Kristus poisti uskovilta tuomion

Uudessa testamentissa on kaksi hahmoa, joiden roolit poikkeavat toistaan radikaalisti. Toista kutsutaan Puolustajaksi, toista veljiemme syyttäjäksi. Lisäksi ensin mainittua kutsutaan Totuuden Hengeksi, jälkimmäistä taas valehtelijaksi ja valheen isäksi. Puolustusasianajaja puhuu siis aina totta, ja syyttäjä valehtelee.

Kuinka voi olla näin? Ei kai syyttäjä voi esiintyä ilman syyteaineistoa? Omasta mielestään hän ei varmasti esiinnykään, mutta puolustusasianajaja viittaa jokaisen syytekohdan osalta aina ristiin, jossa ja johon kaikki maailman syytökset ovat jo rauenneet (Kol. 2:13–14). Näin ollen syytteet osoittautuvat aina valheiksi, ja puolustusasianajan puheenvuorot aina totuudeksi.

Itsensä ja toisten syyllistäminen edellyttää sitä, että me elämme todellisuudessa, jossa meillä on perusteet ja lupa syyllistää itseämme ja toisia. Näin ei kuitenkaan ole. Kristus leikkasi meidät ristinkuolemassaan ja ylösnousemuksessaan irti tuomion- ja syyllisyydenalaisesta todellisuudesta – meille ei siis kerta kaikkiaan ole olemassa enää tuomiota.

Ja jollei ole olemassa tuomiota, on mieletöntä puhua syyllisistä ja syyllisyydestä, koska syyllisyys edellyttää tuomion olemassaolon mahdollisuutta. Ja nimenomaan tuon tuomion olemassaolon mahdollisuuden Kristus teki tyhjäksi. Hän kuoletti sen omassa ruumiissaan vapaaehtoisella uhrillaan (Ef. 2:14–16).

Ajatus siitä, että saa elää absoluuttisen syyttömänä todellisuudessa, jossa ei ole lainkaan tuomiota, saattaa tuntua rienaavalta. Mutta se tuntuu rienaavalta ainoastaan aivoista, jotka ovat niin perin juurin tottuneet syyllisyyteen.


Risto Mikkonen
Helsinki