Kristityillä on vastuu avioliittolaista

Ensi vuosi on Suomen satavuotisen itsenäisyyden juhlavuosi. Olemme Jumalalle kiitollisia tästä itsenäisyyden ajasta. Kiitämme myös nykyisestä seitsemänkymmenen vuoden rauhan ajasta.

On kuitenkin suuri vaara, että juhlavuodesta ei tule Suomen historiassa ilon ja siunauksen vuotta. Suomelle on suuri onnettomuus, jos silloin tulee voimaan jo säädetty sukupuolineutraali avioliittolaki. Se on massiivinen valtiovallan ja kansan synti sekä rikos Jumalaa ja lähimmäisiä vastaan. Sillä on hyvin surulliset seuraukset tässä ajassa ja myös tulevassa. Siksi maamme on jo hätätilassa.

Jumala on ollut niin armollinen, että meillä on vielä mahdollisuus kumota tämä laki. Voimme säilyttää entisen, Jumalan säätämykseen perustuvan ja normaalin vain miehen ja naisen välisen avioliittolain.

Annammeko katastrofin tapahtua taistelematta tosissamme loppuun asti? Nyt on kysymys Jumalan kunnioittamisesta ja tärkeästä laupeudentyöstä.

Jos sukupuolineutraali avioliittolaki tulee voimaan, koulumaailman valtaa opetus, jossa homoseksuaalisen seksin harjoittaminen esitetään luonnollisena ja yhtä hyväksyttävänä kuin normaalin seksuaalisuuden harjoittaminen. Siihen vedoten voidaan myös estää toisin ajattelevilta kirkkokunnilta, yhteisöiltä ja henkilöiltä pääsy vaikuttamaan kouluissa. Tällaista on tapahtunut niissä maissa, joissa on voimassa sukupuolineutraali avioliittolaki. Kristityt leimataan pahoiksi ihmisoikeuksien vastustajiksi. On odotettavissa monia muitakin vaikutusmahdollisuuksien rajoituksia.

Kysymys ei siis ole mistään evankelioimisen kannalta toisarvoisesta asiasta. Annammeko lapsemme alttiiksi tällaiselle opetukselle ja ilmapiirille?

Kyse on myös siitä, että yleinen ilmapiiri muuttuu todellista kristinuskoa vastaan. Tapahtuu ”sodomailmiö” eli voimakas luopuminen siveellisyydestä ja kristillisestä etiikasta. Elämän turvattomuus lisääntyy, koska hylätään Jumalan käskyt. Kristillinen toiminta vaikeutuu, ja maa tulee Jumalan tuomioiden alaiseksi.

Raamattu ilmoittaa yksiselitteisesti ja selkeästi, että homoseksuaalisen seksin harjoittaminen on syntiä sen kaikissa yhteyksissä. Raamattu sanoo: ”Naispuoliset heistä ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen, ja samoin miespuoliset ovat luopuneet luonnollisesta yhteydestä naiseen ja kiihkossaan syttyneet toisiinsa––” (Room. 1:26–27).

Raamattu varoittaakin: ”Ettekö tiedä, että väärintekijät eivät saa osakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat, eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet” (1. Kor. 6:9). Näistä synneistä on siis tehtävä parannus.

Jos nämä Raamatun sanat eivät olisi totta, Jumala olisi sallinut tehdä yli 3 400 vuotta vääryyttä syyttömille ihmisille.

Kirkkokunnilla, seurakunnilla ja niiden tiedotusvälineillä on nyt historiallinen mahdollisuus pelastaa Suomen kansa suurelta onnettomuudelta. Ennen kaikkea voimme näin kunnioittaa Jumalaa. Vai pidämmekö sitä liian vähäisenä sivuasiana?

Jumala itse on sanonut: ”Minä kunnioitan niitä, jotka minua kunnioittavat, mutta ne, jotka minua halveksivat, joutuvat halveksituiksi” (1. Sam. 2:30).

Sukupuolineutraali avioliittolaki on raju isku yhteiskunnan perusyksikköä, perhettä, vastaan. Homoseksuaalisessa suhteessa lapsi jää ilman äitiä tai isää. Yhteydet sukuun katkeavat. Lapsista tulee geneettisesti orpoja. Se on vastoin YK:n lasten oikeuksien sopimusta.

Tällaisten kasvattajien keskinäinen seksuaalisuhde on luonnonvastainen ja synnillinen. Tällainen avioliittolaki huonontaa myös yleisesti seksuaalimoraalia ja vastuun ottamista perheestä. Avioliittolakia ei tule säätää seksuaalisen suuntautumisen häiriötilan mukaan. Avioliiton perustana tulee olla biologisesti luonnollinen, Jumalan säätämä miehen ja naisen välinen seksuaalisuhde.

Vaikka Suomi kuuluu pohjoismaiseen kulttuuripiiriin, meidän ei tarvitse eikä tule alistua Yhdysvalloista alkaneeseen massiiviseen propagandavyörytykseen. Saamme säilyttää terveen ajattelun. Silloin tulemme näkemään yllättävissäkin tilanteissa, että Suomea kunnioitetaan ja kadehditaan siksi, että olemme säilyttäneet normaalin, luonnollisen, vain miehen ja naisen välisen avioliittolain.

Suomen suurin turvallisuusuhka ovatkin nyt suomalaiset itse. Jos emme välitä Jumalasta ja hänen Sanastaan, olemme vaarassa. Raamattu ja historia osoittavat sen. Raamattu sanoo: ”Jos Herra ei kaupunkia varjele, turhaan vartija valvoo” (Ps. 127:1).

Normaalin, vain miehen ja naisen välisen avioliittolain säilyttämistä voidaan verrata suojamuuriin: ”Taistelkaa veljienne, poikienne, tyttärienne, vaimojenne ja kotienne puolesta” (Neh. 4:8).

Hyvää ratkaisua ei tule ilman rukousta. Rukoile siis hartaasti ja kehota muitakin rukoilemaan. Myös seurakunnilla on vastuu rukouksesta. Tarvitaan myös tiedotusta, yhteydenottoja ja henkilökohtaista vaikuttamista.

Tämä on vetoomus erityisesti pastoreille ja toimittajille. Nyt on siis tärkeää rukoilla seurakunnissa ja yksityisesti. On tärkeää levittää oikeaa tietoa avioliittolaista hengellisissä lehdissä ja muuallakin. Lisäksi on tärkeää esittää lehdissä rukousvetoomuksia ja ottaa henkilökohtaisesti yhteyttä. Kyse on maan turvallisuudesta ja paljon suuremmastakin asiasta eli kansan hengellisestä tilasta Jumalan edessä.

Kiitämme avioliitosta, jonka Jumala on viisaudessaan ja rakkaudessaan meille antanut. Kristillisillä kirkoilla, seurakunnilla ja yhteisöillä on nyt suuri velvollisuus ja etuoikeus puolustaa normaalin, vain miehen ja naisen välisen, avioliittolain säilyttämistä. Vastuun ottaminen tässä on erittäin merkityksellistä myös yhteisöille itselleen. Jumala siunaa niitä, jotka ottavat vastuuta.

Vaikka jotkut sanovat, että hyvää ratkaisua ei enää saada, emme saa antaa periksi. On taisteltava loppuun asti. Jumala arvostaa sitä.

Vetoamme pastoreihin, että he vetoaisivat voimakkaasti seurakuntaan ja toisivat tämän asian esille seurakunnan tilaisuuksissa.

Pyydämme myös kiinnittämään huomiota Euroopan Unionin laajuiseen kansalaisaloitteeseen ”Äiti, isä ja lapset” (www.mumdadandkids.eu/fi), jota on tämän vuoden huhtikuusta alkaen kerätty kaikissa EU-maissa. Nimien keräysaika päättyy 10.12.2016.

Suomessa Aito avioliitto -yhdistys (www.aitoavioliitto.fi) on vapaaehtoisvoimin kerännyt tähän aloitteeseen allekirjoituksia, ja Suomelle asetettu minimitavoite 9 750 nettiallekirjoitusta on jo tullut täyteen. Silti jokaisen allekirjoitus on edelleen äärimmäisen tärkeä, sillä kokonaistavoite aloitteelle on yhteensä miljoona allekirjoitusta ennen kuin EU:n komissio ottaa sen käsiteltäväkseen.


Vesa Rahkonen
Helsinki


Paula Plysjuk
Helsinki


Lukijalta
51

Lukijalta22.3.2024 | Olen kiitollinen, että maakuntalehdissämme on auennut toistuvasti tilaa Raamatun sanomaa korostaville kirjoituksilleni. Usein ne sivuavat yhteiskunnallisia haasteita, unohtamatta ikuis...
LukijaltaIhmisten puheissa toistuvat usein ilmaisut kuten ”Kuolema kuittaa univelat” tai ”Haudassa saa sitten levätä”. Ne ovat tavallisia tapoja vältellä ajatusta kuolemanjälkeisestä elämästä ja vaeltaa va...
Lukijalta21.11.2023 | Helluntaikirkon oppikäsityksessä Jeesuksen paluusta ei ole enää vain yhtä tulkintamallia. Jeesuksen paluusta itsessään ollaan varsin yksimielisiä, mutta seurakunnan tempauksen ajoituk...
Lukijalta24.10.2023 | Iso Kirja on hehkuttanut tänä vuonna Opisto omaksi -teemaa. Sen tavoitteena on, että seurakunnat ja niiden jäsenet ottaisivat ja kokisivat entistä enemmän omistajuutta yhteisestä opis...
LukijaltaApostoli Paavali ei tahtonut pitää Roomassa asuvia veljiä tietämättöminä ”tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisäll...
Lukijalta(20.3.2023) Tammikuussa seurakuntamme johtajisto sai ihmetteleviä yhteydenottoja koskien paikallista Turvallinen seurakunta -lausuntoa, jossa olemme osallisena. Siinä oli virheellisesti na...
Lukijalta(6.3.2023) Uudet hyvinvointialueet aloittivat vuoden alusta. Kotiin saamamme esitteen mukaan uuden hyvinvointialueen keskeinen tehtävä on ”hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yht...
LukijaltaTranslain uudistaminen vietiin eduskunnassa maaliin 1.2.2023 äänin 113–69. Lain mukaan jokainen täysi-ikäinen kansalainen voi vaihtaa sukupuolensa pelkkänä ilmoitusasiana. Korjausleikkauksia ja lä...
LukijaltaOikeaoppisuuden tarve on ihmiselle ominaista ja johtuu osin siitä, että se on eräs turvallisuuden tunnetta ruokkiva väline. Uskon kysymyksissä oikeaoppisuuden tarve on hälyttävän suuri. Osasyynä s...
Lukijalta(27.12.2022) Silmiini sattui erään teologin lehtikirjoituksen otsikointi: ”Ateisti, joka tuntee Jumalan?” Kysymysmerkin kanssakin toteamus on absurdi. Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon ja kaike...
Lukijalta(22.11.2022) Kun tulin aikoinani uskoon, sain näyn hengellisestä työstä. Se oli määrittelemätön pakottava tarve olla jotenkin hyödyksi Jumalan valtakunnassa. Tämä tarve on ollut läpi uskossa oloaj...
LukijaltaPaimen Plus -lehden kesäkuun numeron talouspalstalla olleessa kirjoituksessa kerrottiin seurakuntien lämpölaskujen noususta viime talvelta. Sama suunta näyttää jatkuvan myös tulevana talvena. Kerr...
LukijaltaJeesus joutui usein herättelemään kuulijoitaan. Tässä muutamia otteita Jeesuksen sanoista: ”Ettekö käsitä? Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä?” Niin hän sanoi heille: ”Ettek...
LukijaltaYhdysvalloissa korkein oikeus kumosi kesäkuussa vanhan ns. Roe vs Wade -nimellä tunnetun, aborttioikeuden turvanneen ennakkopäätöksen. Näin se teki sen, minkä kokeneiden ja laintuntevien tuomareid...
LukijaltaSanan- ja uskonnonvapaus ry (SUV) on osoittanut tarpeellisuutensa kansan keskuudessa. Kesäkuussa 2021 perustettu yhdistys on saanut aatteensa taakse jo yli 1 000 jäsentä ympäri Suomea.
Yh...
LukijaltaHesekielin kirjan luku 33 kertoo sielunhoitajan ja profeetan vastuusta. Toisesta jakeesta löytyvät puhuttelevat sanat: ”Jos minä annan miekan tulla maan kimppuun ––.” Nykyiset aseet eivät ole miekkoja...
LukijaltaLähetyspastori Markku Karjalaisen mukaan Uusi testamentti opettaa seurakunnan johtavan pastorin ja vanhimman viran kuuluvan miehille. Raamatussa sanotaan, että vanhimman virkaan tulee valita ”yhde...
LukijaltaKansallisen veteraanipäivän aikana (27.4.), kun uutiset kertovat Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön potevan koronan jälkeen keuhkokuumetta, olen pohtinut, kuinka tärkeää on, että maamme...
LukijaltaRisto Karhu esitti Ristin Voitossa 17 kysymyksen: ”Jeesuksen paluu – ennen suurta ahdistusta?” Kirjoitus keskittyi ensisijaisesti odottamamme tempauksen ajankohdan pohdintaan. Mielestäni Risto Kar...
LukijaltaLänsimaiden kristittyjen piirissä on laajalti käsitys, että seurakunnan salainen tempaus tapahtuisi ennen suurta ahdistusta. Etenkin vapaiden suuntien käsitykseen on paljolti vaikuttanut Vilho Har...
LukijaltaJumala ilmoittaa itsensä Raamatun Sanan kautta mutta myös kansojen vaiheissa. Erityisen selvästi tämä ilmenee Israelin kansan historiassa ja nykyhetkessä.
Suomen kansan eri vaiheissa olem...
LukijaltaKiitos Reijo Mänttärille palautteesta (RV 9/22) kirjani erään luvun pohjalta tehtyyn artikkeliin. Tila ei riitä palautteen seikkaperäiseen käsittelyyn, mutta teen joitain yleisiä huomioita. ...
LukijaltaPuheessaan Korneliuksen talossa apostoli Pietari tahtoi sitoa uudet opetuslapset herätyksen alkuperään. Siksi hän sanoo: ”– – sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kast...
LukijaltaLehden emerituspäätoimittaja Leevi Launonen pohdiskeli kasvatustieteen asiantuntijana syvällisesti ihmisen persoonaa (RV 5). Hän toteaa ihmisen luonteen kasvamisen jääneen taka-alalle 1900-luvun l...
LukijaltaPitkittynyt poikkeusaika on kuormittanut lapsiperheiden arkea, typistänyt tärkeitä vertaistukiverkostoja ja kaventanut seurakuntayhteyttä. Lasten hengellinen kasvatus on jäänyt pitkälti vanhempien...
LukijaltaHyvin usein puhutaan pettäjä Jaakobista tai siitä, kuinka Jaakob petti veljensä. Ovatkohan nämä ajatukset koko totuus?
1. Moos. 25:21,23: ”Iisak rukoili Herraa vaimonsa puolesta, sillä tä...
LukijaltaVastine Kalevi Marinille – "Ekumeniaa ei tarvitse pelätä"

