Anna lapselle lupa surra

"Hänen sisällään asui muodoton hirviö, joka otti hänessä vallan ja sai hänet tekemään asioita. Inhottavia asioita. Itkemään, raivoamaan, unohtelemaan kaikkea, pelkäämään.”

Sellainen on ”Möykky”, jota kouluikäinen Aleksi kantaa rintansa alla Sami Siltalan kirjassa Särkyneen lasipallon salaisuus (Aikamedia 2014). Siltalan fantasiatarinassa käsitellään lapsen suruprosessia suuren traumaattisen kokemuksen, vanhemman kuoleman, näkökulmasta.

– Suru koskettaa lapsen elämää monen muunkin ison muutoksen, kuten sairauden tai avioeron, yhteydessä. Lapsi suree myös esimerkiksi joutuessaan kiusatuksi tai kokiessaan poikkeavansa toisista lapsista, kirjailija selventää.

Ole läsnä

Surun lisäksi möykyn tunnetta voivat aiheuttaa viha, pelko, ahdistuneisuus tai mikä tahansa muutos, joka ylittää lapsen käsittely- tai sietokyvyn. Luokanopettajana työskentelevä Siltala näkee, että kielteiset tunteet kuuluvat ihmisyyteen mutta ongelmia syntyy, jos niitä ei käsitellä: kipu kasvaa niin suureksi, että se alkaa hallita koko elämää.

Usein oireet tulevat viiveellä, koska traumaattisen tapahtuman sattuessa lapsi saattaa pyrkiä säästämään vanhempiaan. Näin kävi myös kirjan tarinassa isänsä menettäneelle Aleksille.

– Kun lapsi näkee, että vanhemmalla on paha olla, hän pidättelee omia tunteitaan. Vasta sitten, kun normaali arki ja rutiinit palautuvat, lapsi uskaltaa tuntea.

Sami Siltala rohkaiseekin aikuisia antamaan lapselle luvan surra.

– Tärkeintä on olla läsnä, pitää sylissä ja huolehtia, että arkielämä rutiineineen sujuu normaalisti. Aivan aluksi on hyvä, ettei totuutta salata tai kaunistella vaan se kerrotaan suoraan lapsen ymmärtämällä kielellä. Esimerkiksi kuolemasta puhuttaessa ei kannata sanoa, että henkilö on ”nukkunut pois”.

Tue luottamusta Jumalaan

Läheisten on myös syytä muistaa, ettei lapsi sure samalla tavalla kuin aikuinen. Tytöillä tyypillisiä reaktioita ovat itkuisuus, ahdistus ja pelkotilat.

– Pojat tuntuvat torjuvan tunteita enemmän kuin tytöt, ja siksi he purkavat pahaa oloaan suoraviivaisemman toiminnan kautta, kuten tarinan Aleksi, joka mäiski koulukaveriaan turpaan, Sami Siltala pohtii.

Yhteistä kaikille lapsille on se, ettei puhuminen ole heidän ensisijainen tapansa käsitellä asioita.

– Lapsi ”surahtaa” eli suree hetken ja jatkaa sitten leikkejään. Leikki, luovuus ja symboliikka voivatkin olla hyviä apuvälineitä surun käsittelyssä.

Yksi konkreettinen tapa käsitellä surua lapsen kanssa on lukea yhdessä aiheeseen liittyviä satuja ja keskustella niiden pohjalta. Särkyneen lasipallon salaisuus -kirjaa lukiessa voi esimerkiksi verrata Aleksin möykkyä ja sen voittamista lapsen omaan tilanteeseen. Miltä oma möykky tuntuu? Kuinka se vaikuttaa elämään? Mitkä asiat helpottavat oloa?

– Suruprosessin aikana on lupa tuntea muitakin tunteita kuin surua. Siksi lasta on hyvä tukea nauttimaan iloa tuottavista asioista sekä vahvistaa luottamusta tulevaan ja Jumalan huolenpitoon.


Elina Rautio