Vaeltakaa valkeuden lapsina

Haluan aluksi kiittää René Laulajaista kirjoituksesta ”Kokemukseni musiikista” (RV 35) ja esittää samaan aiheeseen liittyvät, lähinnä kokouksen puitteisiin kohdistuvat näkemykseni.

Ennen uskoontuloani vein työssä ollessani usein johtamani yrityksen asiakkaita ravintoloihin syömään ja juomaan. Monesti ruokailun ja tanssin jälkeen menimme vielä jatkoille yökerhoon. Siellä tunnelma oli kuin manalassa. Pimeys, savu ja kova musiikin pauhu olivat vastassa sisään astuessamme. Värivalot vilkkuivat, ihmiset huojuivat ja heiluivat puolelta toiselle ja keskustelu oli mahdotonta metelin vuoksi.

Entä tänään?

Menin uteliaisuuttani joitakin vuosia sitten seurakunnan nuorten iltatilaisuuteen ja yllätyin, kun huomasin, että meno ja meininki oli samanlaista kuin 1990-luvun yökerhoissa. Musiikin pauhua kuunnellessani sanoin vieressä istuville nuorille, että tämä meno on kuin ”Haadeksen esikartanoista”. Nuoret katsoivat kummissaan minua eivätkä ymmärtäneet, mitä tarkoitin.

Paavali kirjoitti roomalaisille: ”Älkää mukautuko tämän maailmanajan menoon, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, jotta voisitte tutkia, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä” (Room. 12:2).

Haluaisinkin kysyä seurakuntien vanhimmistoilta ja nuorilta: Miksi kokoustilat täytyy pimentää? Mihin savuja tarvitaan? Mikä on värivalojen tarkoitus? Onko tällainen nuorten iltojen kokousmeininki yleisesti hyväksytty helluntaiseurakunnissa?

Ajatellaanko seurakunnissa yleisesti, että nuoret lähtevät pois, jos vanhimmistot asettavat toiminnalle rajat? Miksi mallit ja esikuvat seurakunnan toiminnalle täytyy hakea maailmasta? Käsitykseni mukaan meidän isien tehtävänä on rakkaudella asettaa rajat ja kehykset myös seurakunnan nuorten tilaisuuksille.


Kari Hyttinen
Kuopio