Virhetulkintoja vastaan

Myös Arto Pöllänen ja John Remes ottavat kantaa naispaimenuutta vastaan. He pyrkivät aluksi korjaamaan ”kauan hoettua virheellistä sanontaa”, jonka mukaan ”Kristuksessa ei ole miestä eikä naista”. Sitä ei heidän mukaansa löydy Raamatusta.

Ei ole kuitenkaan lainkaan selvää, mitä virheellistä kyseisessä sanonnassa on ja miten Pölläsen ja Remeksen viittaus käännökseen ”Tässä ei ole –– miestä eikä naista” (Gal. 3:28, KR 1933/38) sitä korjaa.

Kohdan Gal. 3:28 edellä todellakin käsitellään uskonvanhurskautta ja kastetta, mistä Paavali siirtyy toteamaan, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia Kristuksessa. Paavalin opetus on suorastaan radikaali patriarkaalisen kulttuurin keskellä: mies ja nainen ovat tasavertaisia Kristuksen työn kautta.

Vaikka tekstikohta ei puhu suoraan johtajuudesta, se sopii yksiin Paavalin muiden tekstien kanssa. Emme käsitä, mitä myöhempiä Paavalin kirjeiden opetuksia kyseisellä Galatalaiskirjeen jakeella on yritetty kumota. Uskomme Paavalin olleen johdonmukainen opetuksessaan. Raamatullinen tasa-arvoinen johtajuus ei tee tyhjiksi miesten ja naisten välisiä eroja, vaan miehet ja naiset on kutsuttu yhdessä ja toisiaan täydentäen johtamaan seurakuntaa.

Olemme jo aiemmissa kirjoituksissamme korostaneet, että miehen hallintavalta oli osa syntiinlankeemuksen kirousta, ei osa luomisen siunausta. Paavalin luomista ja syntiinlankeemusta käsittelevät tekstit tulee lukea niiden asiayhteyksissään, joissa käsitellään tiettyjä paikallisseurakuntien tilanteita, esimerkiksi profetoimista ja rukouskokouksia Korintissa.

Sanalla ”pää” Paavali viittaa ensisijaisesti alkuperään ja lähteeseen, vaikka kreikkalais-roomalaisessa patriarkaalisessa perhekunnassa mies oli hierarkian huipulla. Emme voi kopioida patriarkaalista mallia sellaisenaan, koska Paavali tuo jo patriarkaalisen kulttuurin keskellä selkeästi esiin sukupuolten tasavertaisuuden. Jakeessa 1. Kor. 11:12 hän vetoaa tasa-arvoon: ”–– sillä niin kuin nainen on alkuisin miehestä, niin myös mies on syntynyt naisesta. Mutta kaikki on Jumalasta.”

Paavali näki Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen seurakunnan alkulähteenä. Tämä ajatus on keskeinen myös avioliittoa käsittelevässä kohdassa Ef. 5:21–33, jossa aviopuolisoita kehotetaan molemminpuoliseen alistumiseen.

Remes ja Pöllänen esittävät melko omituisen väitteen Paavalin mainitsemasta Juniasta. Kysymys Junian tai Juniaksen sukupuolesta ei nimittäin riipu käsikirjoituksista, koska niissä esiintyy joko muoto Junian tai Julian (Papyrus 46). Jos Junian-sanassa alfakirjaimen päälle laitetaan akuutti, se tarkoittaa naista ja jos taas sirkumfleksi, perusmuoto voisi olla Junias (mies). Koska varhaisimmat käsikirjoitukset on kirjoitettu majuskeleilla (suuret kirjaimet) eikä niissä käytetty korkomerkkejä, kysymystä ei voida ratkaista – toisin kuin Remes ja Pöllänen esittävät – viittaamalla vanhimpien käsikirjoitusten sanamuotoon. Kreikan kielen rakenne, jossa käytetään sisäsijaa ilmaisevaa prepositiota ja monikon datiivia jäsentyy parhaiten siten, että Andronikus ja Junia olivat itse apostoleita. Kreikankielessä on passiivinen agenttirakenne ilmaisemaan ajatusta, jossa ”apostolit olisivat arvostaneet heitä”. Tätä Paavali ei kuitenkaan käytä.

