessa ei jostain syystä ollut tullut mieleen, että siellä joutuisi uppeluksiin. Jo...
PakinaSana masentunut merkitsee lamautunutta, apeaa, alakuloista, tukahtunutta, alistuvaa, hiljaista ja nöyrää. Se tulee sanajuuresta, joka tarkoittaa väsymistä, uupumista, pulaan tai hätään jo...
PakinaKun pikkusisko nappaa viisivuotiaalta veljeltään värityskynät, veli parkaisee: "Anna tänne!"


Kun sisko ei tottele huudosta huolimatta, veli kopauttaa siskoa kippiautolla p...
PakinaKylväjä lähti kylvämään. Kun hän kylvi, siemenet putosivat varsinaissuomalaiseen savimaahan, joka on kuivana kovaa kuin kivi ja märkänä kelpaisi ruukkujen muovailuun. Syövätkö linnut jy...
PakinaMuutama vuosi sitten olin aamiaisella helsinkiläisessä kahvilassa. Nuori miestarjoilija oli parhaillaan keräämässä astioita pöydistä, kun hän yhtäkkiä pysähtyi kohdallani.


–...
PakinaOsallistuin teini-ikäisenä valtakunnalliseen naisvoimistelutapahtumaan, jossa ryhmäni yöpyi helsinkiläisellä koululla. Illalla paikkoja tutkiessani huomasin, että rappukäytävästä pääsee k...
PakinaKevät on luovuuden aikaa, jolloin aloitan uuden kirjan kirjoittamisen. Niin tänäkin vuonna pistin kuudennentoista teoksen tulille. Tunne on juhlava, kun saan kirjoitettua ensimmäiset rivit. Se on neit...
PakinaMinusta tuli viime syksynä ensimmäistä kertaa kummitäti. Kummin tehtäviin kuuluu paitsi olla turvallinen aikuinen ja lapsen kaveri myös tukea tämän kristillistä kasvatusta. Aloinkin heti katsella last...
PakinaSeurakuntakentässä näkemykset tuppaavat liian usein ajautumaan vastakkainasetteluksi. Hengellisen ympäristön strateginen ajattelu onkin jakanut yllättävän paljon mielipiteitä johtoportaissa. Joidenkin...
PakinaToimituksessa mietittiin juttuideoita ystävänpäivän tienoille. Ehdotin koiran ja ihmisen ystävyyttä.

”Voiko koiran tapauksessa puhua ystävyydestä?” työkaveri mietti.

Ihmisparka, joka et...
PakinaMies se tulee räkänokastakin muttei tyhjän naurajasta. Tämän perusteettoman perisuomalaisen aasinsillan kautta siirrymme juoheasti tyhjännaurajiin.

Ateistit ja skeptikot ovat vuosien varrella a...
PakinaMoni ikätoverini on traumatisoitunut lapsena elokuvasta Kuin varas yöllä. Itselläni ei ollut tilaisuutta nauttia kristillisestä kasvatuksesta tältä osin, mutta aikuisiällä jouduin tekemisiin ihan oike...
PakinaNäin sanoo flegmaattinen ja yksinkertainen kalifi Harun-el-Pullah Ahmed Ahne -sarjakuvassa yksinvaltiaan auktoriteetillaan.

Ei ollenkaan huono idea, kyllä minäkin haluan olla hyvä. Ja kun oikei...
PakinaAlakouluikäisenä kiinnostuin rukoilemisesta. Olin oppinut äidiltä Isä meidän -rukouksen, mutta halusin viedä homman seuraavalle tasolle. Kokosin jakkaralle kotialttarin ja asettelin sille kaikki aihep...
PakinaNuorena kävin ystävieni kanssa tutustumassa tukholmalaisen seurakunnan sunnuntaikokoukseen. Tila sijaitsi syvällä ison rakennuksen uumenissa, jonne kuljettiin pitkien käytävien kautta. Seurakunta oli...
PakinaMinulla ei ole hallussani kovin monia perinteisiä aikuisuuden merkkejä. Olen naimisissa, mutta lapsia ei ole. On vakityö muttei asuntolainaa, autoa tai edes ajokorttia. Koira on sentään puoliksi kulta...
Pakina"Miksi meidän pitää olla niin köyhiä? Miksei meillä ole ikinä rahaa?! Jos mä voittaisin lotossa, niin mulla olis kaikkea!"

