Lopunajallinen näky kantaa

Jeesuksen ensimmäiset seuraajat elivät vahvasti opettajansa paluun odotuksessa. Kristinusko ei kuitenkaan säilynyt lopunajallisena liikkeenä vaan muuttui. Vanha hokema osuu surullisen oikeaan: Jeesus julisti Jumalan valtakuntaa, mutta tilalle syntyi kirkkolaitos.

Suomessa on suhtauduttu lopun aikoja pohtivaan teologiaan usein varauksellisesti ja sitä on pidetty jopa vastenmielisenä. Tähän ovat epäilemättä vaikuttaneet fundamentalistiset liikkeet, jotka ovat vedonneet Raamatun ilmestyskirjallisuuteen ja käyttäneet sitä monesti hyvin mustavalkoisen katsomuksensa tueksi. Tutkijoiden mukaan nämä liikkeet kasvoivat etupäässä amerikkalaisen keskiluokan arvokonservatismista. Toki monet muutkin ryhmät hyödyntävät lopunaikakuvausten myyttisyyttä, jolla on helppo ruokkia pelkoa.

Alkuseurakunnan kristityt olivat Jeesuksen paluun lähiodotuksista huolimatta myönteisiä ja radikaaleja uudistajia, jotka alkoivat suuresti vaikuttaa oman maailmankautensa eettisiin ja moraalisiin arvoihin.

Kun toisen maailmansodan jälkeen asevarustelu kiihtyi ja talouskasvun tavoitteet hävittivät yhä laajemmin elinympäristöjä, jännite maapallon hyvinvoivan vähemmistön ja köyhän enemmistön välillä alkoi kasvaa. Köyhään osaan kuuluu paljon islaminuskoisia maita, joissa apokalyptisten sotien nähdään johtavan ihmiskuntaa tulevaisuudessa islamin käsiin.

Maanpäällisen paratiisin kupla on ajat sitten särkynyt. Siksi meiltä kysytään kristittyinä, osaammeko tässä monella lailla levottomassa ajassa lohduttaa ahdistuneita aidolla iankaikkisuustoivolla? Vai vievätkö vääristyneet, eri uskontojen apokalyptiset liikkeet yhä suurempia massoja harhaan?

Kristillisyyden lopunajallinen näköala lupaa myönteistä muutosta. Se ei ole pelon lietsomista vaan katseen kiinnittämistä uuteen, parempaan maailmaan. Myös Israelille Messiaan paluu merkitsee vapautusta, kun kansa suurena joukkona kääntyy Jeesuksen puoleen.

Vanhassa testamentissa kerrotaan vääristä profeetoista, jotka kuuluttivat ”rauha, rauha”, vaikkei rauhaa ollut. Uhkien keskellä ei pidä siis vain rauhoitella lupauksella, ettei Jumala salli ihmiskunnan ajautua tuhoon. Lopunajallisiin tapahtumiin liittyy pahuutta ja tuhoa. Pelottelu ei ole kuitenkaan evankeliumin viesti.

Erityisesti Jesajan ja Ilmestyskirjan luonnehdinnat uudesta maailmasta ja luomakunnan vapautuksesta ovat myönteisiä, mutta nekään eivät tyynnyttele maanpäällisillä kaikki päättyy hyvin -lupauksilla. Usko Jeesus Messiaan paluuseen on yhä evankeliumin ydintä, joka ei passivoi arjessa. Jeesuksen varhaiset seuraajat mursivat sosiaalisia rajoja ja joutuivat vaikeuksiin johtajien kanssa. Silti he valitsivat vaihtoehtoisen elämäntavan ja olivat oikeudenmukaisuuden tienraivaajia.

Mooses näki Nebon vuorelta Luvatun maan. Jeesuksen ensimmäiset oppilaat kapusivat omalle näköalapaikalleen Vapahtajansa kanssa. Kun apostolit palasivat Kirkastusvuoren keidashetkestä, he alkoivat Jeesuksen seurassa hiljalleen ymmärtää, mistä aidossa elämässä on kyse. Heistä kasvoi pelottomia julistajia synkän maailman keskelle.

Jeesus opetti Jumalan valtakunnasta, jonka valmistelussa uskovien voimana on Pyhä Henki. Tuon voiman ilmenemistä ovat ihmeet ja merkit, jotka seuraavat julistettua sanaa.


Heikki Kangas

Kirjoittaja on erikoistoimittaja, joka on asunut Israelissa vuodesta 1990 lähtien.