Vaikuttaminen yhteiskunnassa

Kirjoitan aiheesta nyt, kun mielet eivät ole virittyneitä vaalitilanteesta suomalaisessa yhteiskunnassa. Omassa toimintaympäristössäni käydään tulisesti jo alkanutta repivää vaalikampanjaa maailman ykkösmiehen valinnasta.

 

Kristittyinä olemme pelastetut vaikuttajiksi, julistajiksi, esikuviksi, tienviitoiksi, mihin? Taivastielle tietenkin. Uskon sisältömme on ohjaava viitekehyksemme myös yhteiskunnallisissa valinnoissamme, kun etsimme sen maan ja kaupungin parasta, jossa asumme. Miten sen teemme, onkin yhteiskunnallista toimintaa oman pyhimmän uskomme perustuksella.

 

Vaikuttamismahdollisuudet ja tavat ovat kristitylle oman kutsumuksen jakamista yhteiskunnan rakentamiseksi. Mitä toimenpiteitä kristittyinä teemmekään yhteiskunnallisina vaikuttajina, tärkeintä on pitää vanhurskautta voimassa nopean luopumuksen keskellä. Sivusta katselu ei riitä, vaikka toteaisimmekin mielessämme, että  mitä vanhurskas voi tehdä, kun peruspilareita murretaan. Tiesin jo varhain, että minä elän lähettiläänä Kristuksen puolesta ja kehotan ihmisiä sovittamaan itsensä Jumalan kanssa. Tunsin, että tämä tehtävä ottaa kaiken aikani ja voimavarani. Halusin olla esikuvana seurakunnille, joiden keskellä sain tehdä elämäntyöni.

 

Eri tavoin julistamisen lisäksi minulta on yhteiskunnallinen vaikuttaminen jäänyt äänestämiseen vaaleissa. Se onkin ollut aina minulle vakavasti otettava luottamustehtävä. Olen valintani tehnyt oman puhelinkeskustelun pohjalta, ehdokkaaksi asettuneen, muuten minulle tuntemattoman henkilön kanssa. Valinta on ollut kristillisdemokraatti, koska se vastaa parhaiten minulle tärkeintä syytä äänestää, silloinkin, kun en ole pitänyt kovinkaan mahdollisena valitsemani henkilön läpimenoa vaaleissa.

 

Ääni on kuitenkin jo sinänsä vaikuttamista puolueen kannatusluvuissa ja ehdokkaan omassa paikallisessa toiminnassa. Ensisijainen tehtävämme on pystyttää Jumalan valtakuntaa maan päälle. Silloin hallitsevat rakkaus, ilo ja rauha. Tämä ”vaalivoitto” saavutetaan sitten, kun muut vaihtoehdot on loppuun käytetty. Silloin ei ole epäselvää, kuka voittaa ja on maailman Kuningas ja hallitsija yhdessä pyhien kanssa peräti tuhat vuotta. Silloin nähdään, kuinka hyvin elämä toimii maapallolla, jota oikeus ja vanhurskaus hallitsevat.

 

Nyt vielä valitaan syntiin langenneita, vajavaisia ihmisiä, ja sellaisia ovat sitten tuloksetkin. Kristittyinä emme voi äänestää ainoastaan henkilöä ottamatta huomioon sitä puolueohjelmaa, jota hän edustaa ja johon hän on sidottu. Tuki annetaan puolueelle kuitenkin sen kannatusluvuissa, vaikka ei jonkin Raamatun ilmoituksen vastaisen asian hyväksi toimisikaan aktiivisesti.

 

Tässä asiassa on Suomenkin nykytilanteessa kristityille tarpeellisia asioita vähän, tai yksi ainoa, eli edustaa iankaikkisia arvoja Suomen menestymiseksi. Suurimmat uhkakuvat nousevat maamme uhmakkaasta tahdosta vaihtaa kristillinen arvopohja jumalattomuuteen. Kristittyinä emme voi asettaa maallisia arvoja etusijalle ennen Jumalan sanan ja Pyhän Hengen todellisia elämää suojelevia arvoja.

