Lupa olla minä

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän arvostan äitiäni. Arvostan häntä ihmisenä ja Jumalan palvelijana mutta ennen kaikkea kasvattajana. Ajattelen aidosti, etten olisi voinut saada parempaa äitiä.

Mikä sitten hänen vanhemmuudessaan on niin erityistä? Voisin tehdä pitkän listan kasvatukseen liittyvistä perusasioista, kuten huolenpidosta ja turvasta, ajan antamisesta, keskustelemisesta – ja siitä kuuluisasta ”rakkautta ja rajoja” -periaatteesta. Tarkemmin pohdittuani äitini erinomaisuus kiteytyy kuitenkin yhteen ominaisuuteen: kykyyn osoittaa rakkautta ja hyväksyntää ehdoitta.

Tehdessäni kasvatustieteellistä väitöskirjaa löysin tälle ominaisuudelle kuvaavan määritelmän: taidon antaa toiselle ”lupa olla minä”. Tutkimuksessani kutsumustaan työstäneet haastateltavat kuvasivat tätä muun muassa vapauttavana kokemuksena siitä, että ”mä oon tällanen ja mun ei tarvii olla samanlainen kuin muut tai samanlainen kuin se stereotyyppi”. Tai: ”En oo tajunnut, että se riittää, että mä teen sitä, missä mun on hyvä olla.”

Omana itsenään riittäminen liittyi ymmärrykseen ihmisten persoonallisuuseroista ja erilaisista tavoista elää ja palvella Jumalaa. Tämä taas oli osa identiteetin vahvistumisen ja voimaantumisen kokemusta: tunnetta voimavarojen ja vaikutusmahdollisuuksien lisääntymisestä sekä oman yksilöllisyyden, arvojen ja elämän päämäärien selkeytymisestä.

Tutkimukseni perusteella uskallankin väittää, että voimaannuttavien perhe- ja seurakuntayhteisöjen yksi edellytys on kyky vapauttaa toisia ihmisiä omaksi itsekseen. Lupa olla minä syntyy aidosta kokemuksesta, että minua arvostetaan ja rakastetaan, vaikka ajattelen ja toimin eri tavoin kuin joku toinen – tai jopa eri tavoin kuin enemmistö.

Perheissä toisen vapauttaminen omaksi itsekseen voisi tarkoittaa esimerkiksi halua ymmärtää ja tukea läheistä silloinkin, kun hänen käytöksensä ja reaktionsa poikkeavat itselle luontaisista toimintamalleista.

Seurakunnassa se voisi tarkoittaa tilan antamista monenlaisille tavoille palvella Jumalaa – tinkimättä Raamatun luovuttamattomista arvoista ja periaatteista. Lupa olla omanlaisensa  kumpuaa sen ymmärtämisestä, että Kristuksen ruumiissa tarvitaan kaikenlaisia persoonallisuuksia: esimerkiksi ulospäin suuntautuneita innostajia, sisäänpäin suuntautuneita mietiskelijöitä, herkkiä taiteilijoita ja analyyttisiä älykköjä.

En tiedä, onko äitini kyky nähdä erilaiset persoonallisuudenpiirteet arvokkaina luontaista vai elämänkokemuksen myötä syntynyttä. Joka tapauksessa uskon, että toisen asemaan asettumista ja erilaisuuden ymmärtämistä voi opetella. Uskon myös, että näiden taitojen oppiminen on edellytys jopa sille, että pystymme toteuttamaan Vapahtajamme käskyä rakastaa lähimmäistämme niin kuin itseämme; vain ehdoitta ja omana itsenään rakastettuna ihminen voi todella kokea olevansa rakastettu.


Elina Rautio

Kirjoittaja on Ristin Voiton toimittaja, joka asuu voimaannuttavan äitinsä naapurissa (ratkaisua eivät varmaankaan tämän kolumnin lukijat enää ihmettele).