Myös kirkkoisien mukaan kyseessä oli nainen. Jopa ”naispappeutta” vastustanut Johannes Krysostomos (k. 407 jKr.) uskoi Junian olleen naisapostoli. Kirkkoisien välillä väiteltiin pääasiassa vain siitä, oliko kyseinen nainen Junia vai Julia. Maskuliinimuodon yleistymiseen vaikutti merkittävästi roomalaisen Aegidiuksen (1245–1346) kommentaari. Luther omaksui maskuliinimuodon kansankieliseen käännökseensä (1522), jonka esimerkkiä monet myöhemmät käännökset seurasivat.

Mitä tulee yhdessäoloon vankilassa, on todettava, että Rooman valtakunnassa varsinaiseen erilliseen vankilaan laitettiin oikeastaan vain ennen kuolemantuomiota. Tavallisin vankeus oli tarkemmin sanottuna kotiaresti, jossa miehet ja naiset saattoivat luonnollisesti olla yhdessä samalla tavoin kuin taloissa muutenkin. On syytä huomata, että Apostolien teoissa (8:3) Saulin kerrotaan raahanneen miehiä ja naisia vankilaan. Naiset olivat alkuseurakunnassa aktiivitoimijoita, joita myös Saul piti uhkana ennen kääntymystään.

Pöllänen ja Remes tunnustavat Foiben olleen naisdiakoni, mutta väittävät, etteivät diakonit ole seurakunnan johtajia. Ylipäätään tulisi käydä keskustelua siitä, mitä johtajuus on ja miten se ilmenee. Uuden testamentin mukaan diakonien tehtäviin kuului muun muassa pyhien avustustyön koordinointia. Tämä oli vastuullinen tehtävä, johon sisältyi tärkeiden päätösten tekemistä ja ihmisten johtamista. On turha väittää, etteivät diakonit ole johtajia, vaikka heidän roolinsa eroaa esimerkiksi paimenen roolista.

Naisdiakoni Foibe toimi alkuseurakunnassa johtajana miesten rinnalla. Hän vahvistaa uusitestamentillisen periaatteen: keskeistä diakonien ja vanhimpien valintakriteereissä ei ole valittavan sukupuoli, vaan näiden moraalinen nuhteettomuus ja yksiavioisuus. Selitysmalli, jossa valintakriteereiden katsotaan viittaavan sukupuoleen, on ristiriitainen, koska Uusi testamentti kertoo toisaalla alkuseurakunnan valinneen diakoniksi naisen.

Pöllänen ja Remes myöntävät, että Jumala on käyttänyt myös naisia julistajina: Kuhlman, Baker, lähetystyöntekijät ja evankelistat. Kuitenkin Sana kieltää Pölläsen ja Remeksen mielestä naispaimenuuden. Selvennystä vaille jää jälleen kerran, millä oikeutuksella esimerkiksi kotimaan helluntailaiset naispioneerit tai suomalaiset naislähetit ovat perustaneet ja vuosikausien ajan paimenina johtaneet seurakuntia, usein varsin menestyksekkäästi. Naiset ovat voineet toimia seurakunnan johtajina miesten kanssa, mutta nyt tuota mahdollisuutta halutaan edelleen rajoittaa epäloogisin perustein. Jos Jumala on katsonut myös naiset työhön soveltuvaksi ja varustanut heidät, eikö Pölläsen ja Remeksen logiikka ole aika pettävä?

Tuskin naislähettimme ovat kokeneet sukupuolenvaihdoksen matkalla lähetyskentälle.


Kunnioituksella edelleen

Tuomas Havukainen, Keuruu
Jonna Havukainen, Keuruu
Matti Kankaanniemi, Tyrvää
Sirkku Hoikkala, Kerava
Markus Mäenpää, Keuruu
Pilvikki Viitanen, Rovaniemi
Tuomas Harri, Keuruu
Anna Lehmuskoski, Tampere


51

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja