Elääkö hengellisellä musiikilla?

Voiko säveltäjä, soittaja tai laulaja elää pelkästään hengellisellä musiikilla Suomessa? Siis jos musiikki on oikeasti ainoa tulon lähde? Kyllä voi – muutamat. Tietojeni mukaan he ovat Pekka Simojoki ja noin seitsemänsataa kanttoria. Entä muut? Ei onnistu.

Nyt kun monessa kahvipöydässä puheenaiheena on tangolaulukilpailuun osallistuva Petri Ritari, olen ajatellut julkaista ajatuksiani tällä palstalla. Petri on minulle kuin veli, samoin hänen koko perheensä on rakas ja läheinen. Olemme ystäviä myötäja vastamäessä, ja kirjoitan Petrin luvalla hänen tilanteestaan. Kirjoitukseni tarkoitus on katkaista siipiä pöljiltä häneen liittyviltä huhuilta ja toisaalta pohtia, mitä ammattia uskova voi harjoittaa. Näkyvät roolit kun aina helposti puhuttavat ihmisiä.

Jos joku soittaa klassista musiikkia orkesterissa, hän saa – Raimo Rahnastoa lainaten – puhaltaa niin, että pulisongit pölisevät, eikä kukaan seurakunnassa valita, että siellä se nyt soittaa. Hyvä niin, vaikka viihdemusiikkiahan sekin on.

Entä niin sanotun kevyen viihdemusiikin puolella?

Tunnen joitain perheenisiä, jotka ansaitsevat leipä- ja vuokrarahat soittamalla kapakoissa, isoilla tv-kanavilla ja muissa konserteissa. Heidän palvelutyönsä seurakunnassa on hengellinen musiikki. Heidän ammatinharjoittamisestaan ei kuitenkaan juuri keskustella, koska he eivät ole yhtä näkyvissä rooleissa kuin pääsolistina työskentelevä laulaja.

Raamatussa kerrotaan, kuinka satoja ihmisiä oli palkattu muusikoiksi juutalaisten temppelipalvelukseen. He olivat siis ihan palkattua väkeä, joka eli jumalanpalvelusmusiikilla. Uudessa testamentissa muusikoista ei paljoa mainita. Luterilainen kirkko on palkannut noin seitsemänsataa kanttoria hoitamaan musiikkipalveluksen. Vapaakristillisissä yhteisöissä toimitaan vapaaehtoisvoimin.

Tangoprinssi Petri Ritari tuli uskoon reilut kymmenen vuotta sitten. Jeesuksen seuraajana hän halusi palvella Jumalaa ja laulaa vain hengellisiä lauluja, koska ne maistuivat paremmalta. Sitten realisoituivat hengellisen laulun sanat: ”Uskovan tie, se ei aina lie niin helppo kuin sen jotkut mulle kuvaa…” Elämään tuli aika, kun laulaja jätettiin lähes työttömäksi, vaikka Jeesuksen seuraaja hän on edelleen ja kuuluu Seinäjoen helluntaiseurakuntaan.

Olen seurannut läheltä Petrin elämää, enkä ole havainnut siinä mitään sellaista, miksi Petriä ei olisi enää kutsuttu seurakuntiin. Tarjosin itse mahdollisuutta tilata häntä laulamaan ja olin valmis tulemaan häntä säestämään ilmaiseksi, jos seurakunnalla on tiukkaa. Mutta jopa 250 euron palkkio oli liikaa maksettavaksi. Tämä kertoo myös seurakuntien taloustilanteesta. Iso kiitos kuitenkin Suomen Gideoneille, Patmokselle sekä Soinin, Isonkyrön, Lappeenrannan seurakunnille ja niille muille helluntai- ja vapaaseurakunnille, jotka kutsuivat.

Parina viime vuonna Petrin tulot Jumalalle pyhittäytyneenä (erotettuna laulamaan vain hengellistä musiikkia) ovat olleet muutaman tuhannen euroa vuodessa. Sillä ei yksinkertaisesti elä, vaikka Pohjanmaalla on sinällään ihan hyvä periaate, että miehen tulee pyrkiä elättämään perheensä.

Minua harmittaa, että sellaiset ihmiset, joilla ei ole esimerkiksi Petri Ritarin toimeentulosta minkäänlaista huolta tai edes kiinnostusta tietää hänen tilanteestaan arvostelevat nyt suomeksi sanottuna oikeastaan sitä, että hän menisi laillisiin töihin saadakseen palkkaa ja elättääkseen perheensä. Sitähän laulajan ammatti on.

Mikä viihdemuusikon ammatissa sitten herättää tunteita?

Yleensä työpaikalla ei käytetä alkoholia, mutta viihdemuusikon työpaikoilla sitä käytetään usein. Ja siksi ehkä pelätään, että artisti menee mukaan sopimattomaan menoon. Se on kieltämättä vaarana, mutta ei ainoastaan lavoilla. Niin työpaikkaromansseja kuin muutakin sopimatonta käyttäytymistä on nähty alkoholittomissakin ympäristöissä, kuten konttoreissa, sairaaloissa ja tehtaissa aivan yhtä lailla.

Istuin muuten yleisössä TV2:n studiolla tangolaulukilpailujen finaalikarsinnassa. Tutustuin tuona viikonloppuna Petrin kautta yhteen kilpailijaan ja meistä tuli
ystäviä. Nyt tuollakin laulajalla on uskovia ystäviä, minut ja Ritarit. Annoin hänelle kotimatkalle mukaan tekemääni hengellistä musiikkia cd:llä, samoin eräälle tangotuomarille. Tämän evankeliointimahdollisuuden avasi se, että Petri oli mukana ja minä pääsin mukavasti hänen vanavedessään.

Hyvä ohje kaikille meille viihdetaiteilijoille ja varsinkin teille ammattilaisille on: katsotaan, että korkki pysyy kiinni ja housut jalassa. Keikan jälkeen mahdollisimman iso lasku tilaajalle ja sitten suorinta tietä kotiin – ihan niin kuin muutkin palkkatyöläiset. Ja toivon, ettei meistä kukaan jättäisi uskovien yhteyttä. Saakoon Jumala varjella itse kunkin omanaan perille saakka täältä välillä niin sokkeloisesta maailmasta.


Pentti Oikarinen alias Pianopena
Tampere