Pelko ajaa Isän syliin

Pienenä pelkäsin ukkosta. Enkä vain vähän, vaan todella pahasti. Pystyn jäljittämään hetkenkin, jona kammo jyrinää ja salamoita kohtaan syntyi. Päivä oli ollut aurinkoinen ja lämmin. Lähdimme uimaan meren rantaan. Mukana oli lapsia, vanhempia ja mummini. Korkeat aallot enteilivät myrskyn tuloa mutta tekivät uinnista hauskaa. Jostain syystä käsitin, että menisimme rannasta mummin luo, ja halusin olla perillä ensin. Tämä onnistuikin, mutta kun odottelin mummin katoksen alla toisia, he eivät koskaan tulleet. Sitten myrsky rysähti päälle oikein kunnolla.

Kun sade piiskasi, puut huojuivat uhkaavasti ja taivas rymisi ja välkkyi, pelko sai pikkutytöstä otteen. Lähdin juoksemaan kotiin. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa ja ulvoin kauhusta. Ääni kantautui varmasti kauas, koska kun tulin viimeiseen mutkaan, isäni juoksi vastaan ja vei minut turvaan kotiin. Rajuilma loppui aikanaan, mutta pelko sitä kohtaan jäi. Aina ukkosen noustessa ikävä tunne jäädytti minut. Pahimmat koiranilmat elin läpi kotona peiton alla, joskus isäni sylissä. Vasta vuosia myöhemmin totesin ukkoskammon lähteneen. Mikä vapaus se olikaan.

Tällä hetkellä elämme eräänlaisen ukkosmyrskyn alla. Koronavirus on vetänyt yhteiskunnat tilanteeseen, joka varmasti pelottaa monia. Vähimmillään huoli koskee työn ja koulujen hoitumista, mutta monilta myrsky on jo vienyt työn tilapäisesti tai lopullisesti. Myrsky iskee julkiseen ja kotien talouteen, lomasuunnitelmiin, valmistujaisiin, tapahtumiin ja ihmissuhteisiin. Koronavirus ei jyrise tai salamoi, mutta se tekee kauaskantoista jälkeä ja luo maailmaan suurempaa epävarmuutta kuin vuosikymmeniin. Tässä vaiheessa sen jälkiä voi vasta arvailla.

Koronamyrsky voi paljastaa jotakin myös kristillisyydestämme. On hämmentävän helppoa varmistaa vain omat ruokavarastot, seurata nettiuutisia ja miettiä, että eiköhän tässä pärjätä päivä kerrallaan. Ei oikein edes tiedä, miten tämmöisessä myrskyssä pitäisi elää. Koronamyrsky ei välttämättä osoita uskovia muita jalommiksi tai rohkeammiksi. Mutta se voi nostaa pintaan sen, mistä uskossa on kyse: ei meistä, vaan Jumalan armosta, hänen ansiottomasta rakkaudestaan meidän osaksemme.

Evankeliumi ei koskaan aiemminkaan ole ollut sanoma hyvästä ihmisestä vaan hyvästä Jumalasta. Pääsiäisen tunnusmerkit, Jeesuksen tyhjä risti ja hauta, ovat todisteita tästä. Tänä normaalia rauhallisempana pääsiäisenä meillä onkin erityisen hyvin aikaa kiittää Jumalan armosta, jonka varassa voimme elää myrskyssäkin.

Kukaan ei toivo elämäänsä hätää, mutta joskus vasta hälytystila ohjaa meitä oikeaan suuntaan. Aikoinaan kun pelkäsin ukkosta mummin katoksessa myrskyssä, tuli vain halu päästä kotiin turvaan. Jospa koronamyrsky saisi niin mahdollisimman monet uskovat kuin vielä ilman Jeesusta elävätkin juoksemaan turvaan Isän syliin.

Ruut Ahonen

Kirjoittaja on Aikamedian toimituspäällikkö.