Lukijalta: Luomisesta ja tulkinnoista

"Sellainen tulkinta, että luomiskertomuksessa yksi päivä tarkoittaisi nykyisen kalenteripäivän mittaista aikaa, ´kutistaa´ Jumalan virheellisesti ihmisten aikaperspektiiviin", kirjoittaja esittää.
"Sellainen tulkinta, että luomiskertomuksessa yksi päivä tarkoittaisi nykyisen kalenteripäivän mittaista aikaa, ´kutistaa´ Jumalan virheellisesti ihmisten aikaperspektiiviin", kirjoittaja esittää.

Kiitos Veli Majalahdelle tärkeän aiheen esille ottamisesta Ristin Voitossa 47. Olen Velin kanssa täysin samaa mieltä kehitysopin turmelevasta vaikutuksesta. Koulujärjestelmämme opetuksen seurauksena myös Jeesuksen sovitustyöhön turvautuvien vanhempien lapset ovat vaarassa menettää sekä tulevaisuuden että iankaikkisen elämän toivon. 

Kirjoituksen loppuosassa kerrotaan tieteellisten tutkimusten osoittaneen kaiken olevaisen ja nähtävän lyhytikäisyyden. Tässä on ongelman ydin! Tieteelliset tutkimukset ja arkeologia ovat kiistattomasti todistaneet, että maapallo on miljardeja vuosia vanha ja ihmisiä on elänyt maapallon kaikilla mantereilla, paitsi Etelänapa-mantereella, jo kymmeniä tuhansia vuosia. Siksi ”luominen.fi-yhteisöllä” on epätoivoinen tehtävä yrittäessään todistaa esimerkiksi maapallon iäksi alle kymmenen tuhatta vuotta. Tällainen lähestymistapa valitettavasti vain lisää evoluutioteorian kannatusta, sillä loogisesti ajattelevat lapsemme nyky-yhteiskunnan valtavirran mukana eivät voi koskaan uskoa ”luominen.fi-yhteisön” selityksiin.

 

 

     "Jumala on ihmisten kokeman aika-avaruuden ulkopuolella."

 

Luomisen perustelut on esitettävä siten, että ne eivät ole ristiriidassa tieteellisen tutkimuksen saavutusten kanssa. Siksi pitää ensin selvittää, mitä Raamatussa kerrotaan Jumalan aikaperspektiivistä. Psalmissa 90:4 on kirjoitettu: ”Tuhat vuotta on sinun silmissäsi kuin eilinen päivä.” Toisen Pietarin kirjeen kohdassa 3:8 on kirjoitettu: ”Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä.” 

Sellainen tulkinta, että luomiskertomuksessa yksi päivä tarkoittaisi nykyisen kalenteripäivän mittaista aikaa, ”kutistaa” Jumalan virheellisesti ihmisten aikaperspektiiviin. Pitää muistaa ja tiedostaa, että Jumala on ihmisten kokeman ajan eli aika-avaruuden ulkopuolella. Hän on ikuinen, ja luodessaan tämän maailmankaikkeuden hän loi myös ajan. Siksi Jumalan luomispäivien tapauksessa yhden päivän rinnastaminen 1 000 vuoteen pitää ymmärtää symbolisesti siten, että ”yksi päivä” tarkoittaakin mitä tahansa hyvin pitkää ajanjaksoa. 

Tämä huomioiden voimme hyväksyä tiedemiesten tutkimuksiin perustuen, että Jumala aloitti havainnoimamme maailmankaikkeuden luomisen yli 13 miljardia vuotta sitten. Seuraavien neljän luomispäivän kuluessa Jumala loi kaiken kasvikunnan sekä suurimman osan eläinkunnasta. Kuudentena luomispäivänään Jumala loi karjaeläimet, maalla elävät pikkueläimet ja villieläimet, sekä lopuksi ihmisen (1. Moos 1:26–29). Tämä oli ilmeisesti luomispäivistä lyhin, mutta senkin on täytynyt kestää vähintään kymmeniä tuhansia vuosia. 

Koska Jumala on ihmisten kokeman ajan ulkopuolella, ei hänellä ole ollut mitään kiirettä luomistyönsä toteutuksessa. Kaikki tähän mennessä kehitetty ja tulevaisuudessa kehitettävä teknologia on ollut hänen tiedossaan jo ennen maapallon luontia. Siksi hän on ohjannut myös kaikkien luonnonvarojen syntyä vuosimiljoonien ja -miljardien kuluessa biologisten ja kemiallisten prosessien sekä fysiikan lakien mukaisesti, jotta ihmiskunnalla on hänen suunnitelmansa mukaiset edellytykset kehittää elinpiiriään. 

Valitettavasti vapaan tahtonsa mukaisesti elävät ihmiset ovat tehneet myös paljon virheitä elinpiiriensä kehittämisessä. Elämä erossa Jumalasta on johtanut luonnon saastumisiin ja ympäristötuhoihin. 