 

Näin on myöskin äänestäjinä tulevia lainsäätäjiä valittaessa. On vastuullista valita joku edustamaan omaa pyhimmän uskon perustusta yhteiskunnallisessa päätöksenteossa lainsäätäjänä. Lainsäätäjien säätämien lakien alaisuuteen ja tuomittavaksi sidomme kansalaisten omattunnot. Kansanedustaja Päivi Räsäsen ”luthermainen” taistelu uskon- ja sananvapauden puolesta osoittaa tämän.

 

Oletko havainnut, kenelle äänestämäsi henkilön puolue antaa tukensa ja ketä vastaan se on tässä kauaskantoisessa ja keskeisessä teologisessa syytejutussa? Mitkään omat etumme eivät voi olla niin arvokkaita, että niiden saavuttamiseksi edustaisimme luopumusta puolueiden kautta.

 

Emme voi emmekä saa kahlita toistemme omantunnonvapautta henkilö- ja puoluevalinnoissa, vaan jokainen valitsee tahtomallaan tavalla. Valistunut  äänestyskäyttäytyminen asettaa kuitenkin kristilliset arvot oman edun tavoittelun edelle, yhteiseksi parhaaksemme nyt ja iankaikkisesti. Vanhurskaus kansakunnan korottaa!

 

 

Veikko Kokkonen

Yhdysvallat



Teema
51

Teema10.11.2023 | Anniina Jakonen

Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi
Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi.
– Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaMegadethin Dave Mustaine ja Dave Ellefson, Brian Welch ja Reginald Arvizu Kornista, W.A.S.P.-yhtyeen Blackie Lawless ja Iron...
TeemaHyväosaisuus kasautuu myös parisuhdeasioissa. Köyhyys lisää eroriskiä.
TeemaSyviä kriisejä läpi käynyt pariskunta suosittelee vahvaa sitoutumista ja kommunikaatiotaitojen opettelemista.
TeemaAvioliittoleireille tullaan erilaisista tilanteista.
UutisetHuipputeknologia seuloo haitalliset yksilöt suuristakin väkijoukoista.
UutisetAnna Hellgrenin elämään vakava sairaus toi yksinäisyyden, mutta seurakunta on hänelle koti.
TeemaUudentyyppinen tapa tukea lapsia ja nuoria sai pilottikoululta hyvän palautteen.
TeemaFidan globaalikasvatustunnit tavoittavat vuosittain tuhansia oppilaita ja satoja opettajia.
TeemaLukijoiden maailma on otettu huomioon niin kampanjalehden tekstissä kuin kuvissakin.
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saa­nut vuosien aikana tukevaa tuntumaa eri kristillisten pii­rien nuoriin.
...
TeemaMillainen on helluntainuori vuonna 2018? Nuoret kertovat siitä itse.
TeemaSeurakunnasta annetut eväät vaikuttavat siihen, kestääkö nuoren usko vai kaatuuko se kuin korttitalo
TeemaYstävän kuolema sai Milja Peuramäen ymmärtämään, ettei aina tarvitse olla vahva.
TeemaMasentunut ja uupunut voi olla turvallisella mielellä, sillä uskossa ei ole kyse siitä, mitä ihminen tekee.
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tal­lessa kansioita, joihin on kertynyt yli 200 samaa aihet­ta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat taistelusta, jon­ka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaMielenterveysongelmien stigma on vähentynyt, mutta psykoosisairaudesta kärsivä ja hänen läheisensä jäävät yhä helposti yksin.
TeemaSeurakunta voi tarjota vangille kasvualustan yhteiskuntaan ja kiinnekohdan kristilliseen uskoon.
TeemaParhaat tulokset saavutetaan luottamuksellisilla ihmissuhteilla ja Jumalan voimalla, valtakunnallisilla vankilalähetyspäivillä todettiin.
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaIslamin mullan alta nousee paljon pieniä taimia. Jos meillä on hengellinen ilta, puolikuun maissa on vasta aamu.
TeemaLähi-idän kristityistä puhuttaessa tulee melko nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista ja lujista sukusiteistä juontava ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin, kun to...
TeemaTuleva maailmanlaajuinen verkosto tähtää uskon ja lähetysvastuun kasvuun.
TeemaUskoon tulleiden ja potentiaalisten johtajien omankieliset tilaisuudet vastaavat kristillisen arabiyhteisön tarpeisiin Suomessa.
TeemaMiten voisin muistaa maailman tarpeita mutta saada omanikin kuuluviin?
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaMitkä ovat kolme tärkeintä esirukousvastaustasi? Neljä henkilöä vastaa.





Petri Viinikkala


1. Aikuisuuden kynnyksellä koetin elää hyvää elämää ja kelvata Juma...
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaKristuspäivä tuo tuhannet kristityt yhteen rukoilemaan.
TeemaMalmin Saalem -seurakuntaan kuuluvat Anneli ja Jorma Lahikainen ovat saaneet tehtäväkseen sytyttää rukoustulta ympäri Suomen.
UutisetKun kodissa on rakkauden ilmanala, homma toimii, Miko Puustelli sanoo.
TeemaLapsen menetys jättää ilmaan paljon kysymyksiä. Katkeruuden tilaan ei kuitenkaan pidä jäädä, Esko Mäkelä sanoo.
TeemaTerapeutti pystyy auttamaan, jos hän kykenee kokemaan saman särkymisen kuin asiakkaansakin.
TeemaOma muuttunut isä oli Rainer Frimanille tärkeä esikuva.
TeemaEsimerkkinä oleminen on nigerialaistaustaisen Samuel Okunoyen mielestä isyyden kulmakivi.
TeemaVasta kun seurakunta tajuaa rikkinäisyytensä, siitä voi tulla parantava yhteisö.
TeemaNoora Nätkin ei luule enää, että kaikkien tunteiden täytyy johtaa toimintaan.
TeemaHomoseksuaalisuuden syntyyn vaikuttavat monet tekijät.
TeemaLähtö ei tullut yllättäen. Silti sen jättämä kaipaus ja ikävä täyttävät sielun kuin sumea usva.
TeemaSururyhmässä on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi moninkertaisesti.
TeemaYhteistyössä ryhmien käynnistämiseen löytyivät myös riittävät resurssit.
TeemaOman lapsen kuolema on valtavan suuri menetys, jolla on kokonaisvaltaisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan tehtävä? Kenelle se oikein kuuluu? Miksi niin harvat innostuvat nykyisin evankelioimisesta? Ja mitä se oikeastaan käytännössä on?

...
TeemaMitä seurakunnan tulee ymmärtää maallistuneen nykyihmisen elämästä, jos haluaa tehdä Jeesusta hänelle tunnetuksi ja välittää hänestä aidosti?


– Kun teemme tämän...
TeemaEvankelioimisen suuria innovaatioita helluntailiikkeessä olivat 1900-luvun alkupuolella telttakokoukset ja kitarakuorot. Evankelioiva Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaEvankeliumi tavoittaa näinä päivinä yli miljoona maamme asukasta.
TeemaPunainen väri on vähentynyt tavoittavan työn tilannekartoituksessa. Suomen ainoa palkattu HS- yhteysevankelista löytyy Lapista.
TeemaHellevi Pasanen murehtii turhautuneiden seurakuntalaisten puolesta ja innostaa heitä viemään ilosanomaa toisille.
TeemaJumalan navigaattori ohjaa pyöräilijää tarkasti aivan oikeiden henkilöiden luo.
TeemaTuomo Rauma rohkaistui rukoilemaan sairaiden puolesta.
TeemaPirkko Eemola ymmärtää nyt, mitä Jumalan valmistamat teot tarkoittavat.
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset, ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten merkittävimmistä globaalin kristillisyyden ilmiöistä.” Näin suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten ja roomalaiskatolisen kirkon vuonna 1972 aloittamaa k...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan