Ykseyttä yhteisistä haasteista

Kristittyjen ykseyden rukouspäivä avaa ekumeenisen viikon, jonka aikana kristityt ympäri maailmaa rukoilevat ykseyden puolesta ja koronarajoitusten niin salliessa toteuttavat käytännön ekumeniaa yhteisin tilaisuuksin. Vuosikymmeniä rukousviikko on edistänyt kristittyjen keskinäistä kunnioitusta, luottamusta ja yhteistoimintaa. Se on auttanut meitä näkemään toisissamme sisaren tai veljen Herrassa.

Menneiden vuosikymmenten keskinäisistä kähinöistä olisikin syytä päästä, sillä kristittyinä – taustayhteisöistämme riippumatta – kohtaamme uskomme yhteisiä haasteita keskellä muuttuvaa maailmaa. Muutosta ja kehitystä tapahtuu sekä hyvään että heikompaan suuntaan, usein samanaikaisesti.

Ensimmäinen haaste kristinuskolle on moniarvoistuminen. Nykymaailma on uskontojen ja eri kulttuureiden sulatusastia. Teknologinen kehitys on tehnyt maailmasta entistä pienemmän, ja tieto leviää välittömästi internetin ja sosiaalisen median välityksellä kaikkialle. Myös ihmisten liikkuvuuden myötä eri kulttuurit ja uskonnot kohtaavat entistä helpommin. Tämä on havaittavissa esimerkiksi suurkaupunkien katukuvassa.

Mutta mikä on kristinuskon asema tässä uskontojen paljoudessa? Vaikka monissa länsimaissa kristinusko on pitkään ollut niin sanottu ”valtauskonto”, tämä ei ollut kristinuskon lähtöasetelma eikä myöskään sen edellytys.

Kristinuskon yhdistävä ydin on edelleen armon ilosanoma, järisyttävä vapautuksen ja sovituksen julistus jokaiselle syntiselle. Teknologia on avannut mahdollisuudet saavuttaa tällä viestillä yhä useammat kielet ja kansat. Tilanteen pitäisi enemmänkin innostaa ja herättää näkemään lisääntyviä mahdollisuuksia evankelioida kuin nostattaa ”ne jyrää meitin” -asenteen pelon ja eristäytymisen uskonnollisiin nurkkiimme.

Toinen kristinuskon haaste muuttuvassa maailmassa onkin, uskommeko itse sen sanoman voimaan. Sekularisoituneissa läntisissä yhteiskunnissa lisääntyy pyrkimys pyyhkiä uskonto pois julkisesta tilasta ja Raamatun arvot mielletään vanhentuneina. Jopa ihmetellään, miten tuhansia vuosia vanhoilla kirjoituksilla voisi olla mitään hyödyllistä sanottavaa nyky-yhteiskunnasta.

Kuitenkin aikamme kuumimmat kriisit – taloudesta ympäristökysymyksiin – ovat pohjimmiltaan arvokriisejä. Arvomurroksen myötä ennätyksellisen taloudellisen hyvinvoinnin keskellä pesii ennennäkemätön henkinen pahoinvointi. Onko mikään ihme, että kiusaaminen lisääntyy niin päiväkodeissa, kouluissa kuin työpaikoilla, ellei lapsille enää opeteta, että toinen ihminen on Jumalan kuva, korvaamattoman arvokas lähimmäinen? Eipä ihme, jos kukaan ei puolusta heikompia tai jää auttamaan avun tarvitsijaa, kun vertaus laupiaasta samarialaisesta jätetään kertomatta.

Kristittyjen ei pidä vähätellä vaikutusmahdollisuuksiaan ja mukautua ajan henkeen, vaan on taisteltava marginalisoitumista vastaan. Kirkkojen ja seurakuntien on rohkeasti puolustettava paikkaansa ja rooliaan yhteiskuntien voimavarana ja arvopohjan vaalijana. Erilaisuudesta huolimatta meillä on yhteinen agenda: voimme rohkeasti tarjota ihmisille sitä toivoa, jota ilosanoma meille antaa.

Sari Essayah

Kirjoittaja on kansanedustaja ja Kristillisdemokraattien puheenjohtaja.