Ristin Voitossa 46 oli Kalevi Marinin mielipidekirjoitus, joka kommentoi Ristin Voitossa 41 julkaistu...
LukijaltaRistin Voitossa 41 oli hätkähdyttävä artikkeli Helluntailaisena ekumeniaa vahvistamassa. Petri Mäkilä sanoittaa siinä teologian toht...
LukijaltaSuomessa on viime vuosien aikana kyseenalaistettu kristillisiä arvoja. Raamatun mukaista uskoa tunnustavat kokevatkin, että kaikkea muuta suvaitaan paitsi kristillisiä arvoja.
Kuitenkin e...
LukijaltaLehden sivuilla on jälleen käyty keskustelua naisen asemasta. RV:n numerossa 41 Hannu Kangasniemi esitti miehen ja naisen välisen hierarkian olevan osa Jumalan asettamaa järjes...
LukijaltaRistin Voitossa 30–31 oli kirjoitus kalvinismista. Näkemys miehen ja naisen erilaisista sukupuolisidonnaisista rooleista perheessä ja seurakunnassa nousi esiin yhtenä jäsenille tärkeänä näkök...
LukijaltaKesän päivityksiä, uutisia ja mainoksia lukiessa mieleen on noussut kysymys: Onko sellainen paradoksi mahdollista, että voin olla ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden puolella ja samaan aikaan kriti...
LukijaltaSuurella mielenkiinnolla, jännityksellä, rakkaudella ja ilolla tartuin Evankelistakoti elää -kirjaan. Jokainen kirja, joka kertoo helluntaiherätyksen alkuajoista Suomessa, sen toiminnast...
LukijaltaOlen kuullut joidenkin väittävän, etteivät uskovat joudu viimeiselle tuomiolle. Silloin tarkoitetaan ns. erillistä ylöstempausta, joka on erotettu ylösnousemuksesta viimeisenä päivänä. Kuitenkin t...
LukijaltaNettikonferenssissa näki paljon mielenkiintoisia vastauksia otsikon kysymykseen. Laulu- ja soitinyhtye Exit sai paljon myönteistä palautetta. Monet pitivät sen esiintymistä jopa koko tapahtuman pa...
LukijaltaPaljolla kirjantekemisellä ei ole loppua. Ristin Voitossa on kirja-arvioita, joista toiset ovat hyviä ja rakentavia uskoamme ajatellen, toiset ovat sitten vähemmän hyviä. Markus Maj...
LukijaltaRistin Voitto -lehden pääkirjoituksessa (12/21) Waltteri Haapala korostaa pastorien johtajuutta ja heidän kunnioittamistaan sangen voimakkaasti. On toki tärkeää, että pastorit saavat heille kuuluv...
Ristin Voiton verkkosisältö nyt Ajassa-lehdessä – diginäköislehti päivittyy toistaiseksi tutulle paikalle ristinvoitto.fi:hin
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan