Kiitos Veli Majalahdelle tärkeän aiheen esille ottamisesta Ristin Voitossa 47. Olen Velin kanssa täysin samaa mieltä kehitysopin turmelevasta vaikutuksesta. Koulujärjestelmämme opetuksen seurauksena myös Jeesuksen sovitustyöhön turvautuvien vanhempien lapset ovat vaarassa menettää sekä tulevaisuuden että iankaikkisen elämän toivon.
Kirjoituksen loppuosassa kerrotaan tieteellisten tutkimusten osoittaneen kaiken olevaisen ja nähtävän lyhytikäisyyden. Tässä on ongelman ydin! Tieteelliset tutkimukset ja arkeologia ovat kiistattomasti todistaneet, että maapallo on miljardeja vuosia vanha ja ihmisiä on elänyt maapallon kaikilla mantereilla, paitsi Etelänapa-mantereella, jo kymmeniä tuhansia vuosia. Siksi ”luominen.fi-yhteisöllä” on epätoivoinen tehtävä yrittäessään todistaa esimerkiksi maapallon iäksi alle kymmenen tuhatta vuotta. Tällainen lähestymistapa valitettavasti vain lisää evoluutioteorian kannatusta, sillä loogisesti ajattelevat lapsemme nyky-yhteiskunnan valtavirran mukana eivät voi koskaan uskoa ”luominen.fi-yhteisön” selityksiin.
"Jumala on ihmisten kokeman aika-avaruuden ulkopuolella."
Luomisen perustelut on esitettävä siten, että ne eivät ole ristiriidassa tieteellisen tutkimuksen saavutusten kanssa. Siksi pitää ensin selvittää, mitä Raamatussa kerrotaan Jumalan aikaperspektiivistä. Psalmissa 90:4 on kirjoitettu: ”Tuhat vuotta on sinun silmissäsi kuin eilinen päivä.” Toisen Pietarin kirjeen kohdassa 3:8 on kirjoitettu: ”Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä.”
Sellainen tulkinta, että luomiskertomuksessa yksi päivä tarkoittaisi nykyisen kalenteripäivän mittaista aikaa, ”kutistaa” Jumalan virheellisesti ihmisten aikaperspektiiviin. Pitää muistaa ja tiedostaa, että Jumala on ihmisten kokeman ajan eli aika-avaruuden ulkopuolella. Hän on ikuinen, ja luodessaan tämän maailmankaikkeuden hän loi myös ajan. Siksi Jumalan luomispäivien tapauksessa yhden päivän rinnastaminen 1 000 vuoteen pitää ymmärtää symbolisesti siten, että ”yksi päivä” tarkoittaakin mitä tahansa hyvin pitkää ajanjaksoa.
Tämä huomioiden voimme hyväksyä tiedemiesten tutkimuksiin perustuen, että Jumala aloitti havainnoimamme maailmankaikkeuden luomisen yli 13 miljardia vuotta sitten. Seuraavien neljän luomispäivän kuluessa Jumala loi kaiken kasvikunnan sekä suurimman osan eläinkunnasta. Kuudentena luomispäivänään Jumala loi karjaeläimet, maalla elävät pikkueläimet ja villieläimet, sekä lopuksi ihmisen (1. Moos 1:26–29). Tämä oli ilmeisesti luomispäivistä lyhin, mutta senkin on täytynyt kestää vähintään kymmeniä tuhansia vuosia.
Koska Jumala on ihmisten kokeman ajan ulkopuolella, ei hänellä ole ollut mitään kiirettä luomistyönsä toteutuksessa. Kaikki tähän mennessä kehitetty ja tulevaisuudessa kehitettävä teknologia on ollut hänen tiedossaan jo ennen maapallon luontia. Siksi hän on ohjannut myös kaikkien luonnonvarojen syntyä vuosimiljoonien ja -miljardien kuluessa biologisten ja kemiallisten prosessien sekä fysiikan lakien mukaisesti, jotta ihmiskunnalla on hänen suunnitelmansa mukaiset edellytykset kehittää elinpiiriään.
Valitettavasti vapaan tahtonsa mukaisesti elävät ihmiset ovat tehneet myös paljon virheitä elinpiiriensä kehittämisessä. Elämä erossa Jumalasta on johtanut luonnon saastumisiin ja ympäristötuhoihin.
Todettakoon vielä lopuksi, että ”luominen.fi-yhteisö” on tehnyt ilmeisen ansiokasta työtä pyrkiessään osoittamaan, että niin ihmisillä kuin muillakin elollisilla on elimistöissään rakenteita, joiden syntyminen evoluution tuloksena on mahdotonta. Kyseisen yhteisön pitäisikin keskittyä tämän tyyppisten todisteiden etsintään, jotta uskosta osattomat voisivat pitää Raamatun luomiskertomusta evoluutioteoriaa uskottavampana.
Markku Tuomi
Espoo
Tulkinnoista
Jeesuksella oli selkeä kanta koskien tulkintoja. Isien perinnäissäännöt eli traditiot, ”talmudit” tai Kirjoituksiin tehdyt lisäykset, poistot ja vääntelyt ovat Jeesuksen opetuksessa selkeästi kielteinen asia. Samassa yhteydessä hän mainitsee kirjanoppineet ja fariseukset, joilla oli tieto alkuperäisestä, mutta he eivät noudattaneet alkuperäisiä ohjeita eivätkä sallineet muidenkaan noudattaa. Heidän tulkintansa oli ja on tänäänkin se, mikä pätee.
Kirkkolaitokset vaalivat tätä kielteistä jatkumoa. Seurakunnan ulkopuolella oleva toiminta, on se paljon tai vähän väärää, ei ole uskovien yhteyden huoli. Lähinnä kohdistan tämän koskemaan paikallista seurakuntaa, mikä on niin sanotun helluntailaisuudenkin järjestäytymismuoto ja alkoi noin vuonna 30 Jerusalemissa.
Seurakunnan tehtävä on olla todistus Jeesuksesta. Todistuksen “vuorosanat” ovat Raamatussa, Kirjoituksissa, joita lukemalla tieto lisääntyy, mutta oma ymmärrys ei siihen voi mitään lisätä. Omaan ymmärrykseen turvautumisesta varoitetaan. Tähän huolestumiseen taivaasta on ollut aihetta niin kauan kuin Jumala on ihmiselle ilmoittanut tien, jota tulee kulkea, ihmisen oman edun vuoksi.
Ihminen on sielunvihollisen työyhteydessä hionut väärän näyttämään oikealta. Esimerkiksi Luther sanoi, että eihän Raamattu kielläkään kastamasta lapsia, ja sakramentteja puolustaessa KR92 tulkitsee Apt. 2:38b:n: ”–– silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.” Pitäisi olla ”Saatte Pyhän Hengen lahjan.” Kumpikin edustaa tulkintaa. Kaikki tulkinnat ja jälkitotuudet ovat yhtä väärässä kuin suuntauksen vanhin kirjattu tapaus: ”Onko Jumala todellakin sanonut?”
Pyhä Henki vaikuttaa ihmisen uskoon tulemisen, ja Pyhän Hengen kautta Jeesus asuu jokaisessa uskovassa. Ei ole kyseenalaistettavissa se profetioiden rypäs aina Johannes Kastajaan saakka, missä uskovat saavat Pyhän Hengen kasteen ja minkä Jeesus viimeisinä sanoinaan ilmoitti uskoville tapahtuvaksi muutaman päivän kuluttua hänen taivaaseen nousemisestaan. Pyhä Henki on Voima, joka tulen lailla herättää ihmiset synnin unesta.
Ristin Voitossa oli viitisen vuotta sitten artikkeli, jossa muun muassa painotettiin oikeaa tulkintaa. Tähän ohjaamaan otettiin opetuskirja, jonka on kirjoittanut evankelis-luterilainen ja teologisen koulutuksen saanut pappi. Olin yhteydessä tähän henkilöön, joka hyvin ystävällisesti selitti opetuksensa perustuvan Lutherin tulkintaan Raamatusta. Hänen toimintaympäristöönsä se sopi, mutta se ei korreloidu siihen, minkä usko kirjoituksista avaa. On vain Raamatun oppi, ei edes helluntailiikkeen oppia.
Reijo Mänttäri
Tampere
Oikaisu
Tero Huvi toimii Heinäveden ja Leppävirran helluntaiseurakuntien pastorina, ei Leppävaarassa, kuten RV 49/2021:n uutissivulla virheellisesti mainittiin. Toimitus pahoittelee virhettä.