Näihin kysymyksiin vuosia sitten yksi lapsista halusi vastauksia – ja...
PakinaOlo on vähän kuin helluntaiepistolasta: kuulen ympärilläni puhuttavan innokkaasti vaikka mitä kieliä. On harmaa, lokakuinen päivä, ja bussillinen turvapaikanhakijoita Tornion raja-asemalta on saapunut...
PakinaRaamattu puhuu asenteesta yllättävän paljon. Ei suoranaisesti sillä nimellä, mutta selvästi siihen viitaten. Pelkästään Hengen hedelmästä ja lihan teoista kertovassa osuudessa voidaan sanoa, että asen...
PakinaSeuraavan 50 vuoden aikana ennustetaan Suomen ilmaston muuttuvan Unkarin ilmaston kaltaiseksi. MTV3:n uutisissa asiaa pidettiin hälyttävänä, luonnonkatastrofin kaltaisena peikkona:

”Ilmastonmuu...
PakinaHavahduin tänä kesänä siihen, etten ole pitkään aikaan ollut häissä. Suomalainen avioituu keskimäärin kolmikymppisenä, mutta tuttavapiiriini kuuluu paljon perinteisesti ajattelevia kristittyjä...
PakinaJoku joskus ja jossakin varmaan kiukutteli, kun hänen kaverinsa ei ollut samaa mieltä jostakin. Silloin hän keksi hienon fraasin, jota voi käyttää aina, kun tuntee olevansa alakynnessä eikä tiedä mite...
PakinaTapasin Andrén, kun vaelsin Espanjassa camino-reitillä. Olin tullut Mansilla de las Mulasin kaupunkiin ja ajatellut jäädä yöksi, mutta majatalo oli täynnä. Sanoin voivani nukkua lattialla, mihin majat...
PakinaViime syksynä Facebookissa kiersi negatiivisuushaaste. Siinä piti viikon ajan joka päivä kirjoittaa kohtaamistaan harminaiheista.

Otin haasteen innostuneena vastaan: lopultakin pääsen hyödyntäm...
PakinaJeesuksen vertauksessa isä järjestää juhlat kotiin palanneelle lapselleen, joka on menettänyt omaisuutensa ja maineensa. Tuhlaajapoika saa uudet vaatteet, sormuksen sormeensa ja vasikanpaistia pitopöy...
PakinaElämä yllättää! Jouduin jäämään täydestä työvauhdista sairauslomalle 24. helmikuuta viime vuonna. Syynä oli herra Parkinsonin muutto huusholliimme. Hänen vaikutuksestaan en kyennyt enää toimimaan amma...
PakinaAikanaan kudoin mattoja. Ostin kerran kuteita tehtaan myymälästä ja sain ison säkin halvalla, melkein ilmaiseksi. Kuteet olivat sekaisin, ihan yhdessä mykkyrässä, ja ne oli kerittävä säie säikeeltä. S...
PakinaTodennäköisesti tietyt kirkolliset juhlapyhät ovat helluntailaisille yhtä vieraita kuin niin sanotuille tavallisille tallaajillekin. Syynä voi olla se, että kirkkopyhät eivät kiinnosta ja ne koetaan l...
PakinaHuomasin olevani hauska vuonna 2009 helatorstain tienoilla. Se tapahtui Ranskassa yhteiskristillisessä Taizé-yhteisössä, jonka päiväohjelmaan kuului pienryhmäkeskusteluita. Havahduin siihen, että aika...
PakinaKun olin kuusivuotias, naapuriini muutti kaksi hiukan minua vanhempaa sisarusta. Suhteemme alku ei ollut lupaava. En ole varma, oliko syynä lällättely kadun toiselta puolelta vai mikä, mutta joka tapa...
PakinaOlen pulassa. Tapanani on ollut jo vuosia lukea joka päivä Raamattua ja mielenkiintoista raamatunlukuopasta iltaisin nukkumaan mennessäni. Tapa on niin piintynyt, että esimerkiksi ennen ulkomaan matka...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan