Vanha vai päivitetty mielikuva?

Tämän vuoden Juhannuskonferenssi sen todisti: helluntailaisia haukutaan turhaan. Juhlilla ei näkynyt sen enempää repivää hengellisyyttä kuin kiiltokuvanaamareita tai uskontoväkivaltaa. Sen sijaan niin yleisilme kuin pienet kohtaamiset puhuivat muuta.

Kun tuhansia ihmisiä tuodaan alle neliökilometrin alueelle, juhlijoiden profiili selviää nopeasti. Konferenssissa ihmiset olivat tyytyväisiä ja huomioivat toisensa. Samalla jokaisella oli vapaus nauttia hyvästä juhannussäästä tyylillään. Eräskin ehkä viisikymppinen rouva vietti siestaa Missioteltan vieressä nurmella makoillen ja laski taivaalta poutapilviä.

Työväen saunoilla syntyi hyväntuulisia keskusteluja. Eri-ikäisten välitön vuorovaikutus piristi, ja se oli helppo aloittaa. Tuli tunne, että ollaan samalla viivalla ja yhteisellä asialla. Kukaan ei vaatinut toiselta mitään, eikä missään ollut merkkiäkään pingottuneesta hengellisyydestä.

Myös saunavuorojen kunnioittaminen suorastaan hätkähdytti. Yhtenä iltana oli tullut vähän kiire naisten kylpyvuoroon ja poistuin pukuhuoneesta viimeisten joukossa. Sen sijaan että jo käytävässä olisi kärkkynyt rivi vihaisia miehiä, heitä näkyi vasta pihalla ulko-oven edessä. Eivätkä he edes olleet vihaisia vaan odottivat kärsivällisinä puoliympyrässä vuoroaan. Kerroin heille, että pian tulevat viimeisetkin ulos.

Samanlaista rauhaa näkyi konferenssin ruokajonoissa ja muissa myymälöissä. Aikamedian lehtipisteelläkään kukaan ei tympeillyt. Jos jollakulla oli jotakin mielen päällä, hän tuli esittämään asian tahdikkaasti. Väkivirtaan mahtui juhlijoiden koko kirjo, joita hyvä ilmapiiri yhdisti. Myös tapahtuman hengellinen sisältö, sen verran kuin työ salli nauttia siitä, voimaannutti.

Juhannuskonferenssi on aina vetänyt paikalle paljon nuoria. Näin oli tänäkin vuonna. Nuoret ovat fiksuja, mutta nykynuoret yllättävät tässä myönteisesti. Heidän konferenssiinsa kuuluu tietenkin valvominen ja jopa pienet kepposet, mutta remujoukkojen sijaan heissä näkyi jotakin muuta. Esimerkiksi eräänä aamuyönä kymmenet nuoret olivat intoutuneet jakamaan yhdessä vuorotellen kokemuksiaan siitä, mitä Jumala oli tehnyt heidän elämässään. Kykenisivätkö keski-ikäiset samaan yhtä spontaanisti?

Konferenssikokemus on aina henkilökohtainen. Siihen vaikuttaa moni asia sisäistä olotilaa ja asennetta myöten. Hengellinen suurtapahtuma on silti hyvä tilaisuus tehdä uusia löytöjä.

Itse havahduin tänä vuonna siihen, miten helppoa on arvostella kaukaa luullen tuntevansa arvioinnin kohteen, vaikka ennemmin pitäisi päivittää mielikuviaan ja huomata, etteivät vanhat kuulopuheet vastaa enää todellisuutta.

Konferenssin onnistumisiin kuului myös sen teema. Uskon, että jos se – tai hän, eli Jeesus – tuodaan kaiken kärkeen yhä aktiivisemmin, myönteinen vaikutus ei ulotu vain konferenssiin vaan myös omaan ja seurakuntiemme elämään.