Some häiritsee seurakunnan tilaisuuksia

Sosiaalinen media on tullut koteihin, työpaikoille, kouluihin ja seurakuntiimmekin. Yhteinen kokoontuminen on monille uskoville se ”pakollinen” seurakunnassa viivähtäminen. Samalla heistä on mukavaa ja tärkeää sormeilla älykännykkää ja pitää yllä suhteita sosiaalisen median kavereihin.

Puhujaparka yrittää usein turhaan kiinnittää tällaisen seurakuntalaisen huomion tilaisuuden aiheeseen. Hänen puhettaan kuunnellaan vain puolella korvalla. Monelle seurakuntalaiselle on tärkeämpää tehdä tuo lyhyt aikakin jotakin muuta kuin olla tilaisuudessa aidosti läsnä, kohdata Herra ja tutkistella omaa elämää, vaikka sitä vartenhan hengellisiä tilaisuuksia järjestetään.

Onko yllä oleva kuvaus tarua vai totta? Valitettavasti se on hyvinkin totta.

Olen törmännyt tähän asiaan niin lähikokouksissa kuin Juhannuskonferenssissakin. Jopa erään seurakunnan työntekijä istuu yleensä tabletti tai vastaava sylissään ja selailee sitä koko kokouksen ajan, milloin hän itse ei ole puhujavastuussa. Onko silloin ihme, että mitä isot edellä, sitä pienet perässä?

Vastuuttaisin tässä asiassa kaikkien helluntaiseurakuntien vanhimpia ja työntekijöitä ottamaan omissa seurakunnissaan kantaa kyseiseen ilmiöön. Ainakin siitä voisi antaa tervettä opetusta puhujapöntöstä.

Älykännykkä on hyvä renki mutta huono isäntä. Se on tuonut myös paljon hyvää lisäämällä ihmisten tavoitettavuutta, mahdollistamalla sähköpostin lukemisen ilman isoja laitteita sekä tiedonsaannin internetin kautta, missä sitten liikummekin.

Arvostan Elli Meklinin esittämiä mielipiteitä tästä asiasta (RV 41). Hän on oikeassa puhuessaan koukuttavista, jatkuvista somemaailman viesteistä ja some-orvoista lapsista. Onko sinullakin sellainen?

Osaamme laittaa kännykän äänettömälle, kun emme halua puheluja, mutta milloin opimme kääntämään some-maailman äänettömälle. Tuohon maailmaan sukelletaan aamulla, heti kun silmät avataan, ja sen lumoissa ollaan vielä myöhään yölläkin. Myös koulussa istutaan välitunneilla muissa maailmoissa näkemättä ja kuulematta mitään muuta.

Reaalimaailma on todellinen eikä se katoa minnekään, vaikka useimmat toiminnot siirtyisivät virtuaaliseen todellisuuteen. Ihminen on oikeasti olemassa: hän liikkuu, syö, hoivaa, rakastaa ja työskentelee todellisen maailman keskellä. Ihminen myös oikeasti tarvitsee aitoa kohtaamista. Samoin uskova tarvitsee aitoa Jumalan kohtaamista ilman älylaitteiden häirintää.

Facebook-kohtaaminenkin on ihan hyvä lisä, kun siihen aidosti on aikaa. Tämä kohtaaminen ei kuitenkaan sovi seurakunnan tilaisuuksiin tai työpaikoille.

Minulle opetettiin aikoinaan, että työaika kuuluu työnantajalle. Raamattu taas opettaa meitä antamaan Jumalalle sen, mikä hänelle kuuluu, ja keisarille, mikä keisarin on.


Helena Närvä
Janakkala