ArviotCraig Groeschel: Johda kuin sillä olisi merkitystä – seitsemän johtamisen periaatetta kestävää seurakuntaa varten. Aikamedia, 2024. Suom. Mirkka Jantunen. Nid. 280 sivua.
ArviotSami Günther ja Mikko Sivonen (toim.): Jumalan armon kirkkauden ylistykseksi. Johdatus reformoituun pelastusoppiin. Agricola teologinen instituutti. Sid. 458 s.
ArviotJesus Revolution Kingdom Story Company ja Lionsgate, Yhdysvallat 2023. Ohjaus Jon Erwin ja Brent McCorkle. Pääosissa Joel Corteney, Jonathan Roumie ja Kelsey Grammer. Käsikirjoitus Jon Gu...
ArviotKaren Kingsbury: Iltarusko. Englanninkielinen alkuperäisteos Sunset (Sunrise Series #4; USA 2008). Suom. Leila Uosukainen. Aikamedia 2023. Sid. 348 s.
ArviotElina Salminen: Suurempiin käsiin. Kesken, 2022. Sid. 28 s. Maailman turvallisin paikka on siellä, missä elämä on laskettu suurempiin käsiin. Keskeneräisestä elämästä kirjoittava...
ArviotDan Johnstone Hillsong: A Megachuch Exposed (2022) Discovery+ Tämän vuoden maaliskuussa suoratoistopalvelu Discovery+ julkaisi kolmiosaisen dokumenttisarjan suositusta...
ArviotBill Wilson: Elefantin kokoinen ongelma – Vaiettu vaikeus vai kohdattu totuus? Aikamedia 2021. Nid. 117 s. Maailman suurimmaksi pyhäkouluksi kutsutun Metro World Childin perustaja...
ArviotJP ja murtovaras. Ohjaaja Jani Korhonen, käsikirjoittaja Tytti Salo, tuottaja Samuel Grönholm. Black Lion Pictures 2021. Karkkipaperin rapina ja jännittynyt odotus täyttävät elokuvate...
ArviotJuhani Aitomaa: Trump-profetiat – karismaattinen valtateologia ja Donald J. Trump. Näkökulmajulkaisut 2018. Nid. 51. s. Juhani Aitomaan pieni kirjanen kolmen vuoden takaa on yhä ajank...
ArviotAnne Graham Lotz: Jeesus minussa – Pyhän Hengen kokeminen pysyvänä kumppanina. 2.painos. Kuva ja Sana 2021. Nid. 287 s. Joku kristitty ei ehkä koskaan ole kuullut nyt jo edesmenneestä maailmank...
ArviotFreidiba Boodos: Tahdotko taivaaseen. 1978/2020; Leila ja Miranda: Tu sal mo dziviba. 1988/2020; Romanos, Kuninkaan sukulaiset. 1983/2020. Prisma/Elämä ja Valo ry.
ArviotMaarit Eronen: Kutsuna kuuliaisuus. Tavallisen naisen epätavallinen elämä. Aikamedia 2021. Nid. 395 s. ”Uskoontuloani voisi verrata lämpömittarin elohopeaan. Jos nolla oli se kohta, jossa siirr...
ArviotJohn F. Walvoord, William Crockett, Zachary J. Hayes, Clark H. Pinnock: Four Views on Hell. Zondervan, 1996. Nid. 190. Four Views On Hell -kirjassa neljä raamatuntutkijaa tuo esiin vuoroll...
ArviotAvi Snyder: Juutalaiset eivät usko Jeesukseen ja muita väärinkäsityksiä. Perussanoma 2020. Nid. 152 s. New Yorkissa syntynyt, vuonna 1977 uskoon tullut messiaaninen juutalainen Avi Snyder...
ArviotPsykologian emeritusprofessori ja kirjailija Markku Ojasen uutuusteoksessa pohditaan, mitä on hyvä elämä ja onnellisuus. Tällaiset kysymyksethän ovat sinänsä vanhoja ja tuttuja jo antiik...
ArviotSuomenkielisten kristillisten julkaisujen joukossa on ollut turhan pitkään tyhjiö Isä meidän -rukousta käsittelevien kirjojen kohdalla. Teologian maisteri Markku Tossavaisen uu...