Lukijalta

Lukijalta viikolla 30 / 2018

Kun lähtijä ei kelpaa pastorille


Noin 12 vuotta sitten piipahdimme vaimoni kanssa Itävallassa erään tunnetun pastorin seurakunnassa. Tuon seurakunnan avustustyössä oli tarvetta englantia, saksaa ja venäjää puhuville henkilöille, joten meitä pyydettiin tulemaan Wieniin joksikin aikaa. 

Kotiin palattuamme menimme puhumaan asiasta oman seurakuntamme lähetysasioita hoitavan pastorin kanssa. Hän kuunteli, mitä meille oli ehdotettu, ja totesi vain siihen, että Isossa Kirjassa on lähetyslinja. Ei mitään muuta kommenttia. Ei myöskään minkäänlaista mielenkiintoa kysellä asiasta ja pohtia yhdessä Herran johdatusta.

Se, mitä me olisimme kaivanneet, oli lähinnä seurakunnan siunaus ja hengellinen tuki. Siinä hetkessä meille olisi riittänyt, että meitä olisi oikeasti kuultu ja rukoiltu yhdessä johdatusta asiaan.

Oma taloudellinen tilanteemme oli silloin hyvä, emmekä edes pyytäneet seurakunnalta rahallista tukea. Me olisimme olleet valmiita kielitaidon ja muut tarvittavat taidot omaavina lähtemään heti lähetyskentälle ilman taloudellista taakkaa seurakunnalle. Emme silti olleet tarpeeksi kiinnostavia. Kohtelumme tuntui pahalta verrattuna siihen, että seurakunta oli lähettänyt erään pariskunnan maahan, jossa heiltä kului pari ensimmäistä vuotta kielen opiskelussa ja jossa he senkin jälkeen toimivat projektityössä useita vuosia seurakunnan lähetysbudjetin varoilla. 

Pitääkö olla kolmannen tai neljännen polven helluntailainen, jotta olisi tarpeeksi kiinnostava? 

Oman asiamme selkeytymistä odotellessa meille tuli perheenlisäystä, ja laitoimme Itävallan tehtävän odottamaan. 

Viime vuonna puhuin samaiselle pastorille siitä, että tämä asia on jäänyt meitä harmittamaan. Hän vain pyysi rukoilemaan Jumalaa, että saisimme rauhan asiasta. Edelleenkään hän ei ollut kiinnostunut tilanteestamme. 

Usein kuulee toistettavan lausetta, että satoa on paljon ja työmiehiä vähän. Onko seurakunnalla kuitenkin varaa haaskata resursseja ja jättää lähettämättä jopa henkilöitä, jotka olisivat valmiita lähtemään omalla kustannuksellaan? 

Mooses odotti erämaassa 40 vuotta. Pitääköhän meidän odottaa Suomessa 20 vuotta ennen kuin voimme lähteä? Ja onkohan meillä siinä vaiheessa enää voimavaroja lähteä? Toivottavasti kuitenkin silloin joku pastori on kiinnostunut kuuntelemaan ja olemaan oikeasti läsnä. 

Talentit käyttöön

Kirjoitus julkaistaan poikkeuksellisesti nimimerkillä sen henkilökohtaisen luonteen vuoksi.


Seurakunnassakin pitäisi tunnustaa ihmisoikeudet

Seurakunnassa pitää sitoutua normaalien ihmisoikeuksien noudattamiseen. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että jos seurakunnan jäsentä nuhdellaan, moititaan tai häneltä kielletään toiminta jossain tehtävässä, hänen tulee saada kuulla perustelut päätökselle.

Tiedän neljä tapausta, joissa seurakuntalaista on syytetty väärästä toiminnasta. Kaikki tapaukset ovat eri paikkakunnilta. 

Yksi syytteen saanut, jolle vanhimmisto ei millään tavalla perustellut päätöstään, ajautui eroon uskovista ja kirjoitti monia vihaisia kirjoituksia nettifoorumille. 

Erään toisen seurakunnan työsuhteessa olevan henkilön väitettiin toimineen väärin. Asiaa ei kuitenkaan tarkemmin perusteltu, eikä hän päässyt puolustautumaan syytöksiä vastaan. Hän ei pystynyt jatkamaan työssään vaan lähti. 

Kolmannessa tapauksessa eräs toinen uskova oli esittänyt syytteitä seurakuntalaista vastaan. Asiaa hoitaneen vanhimmistoveljen mukaan syyte oli totta, koska tuo toinen uskova oli niin sanonut. Mitään muita perusteluja tai mahdollisuutta puolustautua esitettyjä syytteitä vastaan tämä seurakuntalainen ei kuitenkaan saanut. 

Neljännessä tapauksessa seurakunnan jäsentä kiellettiin toimimasta lapsityössä. Itsekin lapsia omannut uskova oli ihmeissään kiellosta, jolle ei kuitenkaan saanut kuulla mitään perusteluja. Asiaa käsitellyt seurakunnan vanhin päätti toimintakiellosta kuulematta lainkaan henkilöä, johon syyte kohdistui. 

Nämä kaikki tapaukset kertovat siitä, että herätysliikkeen seurakunnissa ei pidetä ehdottoman tärkeänä jo muinaisten roomalaisten omaksumaa oikeusperiaatetta: syytetylle pitää antaa mahdollisuus puolustautua (Ap.t. 25:16). Tämä länsimaisen oikeuden perusperiaate on voimassa kuitenkin silloin, kun esimerkiksi helluntaiuskova joutuu syytettyjen penkille oikeudessa. Silloin tuomion perusteeksi ei kelpaa vain se, että joku toinen katsoo syytteen olevan tosi. Oikeus kuulee myös syytettyä. Vasta sitten on aika pohtia esitettyjä todisteita ja tehdä päätös. 

Olen itse vankilassa töissä. Kerran eräs vanki valitti eduskunnan oikeusasiamiehelle siitä, että häntä oli kohdeltu hänen mielestään väärin. Koska olin ollut tuossa tilanteessa esimiehenä mukana, sain määräyksen tehdä asiaan vastineen eli tilaisuuden puolustautua. Pystyin osoittamaan, että syyte oli väärä, ja asia raukesi. Minua ei myöskään moitittu, koska siihen ei ollut perusteluja, eikä valitukselle ei ollut siis pohjaa. 

Näin toimii julkinen hallinto. Se kuulee niin valituksen tehnyttä kuin valituksen kohteeksi joutunuttakin. Vasta sitten se tekee päätöksen. 

Seurakunnissa puolestaan epämääräisten ja todistamattomien syytösten kohteeksi joutunut uskova ei ilmeisesti voi vedota siihen, että häntä tulisi kuulla asiassa ja että hänen tulisi saada tarkastella syytösten perusteluja. Mihinkään tällaiseen ei seurakunnissa ole julkisesti sitouduttu. En tosin tiedä, kuinka paljon tällaisia tapauksia seurakunnissamme on.

Pitää muistaa sekin, että seurakunnissa on monenlaisen taustan omaavia ihmisiä. Traumaattisen taustan omaava voi helposti tulkita jonkin tilanteen omasta traumastaan käsin. Jos tällainen seurakuntalainen tekee valituksen, voi seurauksena olla väärä toiseen uskovaan kohdistuva syyte. Kaikki todistajatkaan eivät ole oikeassa, vaikka omasta mielestään esittävätkin totuuksia. 

Asia pitää ensin tutkia, eikä heti hutkia. Asioiden tarkka tutkiminen on kristillinen hyve.
Seurakunnissa pitää tehdä ero myös sen välillä, lyödäänkö meitä syntiemme tähden vai uskomme tähden (1. Piet. 2:20). Jos meitä vastaan hyökätään siksi, ettemme toimi ihmisoikeuksien pohjalta, meidän tulee nöyrtyä tekemään parannus. Edellä esitetyt neljä tapausta antavat lisäperusteluja niille, jotka pitävät helluntailiikettä haitallisena lahkona.  

Vanhurskaat eli oikeamieliset päätökset perustuvat oikeisiin periaatteisiin. Ovatko nämä periaatteet voimassa seurakunnissa?

Keijo Vuori
Vankeinhoitoesimies
Vantaa


Lukijalta
51

Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea.
Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä.
Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus?
1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaVastine Kalevi Marinille – "Ekumeniaa ei tarvitse pelätä"

Ristin Voitossa 46 oli Kalevi Marinin mielipidekirjoitus, joka kommentoi Ristin Voitossa 41 julkaistu...
LukijaltaRistin Voitossa 41 oli hätkähdyttävä artikkeli Helluntailaisena ekumeniaa vahvistamassa. Petri Mäkilä sanoittaa siinä teologian toht...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja.
Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan