Seurakunnan johtajuus kuuluu miehille

Hengellinen johtajuus on ensisijaisesti armoituskysymys. Se on rakkauteen sidottu armolahja. Niinpä suurin osa johtajuuden sisällöstä ratkeaa armolahjan puitteissa.

Rajoitukset johtajuuteen nousevat itse Raamatun teksteistä. Armolahjan puuttuminen rajaa muut, sekä miehet että naiset, johtamisen ulkopuolelle.

Kielteinen suhtautuminen naisen vanhimman virkaan ei johdu alistamisen halusta. Seurakunnan Herra on itse ohjeistanut sen tarvittavan armoituksen omaaville miehille. Johtaminen on periaatteessa kaksijakoista, sananpalvelua ja käytännön palvelua (1. Tim. 5:17; Ap. t. 6:2–4). Molemmat ovat alkukielen mukaan diakoniaa, joten ne kuuluvat vanhimpien tehtäväkuvaan.

Miehiseen vanhimman virkaan löytyy muun muassa seuraavia perusteluja:

1. Paavali ohjeistaa valinnan selkeästi miehiin (1. Tim. 3:1–7; Tit. 1:5–9).

2. Johtavien seurakuntapalvelijoiden (diakonien) tulee olla miehiä (1. Tim. 3:8–13; Ap. t. 6:2–4).

3. Vanhimman tulee johtaa ja hallita hyvin kotiaan. Jos hän ei siihen kykene, hän ei voi hallita Jumalan seurakuntaa (1. Tim. 3:4–5). Mies on perheen pää (1. Kor. 11:3; Ef. 5:22–24). Koska tavallisessa avioliitossa nainen ei johda perhettä, hän ei voi johtaa myöskään koko seurakuntaa.

4. Luomisessa kykyä ja taipumusta hallitsemiseen annettiin enemmän miehelle (1. Moos. 1:26). Koko ihmiskunnan historia kertoo tästä. Ihminen (adam) luotiin ensin, sitten Eedenin puutarha istutettiin ja Adam nimesi luodut eläimet. Viimeiseksi Jumala loi naisen (1. Moos. 2:7–24).

5. Nainen luotiin miehelle ’avuksi’ ja ’miestä varten’ – ei tasavertaiseksi johtajaksi (1. Moos. 2:18,20; 1. Kor. 11:9). Kun Eeva ryhtyi itsenäiseksi johtajaksi, seurasi lankeemus (1. Moos. 3:1–6; 1. Tim. 2:13–14).

6. Isä, Poika ja Pyhä Henki johtavat maailmankaikkeutta, mies johtaa perhettä, miesvanhimmat johtivat Vanhan testamentin seurakuntaa, Jeesus valitsi vain miehiä apostoleiksi ja pakanaseurakuntiin valittiin vanhimmiksi vain miehiä. Miehinen johtajuus oli seurausta luomisessa annetuista ominaisuuksista ja jumalallisesta tahdosta. Miesjohtajuus itsessään ei voi olla syntiinlankeemuksen seurausta.

7. Vaatimus vanhimman viran antamisesta naisille nousee maallisesta tasa-arvoajattelusta, ei Raamatusta.

Naisten panos koko herätysliikkeessämme on ollut ja on edelleen ratkaisevan tärkeä. Monet seurakunnat ovat syntyneet heidän toimintansa kautta. Yleisesti on ymmärretty, että naiset voivat toimia seurakunnassa kykyjensä ja armoituksiensa mukaan. Paavalin antamat vaimoja koskevat rajoitukset seurakunnan kokoontumisiin on ymmärretty ohjeiksi järjestyksen ja sopuisan perheelämän säilyttämiseksi. Vaimojen ei sopinut käytöksellään häväistä miehiään julkisesti (1. Kor. 15:32–35). Vanhimmistoa lukuun ottamatta naisten palvelumahdollisuudet ovat seurakunnissa yhtä laajat kuin miehilläkin. Molempia kuitenkin koskee vaatimus omata kyky ja armoitus seurakuntaa rakentavaan toimintaan.

Helluntailiikkeessä ei ole virkapappeutta, joten yleiseen pappeuteen kuuluviin rukoukseen, profetoimiseen ja opetukseen naiset voivat luonnollisesti osallistua. Profetoimisen lahja tulee erottaa profetoimisen virasta, joka on sananjulistusvirka. Siihen kykenevät naiset voivat seurakunnan johdon päätöksellä toimia myös lähetyssaarnaajina ja pastoreina. Vanhimman toimi on seurakunnallinen virka, eikä se kuulu yleiseen pappeuteen. Ristin Voiton palstoilla käyty keskustelu on ollut silmien avaaja tasavertaisen johtajuuden vaatimukseen. Koska on mahdotonta löytää Raamatusta kirjaimellista ilmoitusta naisten vanhimmaksi nimittämiseen, on valitettavasti turvauduttu oletuksiin. Tämän tapaisia perusteettomia väittämiä ovat olleet muun muassa, ettei Raamattu kiellä naisilta vanhimman virkaa, ”yhden vaimon mies” on vain moraalinen ilmaisu, Junia ja Foibe olivat myös johtajia, Kristuksen ollessa seurakunnan päänä sen johdon ei tarvitse olla miehinen ja Jeesuksen myönteinen suhtautuminen naisiin voi olla peruste myös seurakunnalliseen virkaan.

Raamatussa alamaisuuden vaatimus koskee kaikkia, ei vain lapsia ja vaimoja. Miehen ja seurakunnan johdon tulee olla Kristukselle alamainen. Kristus itse on Jumalalle alamainen. Oikeille johtajille tulee olla alamainen. Alamaisuus koskee siis näkymätöntä henkimaailmaa, koko ihmiskuntaa ja erikoisesti seurakuntaa. Vain keskinäinen nöyryyteen suostuminen takaa rauhan seurakuntaan.

Paikallisseurakunta on Raamatun ilmoitus, joten ohjeet sen johtamiseen löytyvät myös sieltä. Tulkinnassa tulee muistaa, että Sana selittää itse itseään ja tekstissä ei ole muuta kuin mitä siihen on kirjoitettu (2. Kor. 1:13). Erään ”johtajuuskiistan” yhteydessä Paavali sanoi: ”Ei yli sen, mikä on kirjoitettu” (1. Kor. 4:6). Kristuksen seuraajana hän edellytti opetuksistaan kiinni pitämistä sellaisina kuin hän oli ne antanut (1. Kor. 11:1–2).

Raamatullinen linja johtajuuteen voidaan siis löytää, jolloin vältytään ristiriidoilta. On syytä muistaa, ettei Jumala palkitse ketään saavutetun aseman vaan tekojen ja uskollisuuden mukaan. Silloin kaikki palvelutehtävät ovat yhtä arvokkaita.


Olavi Kokkonen
Lahti