Alkoholikeskustelu ei kiinnosta

Ristin Voiton numerossa 15 kirjoitettiin alkoholia käsittelevistä aiheista. Niissä pähkäiltiin puoleen ja toiseen, mikä sopii uskovalle ja mikä ei. Voiko uskova ottaa ja minkä verran? Ja miten asiasta tulisi opettaa seurakunnissa?

Puuttumatta asiaan enempää kerron vain oman kokemukseni. Se liittyy aikaan, jolloin työskentelin kotimaisilla kauppalaivoilla.

Oli vuoden 1967 jouluaatto. Aluksemme S/S Kristiina oli kiinnitettynä Prestonin satamaan Englannissa. Tuona aattoiltana olin menettää henkeni pudottuani humalassa aluksen kannelta mereen. Kun pääsin pintaan, tajusin, että nyt on tosi kysymyksessä. Uin hätääntyneenä edestakaisin laivan ulkosivulla samalla huutaen apua, mutta kukaan oman laivan väestä ei kuullut huutoani.

Uituani vaatteet päällä, kengät jalassa ja tarjoilijan takki päällä hyisessä vedessä yli puoli kilometriä minut kiskottiin viime hetkellä merestä hollantilaisen aluksen kannelle.

Vaikka tuosta tapahtumasta on kulunut yli 48 vuotta, muistan vieläkin nuo hetket, kun kamppailin elämästäni ja mietin, selviänkö vai kuolenko. Minulle näytettiin koko eletty elämäni kuin filminauhalta. Mielikuvat alkoivat lapsuusaikani pyhäkouluista ja hengellisistä kokouksista edeten senhetkiseen syntielämän riettauteen. Sitten kuulin sanat: jos tänne veteen jäät, helvettiin joudut!

Huusin hädissäni, että hyvä Jumala, älä anna minun hukkua. Se oli 19-vuotiaan nuorukaisen tuskainen hätähuuto.

Sain siihen hetkeen lisävoimia ja otin suunnan edellä mainitsemaani hollantilaista alusta kohti. Matkaa sinne oli noin 300 metriä. Uidessani huusin ”help” niin paljon kuin kurkusta ääntä lähti.

Laivalla kuultiin avunhuutoni, ja sen miehistö näki myös sataman valoissa, kuinka uin valkoinen takki päällä laivaa kohti. Lopulta tuon hollantilaisen aluksen miehistö nosti minut ylös merestä. Laivan miehistö vietti myös joulua selvin päin, eikä kännäten, kuten tehtiin omalla laivallani. Jumala oli armollinen. Minun ei tarvinnut hukkua mereen.

Jeesus pelasti minut armossaan vuonna 1972. Hän antoi syntini anteeksi, ja samalla vapauduin viinan kiroista. Vuosia myöhemmin Jumala kutsui minut myös valtakuntansa työhön.

Nyt minua ei kiinnosta vähääkään keskustelu Alkoon viittaavista asioista. Kysynkin, eikö ole parempia aiheita synnyttää keskustelua kuin alkoholi?

Mikä on tärkein tehtävämme? Huolenaiheeni on, miten voimme evankelioida ja johtaa syntisiä Jeesuksen luokse.


Pertti Lehtonen
Espoonlahden helluntaiseurakunta