Lukemisesta, rehellisesti

Koska uskon, että olemalla avoin voi tehdä suurimman vaikutuksen, teen heti tähän alkuun (ehkäpä) järkyttävän tunnustuksen: en ole oikein nauttinut lukemisesta noin kymmenen viime vuoden aikana. Kaikki varmaan kuvittelevat, että kustannustoimittaja ei vapaa-ajallakaan pysty irrottamaan nenäänsä kirjasta, mutta totuus on luuloa karumpi.

Olen lukenut työpäivien ulkopuolella kevään aikana laskujeni mukaan viisi kirjaa. Lisäksi olen kuuntelemassa yhtä teosta, mutta en käy lenkillä riittävän usein siihen, että se sanottavasti edistyisi.

Pöydälläni on keskeneräisenä kaksi teosta. Nykyään yritän lukea aloittamani kirjat yksi kerrallaan loppuun asti, mutta olen myös antanut itselleni luvan jättää kirjan kesken, jos se ei yksinkertaisesti imaise mukaansa. Lisäksi olen päättänyt, että muutamakin sivu illassa riittää. Sitten uni jo tuleekin. Kirjallisuudenopiskelija joutui lukemaan monia kirjoja vain velvollisuudesta, urakkana, tulevat tenttikysymykset päässä vilisten. Se vei ilon lukemisesta. Nyt etsin sitä uudelleen.

Lapsen kanssa luemme tällä hetkellä kotimaista kristillistä seikkailukirjaa iltaisin luku kerrallaan. Hyvin uppoaa. Usein tartumme Tatuun ja Patuun tai Kunnaksen versioon klassikkotarinoista. Muutaman kirjan tuleva neljäsluokkalainen sai jo itsekseenkin luettua  kevään aikana. Aamuisin hän selaa lastenlehtiä aamiaisen ääressä, kun minä luen Raamattua. Tiedän kuitenkin, että enemmän poika lukee pelien ohjetekstejä kuin fyysisiä kirjoja tai lehtiä.

Mutta hetkinen, ympäristömmehän vilisee tekstejä. Mitähän satunnaista olenkaan lueskellut viime aikoina? Jotain siitä kertoo Facebookin ja Twitterin toimintalokit. Lukemisaiheitani viime viikkoina ovat olleet ainakin juhlimisen tärkeys, vieraannuttaminen, äitienpäivän vaikeus (erityisesti introvertille), kuukautiskupit ja kirjoittaminen (tunnustan: aloitin tämän kolumnin kirjoittamisenkin googlettamalla ”lukeminen”!).

Lukemistani näyttää valitettavasti leimaavan hektisessä elämänvirrassa ajelehtiminen. Tai ehkä ”sieltä täältä, silloin tällöin” onkin vain nykyihmisen tapa lukea eikä mikään valiteltava seikka? Joka aamu yritän ankkuroitua Raamattuun, koska sen klassikompaa teosta ei ole. Täytyy olla jotakin, johon kaikkea vastaan tulevaa peilata.

Lukemisesta, armollisesti: Kun ajattelee lukemista, kuulee korvissaan Jörn Donnerin lausuvan painokkaasti matalalla äänellään ”Lukeminen kannattaa aina.” Legenda on oikeassa, mutta eikö lukurima nouse tällä näyllä aika korkealle? Ei minulla ole sellaista hienosti järjestettyä kotikirjastoa ja upottavaa nojatuolia kuin Jörkalla mainoksessa! Jos olisi, se olisi todennäköisesti piiloutunut pyykkikasan alle. Mitä jos en jaksa keskittyä (tuttua), mitä jos pitäisi ennemmin siivota (tuttua sekin) tai mitä jos en ymmärrä kirjasta mitään (erittäin tuttua!)? Lastenkirjat ovat siitä mukavia, että ne ovat ymmärrettäviä ja lyhyitä. Silti ne ovat ihan oikeita kirjoja. Dostojevskikin on lukemisen arvoista, mutta ei kannata yrittää lukea kaikkia hänen teoksiaan yhden viikonlopun aikana (Paavo Väyrynenkin myönsi sittemmin, että hän luki vain Keminmaan kirjastosta silloin löytyneet teokset, ja nekin ”kursorisesti”).

Kurkkaapa kristillisten kustantajien Kesälukuhaaste Facebookissa. Nähdään siellä! Lupaan lukea kesällä ainakin seuraavat viisi kirjaa. Ensimmäiset kaksi haen tänään kirjastosta.

Anna Lehtinen

Kirjoittaja on Aikamedian kustannustoimittaja.