Valtter Luoto: Sen Jumala teki. Aikamedia 2020. Nid. 164 s.
”On armo suuri, ihmeinen”, me tunnelmoimme maailmankuululla Amazing Gracen melodialla. Mutta ymmärrämmekö todella, mitä laulamme?
Eräs johdatus armoon on Valtter Luodon tämän syksyn uutuus Sen Jumala teki. Valtter Luodolla on takanaan elämänmittainen tehtävä julistajana, päätoimittajana, kirjailijana – ja myös sielunhoitajana. Viimeksi mainitussa tehtävässä hän on kohdannut ihmisiä, joille armo ei ole avautunut koko suuruudessaan.
Valtter Luoto kertoo tavanneensa aivan liian paljon ahdistuneita uskovia, jotka jopa pelonsekaisin tuntein miettivät, pääsevätkö he koskaan perille iankaikkiseen elämään. Nämä henkilöt kokevat oman uskonsa ja oman elämänsä olevan riittämättömiä Jumalan sanasta nousevien vaatimusten edessä.
Usein myös evankelistahenkiset julistajat painottavat – ehkä huomaamattaan – liian yksipuolisesti sitä, miten meidän tulee uskovina elää. Kilvoitus ja armo menevät sekaisin. Ja niin mielen valtaa riittämättömyys ja ahdistus. Rauhan sijaan sydämeen astuu pelko.
Tällaisille ihmisille, meille kilvoituksessamme ahdistuneille, Valtter Luoto on nyt kirjoittanut kirjan Sen Jumala teki.
Teoksessaan hän kirjoittaa: ”Älä pelkää, Jumala teki sen. Kyse ei ole sinun onnistumisestasi, sinun teoistasi, sinun kilvoituksestasi, vaan kyse on Jumalan teosta Kristuksessa. Jumala vie oman tahtonsa mukaan sinut varmasti perille iankaikkiseen elämään.”
Harvan kirjan äärellä kokee niin vahvaa ravistelua kuin tämän. Kun omasta vajavaisuudesta kumpuava masennus täyttää mielen, niin samalla jostakin syvältä pulppuaa pintaan ilo siitä, että portti iankaikkiseen elämään onkin jo auki. Kirja muistuttaa, että kysymys kuuluu: haluanko astua tuosta avoimesta ovesta sisälle?
Valtter Luodon teos Sen Jumala teki on elämän mittaan kootun kokemuksen ja viisauden yhteenveto. Se on kuin testamentti. Siinä kuuluu paimenen ääni.
Elämme tällä hetkellä maailmanhistoriassa aikaa, jolloin olemme perimmäisten kysymysten äärellä. Kohtaamme elämän rajallisuuden jokaisessa uutislähetyksessä. Siitä seuraa välttämättä kysymys: mikä on minun henkilökohtainen tulevaisuuteni? Tällaiseen sisäiseen pohdintaan Luodon kirja tuo levollisuutta.
Viettäessään eläkepäiviä syrjässä päivittäisistä vastuista, ja vakavien sairauksien leimatessa elämää, Valtter Luoto kirjoittaa: ”Haluaisin vielä kerran vakuuttaa sydämessään ahdistuneille ja niille, joiden mielestä heidän uskonsa on liian heikko: ’Älä pelkää, Jumala sen teki!’.”
Tämän kirjan rohkaisemina ja tulevaa odottaessamme uskallamme laulaa alussa mainitusta laulusta myös nämä säkeet: ”On siellä juhla voittajain ja päivä kestää ain.”
Tamperelaiset ystävykset Milka Myllynen ja Mia-Carita Hahl ovat sitä ihmistyyppiä, jotka keksivät jatkuvasti uusia luovia ideoita ja käärivät aikailematta hihansa t...
TeemaEero Antturi Kun Marko Selkomaa tuli uskoon 13-vuotiaana, hän koki hyvin pian Jumalan kutsuvan häntä saarnaajaksi ja lähetyssaarnaajaksi. – Noita ilmaisuja silloin käytettiin, muistelee nyt 52-v...
TeemaKun Julius Kankkunen aloittaa elämäntarinansa kertomisen, kuulija ei voi olla nauliutumatta paikoilleen. Lapsuuden uskoontuloa seuraa toinen toistaan traagisempia tapahtumia: Ensin...
TeemaYhteiskristillisen Uskovaiset nuoret -nettiyhteisön vastaava
nuorisotyöntekijä Mikael Elmolhoda on saanut vuosien aikana tukevaa
tuntumaa eri kristillisten piirien nuoriin.
...
TeemaEläköityneellä opettaja Juhani Happosella on tallessa kansioita, joihin on
kertynyt yli 200 samaa aihetta käsittelevää lehtileikettä. Ne kertovat
taistelusta, jonka hän kävi 1980-luvulla...
TeemaHyvä Sanoma ry:n keräämillä lahjoitusvaroilla jaetaan tänäkin vuonna joulumuistaminen jokaiseen maamme vankilaan. Helluntaiseurakuntien vankilatyö välittää vankien luettavaksi yli tuhat Hyvä Sanoma -j...
TeemaLähi-idän
kristityistä puhuttaessa tulee melko
nopeasti esiin myös vaino. Islamilaisista yhteiskunnista
ja lujista sukusiteistä juontava
ilmiö tuli näkyväksi Suomessakin äskettäin,
kun to...
TeemaRukous merkitsee musiikkievankelistana toimivalle Jipulle elämän kantavaa voimaa. Tänä syksynä hän on saanut kokea niin pieniä kuin suuriakin ihmeitä.
TeemaHerra, osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie.
TeemaOnko evankeliointi koko seurakunnan
tehtävä? Kenelle se
oikein kuuluu? Miksi
niin harvat innostuvat nykyisin
evankelioimisesta? Ja
mitä se oikeastaan käytännössä
on?
TeemaEvankelioimisen suuria
innovaatioita helluntailiikkeessä olivat
1900-luvun alkupuolella telttakokoukset
ja kitarakuorot. Evankelioiva
Hyvä Sanoma -lehti perustettiin sota-aikana. Pai...
TeemaBilly Grahamin puheet suunniteltiin tarkkaan etukäteen. Avausiltaan sisältyi elokuvamainen kohtaus, jossa yksinäinen nainen veti väkijoukon liikkeelle.
TeemaKatolinen aktiivi kirjoitti avoimen kirjeen Suomen helluntailaisille, ja RV pyysi siihen vastineen. Yhteisöjen suhteissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää.
UutisetLähestyn teitä, rakkaat Suomen helluntailaiset,
ennen kaikkea kristittynä, joka tunnustaa samaa Apostoliseen uskontunnustukseen
kirjattua uskoa, jota tekin tunnustatte.
Toiseksi lähe...
UutisetKatolinen teologi Emil Anton
on lähestynyt avoimella kirjeellään Suomen helluntailiikettä reformaation
merkkivuoden tiimoilta. Kirjoituksellaan hän halusi herättää keskustelua, vähentää
enn...
Teema”Yksi viime vuosikymmenten
merkittävimmistä globaalin
kristillisyyden ilmiöistä.” Näin
suurin sanoin on luonnehdittu helluntailaisten
ja roomalaiskatolisen kirkon
vuonna 1972 aloittamaa k...