Mielipide: Kristus on kristillisen etiikan absoluutti

Miika Tolosen kirjoitus kristillisestä etiikasta (RV 5) herätti muutamia ajatuksia.

Tarkoitan etiikalla yleensä niitä moraalisia periaatteita, jotka hallitsevat tai ohjaavat tietyn ihmisryhmän käytöstä. Toisesta näkökulmasta katsottuna ihmisryhmä tunnistetaan siitä, mitkä moraaliset periaatteet hallitsevat tai ohjaavat sen jäsenten käytöstä.

Jokaisella kirkkokunnalla ja herätysliikkeellä on taipumus määritellä kristillisen etiikan normit omien opillisten ja kulttuuristen arvojensa mukaan. Tuloksena on sekavia määritelmiä, jotka muuttuvat vielä sekavammiksi, kun niille kehitetään uusia ajanmukaisia
sovelluksia. Kuitenkin kristillisen etiikan täytyy olla yksinkertainen, jotta kaikilla ihmisillä on yhtäläinen mahdollisuus saavuttaa pelastuksen päämäärä: iankaikkinen elämä.

Herätyskristillisessä etiikassa käytetyissä käsitteissä hyvä ja paha on joitakin puutteita. Mainitsen niistä muutamia sellaisia, jotka ovat kiusanneet minua.

En ole voinut hyväksyä sellaista väittämää, että hyvä tavoite oikeuttaa pahoja menetelmiä. Esimerkiksi syntisen pelastus on hyvä tavoite, mutta toiminnan menetelminä voidaan käyttää uhkailua, vääristeltyä evankeliumia, erilaisia houkuttimia tai katteettomia lupauksia, jotka ovat pahoja. Hyvä evankeliumi on täydellinen, ja se riittää pääsemään hyvään tavoitteeseen, joka on syntisen iankaikkinen pelastus.

En ole voinut myöskään hyväksyä sitä, että hyvä seurakunta torjuu heikon ja horjuvan ”pahan” seurakunnan jäsenen, joka ei omin voimin pääse riippuvuuksistaan vapaaksi. Samalla ”hyvässä” seurakunnassa hyväksytään henkistä väkivaltaa tai alistamista.

Minussa on hengellistä teeskentelyä eli farisealaisuutta. Jumala tietää, kuinka paljon sitä on, joten minun ei tarvitse näytellä hänen edessään. Joudun kuitenkin jatkuvasti parannuksen paikalle, mikä on mielestäni hyvä asia.

Täydellisiä ihmisiä ei ole, joten täydellistä pyhityselämääkään ei löydy maan päältä. Tästä syystä täydellisyyttä esittävä ihminen on teeskentelijä ja siten ”paha”. Olen pannut merkille, että ne, jotka tavoittelevat kiivaasti täydellistä pyhitystä, ovat säälimättömiä, jopa julmia itseään ja toisia kohtaan, jolloin hyvä muuttuu pahaksi.

Samaan kategoriaan kuuluu säälimätön tai julma totuus, joka usein on yksipuolista totuutta. Totuus, joka itsessään aina on hyvä, muuttuu pahaksi silloin, kun sitä käytetään lyömäaseena.

Tästä syystä kristillisessä etiikassa täytyy olla absoluutti, jonka kautta määritellään kaikki kristilliset moraaliset periaatteet. Absoluutti  ei voi olla kokoelma käytösnormeja. Ainoa absoluutti kristilliselle etiikalle on Raamatun esittämä persoona, Jeesus Kristus.

Kun kristitty arvioi omat moraaliset periaatteensa Jeesuksen esimerkin kautta, hän päätyy siihen, että on täysin riippuvainen Jumalan armosta. Hankaluuksia tähän ajatukseen tuo se, että useat kristityt ovat luoneet itselleen oman mielikuvansa Jeesuksesta. Oma ja mahdollisesti virheellinen mielikuva yleensä syntyy silloin, kun Raamatun tuntemus on heikko.


Samuel Yrjölä
Eläkeläinen
Vantaa