Arvio: Mies, joka havahtui ajan loppumiseen

Lääkäri Aki Hintsan kuolemasta tulee marraskuussa kuluneeksi viisi vuotta. Tänään olen elossa on kuvaus Hintsan viimeisestä vuodesta. Se on eräänlainen manuaali elämään, joka tuntuu valuvan sormien välistä. 

Kirjaa voi lukea jatko-osana osittain elämäkerralliselle Voittamisen anatomialle (WSOY 2015), josta tuli yksi 2000-luvun tapauksista kotimaisessa kirjallisuudessa. Siinä ilmaan jäi leijumaan kysymys, kuinka asiantuntija, joka kiersi maailmaa ohjaamassa asiakkaita ytimen löytämisen äärelle, hukkasikin oman tasapainonsa. Tai kuinka kuuluisuuksien luottomies ja varikkojen varaisä unohti, mitä on olla isä omille lapsilleen. Näiden kysymysten kimppuun päästään kunnolla Hintsan päiväkirjoihin perustuvassa päättyvän elämän kuvauksessa. 

Moni tarttui Voittamisen anatomiaan vasta Hintsan kuoleman jälkeen. Kirjan haikea viehätys perustui tietoisuuteen siitä, että päähenkilö kulkee kirjan sivuilla tietämättään kohti lähtöporttia. Sama ikuisuuden läsnäolo tulee vielä dramaattisemmin todelliseksi Tänään olen elossa -kirjassa. 

Teos alkaa diagnoosin saamisella. Epämääräiset kivut kehossa paljastuvat pahanlaatuiseksi haimasyöväksi. Ennuste on lohduton, ja itseään diagnosoivalla lääkärillä alkaa taistelu aikaa vastaan. 

Pian tapahtuu ihme. Jumala vierailee Aki Hintsan luona ja muistuttaa tehtävästä, johon hän myös lupaa tarvittavan ajan. Yksi tärkeimpiä teemoja kirjassa onkin kutsumuksen pohdinta. Vaikka kohtaaminen Jumalan kanssa on ollut kirkas ja järisyttävä, epäusko ja epätoivo vyöryvät sairastavan Hintsan päälle väkevinä tämän tästä. 

Kristittyhän ajattelee usein, että jos Jumala vain tekisi itsensä tiettäväksi riittävän selkeästi, epäusko väistyisi ja kutsumuksessa olisi helppo elää. Hintsan tarina muistuttaa, että ihminen on aina kutsumuksensa kanssa pohjimmiltaan yksinäinen eikä pääse pakenemaan vaikeita kysymyksiä ja tunteita. 

Kirja arvioi Hintsan 15 vuoden takaista alamäkeä rehellisesti. Menestyjä katosi omalta perheeltään, rooliminä kasvoi isommaksi kuin todellinen minä. Töissä meni lujaa, kotona huonosti. Pääpaino kirjassa on Aki ja Linda Hintsan sekä pienten lasten arjessa. Kuolevaan isään takertuvat lapset ovat kirjan riipaisevinta kuvausta, vaikka kertoja selvästi säästää lukijaa. 

Aki Hintsa oli läpi elämänsä helluntailainen, vaikka hän lipui pois aktiivisesta seurakuntaelämästä jo vuosikymmeniä sitten. Yhteydet kristittyihin ystäviin kuitenkin säilyivät. Kirjan henkilögalleria avautuu ainakin helluntailaiselle lukijalle hykerryttävänä: ensin Hintsa juttelee formulatähtien ja tallipomojen kanssa, seuraavaksi langan päässä onkin Tapani Sopanen, Keijo Leppänen tai Ari Joensuu.  

Helluntailaiset saavat myös kuulla kunniansa. Hintsa oli kentällä aina paitsi ihailtu myös kadehdittu henkilö. Vaikeuksien ja epäonnistumisten hetkellä kommenteissa alkoi soida syyllistäminen ja suoranainen vahingonilo. 

Kirja pitää otteessaan alusta loppuun saakka. Detaljimaiset tiedot ja päivämäärät antavat analogialle ryhtiä. Mukana on Voittamisen anatomiasta tuttua, suomalaisittain vähän kainostelevaa tähtipölyä ja formulaglamouria. 

Kirja on oikein hyvä isänpäivälahja, vaikkei isä vielä kuolemaisillaan olisikaan. 

Anssi Tiittanen 

”Vaikka kohtaaminen Jumalan kanssa on ollut kirkas, epäusko ja epätoivo vyöryvät päälle väkevinä.” 

”Kirjan tärkeimpiä teemoja on kutsumuksen pohdinta.”