Millä perusteella kristittyjen yhteyttä tulee harrastaa?
Nettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman parhaana antina. Yhtyeen kokoonpano edustaakin kristittyjen yhteyttä parhaimmillaan. Luterilaisten muusikkojen kanssa ryhmän helluntailaiset jäsenet muodostavat kokoonpanon, jossa vallitsee syvä yhteys hengellisistä taustoista riippumatta. Vai pitäisikö sanoa, että juuri siitä syystä? Pekka Simojoki kertoi konsertin jälkeisessä haastattelussa, että muusikoiden erilaiset taustat ovat rikkaus, eivät suinkaan ongelma. Jos jotakuta kiinnostaa perehtyä enemmänkin yhtyeen monikymmenvuotiseen toimintaan, Simojoen kirjoittamien teosten lukeminen antaa asiaan lisää valaistusta.
Paavo Rauskasen jouheva haastattelu avasi mielenkiintoisella tavalla Viitasaaren kolmen eri kirkkokunnan harrastamaa yhteistoimintaa. Vapaakirkon, helluntaiseurakunnan ja luterilaisen kirkon edustajat kertoivat monin esimerkein, mitä kaikkea hyvän sovun ja keskinäisen kunnioituksen vallitessa voidaan yhdessä tehdä erilaisista hengellisistä näkemyksistä huolimatta. Kun tulipalo oli tuhonnut helluntaikirkon, paikallinen vapaaseurakunta luovutti kirkkorakennustaan helluntailaisten käyttöön siihen saakka, kunnes uusi rukoushuone valmistui. Sain olla vihkiäisjuhlassa kertomassa Ristin Voiton lukijoille iloisesta tapahtumasta, jossa luonnollisesti molempien seurakuntien edustajat olivat ohjelmavastuussa.
Viitasaarelaisten haastattelu kannattaisi huolella kuunnella varsinkin sellaisilla paikkakunnilla, joissa seurakuntien välillä vallitsee toisten syyttely ja keskinäinen tora. Arvelen, että Viitasaaren malli edustaa kuitenkin valitettavasti Suomessa reilusti vähemmistöön jäävää toimintamallia.
Eikö sitten erilainen Raamatun tulkinta kasteen suorittamisesta ja ehtoollisen viettämisestä olisi riittävä perusta kaikenlaisesta yhteydestä kieltäytymiselle? Näin ajattelevan kristityn olisi syytä vakavasti harkita, mitä Jeesus tarkoitti rukoillessaan, että hänen omansa olisivat yhtä. Hän jopa väitti, että jos Jeesukseen uskovat rakastavat toisiaan, ihmiset voivat juuri siitä tunnistaa sellaiset henkilöt Jeesuksen opetuslapsiksi.
Kristittyjen yhteys rakentuu sille perustalle, että kunkin seurakunnan jäsenet tuntevat riittävän syvästi oman kirkkokuntansa näkemykset ja raamatuntulkinnan. Silloin on riittävän rohkea tutustumaan kunnioituksella myös hiukan eri tavalla Raamattuansa ymmärtävään toisen kirkkokunnan sisareen ja veljeen.
Tärkeä kysymys on, kuka ja millainen henkilö on Jeesuksen opetuslapsi. Raamattu sanoo, että joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä. Henkilö, joka uskoo Jeesukseen omana henkilökohtaisena Vapahtajanaan, on siis uskovainen ja Jeesuksen opetuslapsi.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...