Sivullinen

Yläasteella luokallani oli tyttö, joka ei ollut kovin suosittu. Pääsyynä lienee ollut se, että hänellä oli mennyt sukset ristiin luokan alfauroksen kanssa. Tällainen tausta ei voinut olla  vaikuttamatta maineeseen laajemminkin.

 

Luokkaretken lähestyessä joku sai päähänsä, että tyttöä, jota tässä voisimme kutsua vaikkapa Anniksi, ei otettaisi mukaan. Hän oli lintsannut paljon eikä siksi ollut osallistunut  rahankeräykseen.

 

Ketään ei tuntunut häiritsevän se, että luokalla oli myös monta poikaa, jotka eivät olleet leiponeet kakkuja myyjäisiin. Oikeuden miekka sohaistiin vain Anniin. Päätettiin kerätä adressi, jossa ilmoitettaisiin, että hän ei ole tervetullut. Jokainen luokaltamme vahvisti viestin omalla allekirjoituksellaan, jopa Annin kaverit. Vain yksi kieltäytyi.

 

Jos tarkkoja ollaan, kirjoittamatta jättäneitä oli kaksi. Olin sinä päivänä poissa koulusta, joten omakätistä allekirjoitustani ei adressista löytynyt. Luokan alfauros kuitenkin otti oikeudekseen kirjoittaa myös minun nimeni listaan.

 

Jälkeenpäin kävin sanomassa Annille, etten olisi halunnut olla adressissa mukana. Se tuntui kuitenkin selittelyltä. Minua jäi vaivaamaan, olisinko uskaltanut kieltäytyä, jos olisin ollut paikalla. Olisiko minussa ollut naista vastustamaan yleistä mielipidettä?

 

Eräs ystäväni totesi vuosien kuluttua: ”Kyllä Anni oli koulukiusattu, vaikkei me sitä silloin tajuttu.” Niin, Annia ei pidetty kiusattuna, koska epäsuosio miellettiin hänen omaksi syykseen: itsepähän ”oli sellainen”.

 

Minäkään en suoranaisesti osannut nimetä ilmiötä kiusaamiseksi. Tunnistin kuitenkin tilanteen epäoikeudenmukaisuuden. Siinä mielessä voisi sanoa, että olin enemmän  vastuussa kuin ne, jotka eivät tajunneet mitään.

 

Entä se yksi, joka oli paikalla mutta kieltäytyi allekirjoittamasta? Ihailen syvästi tuon tytön sisäistä voimaa.

 

En tiedä, oliko luokallamme minkään sortin uskovaisia, ja itsekin vasta etsiskelin. Adressista kieltäytyjä sattui kuitenkin olemaan ateisti. Miksi hän käyttäytyi suoraselkäisemmin kuin muut? Luulen vastauksen liittyvän siihen, että hän oli joutunut miettimään vakaumustaan ja moraaliaan muita tarkemmin. Siinä missä muut murtuivat ryhmäpaineen alla, ateisti noudatti omaatuntoaan.

 

Tapauksesta voi löytää kaksi opetusta. Ensinnäkin asioista saa paremman otteen, jos ne osaa nimetä. Kun lääkäri tekee syöpädiagnoosin, hoidot voidaan aloittaa. Kun syrjintä todetaan syrjinnäksi, osalliset voidaan laittaa vastuuseen.

 

Professori Christina Salmivallin kehittämässä kiusaamisen vastaisessa KiVa-ohjelmassa yksi periaate on vaikuttaa sivustakatsojiin. Kiusaajaa motivoi sosiaalinen valta, joten tekojen palkitsevuus vähenee, jos me enemmistö emme anna niille hiljaista hyväksyntää tai suoranaista rohkaisua esimerkiksi naurahduksilla ja nyökkäyksillä.

 

Toinen opetus liittyy vakaumukseen. Tosielämän koetuksissa vain aidosti sisäistetyistä arvoista on apua päätöksenteossa. Kristittyjen tapauksessa ”mitä Jeesus tekisi” on edelleen toimiva lähtökohta.



Säde Loponen

 

Kirjoittaja on Ristin Voiton toimittaja.




40/201

Helluntaiseurakuntien jäsenkehityksessä pientä virkistymistä
Seurakunnat: Maksukorttidiakonian myötä keskustelut ovat muuttuneet syvällisemmiksi
Kuurojen työtä jo 50 vuotta – Juhlavuosi huipentuu Juhannuskonferenssin puheenvuoron lisäksi lokakuussa pidettävään juhlaan
Seurakuntien perustajille uusia verkostoja