Mielipide: Kristus on kristillisen etiikan absoluutti
Miika Tolosen kirjoitus kristillisestä etiikasta (RV 5) herätti muutamia ajatuksia.
Tarkoitan etiikalla yleensä niitä moraalisia periaatteita, jotka hallitsevat tai ohjaavat tietyn ihmisryhmän käytöstä. Toisesta näkökulmasta katsottuna ihmisryhmä tunnistetaan siitä, mitkä moraaliset periaatteet hallitsevat tai ohjaavat sen jäsenten käytöstä.
Jokaisella kirkkokunnalla ja herätysliikkeellä on taipumus määritellä kristillisen etiikan normit omien opillisten ja kulttuuristen arvojensa mukaan. Tuloksena on sekavia määritelmiä, jotka muuttuvat vielä sekavammiksi, kun niille kehitetään uusia ajanmukaisia sovelluksia. Kuitenkin kristillisen etiikan täytyy olla yksinkertainen, jotta kaikilla ihmisillä on yhtäläinen mahdollisuus saavuttaa pelastuksen päämäärä: iankaikkinen elämä.
Herätyskristillisessä etiikassa käytetyissä käsitteissä hyvä ja paha on joitakin puutteita. Mainitsen niistä muutamia sellaisia, jotka ovat kiusanneet minua.
En ole voinut hyväksyä sellaista väittämää, että hyvä tavoite oikeuttaa pahoja menetelmiä. Esimerkiksi syntisen pelastus on hyvä tavoite, mutta toiminnan menetelminä voidaan käyttää uhkailua, vääristeltyä evankeliumia, erilaisia houkuttimia tai katteettomia lupauksia, jotka ovat pahoja. Hyvä evankeliumi on täydellinen, ja se riittää pääsemään hyvään tavoitteeseen, joka on syntisen iankaikkinen pelastus.
En ole voinut myöskään hyväksyä sitä, että hyvä seurakunta torjuu heikon ja horjuvan ”pahan” seurakunnan jäsenen, joka ei omin voimin pääse riippuvuuksistaan vapaaksi. Samalla ”hyvässä” seurakunnassa hyväksytään henkistä väkivaltaa tai alistamista.
Minussa on hengellistä teeskentelyä eli farisealaisuutta. Jumala tietää, kuinka paljon sitä on, joten minun ei tarvitse näytellä hänen edessään. Joudun kuitenkin jatkuvasti parannuksen paikalle, mikä on mielestäni hyvä asia.
Täydellisiä ihmisiä ei ole, joten täydellistä pyhityselämääkään ei löydy maan päältä. Tästä syystä täydellisyyttä esittävä ihminen on teeskentelijä ja siten ”paha”. Olen pannut merkille, että ne, jotka tavoittelevat kiivaasti täydellistä pyhitystä, ovat säälimättömiä, jopa julmia itseään ja toisia kohtaan, jolloin hyvä muuttuu pahaksi.
Samaan kategoriaan kuuluu säälimätön tai julma totuus, joka usein on yksipuolista totuutta. Totuus, joka itsessään aina on hyvä, muuttuu pahaksi silloin, kun sitä käytetään lyömäaseena.
Tästä syystä kristillisessä etiikassa täytyy olla absoluutti, jonka kautta määritellään kaikki kristilliset moraaliset periaatteet. Absoluutti ei voi olla kokoelma käytösnormeja. Ainoa absoluutti kristilliselle etiikalle on Raamatun esittämä persoona, Jeesus Kristus.
Kun kristitty arvioi omat moraaliset periaatteensa Jeesuksen esimerkin kautta, hän päätyy siihen, että on täysin riippuvainen Jumalan armosta. Hankaluuksia tähän ajatukseen tuo se, että useat kristityt ovat luoneet itselleen oman mielikuvansa Jeesuksesta. Oma ja mahdollisesti virheellinen mielikuva yleensä syntyy silloin, kun Raamatun tuntemus on heikko.
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...