Todettakoon vielä lopuksi, että ”luominen.fi-yhteisö” on tehnyt ilmeisen ansiokasta työtä pyrkiessään osoittamaan, että niin ihmisillä kuin muillakin elollisilla on elimistöissään rakenteita, joiden syntyminen evoluution tuloksena on mahdotonta. Kyseisen yhteisön pitäisikin keskittyä tämän tyyppisten todisteiden etsintään, jotta uskosta osattomat voisivat pitää Raamatun luomiskertomusta evoluutioteoriaa uskottavampana. 

 

Markku Tuomi 

Espoo 

 

 

Tulkinnoista 

Jeesuksella oli selkeä kanta koskien tulkintoja. Isien perinnäissäännöt eli traditiot, ”talmudit” tai Kirjoituksiin tehdyt lisäykset, poistot ja vääntelyt ovat Jeesuksen opetuksessa selkeästi kielteinen asia. Samassa yhteydessä hän mainitsee kirjanoppineet ja fariseukset, joilla oli tieto alkuperäisestä, mutta he eivät noudattaneet alkuperäisiä ohjeita eivätkä sallineet muidenkaan noudattaa. Heidän tulkintansa oli ja on tänäänkin se, mikä pätee. 

Kirkkolaitokset vaalivat tätä kielteistä jatkumoa. Seurakunnan ulkopuolella oleva toiminta, on se paljon tai vähän väärää, ei ole uskovien yhteyden huoli. Lähinnä kohdistan tämän koskemaan paikallista seurakuntaa, mikä on niin sanotun helluntailaisuudenkin järjestäytymismuoto ja alkoi noin vuonna 30 Jerusalemissa. 

Seurakunnan tehtävä on olla todistus Jeesuksesta. Todistuksen “vuorosanat” ovat Raamatussa, Kirjoituksissa, joita lukemalla tieto lisääntyy, mutta oma ymmärrys ei siihen voi mitään lisätä. Omaan ymmärrykseen turvautumisesta varoitetaan. Tähän huolestumiseen taivaasta on ollut aihetta niin kauan kuin Jumala on ihmiselle ilmoittanut tien, jota tulee kulkea, ihmisen oman edun vuoksi. 

Ihminen on sielunvihollisen työyhteydessä hionut väärän näyttämään oikealta. Esimerkiksi Luther sanoi, että eihän Raamattu kielläkään kastamasta lapsia, ja sakramentteja puolustaessa KR92 tulkitsee Apt. 2:38b:n: ”–– silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.” Pitäisi olla ”Saatte Pyhän Hengen lahjan.” Kumpikin edustaa tulkintaa. Kaikki tulkinnat ja jälkitotuudet ovat yhtä väärässä kuin suuntauksen vanhin kirjattu tapaus: ”Onko Jumala todellakin sanonut?” 

Pyhä Henki vaikuttaa ihmisen uskoon tulemisen, ja Pyhän Hengen kautta Jeesus asuu jokaisessa uskovassa. Ei ole kyseenalaistettavissa se profetioiden rypäs aina Johannes Kastajaan saakka, missä uskovat saavat Pyhän Hengen kasteen ja minkä Jeesus viimeisinä sanoinaan ilmoitti uskoville tapahtuvaksi muutaman päivän kuluttua hänen taivaaseen nousemisestaan. Pyhä Henki on Voima, joka tulen lailla herättää ihmiset synnin unesta. 

Ristin Voitossa oli viitisen vuotta sitten artikkeli, jossa muun muassa painotettiin oikeaa tulkintaa. Tähän ohjaamaan otettiin opetuskirja, jonka on kirjoittanut evankelis-luterilainen ja teologisen koulutuksen saanut pappi. Olin yhteydessä tähän henkilöön, joka hyvin ystävällisesti selitti opetuksensa perustuvan Lutherin tulkintaan Raamatusta. Hänen toimintaympäristöönsä se sopi, mutta se ei korreloidu siihen, minkä usko kirjoituksista avaa. On vain Raamatun oppi, ei edes helluntailiikkeen oppia. 

 

Reijo Mänttäri 

Tampere 

 

 

 

Oikaisu 

Tero Huvi toimii Heinäveden ja Leppävirran helluntaiseurakuntien pastorina, ei Leppävaarassa, kuten RV 49/2021:n uutissivulla virheellisesti mainittiin. Toimitus pahoittelee virhettä. 



Lukijalta
51

Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea.
Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä.
Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus?
1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaVastine Kalevi Marinille – "Ekumeniaa ei tarvitse pelätä"

Ristin Voitossa 46 oli Kalevi Marinin mielipidekirjoitus, joka kommentoi Ristin Voitossa 41 julkaistu...
LukijaltaRistin Voitossa 41 oli hätkähdyttävä artikkeli Helluntailaisena ekumeniaa vahvistamassa. Petri Mäkilä sanoittaa siinä teologian toht...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja.
Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan